EERIK-KUNINKAAN LAULU

Yön prinssi ystäväs Eerik on,
öin vainoo veriset veljet,
on rintansa synkkä ja rauhaton,
sitä kietoo kirot ja eljet.

Hänen poveas vasten painaltaa
suo, Kaarin, päänsä kuuma:
hänen henkensä kahleet kirpoaa
ja hullun järkensä huuma.

Sun ystäväs Eerik on lohduton,
pahat aaveet väijyy teitään,
niin monta hän surmaan syössyt on,
ei säälinyt kyyneleitään.

Nyt kytkeä tahtoo he kuninkaan,
ei valtikkaansa he siedä,
mut ethän, Kaarin, annakaan
sa untesi prinssiä viedä?

Ja aatelisherrat kapinoi,
ei kuule ne kuningastaan
ja huovit ja tallirengit, oi,
ne nousevat herraansa vastaan.

Ja Kaarinan riistäis he rinnaltaan
ja mielipuoleks sanoo
he kuulun Eerik-kuninkaan
ja vertansa kansa janoo.

Hän, Kaarin, Kaarin, sun rinnoillas
kovin kaunista nähnyt on unta:
nyt tyrmässä kohta on kuningas
ja viety on valtakunta.