YSTÄVÄLLENI ULLAKKOKAMARISSA

Kuin kohtalosi linnun tumma siipi
sun ylles katon räystäs ojentuu,
sen alla yö ja tyhjyys uneksuu
ja linnut väsyneet sen suojaan hiipi.

Jo syksy lehdet puiston puista riipi
ja kaupunkimme hämyyn verhouu.
Se, minkä kesä antoi, kuoleentuu
ja talven tuloa jo tervehtiipi.

Mun ystäväni, etkö kieltänyt
jo ole parastasi, omintasi
ja katuin yksinäistä nuoruuttas

sa elämäsi osaa itkenyt,
yön varjon verhoissa sun ikkunasi
tai kyyhkyn valitusta kuullessas?