PLANEETTAIN LAULU

[Tervehdys maisterinvihkiäisiin v. 1914.]

Tähtien kuoro

Kiire on, kiire on,
me kierrämme ympäri auringon.
Yli tyhjyyden ja hämärän
me kudomme kangasta elämän.
Päiväst’ on loimet kultaiset,
yöstä on tummat kutehet,
unen silkkiä rihmat on.
Kiire on, kiire on!

Elämä, ah, on unta vaan,
jumalten lahja lapsille maan.
Kaukana ikuisuuden yössä
unen silkkiperhot on työssä.
Unen hienoiset hahtuvat —
vuossadat niihin mahtuvat!

Lapset yön ja auringon,
juoksevaa elämän rihma on!
Sukkula lentää ja pirta lyö,
kiitää päivä ja ehtii yö.
Joka hetki on aina uus,
joka hetkess’ on ikuisuus.
Tyhjän yli ja pimeän
kasvaa kangas elämän.

Ikuisuudessa mitataan
unen lankoja lapsille maan.
Unen silkkiä riittää, riittää:
luotujen onni on tähtiään kiittää.
Lapset yön ja auringon,
kiire on, kiire on!

Lasten kuoro

Kevät on, kevät on!
Ylitse nurmien päivä paistaa,
joka puussa dryadit herää,
mettiset kukkien mehua maistaa,
läntinen kenttien tuoksuja kerää.
Tanssivat kullassa auringon
pikku Panit piiriä nopsaa:
pienet pukinjalat kiviin kopsaa.
Kaukokumpuja auer peittää,
purojen pärskeet helmiä heittää,
ilma leikkii ja ilakoi,
ilman harput ja huilut soi.
Piirihin kevään karkelon
kiire on, kiire on!

Nuorukaisten ja neitojen kuoro

Suvi on, suvi on!
Lämmin hautoo tähkäpäitä,
rypäle paisuu viinipuussa.
Lehdossa lempeän illan suussa
nymfit ja faunit pitävät häitä.
Purppuramereen auringon
aamut herää ja illat hukkuu.
Uneliaina tuulet nukkuu.
Kulkee valppaana lemmentyössä
Eros jumala,, kesäyössä.
Kaikki hehkuu ja heilimöi.
kaikki kaihoo ja ikävöi.
Suvi ei oo loputon —
kiire on, kiire on!

Vanhojen kuoro

Syksy on, syksy on!
Sadot vuottaa korjuutaan.
Kohta talven tähdet koittaa.
Viidakossa vanha Pan
yksin huiluansa soittaa.
Jäähtyy lieska auringon.
Kylläisyyttään tähkät vaipuu.
Maata kohti otsat taipuu
elon vaiheet kokeneiden,
väsyneiden, valvoneiden.
Sylissäsi, elon syys,
yhtyy aika, iäisyys,
unet yön ja auringon.
Kiire on, kiire on!

Tähtien kuoro

Kiire on, kiire on,
me kierrämme ympäri auringon.
Yli tyhjyyden ja pimeän
me kudomme kangasta elämän.
Liittyy kuvio kuvioon,
liittyy kohtalo kohtaloon,
yhtyy liljat ja ohdakkeet,
kunnes päivät on täyttyneet.

Kerran kaikki auringot hukkuu,
kerran unen silkkiperhot nukkuu,
tyhjän syliin ja pimeän
hajoo kangas elämän.

Elämä, ah, on unta vaan,
jumalten lahja lapsille maan.
Unikukkia, ulpukoita,
ruusuja, orjantappuroita,
laakereita poimimaan!

Lapset yön ja auringon,
kiire on, kiire on!