Maljan ääressä.

Ken eloni taivaalta varjon,
Tuon synkeän, pois tavi? Ken?
Maan päällä niin paljon, niin paljon
On aihetta murheesehen.
Mut saatua maljani täyteen
Sen pohjahan ryypiskelen.
Näin murheet kuin kiitävän höyteen
Keveiksi ma lieventelen.

Ma maljasta onnellisuutta
Ja intoa, riemua juon.
Oi, siitäpä unhetta uutta
Jo ammoin ma tuskille tuon.
Näin varjot, jos kuinkakin tummat
Luon purppura loisteesehen,
Ja taivahan ihmeet ja kummat
Ne laskeikse maljasehen.

Jos ystävät joskus mun pettää,
Ma maljasta ystävän saan.
Mua krouvarit häijyt kun kettää,
Suon anteeksi heillekin vaan.
Ma riemulla rintaani vasten
Jo sulkisin maailmankin
Ja mielellä hiljaisten lasten
Ma kärsin sen kurjuudetkin.

Kun ihmiset toistansa kalvaa,
Ma maljaani tyhjentelen.
Kun ”puhtaatkin” parjaa ja solvaa,
Ma lauluja luurittelen.
Jos rikkaana oisin, ma muille
Tuon heittäsin rikkauden.
Muun kaiken ma soisinkin heille,
Pait kultani muiskuja en.

Vaan kultain, jos hänkin mun hylkää.
Ma tuostako huolehtimaan?
En; montapa murheista ylkää
Sai malja taas riemuitsemaan.
Näin ruusujen maata ma kuljen
Ja maljaani kallistaen,
Ma murheilta rintani suljen
Vaan taivaista haaveksien.