Kahdeksas luku.

Kotiin tulo. — Ojasta allikkoon.

Sillä välin kun Haukansilmän kävi näin surullisesti, ohjasi Hutter
alustansa majataloon nähdäkseen oliko se vihollisen hyökkäykseltä
säilynyt. Alus saattoi olla noin talosta —
yltympäri vallitsi syvä hiljaisuus, missäkään ei vihollismielisten
intialaisten jälkiä ollut nähtävissä. Hutter päätti tovereinensa
sentähden rantautua. Chingachgook oli tuskin ehtinyt aluksen keulalle
kun Hurry ja Hutter jo olivat tasangolla.

”Tulkaa”, sanoi jälkimmäinen, ”avatkaamme talossa ovet ja akkunat,
jotta täällä viihtyisimme yhtä hyvin kuin ennenkin”. Miehet astuivat
sisään. Huoneissa vallitsi syvä hiljaisuus, mutta sitä seurasi räiske,
joka tuosta muuten niin pelottomasta Chingachgookista, hänen samassa
ovea lähestyessään, tuntui jokseenkin salaiselta. Päällikkö kuunteli.
Mutta samassa kuului kova intialaiskiljunta, jota seurasi Hurryn
kiroileminen, ja sitten kuului siltä, kun vuorotellen olisi ankarasti
painia lyöty. Chingachgook ei tiennyt mistä alottaa. Aseet kaikki
olivat arkissa; sillä kukapa voi huomata että vihollinen oli
tunkeutunut sisään niin tarkoin suljettuun taloon. Delawarelainen oli
juuri lähtemäisillään aseitansa hakemaan, kun ovi yht’äkkiä aukesi ja
Hurry, neljän Huroonilaisen saattamana, kädet sidottuina, tuli
näkyviin.

Taistelu pysähtyi hetkeksi, jota minä käytän kertoakseni, miten
intialaiset olivat tunkeutuneet majataloon. Yksi niistä, jotka
vangittua Hutteria ja hänen onnettomuuden toveriansa Hurrya olivat
tuoneet lunastettavaksi, oli tätä tilaisuutta käyttänyt hyväkseen
tarkastaaksensa majatalon rakennustapaa ja asetovereineen asujainten
poissa ollessa tunkeutunut sisälle. Noustuaan talon katolle ja
poistettuaan muutaman kattopuun oli heidän helppo laskeutua huoneesen
Hutterin paluuta odottelemaan.

Mutta luokaamme silmäyksemme tuonne tasangolle, jonne jätimme Hurryn
sidottuna vihollisten keskelle. Villejä sotilaita tervehdittiin
muutamalla laukauksella jonkun sadan askeleen päässä olevasta
aluksesta, sillä seurauksella, että kaksi intialaista kaatui ja
hetkisen kuluttua kaatuivat toisetkin koettaessaan venheellä lähestyä
arkkia.

Häiritsemättä saattoi Chingachgook nyt rantautua. Noustuaan tasangolle
molempain tytärten seuraamana hän alkoi päästämään Hurryn kahleista kun
sillä välin Judith ja Hetty riensivät isänsä luo huoneesen. Täällä oli
aivan hiljaista, yhdestä huoneesta vaan kuului haikeata valitusta.
Tyttäret avasivat sykkivin sydämin oven; vaan mikä näky tässä heille
tarjoutui. Isänsä oli huoneen nurkassa kyyryssä pää rintaa vasten
vaipuneena. Salaisen tunteen valtaamana meni Judith hänen luokseen ja
aikoi paljastaa hänen päästään hatun, joka oli syvään painettuna. Mutta
— oi kauhistusta — onnettoman Hutterin päälaesta oli nahka
poisriistettynä. Myöskin Chingachgookiin ja Hurryyn, jotka saapuivat
paikalle, tuo surkea tila, missä kuoleva vanhus oli, koski hellästi.
Vanha Tuomo koki saada puhetta suustaan, vaan ei voinut muuta kuin
raskaasti huoahtaa; nyökäytti vaan päätänsä — ja hänen henkensä jätti
ainiaaksi maallisen kotelonsa.

Surullisen liikutuksen valtaamina seisoivat tyttäret kuolleen isänsä
vieressä. ”Kunnon mies hänessä erosi meistä”, sanoi Hurry ja vedet
tunkeutuivat Chingachgookinkin silmiin.

Samana päivänä vielä toimitettiin Hutterin hautajaiset. Peitteesen
pantu ruumis upotettiin samaan paikkaan järveä, missä vuosikausia sitten
vaimonsakin oli leposijan löytänyt.

Chingachgook ja Hurry huomasivat kyllä yksinänsä ajan pitemmyyteen ei
voivansa pitää majataloa hallussaan; sillä aivan selvää oli että
intialaiset näin onnistumattoman taistelun perästä tekisivät uuden
hyökkäyksen. Hurry päätti sentähden lähteä englantilaisesta linnastosta
hakemaan apua taistelussa saaliinhimoisia Hurooneja vastaan. Seuraavan päivän aamulla
tapaamme hänet jo matkalla sinne, mutta Chingachgook jäi
majataloon orpojen tyttösten suojelijaksi.