Iloinen juhla.

(Rouva Lenngrénin mukaan).

Kyökki-kalut kalski pappilassa,
Piiat juhla-puvuin liehuivat;
Hyvänhajuisessa kuohinassa
Paistit liesikolla purskuivat.

Vanha papin-muori tipsutellen
Hääri toimissansa ympäri;
Avain-kimppuansa näppiellen
Hurskas tuleville nyykkäsi.

Astui siistimmässä asussansa
Vuoroin kyökistä ja salihin;
Liinan pani mitä hienoimpansa
Pöydälle ja rihla-pikarin.

Minkästähden on nyt hoppu moinen
Pappilassa ja nuo laitokset?
Tämä juhlallisuus erikoinen,
Kaalit, tortut, liha-kokkareet?

Kenen on tuo sauva kulunnainen
Tuolla kukka-seppeleinensä? —
Tänään pappi-vanhus armahainen
Täyttävä on seitsenkymmentä.

Muorinsa jo neljäkymmenennen
Kerran oli kestit laittanut
Tänähän ja yhtä monest’ ennen
Ukkoansa ihastuttanut.

Joutunut jo oli lounas-hetki
Salaa vierahatki saapuivat;
Muori mielessänsä ilon kätki,
Aikehensa kun niin luontuivat.

Eukko hurskas oli onnitellut
Varahin jo ukko-vanhustaan;
Uudis-halatilla kääriellyt,
Kahvin tuonut varsin makean.

Nyt hän istui ukko ilo-mielin,
Sulo rauha loisti muodostaan;
Herran kiitos sydämin ja kielin
Vuoti ainaisesta armostaan.

Silmät mehui lemmen kyyneleitä,
Muori herttaiseen kun sattuivat;
Ties’pä, kuinka rakastivat heitä
Lapset, ystävät ja kuulijat.

Ukko alkoi ujoin iloistella
Jopa aavistaen tuumia, —
”Eikös pölyä”, hän lausui, ”tiellä?
Eikös hauku tuolla Vartia?”

Suottapa ei luullut nähnehensä
Loitolta jo näistä hämärteen,
Sylihin kun painoi tyttärensä
Jo ja vävyn pikku-poikaneen.

Lapsi armas kantoi vaariselleen
Sauvan kukkasilla käärityn;
Mummo puri huulta hymyellen
Tuuman tähden hyvin keksityn.

Kunnon vävy, Vuolan kappalainen,
Ees nyt runon laatimansa pit’,
Johon pantu oli kulta-painein
Koristeeksi pienet enkelit.

Tytär hellä, onniteltuansa,
Mansikoita tarjoi tuokkoisen
Omin käsin istuttamiansa
Isä vanhan juuri varallen.

Ystävät ja kaikki sukulaiset
Näkyivät jo yhä ehtivän
Tuoden toivotukset kaikkinaiset
Vanhukselle synty-päivänään.

”Aatrialle!” kuului äkkiänsä, —
Seura joutui het’ sen äärehen;
Ukko keksi kulhot kukkinensa,
Pikku Yrjö luki ruu’allen.

Muori leikkeli nyt herkkujansa
Hymy-huulin niitä ladellen;
Ihastui, kun näki vierahansa
Enemmänpä vielä pyytävän.

Iloinen on päivä tämä sangen,
Kannu hopeainen täytetään, —
Kussa onpi kaunisteena kannen
Kuvat kaikkien apostolein.

Koko seura yhtä tarkoittaapi:
Vaarin nyt on onni voittavin;
Herkistynnä ukko paljastaapi
Harmo-päänsä alta kalotin.

Väki hurraa lehti-majassansa,
Kunnon muor’ ei ketään unhota;
Olut tulvehtii ja viuluansa
Pelimanni yhä vinguttaa.

”Kuules!” lausui Muorin lanko taiten,
Otti maljan, saasti lähintään:
”Juhla-pitoihinpa ruhtinaiden
En mä vaihda näitä ensinkään”.