Ei sijoitettavia paikkoja.
Paikat kappaleessa

Ladataan paikkoja...




    KIRJE SOTURI HEIKKI VELJELTÄÄN.

    Kas, sellainen ilo odotti Arvo Partiota eräänä iltana ketjusta tultua.
    Siinä oli monta pitkää sivua täynnä korkeita harakanvarpaita ja
    hirvittäviä kielellisiä kompastuksia, joista kieliopin opettaja olisi
    Heikkiä varmaan höyhentänyt. Mutta Arvo katseli niitä lämpimästi
    liikutettuna. Hän voi niin elävästi nähdä, miten Heikki veli, totisena
    kuin Pulkkisen pässi ähki ja kynteli rivin toisensa jälkeen melkein
    kuitiksi pureskellulla kynänvarrellaan — vai olisiko jo taas ostettu
    uusi! — ja kieli lerpatti ulkona kirjaimien mukaan koukeroiden.

    Se kirje toi muassaan lämpimän kotoisen tunnun kolkkoon tupaan. Näin se
    kuului:

    — — — ssa, helmikuun 18 p. 1918.

    Sivu 1.

    Rakas vanhempi veljeni Arvo!

    Nyt minä kirjoitan sinulle! lehtori sanoi päivällispöydässä että
    joko olet kirjoittanut ja Minä sanoin että en, mutta nyt minä
    kirjoitan. Nyt loppui koulu ja Isä kävi kaupungissa viime lauantaina
    mutta kun Minä oikein pyysin, lupasi minut tänne vielä
    viikoksi Vartiopalvelukseen vaikka koulu loppui. Sillä minä olen
    suojeluskuntalainen. Meillä oli alussa vain haulikon Rämät. ”Nämä
    ovat ihan tyhjän panttina, sanoi toisen luokan tolvanen, että ei
    näillä kaataisi Varpustakaan vielä vähemmän ryssää.” Eilen jo
    saimme Kivärit, minä sain oikean japanilaisen ja se oli melkein
    uusi. Ja Äiti oli kovasti itkenyt, mutta ei nyt enää itke, kun
    sinä jo kirjoitit sieltä Sodasta. Kirjoita pian minullekin Että
    onko teillä Tykkejä oikein sellaisia jyrytykkejä ja miten pitkän
    matkan päähän pamahdus kuuluu. Että kuuluuko niinkuin täältä
    sinne meille Kurenrannalle.

    Menetkö sinä Tykkiväkeen? Minä menisin jos pääsisin. Ja kirjoita
    sekin, minkälainen on kuularuisku. Meidän luokan toivola sanoo
    että se on niinkuin se palokunnan suuri ruisku, jota me veivattiin
    silloin sairashuoneen tulipalossa, mutta että paljon suurempi vain.
    Vaan minä sanoin että Minä en usko, ennenkuin kysyn sinulta. Se kun
    hölyää toivola aina tyhjänpäitenkin. Onko sinulla sodassa hyvin
    kylmä siellä juoksuhaudassa? Minä kävin kerran yöllä puutarhassa
    koettamassa että onko hyvin kylmä. Makasin Lumikuopassa omenapuun
    alla. Minulla on jo siellä vallitkin ja ampumareijät Minä ja
    tolvanen laitoimme. Ja minusta oli hyvin kylmä.

    Nyt sinä saat minun joululahjarukkaseni, ne Koirannahgaiset (Tässä
    Arvolle kihahti vedet silmiin! Koirannahkaiset olivat Heikin
    korkein ilo ja ylpeys) jotka räätäli peska ompeli, lehtori sanoo
    että niillä on vaikia ampua mutta minä sanoin, että leikatkoon
    puukolla reijän siihen oikian käden rukkaseen. Minä sanoin:
    kyllähän Räätäli peska sitten paikkaa kun rauha tulee vaan en minä
    usko että tulee. Minä ajattelen, että ensi vuonna vielä on Sota.
    Etkö sinäkin usko, että Toisluokkalaiset jo pääsevät sotaan, sillä
    minä olen kolmas järjestyksessä voimistelussakin. Minä aina
    ajattelen, että sinä sattuisit haavottumaan, vähän vain tietysti
    niinkuin sormeen eli muuhun, mistä ei tee niin kipeetä. Ja Minä
    menisin sitte juoksuhautaan sinun sijaiseksesi. Kaikki meidän
    luokan Pojat menisivät sotaan, sekin Kekki joka on minulle vain
    olkapäähän eikä nosta kuin kaksi kivääriä. Minä nostan viisi. Mutta
    ei oteta alle 18 vuoden ilman vanhempien lupaa. Eivätkä ne Lupaa.
    Sillä minusta ovat kaikki isot ihmiset ja Äidit aika pelkureita.
    Mutta se tuomarin Ensio karkasi eräänä yönä ikkunasta. Tuliko se
    sinne teidän juoksuhautaan? Ja tohtorin aune kysyy aina sinusta ja
    laittaa terveisiä. Tänäkin aamuna paratissa laittoi. (Arvo punettuu
    hiusmartoaan myöten.)

    o puhistettiin työväentalo ja otettiin niiltä kivarit. Ja paratissa
    sain minä vahtia. Sinne tuli minun taakseni kaksi Sälliä ja se
    toinen virnisteli sille toiselle, että mitä ne ovat nuo tuommoiset,
    joilla on isot Ässät hihoissa. Ja se toinen sanoi että mitä
    ollevatkin Sinkerin asiamiehiä. Mutta silloin minä sanoin, että
    sanopas vielä toinen kerta että mitä ovat. Vaan eipäs uskaltanut,
    kun minulla oli se uusi japanilainen ensimäistä kertaa. Kyllä minä
    olisin siltä Nenän niisdänyt. Että ei tarvitse tulla irvistelemään
    kun on Suojeluskunnan Parati. Hyvästi. Lehtorin täti leipoo
    sinulle piparkakkuja että on jotain Arvo rukalla hyvää siellä
    juoksuhaudassa sanoi lehtorin täti. Ne pannaan sitte siihen
    pakettiin ja Koirannahkarukkaset kanssa. Terveisiä paljon
    lehtorilta ja tädiltä ja Minulta ja kyökkimarilta

    Toivoo veljesi
    Heikki Uljas Partio.

    Ukko rukka, on se kerrankin hikoillut ja puhkanut ja lopuksi ollut
    hirveän ylpeä valmiiksi saatuaan”, sanoi Arvo iloisesti loppuun
    päästyään. Sitten hän luki sen toisillekin ja heillä kaikilla oli
    sanomattoman hauskaa sinä iltana.

    ”Aika kova poika se onkin”, sanoivat toiset Heikki veljestä ja
    laittoivat terveisiä rintamalta, että kyllä kuularuisku on paljon
    pienempi kuin se kaupungin suuri paloruisku eikä muutenkaan ihan
    samanlainen.