KIRJE SOTURI HEIKKI VELJELTÄÄN.
Kas, sellainen ilo odotti Arvo Partiota eräänä iltana ketjusta tultua.
Siinä oli monta pitkää sivua täynnä korkeita harakanvarpaita ja
hirvittäviä kielellisiä kompastuksia, joista kieliopin opettaja olisi
Heikkiä varmaan höyhentänyt. Mutta Arvo katseli niitä lämpimästi
liikutettuna. Hän voi niin elävästi nähdä, miten Heikki veli, totisena
kuin Pulkkisen pässi ähki ja kynteli rivin toisensa jälkeen melkein
kuitiksi pureskellulla kynänvarrellaan — vai olisiko jo taas ostettu
uusi! — ja kieli lerpatti ulkona kirjaimien mukaan koukeroiden.
Se kirje toi muassaan lämpimän kotoisen tunnun kolkkoon tupaan. Näin se
kuului:
— — — ssa, helmikuun 18 p. 1918.
Sivu 1.
Rakas vanhempi veljeni Arvo!
Nyt minä kirjoitan sinulle! lehtori sanoi päivällispöydässä että
joko olet kirjoittanut ja Minä sanoin että en, mutta nyt minä
kirjoitan. Nyt loppui koulu ja Isä kävi kaupungissa viime lauantaina
mutta kun Minä oikein pyysin, lupasi minut tänne vielä
viikoksi Vartiopalvelukseen vaikka koulu loppui. Sillä minä olen
suojeluskuntalainen. Meillä oli alussa vain haulikon Rämät. ”Nämä
ovat ihan tyhjän panttina, sanoi toisen luokan tolvanen, että ei
näillä kaataisi Varpustakaan vielä vähemmän ryssää.” Eilen jo
saimme Kivärit, minä sain oikean japanilaisen ja se oli melkein
uusi. Ja Äiti oli kovasti itkenyt, mutta ei nyt enää itke, kun
sinä jo kirjoitit sieltä Sodasta. Kirjoita pian minullekin Että
onko teillä Tykkejä oikein sellaisia jyrytykkejä ja miten pitkän
matkan päähän pamahdus kuuluu. Että kuuluuko niinkuin täältä
sinne meille Kurenrannalle.
Menetkö sinä Tykkiväkeen? Minä menisin jos pääsisin. Ja kirjoita
sekin, minkälainen on kuularuisku. Meidän luokan toivola sanoo
että se on niinkuin se palokunnan suuri ruisku, jota me veivattiin
silloin sairashuoneen tulipalossa, mutta että paljon suurempi vain.
Vaan minä sanoin että Minä en usko, ennenkuin kysyn sinulta. Se kun
hölyää toivola aina tyhjänpäitenkin. Onko sinulla sodassa hyvin
kylmä siellä juoksuhaudassa? Minä kävin kerran yöllä puutarhassa
koettamassa että onko hyvin kylmä. Makasin Lumikuopassa omenapuun
alla. Minulla on jo siellä vallitkin ja ampumareijät Minä ja
tolvanen laitoimme. Ja minusta oli hyvin kylmä.
Nyt sinä saat minun joululahjarukkaseni, ne Koirannahgaiset (Tässä
Arvolle kihahti vedet silmiin! Koirannahkaiset olivat Heikin
korkein ilo ja ylpeys) jotka räätäli peska ompeli, lehtori sanoo
että niillä on vaikia ampua mutta minä sanoin, että leikatkoon
puukolla reijän siihen oikian käden rukkaseen. Minä sanoin:
kyllähän Räätäli peska sitten paikkaa kun rauha tulee vaan en minä
usko että tulee. Minä ajattelen, että ensi vuonna vielä on Sota.
Etkö sinäkin usko, että Toisluokkalaiset jo pääsevät sotaan, sillä
minä olen kolmas järjestyksessä voimistelussakin. Minä aina
ajattelen, että sinä sattuisit haavottumaan, vähän vain tietysti
niinkuin sormeen eli muuhun, mistä ei tee niin kipeetä. Ja Minä
menisin sitte juoksuhautaan sinun sijaiseksesi. Kaikki meidän
luokan Pojat menisivät sotaan, sekin Kekki joka on minulle vain
olkapäähän eikä nosta kuin kaksi kivääriä. Minä nostan viisi. Mutta
ei oteta alle 18 vuoden ilman vanhempien lupaa. Eivätkä ne Lupaa.
Sillä minusta ovat kaikki isot ihmiset ja Äidit aika pelkureita.
Mutta se tuomarin Ensio karkasi eräänä yönä ikkunasta. Tuliko se
sinne teidän juoksuhautaan? Ja tohtorin aune kysyy aina sinusta ja
laittaa terveisiä. Tänäkin aamuna paratissa laittoi. (Arvo punettuu
hiusmartoaan myöten.)
o puhistettiin työväentalo ja otettiin niiltä kivarit. Ja paratissa
sain minä vahtia. Sinne tuli minun taakseni kaksi Sälliä ja se
toinen virnisteli sille toiselle, että mitä ne ovat nuo tuommoiset,
joilla on isot Ässät hihoissa. Ja se toinen sanoi että mitä
ollevatkin Sinkerin asiamiehiä. Mutta silloin minä sanoin, että
sanopas vielä toinen kerta että mitä ovat. Vaan eipäs uskaltanut,
kun minulla oli se uusi japanilainen ensimäistä kertaa. Kyllä minä
olisin siltä Nenän niisdänyt. Että ei tarvitse tulla irvistelemään
kun on Suojeluskunnan Parati. Hyvästi. Lehtorin täti leipoo
sinulle piparkakkuja että on jotain Arvo rukalla hyvää siellä
juoksuhaudassa sanoi lehtorin täti. Ne pannaan sitte siihen
pakettiin ja Koirannahkarukkaset kanssa. Terveisiä paljon
lehtorilta ja tädiltä ja Minulta ja kyökkimarilta
Toivoo veljesi
Heikki Uljas Partio.
”Ukko rukka, on se kerrankin hikoillut ja puhkanut ja lopuksi ollut
hirveän ylpeä valmiiksi saatuaan”, sanoi Arvo iloisesti loppuun
päästyään. Sitten hän luki sen toisillekin ja heillä kaikilla oli
sanomattoman hauskaa sinä iltana.
”Aika kova poika se onkin”, sanoivat toiset Heikki veljestä ja
laittoivat terveisiä rintamalta, että kyllä kuularuisku on paljon
pienempi kuin se kaupungin suuri paloruisku eikä muutenkaan ihan
samanlainen.