28
Alussa ”kristillinen liike” oli maallisen elämän järjestämistä ja
sellaisena sen käsittivät kansajoukot kauan aikaa vielä sen jälkeen kun
papit olivat siltä maallisen merkityksen kieltäneet. Sitä mukaa kuin
liike muodostui kristinuskoksi ja kirkoksi ja pappisvalta varmistui,
kutistuivat liikkeen maallista elämää tarkoittavat ominaisuudet ja
käskyt ainoastaan pappien havaittaviksi ja heidän toimestansa
täytettäviksi. Ja viimein, pappisvallan päästyä kylliksi varmalle
vallan pohjalle, liikkeen alkuperäiset tarkoitukset tulkittiin
tarkoittavan puhtaasti henkisiä asioita. Kansajoukoille liikettä
ruvettiin tulkitsemaan vain uskomiseksi Kristukseen, joka rukoilevana
karitsana ”isän oikealla puolella” koettaa lievittää heidän ”kauheiden”
syntiensä seurauksia.
Sen kansanliikkeen, jolle Paavali väärennyksessä antoi nimen
kristinusko, johtavina ajatuksina olivat essealaisuus ja
uusplatonilaisuus, pääkysymyksenä ihannekommunismi. Väärennetyn
liikkeen johtavaksi ajatukseksi tuli pappisvalta.
”Ensimäiset kristityt” kävivät kiivasta sanasotaa aatteittensa puolesta
Paavalin julkeita väärennyksiä vastaan, joiden väärennysten pohjalle
kirkko alkoi rakentua.
Papit lopullisesti valtaan päästyänsä kielsivät ”kristinuskon”
tarkoittaneen ja tarkoittavan sorrettujen ja orjien maalliseen valtaan
ja vapauteen nostamista. Julistamalla kristinuskon koskevan ainoastaan
sielua ja tuonpuoleista elämää kirkko kielsi kristinuskon.
Minkälaiseksi onkaan muodostunut lähes kahden vuosituhannen aikana
kristinusko? Mitä on käytännöllinen kristillinen liike meidän
päivinämme? Kirkkopolitiikkaa, joka ulospäin vaikuttaessaan on
vehkeilyä ja sotaa vallan saamiseksi ja omaisuuden kokoamiseksi. Ja
sisäisessä vaikutuksessaan, henkisessä puolessaan, se on elämän
kieltämistä, ei henkevöitymisen ja herkistymisen kautta, vaan köyhyyden
ja likaisuuden suosimisen avulla.
Siitä asti kun kirkko kielsi kristinuskon kansanliikkeenä
kristillisyyden hyveinä on ollut säälin, tyytyväisyyden ja köyhyyden
kunnioittaminen ja pelon vaistojen ihmisiin istuttaminen ja
ylläpitäminen. Ja ne vaistot ovat vahingoittaneet kristittyjä kansoja
enemmän kuin sodat ja ruttotaudit.
Tehdäksensä köyhyyden ihmiselliseksi ja köyhän ihmisen arvoiseksi
”pyhät miehet” ovat keksineet lauseen ”mene ja myy tavarasi!” ja jutun
rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta. Mutta tehdäksensä köyhyyden
jumalalliseksi ja köyhän tyytyväiseksi, kärsiväksi marttyriksi, kirkko
pisti nuo lauseet Kristuksen suuhun. Vaikka onhan selvää että
kristukselaista taivaanvaltakuntaa — sydämentilaa — ei voida siepata
niin yksinkertaisella tempulla kuin rikkautensa lahjoittamisella tai
hankkimalla ruumiinsa ilettäviä paisumia täyteen.
Mutta kirkko tiesi mikä sille oli edullista ja sentähden se tahtoi
tehdä jokaisesta, kellä ei ole yhteisiä liike-etuja papin kanssa,
kurjan Latsaruksen tai tavaransa kirkolle lahjoittaneen ”rikkaan
miehen”, armeliaisuuden tyypin. — Kerjäläinen ja almunjakaja, kas
siinähän ne ovatkin kristillisen kirkon ihanneihmistyypit.
Oikeudenjakaja on kristilliselle kirkolle tuntematon. Oikeuden kuittaa
se julistamalla kaikissa niissä tapauksissa missä se itse ei pääse
tuomitsemaan tuomarivallan kuuluvan jumalalle.
Kristillinen kirkko ei pyri kasvattamaan tervettä ihmistä eikä voi
koskaan sellaiseen pyrkimykseen tullakaan kokonaisuutena, koska
mahdollisimman paljon erehtyvä, likainen ja tietämätön ihminen on
kirkolle välttämättömyys. Senpätähden kirkko kieltää todellisen
jalostumisen ja koettaa likaisella moraalillansa myrkyttää kaikki
jalostusmisaatteet.
Niinpä meillä ei olekaan yhteiskunnallista laitosta jota kristillinen
moraali ei olisi myrkyttänyt.
Terveys, vaistojen terveellä tavalla tyydyttäminen on käynyt
kristillisissä maissa rikokseksi. Ja sairaus, suorassa sarjassa
alentava sääli ja nöyryys ja ummehtunut vaistojen tyydytys, niistä on
tehty kaikkien inhimillisten hyveiden edelläkäypiä enkeleitä.
Sentähden, kun kirkko olemassaolonsa ehtona tarvitsee sairaita, kurjia
ihmisiä, ”vaivaisia syntisiä”, kirkon täytyy olla vihamielisellä ja
kieltävällä kannalla maallista viisautta vastaan. Ja kenenkään ei
tarvitse toivoa, että kirkko voisi tuolta kannaltansa kääntyä ja ruveta
saarnaamaan elämäniloa, onnea, terveyttä ja jalostumista. Sitä se ei
voi tehdä kieltämättä jumalaa, lunastusta, armoa, anteeksiantamusta ja
ihmisen synnillisyyttä. Kieltämällä ne kirkko voisi tulla elämän
myöntäjäksi ja edistäjäksi. Mutta mitä jäisikään kirkosta, joka
kieltäisi jumalan...!
Ken harrastaa tervettä elämää, korkeampaa sivistystä ja ihmisen
jalostumista hän ei voi suosia kristillisyyttä missään muodossa.
Ei riipu papin tahdosta, onko hän tieteiden ja järjen ystävä tai
vihollinen. Hänen täytyy olla niiden vihollinen, jos hän haluaa
olla kristityn kirkon palvelija. Kerran, Italian renessansissa,
ryhmä pappeja yrittivät nousta ja nostaa kirkkoa kokonaisuutena
valon ja järjen piiriin, mutta kirkko musersi nousijain työn.
”Uskonpuhdistuksen” kautta se hävitti renessanssin voitot melkein
jäljettömiin samoin kuin se ennemmin oli hävittänyt eräissä suhteissa
vielä nytkin saavuttamattoman antiikin sivistyksen.
Kokonaisuutena kirkko siis ei voi koskaan tehdä sovintoa tieteiden ja
järjen kanssa, koska kaikki tieteet ja johdonmukainen järjellinen
ajattelu sisältävät tuomion kirkolle. Tieteissä on poikkeuksena
ainoastaan teologia — joka ei ole mikään tiede eikä voi saada tieteen
arvoa kenenkään järjellisen ihmisen silmissä.
Tieteiden alue on tämä maailma ja niiden harrastus ihmisiin nähden
terveeksi ja tietäväiseksi tekeminen, jos ne nimittäin esiintyvät
rehellisinä, ilman sivuvaikuttimien antamatta johtaa tieteellistä
työtä. Kirkko tarvitsee sairaita ihmisiä toista maailmaansa varten ja
sentähden se ei voi tieteille totuuden arvoa myöntää.
Kristitty kirkko ei voi tunnustaa mitään sellaista totuutta, joka
tarkottaisi elämämme järjestyksen perusteiden muuttamista. Kristitty kirkko
ei ole aatteen ja hengen kirkko, vaan se on dogmatiikan kirkko.
Ja dogmatiikka ei voi oleellisesti kehittyä. Kirkon täytyy aina väittää
totuuden olevan ulkopuolella meitä ja ulkopuolella aisteilla tajuttavaa
maailmaa.
Senpätähden kirkko vihaakin katkerimmin niitä ihmisiä, jotka väittävät
että kirkon ”ehdoton totuus” on ehdoton — humbuuki.
Kristillisen kirkon suurin rikos, sen mädättävä mustuus on
siinä, että se toimii järjestelmällisesti kristittyjen kansojen
sairaana pitämiseksi, alhaisen ihmistyypin kasvattamiseksi, ja
tänäpäivänä se tekee sitä itsetietoisesti, ja sentähden se
yksityisomistusoikeusjärjestelmän jälkeen on ankarimmin tuomittava kuin
yksikään muu sivistyskansojen elämään vaikuttanut yhteiskunnallinen
orgaani.
Kirkon omilla sanoilla lausuttuna syytös kirkkoa vastaan kuuluu:
Hyljättyänsä ”kristinuskon” kirkko on vastoin parempaa tietoansa
järjestelmällisesti ja tarkoituksella kasvattanut saatanan lapsia —
saatana: kurjuuden symboli — ja itsetietoisesti kieltänyt ja estänyt
jumalanlasten — jumala: elämän onnen symboli — maan päälle
ilmaantumisen.
Ei ole yksistään ja välittömästi kristillisen kirkon syy, että suurin
osa kristittyjen kansojen jäsenistä vielä tänäpäivänä elävät
kurjuudessa, mutta välittömästi ja suurimmaksi osaksi kristillisen
kirkon syy on se, että kristitty ei tunne kurjuutta kurjuudeksi ja
alhaiseksi. Ja se on se kirous, jonka vielä viimeinenkin kirkosta
luopuva kristitty tulee kirkolle huutamaan.