31

Se ”kiusaaja”, joka yksilön kykenee pakottamaan ”lankeemukseen” aina ja
kaikkialla on mielijohteita ja tahtoa suurempi voima: vaistot. Se on se
voima, joka tulee asettaa ensimäiselle sijalle siveellisten arvojen
käsittelyssä.

Ceylonin Vedda-kansan jäsen on peräti alhaisella sivistysasteella,
mutta, useain tutkijain vakuutuksen mukaan, hän ei osaa ollenkaan
valehdella, ei silloinkaan vaikka hän voisi valheella henkensä
pelastaa. Hän ei tunne valhetta ja voimakas vaisto estää hänet
hyväksymästä sellaista mikä ei ole toden kanssa yhtäpitävää.

Kaikki se mikä näyttää ihmisessä olevan hänen yksilöllisyydestänsä
johtuvaa johonkin pakottavaa tai jostakin estävää pyrkimystä on
periytymisen, kasvatuksen ja vallitsevan elämänjärjestyksen kautta
ihmisen yksilöllisyyteen kehittynyttä vaistoa, jossa periytymisellä
kuitenkin on suurin osallisuus.

Erityisesti solutuman tutkiminen — joka nyt on vasta alussa — ja sen
ominaisuuksien tarkempi selville saaminen tulee lähimmässä tulevaisuudessa
osottamaan paljon huomattavia perinnöllisyyttä koskevia
seikkoja. Se tulee selvittämään myöskin periytyvien vaistojen laatua ja
periytymisvoimaa.

Materialismin pohjalla olevassa sielutieteessä jo tunnustetaan
niinsanottu ”tajuton vaikutus” ja todistellaan että ”tajuttoman” ja
tajuavan vaikuttavan voiman välillä ei voida löytää mitään varmaa rajaa
samoin kuin ruumiin ja sielun välilläkään ei ole mitään varmasti
määriteltävää rajaa.

Samoin sielutiede tuntee vaiston voimana, joka ei tarvitse
itsetietoista sielutoimintaa johtaaksensa tekoon. Vaisto voipi pakottaa
ilman edelläollutta mielikuvaa ja ”itsetietoista” tahtomista.

Vaistot elävät ja kestävät pakottavina voimina vielä kauan sen jälkeen
kuin niitä synnyttävät ja kehittävät ulkonaiset syyt ovat lakanneet
vaikuttamasta.

Vaisto on ainoa ”sielullinen” ominaisuus jota voidaan otaksua
ilmaantuvan jo puhtaasti fysikaalista ja kemiallista laatua olevissa
ilmiöissä — mutta siitä huolimatta se ilmenee korkeimmankin
itsetietoisen järjen asteilla, mutta sen vaikutusta ei voida tarkalleen
erottaa mielikuvien, järjen ja tahdon vaikutuksista, koska se useissa
tapauksissa hallitsee edellisiä.

Kuitenkin järjellä on olemassa yksi etuoikeus. Korkealle kehittyneenä
järki kykenee keksimään keinoja kaikkien ihmisen ominaisuuksien
jalostamiseksi — itsensäkin.

Vaisto ei määrää tarkalleen yksityisten tekojen laatua, mutta se määrää
suunnan mihin pyritään.

Vaiston oleellisin ja samalla jyrkin tunnusmerkki onkin juuri se, että
se esiintyy aina jonakin kokonaisena järjestelmänä — rappeuttavana tai
jalostavana — sensijaan kuin mielijohteet, järjen arvioimiset ja tahto
esiintyvät enempi heiluvina, hetkellisinä ja siveelliseltä arvoltansa
suuresti vaihtelevina tekoina.

Tieto on aina persoonallisen kuulemisen ja näkemisen ja tuntemisen
tulos. Vaisto on aina veriperintö, jota ympäristö tosin voipi vahvistaa
tai heikontaa.

Tieto hyvästä ei kykene estämään pahasta, jos vaistot ovat taipuvia
pahaan. Siinä selitys ristiriitaan: miksi eletään toisin kuin
tiedetään...

Selvinkin tieto ja parhainkin todistus ovat voimattomia muuttamaan
suhdettamme johonkin asiaan, jos vaistomme suhde siihen on toinen kuin
tietomme. Esimerkiksi:

Joukko marssii laulaen sankarilaulua

”Ei muuta johtajaa, ei luojaa
kuin kansa kaikkivaltias” —

tai mikä vielä kuvaavampaa: on asestettu ja valmis ”petoina”
raatelemaan veljiänsä, pelkäämättä maan tai ”taivaan” valtoja. Mutta
kun nuo ”sankarit” ja ”pedot” sattuvat pimeällä kulkemaan yksin
hautausmaan ohitse vapisevat he pelosta ja kauhusta. Miksi? Siksi koska
heillä on vuosisatain opetuksen perintönä vaisto, joka kammoo
näkymättömiä voimia. Ja tuota vaistoa vastaan tieto ja todistus siitä,
että ”nuo näkymättömät” voimat eivät ole koskaan keneltäkään
hiuskarvaakaan katkaisseet, ei merkitse mitään, eikä tule
merkitsemäänkään niin kauan kuin on olemassa tyhjän pelkäämisen vaisto.

Ei siis tieto hyvästä ja oikeasta, vaan terveet vaistot, terve veri- ja
lihaskudos kykenevät pakottamaan hyveeseen.

Syvällisempi tieto kuitenkin voimakkaasti huutaa meitä taistelemaan
ympäristömme muuttamiseksi terveeksi, kiihottaa meitä arvostelemaan
yhteiskuntaa ja toisiamme, joka on ensimäinen yhteiskunnan ja ihmisen
jalostumisen ehto.

Mielijohteet syntyvät hetkellisen ulkoapäin tulleen vaikutteen
johdosta. Mielijohde on hetkellinen ajatuskuva, voimakkuudessa
suhteellinen syyhynsä, synnyttäjäänsä, ja häipyy verrattain pian.
Vaisto sensijaan vaatii pitkiä aikoja muuttuaksensa ja voimakkaita
toimenpiteitä.

”Nouseminen” ja ”lankeaminen” voivat olla tuloksia hetkellisistä
mielijohteista, jotka syntyvät ulkopuolisista vaikuttimista.
Johonkin määrättyyn suuntaan pyrkiminen on seuraus vaistosta.
Vaistot toimivat samoin kuin aistitkin kahteen vastakkaiseen suuntaan:
haluavat ja vierovat. Haluavat vaistot pakottavat siihen johon ne
pyrkivät ja vierovat vaistot pidättävät siitä mikä niille on
vastenmielistä.

Vaisto ollessansa mielijohteita, järjen arvioimisia ja tahtoa
voimakkaampi on luonnollisesti myöskin aisteja voimakkaampi. Vaisto
voipi pakottaa sellaiseenkin jota aistit voimakkaasti vierovat.
Ollessansa aisteille vastakkaiset vaistot voivat aisteja rappeuttaa
niin pitkälle että aistit kokonaan kuoleutuvat. Useimmin kuitenkin
aistit rappeutuvat puhtaasti ulkopuolista laatua olevista syistä.

Jos vaistot ovat terveitä ja toimivat sopusoinnussa voimakkaimman
vaiston olemassaolon säilytysvaiston kanssa, vierovat ne kaikkea
rappeuttavaa ja pakottavat pyrkimään siihen mikä tuottaa tervettä
nautintoa. Mutta jos vaistot ovat pitkiä aikoja vallinneiden
yhteiskunnallisten vääryyksien kautta pilaantuneet, niiden vaikutus
muuttuu päinvastaiseksi: ne pakottavat rappeuttavaan ja estävät
jalostumisesta.

Lisäksi tulee sairas moraali ylösalasin kääntyneine elämänarvoineen ja
kasvattaa mukaisensa käsityksen kärsimyksestä ja nautinnosta. Sen, joka
merkitsee rappeutumista ja todellisuudessa kärsimystä käsitetään ja
uskotaan merkitsevän lopullisesti ja korkeampaa nautintoa ja
päinvastoin.