Kirottu Helsinki!

Ei tule talvea Helsingissä — yhä suhuuttaa vain sitä samaa, sitä
ijänikuista — sitä siansilmistä, sumuista, pimeätä, vesivellistä
syksyä...

Jos pikkusen pyräyttää — kohta taas sulaksi hyräyttää; jos pakastaa
— niin lakastaa; jos kannella ulapat peittää — pian tuuli sen rikki
taas heittää. Ikuinen valehtelija ja varas tämä talvi...

Raskaaksi painaa mielen terveellä ihmisellä, saati sitten sairaalla.
Koettelee, koettelee se kärsivällisyyttä kipeässä sielussa, joka
vapautuksen hetkeä vartoo...

Luulin jo marraskuulla meren menevän jäähän, luulin edes jouluaamuna
kulkusen helähtävän hangella: — ei mennyt meri jäähän marraskuulla,
ei helähtänyt kulkunen hangella jouluaamuna, ei ole täällä lumia
maassa toki tammikuun lopullakaan. Yhä vain kärryillä kolistellaan ja
virattomina viruvat sukset...

Kuuluu pakkanen paleltaneen ihmisiä aina Pariisissa, kuulutaan
olleen lumipallosilla siellä vanhassa Roomassa, kuuluu raivonneen
lumimyrskyjä Välimeren maissa — vaan meillä täällä pohjolassa? —
meillä täällä ei tule talvesta tänä vuonna sen tuhannen tuppuraista
tolkkua! Mikä ne tuiskut sinne etelään on siirtänytkin kaikki:
lieneekö emo maapallo napasuonensa mitenkuten nyrjähyttänyt! Se
Andréeko vai mikä...? kysyn ja kummeksin...

Surkea olet sinä Suomeni suurkaupunki uuden vuosisadan nousussa!
Joka-ikinen paljas katukivesi minua ihan iljettää. Niinkuin
limaskaista lattiaa poljen pitkin esplanaadia: ”lätshis! läiskis!” —
pahasti livettää lätistävä jalka... Saastainen, syvä sylkylaatikkohan
tämä onkin koko komea pääkaupunki.

Mustina ja alastomina törröttävät bulevaardin puut; ilkeästi räpsii
vettä vasten silmiä imelästi puskeva etelätuuli Santahaminassa. Meri
siellä on auki ja möyryää kamalankarvaisena mustia kallioitansa
vastaan. Ärjytkö sinä p—le siellä läpi talven, vai —?... Mustaa
ja märkää — märkää ja mustaa, mihin ikinä silmäsi luonetkin...
Ja seuraukset —? Taudit liikkeellä kaikkialla, surman viikate
vilahtelee ja uhkaa: nuoria nutuuttaa ”ryssänyskä” ja vanhoja vaivaa
vanhuus — enemmän kuin koskaan ennen. Niitä kuoleekin päivittäin
kuin kärpäsiä myrkkyyn. Eihän mokomata kukaan kestä. Ja tämä sitten
on muka se mainittu tammikuu? ”Mämmikuu”, sanon minä! — ”Ämmäkuu”!

Tehtaat tupruttavat sakeata sauhuansa; ilma on ylt’yli kaupungin
ihan pilautunutta... Kirottu paikka! Kirottu paikka, jossa kymmenet
tuhannet sielut kituvat ja kasvavat kivisten kammioiden sisässä,
toinen toistensa alla ja päällä — — ja sitä sitten kutsuvat
elämäksi! Milloinka herätyksen herra nämät muurit musertaa, ettei
jää kiveä kiven päälle? Milloinka ihmiset kauhistuen pakenevat
pois tuntureille ja jättävät nämät kurjuuden solat pesiksi
taivaanlinnuille? Koska koroitetaan luonnon ja raittiuden jumalatar
oikealle kunniasijalleen. Koska...? — Mutta mitä minä huudan, eihän
se sillä parane... Minua vain iljettää tämä alinomainen ahtaus, tämä
kihinä ja pihinä, kilinä ja kolina ja kiimainen paksu ilma. Minua
tympäisee tämä lika ja loka, tämä märkyys ja lakkaamaton syksy...

Ei tule talvea Helsingissä — tulleneeko kevättä...?

21.1.1901.