Tällaisena yönä...
On ihana kesäyö. Järvi uinuu peilityynenä, ruusunpunainen iltarusko
hohtaa täyslehtisten koivujen välitse, tarhalta kuuluu hiljaista
karjankellon kalkatusta ja kylän tyttöjen lirkuntaa. Ilma on niin
pehmyt kuin pumpulilla hipiään painaisi. Valkoinen ruusupensas
verannan vieressä hymyilee kuni morsian hääsalissa. Yöperhoset
leijuilevat äänettöminä pihalla...
Ikkunani on auki. Istun avojaloin ja paitahihasillani. Ei tee mieleni
nukkumaan...
Tällaisena yönä!
Tällaisena yönä?
Tutkin itseäni. Tahdon olla rehellinen tunteideni ilmilausumisessa.
Tällaisena yönä, kun koko luonto kylpee hempeydessään, kun
peipposella on pesänsä puunontelossa, kun urosrastas laulaa
rakastettunsa perhe-onnea ja käki helkyttelee riemuansa siitä
että on saanut lempensä hedelmät hyvien lintujen hoideltaviksi...
tällaisena yönä hiipii yksinäisen, rakkautta janoovan nuoren miehen
sydämmeen kiihkeä kaiho etsiä yksinäisyytensä toveriksi joku
vastakkaisen sukupuolen olento, jossa virtaa samallainen lämmin
veri kuin hänessä... joku lehdon satu-impi, jonka kuva on siinnyt
hänen sielussansa lukiessa muinaissuomalaista runoutta, Kalevalaa ja
Kanteletarta...
Sen immen hiukset häilyisivät irrallaan ulpukanvalkoisen kaulan
ympäri, ne kiiltäisivät kuin kultaiset langat, ne olisivat pehmoiset
kuin hienoin pellava, hänen silmänsä säteilisivät lemmenkukkasen
sinisyyttä, hänen käyntinsä olisi kevyt ja viehkeä kuin perhosen
tanssi kedon korsien ylitse, ja hän tulisi hiljaa kuin keijunen, tuo
pieni simasuukkonen veitikkamaisessa hymyssä...
Ja minä, nuori mies, joka en ikinä ole naiseen kajonnut, minä
hyppäisin alas tästä ikkunasta, rientäisin tuonne rantakoivikkoon...
väijymään häntä... Hip hei! syntyisi kiivas kilpajuoksu ja me
lentäisimme yli sammalmättäiden ja kukkakumpujen... sillä vaikka se
tyttö palaisi halusta itsekkin saada tuntea vastakkaisen sukupuolen
salaisuutta, niin se näin leikkisi lemmenkaihollaan, jotta tulos
maistuisi sitä makeammalle. Hip hei! kas: keveä lipponen sen jalasta
singahtaisi ilmaan, nuori mies tempaisi sen syliinsä... armas
pieni lipponen, joka hänet yhä enemmän sytyttäisi tuleen... ja
tyttösen toisessa jalassa vilahtaisi vain sininen sukka... Yhtäkkiä
hän huudahtaisi heikosti risun satuttamana ja kaatuisi suulleen
viidakkoon... ja läähättäen saavuttaisi nuori mies hänet ja... ja...
Niin, nyt se tulee se ilmiö, joka on niin suloinen kuin synti, mutta
voiko mikään oikeastaan olla synti, joka on suloinen? — en usko.
Ja sen, mitä minä nyt olen kirjoittanut, olen minä kirjoittanut
tarkoituksella sanoa, että jokaisen täysverisen nuoren miehen
sielussa — joka ei ole saanut koskaan tuntea naissuloa eikä siis
myös naisinhoa — asuu voimakas himo saada valloittaa viehkeä
neitonen, vähääkään ajattelematta seurauksia, kokonaan antautuen
hetkellisen haaveensa keveään leikkiin. Ja tahdon minä erityisesti
huomauttaa että tämä himo hänessä ei ole ruma eikä likainen, vaan
on se yhtä kirkas ja puhdas ja hyväntuoksuinen ja luonnonraikas
kuin tämä samainen kaunis kesäyö, jona nämät rivit piirretään.
Mutta mahdollista on, että jos tuollainen lehdon simasuu piikanen
todellisuudessa tällaisen nuoren miehen eteen ilmestyisi — niin ei
hän siihen hennoisi koskea, sillä minä luulen, että niinpian kun
haave toteutuu, ihminen herää, tulee syvämietteiseksi ja hänestä
karisee pois kaikki kevytmielisyys ja hän täydellisesti hallitsee
itsensä ja punnitsee tekonsa.
Ja sentähden te voitte vaaratta tulla minun luokseni kaikki te
kevytlentoiset ihmiskeijuset — en minä, en minä teille pahaa tee...
(Hämeessä 1903.)