Liite:

Poromiehen taskusanakirjasta.

Poro-nimitykset:

Yleinen nimitys poro. Runollinen ja leikillinen nimitys petra.
Harvinainen nimitys peura (villipeura), jota nimitystä poromiehet
käyttävät varsinkin silloin kun ei porossa löydetä omistusmerkkejä.
Sanotaan että on ”peuran korvalla”.

Sukupuolen mukaan nimitetään poroja härkäporoiksi (uros) tai
vaajinporoiksi (naaras).

Urospuolinen poro saapi useita eri nimityksiä aina sen mukaan, minkä
ikäinen se on tai miten se suhtautuu niinsanottuun purentaan.

Suomussalmelaisissa paliskunnissa ovat nämä nimitykset seuraavat:

Hirvas-vasa — alle 1 vuoden ikäinen.
Urakka — toisella vuodella oleva.
Hirvas — joka ei urakkana ole purtu (siis purematon).
Vuorsahärkä — urakkana purtu, 3:nnella ikävuodella oleva.
Ukkohirvas — 4:nnellä vuodella oleva hirvas.
Piettiö — sellainen härkä, jonka purenta on — ”käynyt huonosti”.
Toisin sanoen, vertaamalla hevoseen: ”puoleksi orit, puoleksi ruuna”.

Ukkohirvaan jälkeen antautuvat nimitykset ainoastaan härkäsarvien iän
mukaan. Sanotaan:

Ensimäiset härkäsarvet,
Toiset härkäsarvet,
Kolmannet härkäsarvet j.n.e.

Ei ole mahdotonta tavata härkäporoa, jolla on esimerkiksi 21:set
härkäsarvet, vaikka kyllä on tavallista että kaksikymmenvuotias poro
jo on ikäloppu.

Naaraspuolisten porojen nimitykset ovat täkäläisissä paliskunnissa
seuraavat:

Vaajin-vasa — alle vuoden ikäinen.
Vuonilo — toisella vuodella oleva.
Vuorsavaajin — kolmannella vuodella oleva.
Kuntusvaajin — neljännellä.
Sitä vanhemmat ovat täysiä vaatimia.

                                                  ⸻

Vertauksen vuoksi olkoon tässä mainittuna, miten paljon
kehittyneemmät porotermit tavataan Lapin puolessa. [Kittilässä
oleskelleen hra Napoleon Candelinin ilmoitusten mukaan nämät ja eräät
seuraavat lapinpuolelaiset sanontatavat.] Urosporon nimitykset
sattuvat siellä seuraavasti:

Vasikka — 1:sellä ikävuodella
Urakka — 2:lla ”
Vuorsa tai -o — 3:lla ”
Kunteus — 4:llä ”
Kosatus — 5:llä ”
Maakkanas — 6:lla ”
Nimiloppu 7:llä ”
Ensimäiset härkäsarvet 8:lla
Toiset härkäsarvet 9:llä j.n.e.
Piettiö — huonosti purtu.
Vuorsa-hirvas, kuntus-hirvas, kosatus-hirvas j.n.e. — puremattomia.
Vuorsa-härkä, kuntus-härkä, kosatus-härkä j.n.e. — purtuja.

Lapissa yleensä purraan vuorsana.

Nimityksissä on eri pitäjissä omat vivahduksensa.

Naarasporoja Lapin puolessa sanotaan paitsi vaatimiksi
myös Vaamiporoiksi.
Vasa, — 1:sellä
Vuongelo — 2:lla
Vuorso-vaami — 3:lla
Kunteus-vaami — 4:llä
Kosatus-vaami — 5:llä j.n.e.

Muita poron nimityksiä Suomussalmella:

Ajokas — poro, joka on opetettu ihmisen veturiksi.
Kesu-poro — mikä tahansa poro, joka on kesy tai kesytetty.
Mehtäporo, villiporo— ajokkaiden vastakohta.
Rahtiporo, kuormaporo — joka vetää rahtia (suolaa,
jauhoa j.n.e.) tai kotioloissa halkoja, heiniä j.n.e.
Raitoporo — varsinainen rahtiporo.
Raidoksi sanotaan täällä puolessa toisiinsa jälekkäin
kiinnisidottua porojonoa, joka sisältää noin 25 poroa kelkkoineen.
Taluporo tai käsiporo on se, jota talutetaan porojoukon edessä.
Porotokka = porojoukko.
Risuporoiksi tai risukarjaksi sanotaan juoksevaa porokarjaa.
Kevatto on sellainen poro (ajokas), joka päiväsaikana uupuu ja
panee maata taipaleella, vaikka aamusella ja iltasella olkoon
kuinka vireä tahansa.

                                                  ⸻

Lapin puolessa sanotaan taluporoa laitisporoksi — ”hyvin
laitostaa”. Porotokalla siellä tarkoitetaan satamääräistä
porojoukkoa; pienempää porojoukkoa, jossa on esimerkiksi alle sadan
poron, mainitaan nimityksellä parttio.

Poroa, joka on mainio oijustamaan esimerkiksi järven ulapalla,
sanotaan Lapissa ummensuoraksi tai ummen-oijukseksi. Laihaksi
ajettua poroa sanotaan livikäksi. Poro, jota kauvemmin levähytetään
ja syötetään paikallaan, sanotaan olevan ”vuonkumassa”, ja kun
sellaisella lähdetään ajamaan, niin on sellainen poro vuongas.
Opettamaton, koulaamaton poro on Lapissa pailakka. Opettamista tai
koulaamista sanotaan taamomiseksi — ”pailakkaa taamothaan!”

Sarviensa laadun ja näön mukaan saavat porot minkälaisia
nimityksiä tahansa. Kuten tietty, pudottaa poro joka kevät sarvensa
ja uudet alkavat sille kesää vasten kasvaa; syyskesällä on sillä
jo täydet sarvet, ja ympäröi niitä silloin tiheä, sametinkarvainen
tuppi. Talven tullen hankaa poro sarvensa sileiksi. Tämän mukaan
sanotaan poroa joko kilosarveksi tai villasarveksi. Villasarven
ohella saatetaan myös käyttää nimityksiä: karvasarvi, nahkasarvi,
tuppisarvi y.m.s. Sarvetonta poroa sanotaan kuten lehmää nuupoksi.
Poroja tunnustellessa on tärkeätä kiinnittää huomionsa sarvien
muotoeroavaisuuksiin. Koukkusarvi on ihan toista kuin takasarvi;
suorasarvi ihan toista kuin kähäräsarvi; halttasarvi (ulospäin
leviävät) ihan muuta kuin hataja-sarvi (sakia, täynnä piikkejä tai
haaroja). Ruuvisarvi, sirppisarvi j.n.e.

Poro, jolta sarvi on katkennut, käy jo poromiesten kesken
katkosarven nimellä.

Silmänkaihin tai tuulenhalkasija on sarven haarake, joka työntyy
kuonon päälle (Lapissa etusarvi).

Sarven kasvu riippuu monista seikoista. Moniaina talvina pudottavat
porot sarvensa varhain. On ajokkaita, joiden sarvet vielä
vapunpäivänä ovat niin lujassa ettei mies painimalla hevillä saa
sarvia irtaantumaan kallosta.

                                                  ⸻

Lapin puolessa sanotaan paljassarvista poroa kelosarveksi,
villasarvista nahkasarveksi tai pökkylä-sarveksi.

Porojen kutsuma-niminä käytetään Kajaanin mitä
milloinkin: ”Sirppisarvea”, ”Reppakorvaa”, ”Pirua”, ”Urhoa”,
”Ampiaista”, ”Heilaa”, ”Kapakkaa” j.n.e. Lapin puolessa nämät
nimitykset muodostuvat enimäkseen värin ja sarvien mukaan:

Kelokka, Luosto: Suivakko, Pällikki, Musikka, Musta, Valkko, Kirjo
j.n.e.

Paliskunta:

Paliskunta tai palkinen on eteläläiselle outo nimitys, joka
kuitenkin on siksi tärkeä tietää että sietää tulla mainituksi.
Puhutaan Hossan paliskunnasta, Hallan paliskunnasta, Näljängän paliskunnasta
j.n.e. Paliskunnalla tarkoitetaan poronomistajain
yhteiskuntia, jotka sekä omien sääntöjensä että yleisen lain
puitteissa toimivat rajoitetuilla maa-alueilla. Jokaisella
paliskunnalla on oma päällikkönsä, joka on sekä toimeenpaneva johtaja
että kirjanpitäjä ja rahastonhoitaja. Tällaista isännöitsijää
sanotaan kansan kesken poroherraksi eikä siksi suinkaan kelpaa
mikä jätkä tahansa. Täytyy esimerkiksi olla tarkka muisti erottaessa
kunkin poro-omistajan poromerkkejä. Poroherran aivoissa täytyy säilyä
satoja ja tuhansiakin ”poronkorvia”, joista porot tutaan ja jotka
merkit ovat huolellisesti piirrettyinä paliskunnan pääkirjoihin.

Paliskunta voi sisältää useampia poroaitauksia, niinsanottuja
poropeltoja, joihin poroja syystalvella ja keskitalvella kootaan.
Kokoaminen eli peltoon-veto tapahtuu tietysti sitä varten että
ainoastaan siten saadaan poroista selko: merkitään lisään sikiytyneet
porot, purraan (ikivanhalla tavalla kuohitaan) nuoret härkäporot,
otetaan kiinni (suopungilla heittämällä) ajokkaat tai ajokkaiksi
opetettavat, erotetaan teurasporot, tarjotaan huutokauppaporot j.n.e.

Paliskuntien olemassaolosta ei tiedä maantienmatkustaja; syvällä
ja kaukana korpien sisuksissa sykkivät paliskunnan valtimosuonet:
peninkulmia ja kymmeniä peninkulmia pitkät, korkeat rinta-aidat.
Niiden saartamina osuvat porot ajettaessa salojen kätköistä
poromiesten leireihin. Rysistä ne kuten hauvit polskahtavat
peltoon. ”Pelto” on se umpiperä, josta eivät porot pakoon pääse.
Karjakujan kaltainen nielu, jonka läpi porot laukkaavat ennenkuin
peltoon häätyvät, on nimeltään kanat. Karsina taas se pellon
kupeessa oleva suoja, johon teurasporot erotetaan.

Kiekero on poromiehen tavallisimpia sanoja. Sillä tarkoitetaan
paimennuspiiriä. Ollaan kiekerolla, ”hiihetään kiekeroa”, ”kiekeron
hiihtäjät”.

                                                  ⸻

Lapin puolessa porokuja on nimeltä juomen. Karsina on kontturi
ja poropelto porokaarre. Merkitsemistä sanotaan Lapissa
pykällykseksi.

Porojen paimennuksessa ovat Lapissa erityisesti huomattavat nuot
mainiot porokoirat, joita ei Kajaanin kihlakunnassa löydy. Yhden
lappalaisen porokoiran sanotaan vastaavan ainakin kolmea miestä.
Porokoirilla Lapissa kuuluu olevan omituinen ”päiväpalkkansa”.

Raitoporon vehkeet:

Panka = päitset.
Hihna = jolla poroa hallitaan.
Kesas — poronkoivista tehdyt länget.
Suvas — naru vuottoraipan nenässä, jolla kesään nokat
yhdistetään.
Morikat — nahkasta tehdyt nappulat kesaan nenässä.
Rynnäsvyö.
Vuottoraippa = vetohihna.
Pola — vuottoraipan nenässä kalikka, joka kiinnitetään
kelkan rintavihtaan.
Kelkka — se ajovehe, jota raitoporo vetää, Kajaanin ja
Suomussalmen välillä pannaan yhden raitoporon kelkkaan 3 säkkiä
jauhoja à 72 kiloa, siis 216 kiloa poroa kohti. (Ajokkaalla
ei pitkässä ajossa saa olla yli 100 kiloa painoa pulkassa,
jos mielii nopeasti päästä.)

Pulkkaporon vehkeet:

Panka.
Kirtsa (kiertsa, vierkko; Venäjän Lapissa kerkka).
Ajohihna (rahnikka).
Kaulapanta (kello).
Länget (puusta).
Vetorahkeet.
Rynnäskalikka l. vatsaluokki.
Selkävyö l. loimivyö.
Vuotto l. vuottoraippa.
Pulkka, jossa on kokka, perä, laidat, kaaret, pohja ja emäpuu.
Emäpuun pohjassa usein messinki.

(Ahkio on lapinpuolelaisten kuormapulkka, joka etupäässä eroaa
pulkasta siten ettei siinä ole selkänojaksi tehtyä perää, vaan on se
avoperä.)

                                                  ⸻

Lapin puolessa pulkkaporon vehkeitä:

Panka,
Länget,
Vierku = kirtsa.
Rahnikka = palmikoitu ajohihna.
Palsta = nautaeläimen nahasta tehty ajohihna, jota sopii
käyttää ”kaivatus-hihnana”.
Orro-hihna = paksusta köydestä tehty kiinnipitohihna.
Ruomat = vetorahkeet.
Vuottoraippa.
Selkävyö.
Luokka = rynnäskalikka.
Jukka = pulkka-raksi.
Kaariste-nuora = pulkan keulassa käytetty tavarankiinnitysnuora.
Tiuku-riesin = kellopantahoito.

Poro-urheilijan puku.

Paulapieksut.
Paulat
Nutukkaat.
Syylingit.
Töppöset.
Porokintaat (pitkät).
Säpäkkeet l. säpikkäät.
Umpitakki.
Vyö puukkoineen.
Neljän tuulen lakki y.m.

Meidän poromaillamme ei ole vakiintunutta poromiehen pukua.
Herrasurheilijat ottavat mallinsa pääasiallisesti Lapista, jossa
poropuku näihin asti on kehittynein ja jossa sen oikeita tekijöitä
löytyy.

Lapin porourheilu-pukimista mainittakoot:

Peski = syksyllä tapetun poron hienokarvaisesta nahasta tehty turkki.
Pöykkyri = talvikarvaisesta nahasta tehty turkki.
Umpitakki = verasta tai kankaasta tehty koristeltu päällystakki,
joka vedetään kuin paita päälle.
Lapinlakki = nelikulmainen korkea hiippalakki, jonka ponta on
jostakin nahkasta, hiippa punaisesta tai sinisestä verasta y.m.s.
Koivikkaat = poronnahasta tehdyt kintaat.
Säpikkäät = poronkoivista neulotut polvisuojukset.
Kallokkaat = jalkineet, joiden pohja on kallonahkasta.
Nutukkaat — poronkoivista tehdyt, remmillä pidettävät, koreat,
verotetut jalkineet.
Siepakkaat = poronkoivista tehdyt kippurakärkiset, pauloilla
pidettävät jalkineet.
Sieppura = peskin päällä käytetty lumisuojus, tehty sarasta
tai rikkailla karhuntaljasta.

Poroliikkeen eri asteita:

Seisoo.
Kävelee.
Nulkkaa (pientä juoksua).
Juoksee.
Tolvaa (kovaa juoksua).— Hyvä poro kulkeekin enimmäkseen
tolvaamalla säästäen laukkuuta.
Laukkaa.
Puskee.
Kiertää.
Tekee kiekuroita. Tekee renkaita.

”Renkaita laukkasi!” sanotaan sekä myös näin: ”Ryssälle miljoonia
räknäsi!”

Oikasee l. oijustaa (menee suoraan esim. yli ummen ulapan).
Juonittelee, vikuroipi, rimpuilee, jyrrää j.n.e. sanotaan porosta,
joka tekee kaikenlaisia kepposia ajajalleen. Puhutaan ”oppineesta
porosta” ja ”keskenoppineesta”.

Kun poro nousee pystyyn takajaloilleen ja potkii etujaloillaan,
sanotaan: koparoipi, ”koparalla löi!”

Taluu. Taluu hyvin, taluu huonosti = antaa taluttaa itseään
hihnasta mieluusti tai vastahakoisesti. ”Sitkas talumaan.”

Pitkältikö porolla päivässä pääsee?

Suomussalmella ja Hyrynsalmella pidetään jo maan mainiona ajokasta,
jolla pääsee 10 peninkulmaa päivässä, mutta Lapissa, jossa
maisemat, kelit ja pakkaset ovat ajolle edullisemmat ja jossa
ennenkaikkea älytään poroa oikein hoitaa, on tämän vertainen ennätys
lastenleikkiä. Siellä esimerkiksi Kittilän ja Kolarin välillä,
kun tahdotaan tuoda 7 pulloa konjakkia pulkan keulassa, kuuluu 14 peninkulmaa
olevan poron tavallinen päivätaksa. Valioporoilla taitaa
päästä 18:kin peninkulmaa päivässä sta peninkulmasta. Mene tiedä, onko taru, kun joskus
huhutaan 20:?

Yhtenä syynä, miksi Kajaanin kihlakunnassa ei kehity kovamenoisia ja
kestäviä ajokkaita, lienee se että poromiehet eivät, kuten Lapissa,
ole kyllin tarkkaavaisia porojen virtsanheitto-tarpeen suhteen, vaan
useimmat porot ovat jo opetusaikanaan ajetut ”ummelle”. Lappalainen
kuuluu heti työntävän puukon ummelle-ajetun poron kulkkuun pitäen
sellaista kelvottomana. [Nimismies Armid Sandbergin tiedonannon
mukaan.] Sentähden on tärkeätä että porolla-ajaja määrätyn ajan
kuluttua muistaa hiukkasen seisattaa ajokastaan, ”annetaan puhaltaa!”

Poron ruokia.

Jäkälä.

Naava. (Kuusen parta, harvoin koivun.) Korteheinä, karvakorte, raate
y.m.s. Lehdet (raidan ja haavan).

Leipä. (Taikinaa, apetta, ”kopottia” syöttämällä saa sen opetetuksi
leivälle.)

Suolaa nuolee poro mielellään.

Jäkälä-läjiä, jotka kootaan syksyisin ja puristetaan riukujen väliin,
sanotaan pantioiksi eli paakuiksi. Myös puhutaan tukuista
ja paikoin laitosista (”lallonen” = risuhavujen päälle ilman
sivupiikkejä kerätty jäkäläläjä). Yleinen nimitys on pantio. Yhtä
ajoporoa varten varataan talveksi (marras- ja joulukuulta huhtikuun loppuun
) noin 50—70 pantiota, riippuen siitä minkä kokoisia pantiot
ovat.

Lapin puolessa puhutaan enimäkseen vain jäkälä-limpusta. Siellähän
ajokkaat tavallisesti itse saavat kaivaa ruokansa lumen alta.

Poron äänteleminen.

Kun emäporot ääntelevät vasoilleen, niin sitä sanotaan röhkämiseksi
(vaajin röhkää vasalleen).

Lapin puolessa sitä sanotaan roukumiseksi. Kun härät toisilleen
ääntelevät, niin sitä sanotaan örskymiseksi (”örskyntä kuuluu!”).

Lapissa sanotaan kiima-aikaa rykimis-ajaksi, — ”poro rykii”.

Maanittelusana poroille on kali-kali-kali!

Peltoonvetohuuto, tuo juhlallinen, pitkä, villi ja samalla
rauhoittava poromiesten huuto on ooa-ooa-ooa!

Lienee myös erityinen ”kusetussanansa”.

Sekasanoja poromiehen sanakirjasta:

Suopunki.

Permo (Lapin puol. kurmu).