XXV
Sekavin tuntein poistuivat kaikki oikeussalista.
— Näinkö se päättyikin?
— Niinhän se taisi päättyä.
— Ei ole tässä kaupungissa ennen moista päätöstä kuultu, sanoi
Häkkisen matami.
— No se olikin nyt kerran oikea Salamoonin tuomio, akat! sanoi
torikauppias Sippo eukoille. — Semmoisia tuomioita kun tuomarit vähän
useammin mätkisivät, niin lähtisi se akoilta riitelemisen halu. Vähän
suuremmat sakot olisi vain saanut olla.
— Niin, mitäs ne nyt tuonvertaiset sakot semmoisille rikkaille!
— Ihan se on kuin pilkan tekoa.
— Mutta kun köyhää sakotetaan, niin kyllä silloin rojautetaan niin,
että menee rahat ja kukkarot.
— Se onkin oikein, että köyhiä enemmän sakotetaan, sanoi Sippo. —
Köyhien pitääkin elää äyrinsä mukaan ja siivosti... antaa rikkaiden
tapella ja käräjöidä.
— Mutta näittekö, akat, miten se Nilsperi silmänsä mullisti? Minä
luulin, että se siihen paikkaan pakahtuu.
— Johan se nyt pakahtuisi! Isommat rahathan se asianajaja aina saa,
kun ei tule päätös mieleinen, vaan saa vielä valittaa ja juttua jatkaa.
— Taitaahan se niinkin olla...
— Niin se justiinsa onkin... on ne herrat osanneet asiat niin
järjestää, että ne aina hyötyvät, kävipä puolin tai toisin.
— No turhaankos heiltä sitten olisi pitänyt mennä isot opit ja korkeat
kouluutukset! sanoi Sippo, joka oli ehtinyt kojulleen ja avasi sen
lukkoa.
Mieltäkiinnittävä virkistyshetki oli päättynyt. Torilla alkoi taas työn
ja toimen aika.
Setä Salmela sanoi Kriikunalle:
— Mielestäni oli tämä päätös sopusoinnussa sekä sivistyksen että
ihmisyyden kanssa. Ehkä olisi se ollut sitä vielä suuremmassa määrässä,
jos ei olisi tuomittu minkäänlaisia sakkoja, vaan olisi vain kanteet
kumottu molemmin puolin ja kuitattu kulut asiallisten kesken.
Mutta Remes sanoi siihen:
— No täytyihän sitä nyt antaa vähän sakkoa edes toriämmien mieliksi.
Asianajaja Nils Pehr Bums sanoi rouva Montoselle:
— Olisi hulluutta jättää juttua tähän. Moinen päätös on suorastaan
käsittämätön. Minä panen pääni pantiksi, ettei se pidä hovioikeudessa.
Paljon olen minä asioita ajanut, mutta enpä ole vielä näin typerää
päätöstä nähnyt.
— Niin, tietysti me valitamme, sanoi rouva Montonen. — Tämähän on
skandaali!
— Hävytöntä! sanoi rouva Menlös miehelleen. — Hävytöntä! Minun teki
mieleni sanoa se heille päin naamaa.
— Ja minä jo pelkäsin, että rouva sanookin sen, kertoi Miina. —
Silloin me olisimme joutuneet jokainen linnaan.
— Vaikka linnaankin! sanoi rouva Menlös. — Tämä on sittenkin
hävytöntä. Tämä on väärä tuomio!
Ja kääntyen herra Menlösin puoleen hän sanoi:
— Eikös ole niin, Menlös?
Johon herra Menlös vastasi:
— Kyllä se niin on, rakas Maria.
— Minä valitan vaikka senaattiin asti, sanoi rouva Menlös. — Minun
täytyy saada oikeutta!
Herra Menlös huokasi. Eikö tämä kirottu juttu koskaan lopu? Ikävältä
näyttää yhä edelleen tulevaisuus. Ikävältä ja pimeältä.
Kun kaupungilla levisi sanoma tästä tuomiosta, niin synnytti se
äärettömän hämmästyksen ja hälinän. Jos raastuvanoikeus olisi antanut
päätöksen, että rouvien Menlösin ja Montosen on tarjottava toisilleen
vehnäskahvit sekä limonaadia tuoreiden leivosten ja hedelmäin kera,
niin ei se olisi voinut herättää suurempaa ihmettelyä kuin tämän
oikeusjutun tällainen päättyminen. Kuuluihan puheenjohtaja tosin
esittäneen päätöksensä tärkeän näköisenä ja lakikielellä, ja lieneehän
se silloin maininnut joitakin Rikoslain pykälöitä, joita ei tietysti
kukaan muista — lieneekö sellaisia pykälöitä koko laissa? — mutta
siitä huolimatta oli moni sitä mieltä, että oikeus oli nähtävästi
tehnyt pilaa koko asiasta.
Saa vain nähdä, eivätkö tuomarit nyt itsekin joudu sakkoihin
ymmärtämättömyydestä virantoimituksessa, lukuunottamatta
Tujulin-vanhusta, sillä hänhän on tietysti viaton, kun ei ole mitään
kuullut.
Olipa kaupungissa tietenkin joitakuita kevytmielisiä irvihampaita,
jotka samoin kuin torikauppias Sippokin pitivät päätöstä oikein
Salomonin tuomiona, mutta vakavammat ja ajattelevammat ihmiset — ja
nehän ne sentään ovat kaupungissamme enemmistönä, Luojan kiitos! —
pudistelivat päätään ja sanoivat:
— Semmoista se on, kun ei tänne koskaan saada vakinaista pormestaria!
Koko oikeudenkäyttö joutuu rappiolle.