Voi teitä, voi teitä te maankavaltajat kurjat!
Voi teitä, te Suomen suursuiset sudet, hurtat hurjat!
Te raa’at raukat ilman kansallistuntoa!
Ilman isänmaan rakkautta, ilman miehuuden kuntoa!
— Mitä teitte nyt maalle?
Ei sanat teidän tekoanne kertomaan riitä!
Ei jälkipolvi koskaan konnantyötänne kiitä!
Veljes-verihöyryihin teidän hurmionne hukkuu!
Omatuntonne saastainen rikoskapaloissaan nukkuu!
— Iki häpeä teille!
Punakaartinne köyhälistön turmiohon syöksi!
Se päivä, jota varroitte, se muuttui mustaks’ yöksi!
Voi johtajianne katalia, voi väärin painettua sanaa!
Ne myrkyttivät joukkonne, ne nosti pyssyn hanaa!
— Maan ryövärit julmat!
Noin tahraista lehteä Suomen historiassa koskaan
Ei luettu oo ennen, ei mokomata moskaa:
Suomen Työmies ett’ aseensa Puna-Ryssiltä huoli!
Vuostuhantisen vainoojansa kantapäitä nuoli!
Koko perintönsä petti — maan kavaltajana kuoli!
Oh, parhaiksi teille!
Niin suurta sotaoikeutta ei nouse tälle maalle
Se että teidän tekonne panis vastaavalle vaa’lle!
Osa onnetonta kansaa näet olettehan — olitte!
Vaan kaiken sen kalleimman te jalkoihinne politte!
— Voi teitä te kurjat!
Nyt kansa menköön kahtia kuin katkeava korsi!
Ei meille enää yhteinen voi olla kotiorsi!
Ken murhaajansa kanssa viel’ pirtissänsä elää,
Sen korvissa, sen sielussa ain’ hornan kellot helää!
— Näinkö eläisi Suomi?
Te lähtekää nyt maasta, jok’ ei teille ollut pyhä!
Te menkää heidän kanssaan, joihin luotatte te yhä!
Oh menkää, onnenonkijat, pois täältä sinne saakka,
Miss’ unhoittuvat unelmat ja rikostenne taakka!
— Menkää!