RINTAMALTA TULTUA.

(Kuvaus.)

Tulen rintamalta! Tulen rintamalta!
Veren, kunnian, kuoleman, kuulien alta!
Siell’ lauleli laaksossa ”Iso Kukko”,
Maa järisi, korvat kohisi tukkoon.
Ja shrapnellit vierellä vonkui ja räiski,
Lumi pöllysi, pommi kun maahan mäiski.
Hei!

Mun tarttukoon kieleni kitalakeen,
Jos unhoitan sinut ”Lapuan Flikka”,
Sinä Vilppulan rintaman raikas tikka,
Joka tulta annoit!
Ja kauvas kannoit!
Ja valosi ”jumaluusopille” vannoit,
Hei!

Siell’ leijaili taivaalla ”Puna-Haukka”,
Se kikarat kiiltävät ruikkasi, raukka,
Kas karskahti jossain, pärskähti paukka,
Mut helvetinpommi sattunut ei...
Hei!

Tuli yhtenä päivänä päälle myös ”pässi”,
Villitty veturi — ilman kuskia,
Kuin hullu se hyökkäsi, sai tosin puskia,
Mut otettiin sarvista kiin,
Hei!

Kakspäinen perkele seurasi sitä,
Pojat tykkien takaa huusivat: mitä!
Mut ”Lapuan Flikka” kun aivasti,
Juna julkea kiireesti karkasi,
Sen perässä pahasti pärskähti,
Pirun jalka — kerrotaan — nyrjähti,
Kun tykkimme tärskähti,
Hei!

Myös muistan yön kun tulta löi taivas
Ja murhanenkeli rataansa raivas:
Oli kaameaa, oli juhlallista!
Oli jumalatonta ja jumalallista!
Kuka muistikaan silloin nukkumista?
Ne hiukan säestivät patterista...
Hei!

Mut ambulanssissa ihmeen ma näin:
Makas nuorukainen verissä päin,
Pää hällä ammuttu läpi oli ihan,
Kuolo kulkenut halki sielun pihan,
Mut Poika — viel’ eli ja puheli vaan
Kuin tapahtunut ei olis suuriakaan,
Yli-Härmästä — vuotias seitsentoista
En ennen nähnyt mä ollut moista.
Hei!

Ah rintamalle, ah rintamalle
Siell’ alati ahmivan uhman alle
Sielu ihmisen siivet saa!
Mies kohtalon helmoissa uinajaa,
Ja kaukana kaikkeus kangastaa,
Yks tunne vain tulvii: Isänmaa!

Vaasa 18.3.1918.