2:nen näytös:

(Konevitsan luostarisaarta aivan lähellä olevan saaren ranta-aukeama
— Toisella sivulla kalastajasaunan-röttelö. Tyyni kuutamoyö. Kuuluu
pienten kirkonkellojen soittoa ja sitten munkkien iltakuoro.)

(Ylli sytyttelee nuotiota, kuunnellen hartaasti.)

(Stepan seisoo katsellen vähän syrjässä, tehden tuon tuostakin laulun
aikana ristinmerkin.)

Ylli (laulun vaiettua): Se kai nyt olikin viimeinen soitto ja messu
tämän päivän konttoon vakituisilta Konevitsan asukkailta, veli Stepan?

Stepan: A, ei, ei hyvä veli! A sunnuntakia vasten koko yö valvotaan
ja rukoillaan.

Ylli: Vai niin! — Minä en ole tällä saarella ollutkaan vielä
lauantai-iltaa. — No, sittepä me vielä kuulemme pyhien veljien
kaunista laulua, kun tämä meidän majailusaaremme on näin lähellä, vain
kivenheiton päässä munkkien suuresta luostarisaaresta.

Stepan: A yöpymistä ja majailua varten ovat teikäläiset tähän tämän
saunankin salvaneet. Ja vot, hyvä olla kun on näin kaunis ilma.

Ylli: Niin! — Hyvä olla, kun ei olisi kultaa ikävä.

Stepan: A mutsosi on kotona?

Ylli: Niin on.

Stepan: A mie etupäässä sentähden näitä pyhiinvaellusmatkoja tekemään
rupesin, kun kuoli kultani ja pikku pojuni. Tulen näin sieltä Salmista
tänne luostariin rukoilemaan heidän sielujensa autuudeksi...

Ylli: Kauniisti tehty! — Mutta tupakan saat, jos menet vielä sinäkin
risuja ottamaan. (Tarjoaa tupakan.)

Stepan: A ei ole tapana tällaisilla matkoilla meidän polttaa, eikä
viinaa, votkaa maistaa! Mutta yksi savu, ei se pahaa tee. (Sytyttää.)
”Passiipa”. Kiitos, hyvä poika. (Menee.)

(Ylli vaipuu kivellä istuen ajatuksiinsa, laulaa, alussa hiljaa):

Kaiho se täyttää rintani mun,
kun luoksesi armas nyt pääse en sun,
kaiho täyttää rintani karmas,
kaiho karmas!
Sua öin ja päivin mä ikävöin,
sulle huokailen ja kyynelöin,
kallis niin olet mulle sä armas,
kallis armas!

Kun päivä on peittynyt purppuraan,
ja kuuhut käy kylvämään kultiaan,
kaiho luokses mun valtaa karmas,
kaiho karmas!
Kuin aaltonen rantaa sua ikävöin,
kuin kukkanen päivää sua kyynelöin,
kallis niin olet mulle armas,
kallis armas!

(Nousee sitte verkkaan.) Lähdenpä myös oman risuosani noutamaan.

Kalle (tulee juosten vastaan): Ha, ha, ha! (Kompastuu Yllin jalkaan.)
Mitäs siinä jalkojasi toisen eteen pistät, senkin tolvana!

Ylli: Pistät, itse pistät! Katso paremmin, ettet kohti lennä kuin
mikäkin sontiainen!

Kalle: Pidä nyt jo suusi, tai katso, ettet saa toden perään
korvillesi!

Ylli: Pyh! (On menossa.)

(Iivan tulee.)

Kalle: Ka, sieltäkös sinä vasta...

Ylli: No, Ivan, et ollutkaan katumaveljesi Stepanin kanssa
iltamessussa!

Iivan: A paljon oli munkkejakin poissa. Me pidämme täällä vahtia,
ettei tuli pääse irti... Ja olemme seurana teille... Ja meillä on myös
näin hauska!

Ylli: Niin, kun tupakkaakin saatte! (Menee.)

(Kalle seuraa hetken, kuulostaen; kääntyy sitte jälleen Iivanan
puoleen.)

Iivan: A, hauska ja potra poika hänkin!

Kalle: Hm! (Puoli itsekseen.) Eipä kuulu vain myrskyä, vaikka onhan
sitä jo toisinaan näinäkin päivinä tuulla tohissut aika lailla. —
Mutta mihinkäs se meidän juttumme tuolla katkesikaan? Niin, tuota...
Mikä saattoikaan sinut sitte näitä pyhiinvaellusretkiä näin tiheään
tekemään?

Iivan: Aa, ohoo! — Se olisi pitkä ja synkkä tarina, jos sen oikein
tarkalleen pakisisi. A siitä voisit oikeen vaikka kirjan kirjoittaa.

Kalle: Niin, jos tässä olisi kirjailija.

Iivan: A et ole, vaikka sanoit paljon kouluja käyneesi!

Kalle: Ka, en, kirjoitanhan kyllä mitä kirjoitan. — No, kerrohan nyt
tässä ajan kuluksi vaikka päällisin puolisin...

Iivan: No, jos sitte saakkunoin! A katsos, se on sillä viisiä, että
mie olen murhamies! — A säikähdit?

Kalle: Ha, ha, ha! Johan nyt! (Katselee.)

Iivan: A mitä katselet?

Kalle: Katson vain... Katson, joko ne äijät tuolta rannasta
tulevat...

Iivan: A ei ne vielä... Siellä ne pakisevat omia vanhoja
kalastusmuistojaan... — Niin! — A mie kilpakosijain takia
murhamieheksi tulin. Ja katsos, se tapahtui tällä viisiä. Mie Ksenian,
kauniin Kseniani kanssa vietin onnellisia iltoja siellä Donin rannalla.
Mutta sitte se naapuriskylän priha, Kolja rupesi myös Kseniaa mielimään
ja siellä kylällä käymään. Ja katsos! Oli sitte taas yks lauantai-ilta,
näin ikää! Ja kaunis kuutamokin...

Kalle: Iivan, ettäkö ihan totta? Sinä valehtelet... Tai sinä... —
Mutta enhän ole sinulle vielä mitään sellaista kertonut. — No, anna
vain kuulua eteenpäin!

Iivan: A miten sie noin...? Ihan totta tämä kaikki. No, mihin se
saakkuna jäi... Vot niin! — Oli kaunis kuutamoilta... Ja se Kolja oli
kerennyt viekotella Ksenian soutelemaan...

Kalle: Soutelemaan? — Ah, niin, no, jatka!

Iivan: Niin, näets, kun mie satuin olemaan silloin vielä saunassa. —
Mutta sitte, kun mie sain sen kuulla, seurasin mie maata myöten heidän
venettään... Kuljin pitkin lehtiköistä joen rantaa... Ja he kun
laskivat maalle erääseen niemeen, niin silloin olin miekin siellä.

Kalle: Aha, maalla...

Iivan: Niin, ja mie piilottauduin sen puskan taakse, minkä toisella
puolen he olivat käyneet pakisemaan ja lemmenpeliä pitämään. Ja siinä,
kun mie kuulin heidän juttunsa ja näin jo monta heidän muiskailuaan.
kohosi miulla veitsi ihan niinkuin itsestään hampaitteni väliin. Ja
sitte, kun se roisto... niin... tuota Kolja rupesi minua vielä siinä
Ksenialle panettelemaan ja kokonaan Kseniaa itselleen vaatimaan...!

Kalle: Niin silloin sinä iskit!

Iivan: Silloin mie otin veitsen, syöksyin heidän eteensä. Ja siinä
tulisessa raivossa... Herra armahda... (Tekee ristinmerkin) työnsin mie
veitsen erehdyksessä Ksenian rintaan...

Kalle: Ksenian? — Ha, ha, ha!’ —

Iivan: A mitä sie naurat? — Niin se sattui... Ja. Kolja, kun sitä
pakeni... Niin miekin sitte pääsin helposti karkuun... Kylällä ilmoitin
vain lähtiessäni, että mie sen murhan tein, jotta ei syytä muiden
peälle vieritettäisi... Ja Salmiin pakenin... Ja sitä tietä sitte näitä
katumaretkiä tekemään jouduin. Sillä viisiin justii oli se miun
juttuni... Jumala suokoon sen anteeksi... (Tekee jälleen ristinmerkin.)
Ja on hän sen jo varmasti suonutkin... A rukoillut hartaasti olen...

Kalle: Hm! Vai niin! — Vai niin onnettomasti kävi sinulle...

Iivan: Niin kävi, veli hyvä...

Kalle: Otahan toinen tupakka... (Tarjoaa.) Mitäs ajattelet! Luuletko
että viimeinkin myrsky pian nousee?

Iivan (Ottaen tulta Kallen tikusta): Varmasti! Koska pilvet jo noin
ajelehtivat! Ja ankara myrsky siitä varmasti tuleekin, näin heratyynen
jälkeen.

Kalle: Oo, niinkö? Mutta älä hiivatissa niin pahaa ennusta!
Silloinhan voi kalliit pyydyksemme olla vaarassa. Meilläkin on nyt
monen tuhannen verkot laskettuina. Ja viimeinen uusi verkko jo
yksistään maksaa lähes 1000 markkaa... Vaikka hyväthän ne on sentään
tuulet ja myrskytkin! Silloin saa myös paremmin saalistakin. Ja minäkin
saanen sen oikein suuren lohen!

Iivan: A ihmisiä silloin hukkuu myös...

Kalle: Niin, niin, — jos oikein raivo myrsky tulee... se on paha...

Iivan: A, en osaa sanoa, tuleeko se jo pian... Vaan vot! Senhän
taatot, vanhat isänne paremmin tietävät.

Kalle: Eipä sitte lie hätää, koska eivät he jo ole tänne
hätsättäneet. Mutta hyvä on, kun tuulemaankin käy! — (Katselee.)
Tahdotkos ryypyn?

Iivan: Vot veli! A siulla on?

Kalle: Onhan minulla vaikka mitä.

Iivan: A yks ryyppy menee, ei sitä kukaan huomaa.

Kalle: Anna kurahtaa! — (Antaa, kaadettuaan kahvikuppiin.) Mutta se
toinen poika, se Ylli, joka tästä äsken lähti, se meidän pitäisi myös
saada naukku ottamaan. (Ryyppää itsekin.)

Iivan: A eikö hän ota? Mutta minkä tähden antaisit?

Kalle: No, katsos... Ei muun... kun... kun hän kerskuu aina sillä
raittiudellaan.

Iivan: Aa, ahaa! — Vain sen tähden! — Tahtoo olla sitten sinua
parempi! A vot! Tyhmä poika siinä suhteessa... Hyvää se tekee
jokaiselle... Ei paljon juotuna, mutta vähän... maistettuna... A
ottanee sitte hänkin, jos ei ennemmin, niin sitte kun vilustuu...

Kalle: No, ihan!

Iivan: Mutta silti miekin vielä puita teille tähän haen... A tässä on
niin hyvä teidän kanssanne sitte pakista...

Kalle: Hae, hae! — Tuossapa isäukko jo kompuroikin tänne...

(Iivan menee.)

Kalle: No, isäukko! Seuraako tyyntä myrsky?

Tiira (tulee): Kenpä häntä vielä tiennee... — Tästä vanhan verkon
perästä voikin tehdä haavin... Missä Ylli? Oletko jo sopinut hänen
kanssaan sen lähtökamppailunne?

Kalle: Sopinut! Mitäs sopimista siinä. Hän kun murjottaa, niin minä
varjona vastaan!

Tiira: Älä ole lapsellinen! Äläkä tee enää uusia tyhmyyksiä.

Kalle: Oh! Älkää isä puhuko minulle enää noin! — Mies minä olen, jos
ken! Ja miehen töitä minä teen! Vapun 20,000 tähden kannattaa tehdä
vaikka mitä! Ja pulska tyttöhän Vappu muutenkin on! — Ja ennen
kaikkea, meidän taloudellinen asemamme vaatii työskentelemään!

Tiira: No, jos saalista tulee yhtä runsaasti kuin tähän asti, niin
onnistunut matka tämä oli...

Kalle: Hm! — Niin! — Minä ajattelen vallan toista! — Hm! — Niin,
minä en tahdo nähdä sitä, että sinä olet kaikki minun tähteni
hävittänyt! Minä tahdon koettaa uhrauksesi edes jollakin lailla
hyvittää! Kävi sitte miten kävi!

Perttu (tulee): Eiköhän sittekin meidän uusi verkkoräätymme vain
tullut lasketuksi liiaksi saaren pohjoispuolelle?

(Pärssinen ja Mauno seuraavat.)

Pärssinen: Älä lörpöttele! Jos tuuli nousee, niin käy se tuonne
rantaan päin, ja silloin se on, kuin meidänkin pyydyksemme hyvällä
paikalla, vastarannalla. — Mutta ei taida enää noista meidän maivoista
olla maanantaina...

Mauno: Parasta se onkin vain verkkoja hoidella.

(Ylli ja Stepan tuovat puita, jääden nuotion luo, johon toisetkin ovat
istuutuneet.)

Ylli: Myrskyäköhän nuo pilvet kokoilevat?

Pärssinen: Hyväksi kalasadoksi se vain on tavallinen tuuli! — Sa’a
sa’a ja tuule tuule, ettei hevosen kelloa kuule; sanoi mustalainenkin,
kun kynti.

Tiira: Mitäs ne Mauno ja Perttu meinaavat, kun eivät edes tupakoi?

Kalle: Maria varmaan muistelevat.

Mauno: Niin, sehän se on! Ha, ha, ha! Ikävähän tässä kohta päälle
pakkaa...

Perttu: Ikävä, ikävä armasta akkaa! —

Iivan (tulee): A. vot! Tässäkin on hyvää tervasta...

(Perttu istuen vähän kauempana laulaa hajauttaa):

Kulu tunti nopsaan ja
vieri päivä joutuin,
että jo kävisi mun
kultain luokse soutuin,
hän myös ikävöitsee,
laulaa, kyynelöitsee,
miks luo en joudu jo,
miks luo en joudu jo!

Pärssinen: A vots siun! Kuulehan Perttua!

(Perttu jatkaa... kuin edellä puolileikillä):

Vielä kallis armas sä
lyhyt hetki vuotas,
kohta saavun, enkä mä
lähde enää luotas;
vieri tunti joutuin,
jo että kävis soutuin
onnein valkamaan,
onnein valkamaan!

Pärssinen: A vots! Siinä oli sinulle Mauno! Etkö käy jo
mustankipeäksi?

Mauno: Mitä vielä...

Tiira: Mitä vielä! Ha, ha, ha! Arvelee Mauno! Ja suottapa se
olisikin. Sillä samallahan tuo Pertun veisu oli sinunkin tunteesi
ilmaisu.

Pärssinen: No niin! He, he, he! Nyt osasit oksaan, Simo! — Mutta
melkeenpä tässä tuli kaiho ja uni kellekin... Hohhoi! Pitääkin lähteä
vähän nukahtamaan, että jos unissaan vaikka omansa näkisi...

Tiira: Ha, ha, ha! — Oletpa sinä nyt taas leikkisä, Juna! — Mutta
mennäänpä vaan, jos ei muuta, niin vetäsemään pienet nokkaunet...

Pärssinen: No, pojat! Ettekö seuraa esimerkkiä tekin? Riittäähän se,
jos yksi tai kaksi valvoo, jos hirmumyrsky tulisi.

Tiira: Eiköhän noilla ole se neljänkuninkaan raamattu ensin luettava!

Kalle: Niin! Käydääs norria, pojat!

Pärssinen: Siinä oli! Norria... Niinhän sitä mekin, ennen nuorena...
Mutta tuosta pelinorristasi johtui pienet norrikupit minulle mieleen...

Kalle: Ka, tahdotteko? Onhan siellä sisällä kiehunutta vettäkin...

Pärssinen: No, — kunhan paljaaltaankin vähäsen... Häikkäläinen!
Taisin tuolla kalliolla äsken vähän vilustua... (Maistaa, antaa
Tiiralle.)

Tiira: No, voinhan tuota Marin viisiä, vähän haistaa...

Kalle: Ottakaa, ottakaa isä, oikeen aimo kulaus, — kun näin hyvin
olemme saalistakin saaneet.

Tiira: Oikeus ja kohtuus paras... (Maistaa.)

Kalle: No, joka mies, kuin sotamies! (Ottaa ensin itse, antaa sitte
Maunolle ja Pertulle.) No, Ylli, sinäkin! — Mitäs siinä nyt enää
murjotat? Sovitaan jo pois! — Ollaan nyt tasa! (Lyö olalle Ylliä.)
Emmehän me mitään naukumaijan poikia olla kumpikaan.

Ylli: En ota ryyppyä.

Kalle: Mutta pelaamaan käyt! No, kas niin! — Mutta te mustat korpit,
sieluveljet, varmaankaan ette syle lasiin? Sinä et ainakaan Iivan?

Iivan: A, hyvää se on, harvoin saatua. (Juo.)

(Tiira ja Pärssinen ovat poikain sovinnon nähtyään aikoneet jo mennä
saunaan, — mutta katsovat sitte pilviä.)

Tiira: Herättäkäähän sitte... jos tästä myrskyksi herkiää...

Pärssinen: Niin! — Ja tulneeko siitä vielä meidänkään nukkumisesta
mitään... kunhan lojomme...

(Iivan ryypättyään, hyräilee, rlpatskan askelia ottaen):

Isäntä ja piika
salaa vain
halaa ain...
isäntä ja piika...

Pärssinen: Kas, kas! — No, pistähän sinä vielä ensin ripatskaksi.

Iivan: A ei ole soittoa, taljankaa...

Kalle: No, sinä et huoli Stepan.

Stepan: A, kaks tippaa...

Kalle: Sitähän minäkin! (Antaa.)

(Stepan yrittää maistaa hyvin varovasti, jolloin Kalle käy pulloon
kiinni kallistaen rohkeasti.) Noin se pitää! Ha, ha, ha!

Stepan: Poika! Johan sinä parrallekin!

Iivan: Ja maahan Jumalan viljaa! (Ottaa puunlehden, jonka päälle on
viinaa pirskahtanut, lipaisten sitä.)

Kalle: Ota tuosta vielä, niin sittehän se tanssi menee laulaenkin.
(Antaa uuden ryypyn Iivanalle.)

Iivan (juotuaan): A vot! Harasoo! (Ottaa ripatskan askeleita.)
Laulahan sinä Stepan!

(Stepan laulaa kämmeniään paukuttaen ja seuraten tarkkaan tanssivan
Iivanan jalkoja.)

Isäntä ja piika
salaa vain,
halaa ain.
Isäntä ja piika
halaa ain!

Mustasukkaisena
renki näin,
henki päin.
Mustasukkaisena
henki päin!

”Piian ilmi annan”,
suhkas tän,
uhkas hän...
”Piian ilmi annan!”
uhkas hän.

Silloin piika lemmen
tälle toi,
hälle soi,
silloin piika lemmen,
hälle soi!

(Kaikki nauravat.)

Pärssinen: Ha, ha, ha! — A vot siun! Mutta taitaapa vain jäädä
Pertultakin noin sorjasti jalalla panematta.

Mauno: No, Perttu porhaltaa polkkaa sitä paremmin.

Pärssinen: No, pitäkäähän te nyt sitte vielä lystiä. (Menee Tiiran
kera saunaan.)

Perttu (Mauno ja Ylli, jotka ovat jo istuutuneet peliasentoon): No,
Kalle, tuuppas Kalle!

Kalle (panee pullon syrjään): Tääll’ ollaan! Sanoi haudankaivaja, kun
kaivamaansa hautaan putkahti.

Mauno: Entäs te hurskaat veljet, tuletteko?

Stepan: A me katsomme tässä vaan näinikää päältä.

Iivan: Mutta tupakan, jos annatte...

Ylli: Tuossa, polttakaa... (Pannee laatikon kivelle.)

Stepan: A tulta saammekin tästä... (Sytyttää nuotiosta ruokopillillä.
Kuuluu taas joku munkkien kuoro.)

(Kaikki kuuntelevat... Perttu harvakseen sakaillen lehtiä.)

(Iivan ja Stepan tekevät tuon tuostakin ristinmerkkejä.)

Iivan (laulun loputtua). A mie taidan onkimaan mennä tuosta luodon
rinnasta. (Ottaa onkensa, joka on ollut saunan seinää vasten.) Nyt käy
siinä väre, niin voi ahvenet syödä.

Stepan: Onko siulla vielä matoja, veliseni?

Iivan: On! — A saanhan ottaa teidän toisen venheen?

Ylli: Ota, ota vaan!

Stepan: Ja mie toisen... että saan käydä myös itselleni manasterista
ongen hakemassa?

Perttu: Käy, käy!

Iivan: Ahtii! — Pakana, kun jäi nyt koukku nuttuuni kiinni. (Stepan
menee auttamaan.)

Perttu: No mitäs! Saikos se Stepan jo noin suuren lohen koukkuunsa?

Stepan: A itsehän tämä itsensä onki... (Kuuluu huuto: Höllöö, prihat,
taatot?)

Mauno: Kukas se? Eihän vain uusia venekuntia tähän tule.

Stepan: A ei, vaan joku munkki varmaan pyytää, että menisimme hänet
tälle puolelle tuomaan, niinkuin te toitte meidätkin... on vissiin
nähnyt tulen... Vasili varmaan...

Mauno: Onkos teidän omat venheenne tuolla niemen takana?

Stepan: A vot! Siellä ovat. Mie menen ja samalla tuon sen ongen.
(Yllille) Lähdetkö siekin? Mennään ottamaan...

Mauno (Pertulle): Mennääs mekin katsomaan, jos niitä tulijoita on
enemmän, niin pyydämme tänne laulamaan.

Perttu: Sotkehan sinä Kalle ne sill’ aikaa uudelleen.

(Toiset menevät, paitsi Kalle, joka pidättää Iivanaa): Iivan! (Katselee
ympärilleen, kuulostaa saunan ovelta. Selittää sitte Iivanalle
kuiskuttaen, tuon tuostakin tehden käsin liikkeitä, kuin lykkäämistä ja
koukistamista osottaen. Katselee taas. Ottaa sitte pullon, antaa ryypyn
Iivanalle — maistaen myös itse.)

Iivan: Hyvä! Ymmärrän! Kun vilustuu, niin luulisi maistavan.

Kalle (Antaa vaikenemismerkin): St! (Toimittaa Iivanan menemään. Käy
sitte itse nuotion ääreen miettien sotkemaan kortteja.)

(Perttu, Mauno sekä Ylli palaavat.)

Perttu: Ei siellä enää ketään... Stepan meni sentään meidän venheellä
onkeaan ottamaan. — No?

(Kalle jakaa, pelaavat ensin ääneti, sitte Perttu hyräilee.)

Tuudittele tuuli
mun pientä venhoain,
että huolet haihtuis
kauas rinnastain.

Oo, ohoo! Ylli jäi!

Kalle: Niinpä kai! — Tee työ ja opi pelaamaan!

Perttu: Niin ja paremmin lehdet selaamaan... (Yllin jaettua.)

Kalle: No, anna tulla!

Perttu: Mitä sulla?

Mauno: Pataässä?

Kalle: Kaato tässä! — Pataa sataa!

Perttu: Maahan maata! Samaa rataa!

Ylli: Ristiä.

Kalle: Koeta listiä.

Ylli: Tällä kurin...

Perttu: Painan nurin! — Ruutuu tuutuun!

Mauno: Kops käännän! Ylös!

Perttu: Koko sylös!

Kalle: Siine hertta, teme kertta; sanoi ruotsalainen.

Perttu: Ah, miks kaasin, työn tein aasin!

Kalle: No, niinhän se rimmaa, että joutuu vimmaan...!

Mauno: Oo! Taasen on norri Yllin!

Kalle: Jokos sait kyllin.

Ylli (sakaten): Uusia pullia!

Perttu: Ilman tullia.

Kalle: Ha, ha, ha! — Katsos jullia! — Mutta lyödäänhän löylyä
välillä! (Antaa ryyppyjä.)

Mauno: Eipä taitaisi olla hyvä maistella, jos tästä millainen myrsky
nousee, että kykenee airoihin, verkkoja pelastamaan.

Perttu: Eipä se tään vertanen, kuin virkistää!

Mauno: Olkoon sitte niin!

Kalle: No niin! Ja nyt tää myös maistunee Yllistä? Nyt pottu
huulilles pyllistä!

Ylli: Ei maistu! sanoi paakari, kun pullat piloille paistu.

Kalle: Kyllä tämä maa sitte vetää! (Juo. Yrittää sitte laulella.
Pelaavat.)

Mauno: Panehan sinä Perttu soimaan se tenorisi, niinkuin sanoit
kanttorin sanoneen!

Perttu: Kapellimestari se niin sanoi.

Mauno: No laulahan, — tai sinä Ylli!

(Perttu hoilaa.)

Minun kultani kaunis on,
Kymmensilmä!
vaikk’ on kaitaluinen!
Hei juulia illalla,
vaikk’ on kaitaluinen!
Patasolttu!
Tukka kullan hohtava,
vaikk’ on tappurainen!
Hei juulia illalla,
Altanosto!
vaikk’ on tappurainen!
Siniset silmät sillä on,
Nurin!
vaikk’ on kieronlaiset!
Hei juulia illalla,
Ylös!
vaikk’ on kieronlaiset!
Suu on sillä supukka
Pata!
vaikk’ on toista syltä.
Hei juulia illalla,
vaikk’ on toista syltä!

Kun minä vien sen markkinoill’,
Ota kiinni!
hevosetkin nauraa.
Hei juulia illalla,
hevosetkin nauraa!
Kun minä vien sen markkinoill’,
Kakkonen!
hevosetkin nauraa.
Hei juulia illalla,
Kanttui! Kaada!
Hevosetkin hiihahahaa!

Perttu: He, he, he! — Taas Ylli!

Ylli: Johan nyt on ihme! (Tekee taas työn.)

Mauno: Jo kävi nyt norri seuraamaan sinua kuin Jakosen Sassaa, pari vuotta sitte,
kun minä Ovaskalla renkinä olin! Silloin niin ikään, me
olimme kalalla, mutta majailimme Vossinoissa vai oli se Heinsimissä...

Perttu: Vossinoissahan Sassa hukkui!

Mauno: No niin! Silloin näin ikään pelasimme norria ja pelättiin
myrskyn nousua, joka sitte nousikin! Ja Sassa jäi melkeen joka kerta
norriksi. Ja sitte, kun myrskyn noustua läksimme verkkoja katkomaan ja
kupittamaan, niin sille tielle sitte Sassa jäi. Ja vei niin Laatokkaan
kaikki saamansa norrit!

Kalle: Olipa se norri-kylpy!

Perttu (Yllille): Sillä lailla nyt Mauno vain pelottaa sinua, että
vieläkin jäisit! — Mutta pannaankin nyt jo turakkaa!

Ylli: Ei! Minun pitää saada edes kerran norri itsestäni pois!
(Pelaavat hetken äänettömästi, kunnes Perttu taas alkaa hyräillä.)

Mari vainen se, kukas muu
asuu aina mun aatteissain!
Mari vainen kuin täysikuu
loistaa mun lahja-vaatteissain!
Haijati tati Mari,
sydämein kari!
Kun meist’ tulee pari,
haihtuu multa vari!

Mari kultain, hih! eikös niin,
tämä poika se hihkasee.
Silloin taula se tapas piin,
kun pappi meidät vihkasee!
Haijati tati huisku!
ja sitte kuisku...
halaus ja muisku!
ja korvatuisku!

Ylli (joka on tarkannut Kallea): Ähä! Älä, saakeli soi, tee
vääryyttä! (Viskaa kortit kädestään.)

Kalle: Mitä? Minä vääryyttä!

Ylli: No niin! Näinhän selvästi! Viitsit! Ja leikkipelissä vielä.

Kalle: Vale!

Ylli: Totta! Enkä minä enää pelaa yhtään! Olet tietysti jo joka
pelissä tehnyt, ja sentähden minä olen jäänyt.

Mauno: No, no, älähän nyt!

Kalle: Vai sanot minun tekevän vääryyttä!

Ylli: Sanon! (Karmistaikse.)

Mauno: No, no, pojat! — Puukot pois! Tänne! —. Antakaa tänne
puukkonne! — Jos enemmän riitaannutte ja oikein käsikähmään käytte! —
Ketä kerran keksitään, sitä aina arvellaan. (Ottaa pois puukot.) Mutta
pelaa nyt edes tämä peli edelleen. (Ylli käy pelaamaan.)

(Perttu taas laulaa hajauttaa:)

Hiljaa juuri kuin lammen laine
syttyi lempi mun syömehen,
syttyi hehkussa kevätpäivän
kera kauniiden kukkien.

Ylli (on jälleen tarkkaillut Kallea): No. älä, älä pistä sitä ristiä
taas syrjään! — Oo, näittekö? Hän olisi taas sen siitä pakkaan
pelaamatta tuupannut.

Kalle: No, noin...

Ylli: Mutta mies! — Pidä! (Heittää kortit vasten Kallen naamaa.) Kun
sulin silmin aikoo vääryyttä tehdä!

Kalle: Syö kittiä! — Puhuu noin, kun taas olisi jäänyt.

Ylli: Olisi jäänyt! Kuka se olisi jäänyt, jos... Pyh!

Kalle: Ollaan me kolmen kesken! (Alkaa sotkea.)

Iivan (tulee juosten): Pojat, prihat, taatot! Vene, vene, menee...
pois rannasta! Apuun! Apuun!

Perttu: Mitä! Päästitkö veneen menemään?

Iivan: A se luiskahti...

Pärssinen (ja Tiira tulevat) Mikäs täällä... Mitäs se Iivan!

Iivan: A se tapahtui tällä viisii. Mie menin sillä, niinkuin
näitte... ja ongitin tuon luodon kupeella... Mutta ei ny’i, ei
näykkäsekään... A mie tuumasin, sylen mie, lähden tästä teidän lämpösen
kokkotulen ääreen... Ja sitte, kun mie sousin rantaan ja hyppäsin
kokasta kivelle, niin silloin tulinkin potkasseeksi sen menemään... Ja
nyt se menee... Tuon niemen ohi, suurelle selälle päin...

Pärssinen: No vietävä! Meidänkö se, vai...?

Kalle: Teidän...

Pärssinen: Missä teidän... että sillä hakemaan?

Ylli: Sillä Stepan meni itselleen luostarista onkea noutamaan.

Pärssinen: Peijakas! Ja minä luulin... Hm! — Ja myrskykin yltyy aika
hanakkaan! — Vaikka tästä verkoille pitäsi... Ja Stepan voi viipyä
vielä kauan! — No, miks et kahlannut tai uinut perässä!

Iivan: A syvä oli... Ja vot! Uida en osaa... Mie kyllä huusin salmen
yli Stepania, mutta se on varmaan syömäänkin jäänyt... Ja nyt ei huuto
kuulukaan enää, kun myrsky jo kohisee...

Tiira: Mitäs siinä sitte, kun... pojat, uimalla hakemaan, ennenkuin
se etenee lopen kauas...

Iivan: A tuossa se nyt vielä... Ei kovin etäällä...

Tiira: No, Kalle, tai Perttu...

Perttu (Katsoo merelle): Oo! Ei minusta, eikä Maunosta, enempää kuin
teistäkään, isäntä... jääkylmään veteen... Silloinhan heti olisimme
kankeita...

Pärssinen: No, Ylli! — Vai pitääkö minun, vanhan miehen... Myrskykin
yltyy yltymistään...

Ylli: Isä! Älkäähän nyt hätäilkö... Älkää menkö! Kyllä minä...

Kalle: Uskaltaakohan Ylli... (Iskee silmää Iivanalle.)

Ylli: Ei suinkaan tässä nyt kaikki jänishousuja ole! (Menee.)

Pärssinen: Heitä nyt edes vähän pois päältäsi! (Menee Maunon kanssa.)

Tiira: Niin, Ylli! (Seuraa Pertun kanssa.)

Kalle: (heidän mentyään) Ha, ha, ha!

Iivan: Teinköhän tyhmästi, kun tottelin sinua?

Kalle: Mitä vielä!

Iivan: Mutta ei hän vielä ole maistanut...

Kalle: Vaan kyllä maistaa, kun tuosta kylvystä noustuaan hampaansa
kaalia alkaa hakata! (Syrjään.) Nyt Iivana humalaan, ettei hän näe eikä
muista mitään! — Myrsky yltyy! Luonto suosii minua...

Iivan: Rukoilitko?

Kalle: Niin! Ettei tulisi hirmumyrsky, joka meidän verkkoja uhkaisi,
ettei huolisi lähteä niitä henkensä kaupalla katkomaan ja kupittamaan.
— Sinä olet viluissasi! Otahan tuikku...

Iivan (katsoen merelle): Jo sai veneen kiinni! Ja pääsi siihen... Ja
soutaa tänne... Jo... (Juo)

Kalle: Toiselle jalalle myös!

Iivan (Juo): Hyvä.

Kalle: Mahallekin vähän...

Iivan (Juo): A vot! Äishih!

Kalle: Ja päällekin hiukan, niin menee tuo tirskunta pois.

Iivan (Juo): ”Harassoo!” — ”Passiipa!” — Hyvä poika. — A jo tulee
Stepankin toisella venheellä. (Menevät verkkaan, katsellen.)

Mauno (ja Perttu tulevat hetken kuluttua): Ylli! Älä juoksentele! Ei
se ole niin hyvä! Mutta tuossa parahultainen kivi, nostele tuota, niin
saat paremmin lämpimän!

Perttu: Niin! Se on vanha haaksirikkoutuneidenkin lämmityslaitos!

Ylli (tulee hypistellen): Ei ole kivestä leiväksi! — Mutta märkää se
oli vesi... Huuh!

Perttu: Ja kylmää myös luulen?

Mauno: No se on yhtä selvä! — Kun siniseksi käy poika...

Pärssinen (ja Tiira tulevat): Mene nyt saunaan Ylli, ja kuivattele
itseäsi ja vaatteitasi... Mutta myrsky pakana on jo melkeen täydessä
käynnissä päällä...

Ylli: Sitä minäkin, että ei tässä taida saunaan lojuilemaan nyt
joutaa.

Tiira: Pitäisiköhän ajoissa lähteä pyydyksiä pelastamaan!

Pärssinen: Kyllä taitaisi olla parasta! — Tuossa tuokiossa se on
pyrynä päällä.

Kalle (tulee. Stepan ja Iivan seuraavat): Voi, katsokaahan tuonne!
Miten kauheana raivomyrsky auringon sijasta nousee! Ja kuuta ei enää
kuulu, hiilu... On vain sysimustat ukkospilvet!

Pärssinen: Kyllä se on parasta, pojat, että menette pelastamaan
ainakin nämä meidän kummankin uudet verkot, jotka onneksi laskimme
tähän lähimmäksi.

Perttu: Mutta Yllihän on ihan kankea kohta.

Mauno: Miksi et nostellut tuota kiveä!

Perttu: Hee! Mutta ei! Nyt ryyppy poika!

Mauno: Niin, tosiaan! Se pikaisimmin lämmittää! Nyt säästyikin
raittiusaatteesi asialliseen loppuun! (Tarjoaa.)

Pärssinen: Parasta se taitaa olla! Ota, ota nyt Ylli.

Ylli: Olisikohan tuosta apua?

Kalle: No, epäile vielä...

Pärssinen: Nopeaan! Menet sitte Kallen kanssa, ja Perttu tai Mauno
kolmantena, Tiiran venheellä, se on köykäsempi... Te nuoret jaksatte
paremmin... Meidän sinne on enää turhaa...

(Ylli maistaa.)

Perttu: Enemmän! Tuon vertainen nyt mitä...

Ylli (ottaa uudestaan...) Ähää!

Perttu: Etkös tunne heti, että se lämmittää ja on hyvää.

Ylli: Taitaa olla perää...

Mauno: Naukkaa vaan vielä...

(Ylli juo.)

Perttu: Näitkös Kalle, kuka se sai pojan ottamaan!

Pärssinen: Älkää nyt niin äijää... että humaltuu.

Perttu: Ensikertalainen ja vahva mies, ei se niin vähästä...

Mauno: Noin vielä...

(Ylli juo. Painaa sitte kädellään päätään.)

Mauno: Ja nyt! Minä vaikka lähden kolmanneksi...

Tiira: Niin no, — menkäähän te... Ei tosiaan ole hyvä enää meidän
vanhojen, kun meri jo noin meuruaa...

(Ylli nousee, horjahtaa...)

Pärssinen: No, näets! Enkös minä sanonut...

Ylli: Oh! — Olkaa, isä! Eihän tämä humalaa... muuten vaan, — kun
istuin... (Menee Kallen ja Maunon seuraamana.)

Pärssinen: Tyhjentäkää kaikki liiat tavarat pois venheestä... Ja
katsokaa, ettei vihuri teitä heti paina tuohon luotoon...

Ylli (näkymättömissä): Olkaa nyt! Ei tämä vielä mihinkään paina...

Pärssinen (hetken toisten kera katseltuaan): Mutta oiskohan
lähdettävä meidän toisella venheellä myös... Salkka, sääli ois jättää
pyydöt... jos se myrsky nyt ihan hirmuksi nousee...

Perttu: Mutta ettekös näe ja kuule, sehän jo parhaillaan pauhaa
raivoisimpana...

Tiira: Niin, myöhäistä sinne nyt enää... Ne menee mitkä menee... Kun
saisivat nyt vain edes ne uudet verkot varmasti...

Pärssinen (katseltuaan myrskyä): Tosiaan! Niin se tuli sittekin kuin
nuoli! Kun alkoi tulla... Mutta eikös vain ajakin noita poikia tuohon
luodon salakiville...

Tiira: Miten hän Maunokin... vanha, tottunut peränpitäjä, noin
äkkinäisesti laskee, ettei pidä perää enemmän yläpuolitse...

Perttu: Eipä se Mauno perässä... Kallehan se on!

Tiira: No mitä he niin... Vahvempihan Kalle olisi ollut soutamaan...
Hyvä Jumala! Nyt juuri se lyö kivelle...

Pärssinen: Ei, ei... olehan! Väisti vielä! — Kas, kas... Voi Luoja!
— Ei miehet! Meidän on mentävä varoiksi toisella venheellä... Näetsen!
Eivätkös vain jo kaadu... Hei! Perttu tule! Tulkaa! (Menee juosten,
Perttu seuraa.)

Tiira: Hyvä Jumala! — Nyt se viskasi... Oh! Kaikki vedessä... Ja
vene alassuin! (Menee.)

Iivan (humalaisena, ja Stepan ovat äänettöminä seuranneet, tehden
joskus ristinmerkin): Ste... Stepan... Tue minua ja katso mitä
tapahtuu...

Stepan: Mutta mistä sinä noin täyteen...

Iivan: Hik! A vot, se poika... Mutta enhän mie paljon ottanut,
vaan... Hik! En mie muista mitään...

Stepan (katsellen ulapalle): A nyt yksi yrittää nousta veneen
pohjalle... Mutta ei... ei pysy sormet... Voi! Kerkiääköhän tämä toinen
vene heidän luo! — Ja näkevätköhän ne sieltä manasterin tornista
tänne... Vasili sanoi, että siellä jo on vahti varustettuna, koska
myrsky uhkaa... (Alkaa kuulua hätäkellon hälyytys.) A, johan ovat
huomanneetkin! Ja tuolla tulee jo luostarin veneitä... Ja suuri
venekin, joka on mantereelle postiin menossa... Voi! Katso! Oh! Nyt se
kaatuu tämä toinenkin, isäntien vene... Ah. nyt! — Ei vielä... (Ristii
silmiään.)

Iivan: A eikös manasterin vene souda sinne avuksi?

Stepan: Soutaa, soutaa... ja... Mutta... Oh! Nyt se kaatui tuo
toinenkin... Tietäähän, kun hätääntyneet olivat... (Menee.)

Iivan (hetken katseltuaan hillitysti ja osaaottavasti, ettei vain
tule koomillisesti): Stepan, älä... Mihin sinä... Voi heitä, voi meitä,
voi minua! — Ksenia! Ksenia! — Sinäkö se... Kolja... Ei. — Ksenia...
Anna anteeksi, anna... (Yrittää mennä, vaan kaatuu läsähtää verkkaan.
Nousee ja menee hoippuen.)

Stepan (näkymättömissä): Tänne, tänne, — tuokaa tänne! Täällä on
tulta! (Tulee esille.)

(Munkkeja tulee tukien Perttua. Panevat hänet nuotion ääreen, käyvät
hoivaamaan.)

Stepan: Ah, Perttu! (Munkeille) Jäikö toinen vene niitä toisia
pelastamaan?

Eräs munkki: Jäi, jäi...

(Stepan antaa Pertulle viinaa.)

Perttu (viroten): Tiira... Pärssinen... Isännät! — Jaksoivatkohan ne
nousta enää pinnalle...

Kalle (näkymättömissä rannalla): Ah, apuun! Auttakaa...

Stepan: Kukas siellä... (Menee muutaman munkin kanssa; palaavat sitte
tukien Kallea.) Kalle, — kuinka sinä... Oo! Sinä uimalla... (Asettaa
Kallen nuotion ääreen, osottaa pulloa.) Tahdotko?

Kalle: Anna... (Juo) Mi-minä jaksoin juuri uida tänne...

Perttu: Entäs Ylli Mauno ja?

Kalle: Mauno kai painui kohta syvyyteen... Yllin näin koettavan
nousta veneen pohjalle... Vaan sensijaan, että hän olisi tänne uinut,
kulutti hän kai turhaan siten voimansa... Oh!

(Munkkeja tulee taas.)

Stepan: Pelastuiko enää ketään?

Muuan munkki: Eräs vanha mies ajautui laudankappaleen kanssa tuonne
niemen rantaan päin... Ja me autoimme hänet sinne maalle... Kai hän
vielä elpyy myös... Veljet veivät luostariin hänet...

Kalle: Isäni varmaan...

Perttu: Varmasti, sillä hänet huomasin siinä lautaa tavottelevan...

Kalle: Ah! — Mutta viekää minut... lähteekö täältä teidän postivene
miten pian mantereelle?

Munkki: A ihan kohta jo lähtee... vaikka myrskyääkin... A sinne
olimme jo menossakin...

Kalle: Viekää minut mukananne... Siellä jossakin rannan torpassa
sitte vähän lepäilen ja menen sitte loppumatkan maata myöten viemään
sanomaa kotiin... Sinä Perttu tee selvää täällä... Ah! (Vaipuu erään
munkin syliin. Kellojen soitto on lakannut.)

(Munkit tuovat kuolleen Maunon nuotion ääreen.)

Stepan: Oo! Maunon ruumis...

Perttu: Mauno...

Kalle (nostaa päätään, katsoo pitkään Maunon ruumista): Eikö toisia
enää... näkynyt... Ylliä... nuorta...

Munkki: Ei, ei...

Kalle: Hm! — Nyt Vappu...

Munkki: Lähdemmekin... Postiin on jouduttava... (Osa munkeista lähtee
tukien Kallea.)

Perttu: Mauno! — Oi veljeni... (Äänettömyys.)

Iivan (tulee hetken kuluttua): Hän... hän myös vielä täältä...

Stepan: Kuka hän...

(Munkit tuovat Yllin.)

Stepan: Oo! Ylli! — Elääkö hän? Ooh! — Elää! Ylli! — Ota ryyppy,
että...

Ylli: Pois... en... Kirottu... viina ja... Kunpa en olisi sitä äsken
lähtiessänikään nauttinut... Mutta... Hm... Ah...

Stepan: Voi poika parka...

Ylli: Isä kai on vaipunut syvyyteen?

Perttu: Niin on...

Stepan: Mutta se poika... Kalle... tästä juuri lähti luostarin
postiveneellä mantereelle... Ei enää kuuluisi heille huuto, että
olisivat sinutkin vieneet... Ja pienillä veneillä emme nyt uskalla
lähteä...

Ylli: Ah, niin! Kyllä minä tiedän minne hänellä oli kiire! — Ah!
Mutta... (Nojaa Stepaniin.)

(Munkit laulavat paljastetuin päin Maunon Jumalamme ruumiille. Sävel:
”Kaikkivoipa”):

Hauta kerran kaikill’ aukee,
kerran kaikki maahan raukee,
sun valtaas Luoja julistain...!