KANSAN VAINOA.

”Pois viekää, ristihin naulitkaa!”
Näin hurjana huutaa kansa,
”Ja sappea suuhun antakaa!”
He kiljuvat kiukuissansa.

Hän raadin etenen raastettiin,
Ja juuttaat todistaapi:
Hän on kieltänyt veroa keisarin,
Hän templit tuhoaapi.

Ja Kaifaat astuu kantajaks,
Ja kirjaniekat pauhaa:
Hän pyrkivi Juudan valtiaks,
Hän on häirinyt Juudan rauhaa.

”En syytä löydä mä yhtäkään”. —
On kruunu ohimoissaan.
”Hän on herjannut herraa, ylintään!”
Hän seisoo purppuroissaan.

”En syytä löydä mä yhtäkään.” —
Hän on sortua ruoskain alle.
”Et keisarin ystävä lienekään!” —
Hän viedähän Golgatalle.

He syljit silmihin puhtaimpiin,
Hän katsovi kaihoin heitä.
— Mut voi sitä kansoa kerran, niin,
Ja voi sen temppeleitä!

He tahrasit, pilkaten, parhaintaan,
Jehova, nyt armoa anna:
Jerusalem suuri on raunio vaan,
Ja Israel kulkijanna!