LAIVA MERELLÄ.
Kas laiva seilaa
Tuoll’ ulappaa!
Sen silkopinnassa
Ylväsnä peilaa
Mastoa ylhää,
Rautarunkoa,
Kanuunaa.
Meren vapaan, laajan
Se alleen sortaa,
Ja sen kalvon kirkkaan
Sen keula murtaa.
Ja kuohinat alta
Pisarten miljoonain
Ne on kulkijan kunniasoittoja vain,
Ja ne tunnustaa
Majesteettia laivan
Ja mastoa ylhää,
Rautarunkoa,
Kanuunaa.
Ja laivan, laivan on valta!
Mut malta —
Käy henkäys ilmassa vienoinen,
Se on Jumalan vapaa tuuli.
Ja meressä pisara pienoinen
Sen tuulosenkuiskeen kuuli.
Ja pisarat sadat sen kuulevat,
Ja ne miljoonat.
Ja värähdys ulappain pintain
Se on värähdys pisarten rintain.
Ja laiva se kotkana uljasna kiitää,
Meret laajat tallaa,
Meret vapaat, laajat ja kummat.
Ulapan päällä se leikiten liitää,
Aaltoset sortuvat allaan,
Aaltoset taajat ja tummat.
Mut taivahan tuulet tuiskii,
Ne aaltojen korvahan kuiskii:
Vapaista merten ja ilmojen ääristä,
Vapahan, vapahan ylhistä määristä,
Ett’ on vapahan valta, voima,
Jumalan antama, aateloima...
Ja aallot ne vinhasti värjähtää,
Ja ulappa se yrmyy ja ärjähtää,
Ja meri kuohuu ja kiehuu.
Ja pisarat pienoiset, miljoonat
Ne vaahtivuorina hyrskyilee,
Ne syvärit halkovat huimaavat,
Ja ne tähtiä kohti tyrskyilee.
Ja laivaa ne lastuna kiikuttaa,
Jok’ aaltoset alleen sorsi,
Sen rautaiset liitot ne liikuttaa,
Ja sen mastot on niinkuin korsi
Ja sen sortajan ylvään
Ne yltään heittää,
Ja sen hylkynä pohjaan peittää.