KÄRÄJILLÄ

Oli kilua, kalua pihamaa
taas käräjäpaikan täynnä,
meni sisälle toiset synkkinä
ja toiset jo oli käynnä.

Ja toiset portaissa tupakoi
ja vuoroa vaiti vuotti,
ja nurkan takana supattain
joku advokaattiaan juotti.

Sudet, asianajajat, salkkuineen
eestaas ne tärkeinä kulki,
ja närhi, käräjäpukari,
taas oli juopunut julki.

Se rentona olla terhenti
koko pihan sankarina,
kun juuri esille huudettiin
se ketun ja karhun kina.

Ovi aukes: pöllö-laamanni
näkyi tuomaripöydän takaa,
lakikirjat ja kynttilät edessään.
Mies muuten viisas ja vakaa,

sadesäällä vaan kovin kärttyisä,
kun vaivas se vanha leini.
Oli kriivariks viereen kivunnut
— jopa jotain! — jo varpus-teini

Ja lautamiehet, varikset,
ne nuokkui penkkejä pitkin,
väsyneinä seistä nuuhotti
jo korpit, viskaalitkin.

Niin kettu esihin viipotti
ja vilhui lautakuntaan;
tuli tassutti perässä karhu, kuin
heränneenä kesken untaan.

Rykäs tuomari, korjas pänsneitään,
»no», sanoi, »no kuulla antaa,
mite teille on, vanhat skurkit, taas,
mite kantaja peelle-kantaa?!»

— »Sitä vaan, hyvä laki ja oikeus,
sitä vaan», sanoi nöyränä kettu,
»täss’ anoisin, että kuoma tää
olis sakkoon langetettu.

Se herjas mua, paki paraastaan
minut rosvoks ja ryöväriks pani,
ketun leikkas kansalaiskunniaa,
niin rehellistä ani.»

Oven suussa karhu hämillään
käsissänsä lakkia käänsi.
Jo suuttui: »Ja varas sinä oletkin.»
Se lähemmäs astua väänsi.

»Jo lyö, hyvät miehet auttakaa»,
huus kettu ja tieltä väisti —
»Veit muorin kesävoin», nyrkillään
jo karhu sanoja säisti.

»Suu poikki», kiljaisi tuomari,
»sinull’ ollako vierastamiestä?»
Mut karhu vihelsi halveksuin:
»Koko oikeus pitäis piestä.»

— »Mite sano sinä lurjus, hunsvotti,
ja mite se on kieltä, sinä keyte»,
ihan sähisi tuomari, — »fiskaali,
pane kiinni se, kyllä minä näytä.»

Ne panivat karhun rautoihin
ja kettu sai kannetta ajaa,
ja ketulla oli monta myös
valan päältä todistajaa.

Ne muistivat kaikki kuin eilisen
saman tapauksen: sanaharkan
ja loukatun kansalaiskunnian,
selon tehden tiukan, tarkan.

Tuli tuomio: varojen puutteessa
pääs karhu kärsimähän,
ketun kunnia maksoi paljon näät
ja oikeudenkin vähän.

Ja niin oli vedelle ja leivälle
siks karhu langetettu,
kun karhun muorilta kesävoin
vei petoksella kettu.