Ei sijoitettavia paikkoja.
Paikat kappaleessa

Ladataan paikkoja...




    VIISI JYVÄÄ

    »Niin, tervetultua vierahaks!
    Olis meille se suureks kunniaks —
    jos muuten tulla passaa.»

    Kana-emo vieraaks joutsenen
    pyys nöyrästi, syvään niiaten,
    kädet esiliinan alla.

    Oli pidot nähkääs. Mitämaks,
    tuli joutsen kanan vierahaks.

    Kanat tervehti hymyin makein —

    ja siinäkös sitten niiattiin
    ja kaarreltiin ja kursailtiin,
    emot vilkas tyttärihinsä.

    Mut kana se vast’ oli olevinaan
    — aiai! — ja pöyhkeä vieraastaan
    »Sukulainen!» suhkas se muille.

    Ja kukko löi olalle joutsenen:
    » Veli, saatpas herkut herkkujen —
    tuo meidän muija se osaa!»

    Oli lasten nenät niistetyt.
    Kana raapaisi jalkaa: »Pöytään nyt,
    hyvät vieraat, joutsen ensin!»

    Mitkä kestit luona purtilon
    ja konverseeraus kohta on!
    On ruokaakin monta jyvää.

    »Ja olkaa hyvät ja vassakuu!»
    kana pyytelee ja punastuu
    omanarvon tärkeyttään.

    »Ei kiitos, söin jo kylliksein,
    ihan koko jyvästä selvän tein»,
    kananeidit hienostelee.

    Mut silloin sattuu jotakin.
    Kaikk’ katsovat vaiti toisihin:
    syö joutsen — viisi jyvää.

    Pojat tyrskii ja tyrkkii toisiaan.
    Kana-emäntä katsoo kauhuissaan:
    kokonaista viisi jyvää!

    Mikä riettaus, puolet ateriaa!
    No onkos kuultu mokomaa —
    se on häpeäks koko perheen!

    Mikä tahdittomuus! Mikä nolaus!
    Mikä hienojen tapojen kolaus!
    Tämä ihan vatsahan koskee!

    »Sukulainen!» nauraa naapurit.
    »Syö muutamat niinkuin ryövärit»,
    kana ähkyy... »en tarkoita ketään!»

    Mut joutsen ei ole tietääkseen:
    »Miks syö ei toiset? Ma parhaani teen,
    tässä juuri aioin alkaa.»

    » Voi taivas!» kana kiljahtaa...
    »niin tietysti... alkakaa, alkakaa!»
    Kana katsoo tiukasti kukkoon.

    Mut kukko väistää katsehen.
    Muut kaikki vaihtavat silmäyksen.
    Kana pahoin voi ja poistuu.

    Syö, juo ja lähtee joutsenkin.
    Muut katsein viilein ja säälivin
    sen vastaa kumarrukseen.

    Mikä kaakatus, mikä kotkotus,
    kun vihdoin päättyy surkeus
    ja joutsen on varmasti poissa!

    »Tuo ukkokin niitä ystäviään —
    Ei sukua ole se ensinkään!»
    huus parantunut kana.

    Kaikk’ käyvät lähemmä toisiaan
    Ei nouse joutsen kunniaan.
    Ajatelkaa, viisi jyvää!

    Mikä hyvien tapojen häväistys!
    Mikä rakkaan nuorison villitys!
    Kokonaista viisi jyvää!

    Koko päivän kanat kaakattaa:
    ihan vaarassa on isänmaa,
    ajatelkaa — viisi jyvää!