PALOKÄRKI

Kuka metsissä illoin huutaa?
kenen valitus kaukaa soi?
Se soi kuin naisen itku.
Kuka siellä vaikeroi?

                                                   ⁂

Oli Herra ja Pietari jälleen
maan päällä matkallaan
ja tulivat illansuussa
niin taloon muutamaan.

Oli kulkeneet jo pitkään
he jaloin väsynehin.
Pyys vettä janohonsa
he sanoin sävyisin.

Talon emäntä paistaa leipää —
ei tervehdystä suo,
tyly katse silmän mustan
vain sinkoo oven luo.

»Vai vettä! Ja paistia kenties
kera jouluoluen!
Kun mustalainen saa lihaa,
se tahtoo paistaa sen.

Pois talosta, kaikenlaiset!
Kas niin, mars tiellepäin!»
— nous leipilapio, — »taikka
vähän vauhtia tästä näin!»

Viha syttyy silloin Herran,
jolla kaikki valta on.
»Voi sinuas, kurja vaimo,
voi sinuas, onneton!»

hän sanoo, »koskas meille
tämän teet sa pahantyön
ja koskas tylysti vieraas
ajat janossa selkään yön,

saat itse janon tuta,
jota et saa sammumaan.
Teen linnuks sun, joka huutaa
iankaiken janoaan!»

Pyhä Pietari lausui: »Amen.»
Suu parkas emännän,
pois lintuna kohta karkas
savupiipun kautta hän.

Ja piisin noessa mustaks
tuli lintu kokonaan.
Pahan emännän punainen liina
jäi päähän paistamaan.

                                                   ⁂

Kuka metsissä illoin huutaa?
Kenen valitus kaukaa soi?
Se soi kuin naisen itku.
Kuka siellä vaikeroi?

Palokärki huutaa ja huutaa
yhä vettä janohon.
Ja tuomiopäivään hamaan
sen huuto kuuluva on.