KANTELETAR.
Erämaitten, metsäin maassa, missä
korven saartaa korpi, rimmen rimpi,
syntyi niinkuin ujo valkolilja
Suomen, Kanteletar-impi.
Metsä vain ja metsän yllä tähti
syntymänsä salaisuuden näki,
hymys tähti, kumarsivat hongat,
saapui lahjoinensa metsän väki.
Saapui satain kukkain saatto kaukaa,
kastepäärlyt käsissänsä kantain,
suitsuttaen tuoksun myrrhamia,
lahjojansa kurottaen, antain.
Kukkui käki hälle hopeitansa —
siitä äänen hopeainen helke;
kultiansa kuu ja päivä toivat —
siitä kutriensa kullan välke.
Itse Luonto antoi rakkautensa —
siitä otsan armaus ja hyvyys,
Surutar toi kyyneleitten lahjan —
siitä silmiensä surun-syvyys.
Kanteletar, metsän rakastettu,
kasvoi metsän korkeassa koissa,
leikkilöissä luona terhen-neitten,
sinipiikain kuudan-karkeloissa.
Harhas hajahapsin vuorta, viitaa,
kulki kukkain mesi-kekkerissä,
juoksi kilpaa metsäpuron kanssa,
kylpi niinkuin keiju lähtehissä.
Katsoi suurin, syvin lapsen-silmin
metsän, maan ja ilman ihanuutta,
taikka unten valkopursin sousi
pyörryttävää sini-avaruutta.
Kuunteli, kun kertoi satakieli
onnen öistä etäisistä ennen,
tai kun hongat hiljaa humisivat
unelmistaan satain vuotten mennen.
Joskus kuuli kauhuin myrskyöinä
kuinka pauhas taivaan ukkos-urut,
niinkuin huutanut ois vuorten tuska,
kaikki itkeneet ois ihmissurut.
Mutta aamulla taas kaste tuoksui,
loisti auringossa korvet, kuilut,
kiurun virsi kohos korkeuksiin,
ahomailla lauloi paimenhuilut.
Joskus salosta nous sinisavu,
savun alla sauna, uutispellot,
nuorta onnea soi lapsen laulu,
raikui kirves, kaikui karjankellot.
Korven onni katos niinkuin uni.
Nousi verisenä vainon miekka:
kylmä hiilos oli uutissauna,
punaisena rannan valkohiekka.
Metsän rinnasta sen impi näki,
juoksi suot ja maat ja lymys lehtoon,
itki armautta elon päivän,
itki ankaruutta kuolon-ehtoon.
Niin hän kasvoi ikimetsän koissa,
yleni kuin päivä kunnahilta,
kasvoi kaunihiksi niinkuin aamu,
lempeäksi niinkuin suvi-ilta.
Kunnes kerran korpi kasvattinsa
huhui ihmekauneuden julki,
lensi maine loitos merten taaksi,
Kanteletar kunniaansa kulki.
Oli kullassa hän kuun ja päivän
kuningattaria kaunihimpi,
valtain saleihin kun saatettihin
Suomen laulu, Kanteletar-impi.