TOINEN NÄYTÖS.

Aatelisten kokoussali Viipurissa.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

ROSENHANE, METSTAKE, JORDAN, TÖRNSKJÖLD ja muita aatelisherroja;
vouteja, vallesmanneja ja palvelijoita.

ROSENHANE: Terve tuloa, korkea-arvoiset herrat. Terve tuloa, Jordan,
pitkältä matkaltasi.

JORDAN: Neljä hevosta olen ajanut näännyksiin. Tässä nyt olen pitojen
koristuksena, ha-ha-ha!

ROSENHANE: Terve tuloa Metstake, vanha sotaveikko. Paisut, paisut vaan
yhä. — Terve tuloa kaikki yhteisesti ja jokainen erikseen!

Olen pyytänyt teidät kokoon erihaaroilta tänne Viipuriin. Se on
kenraalikuvernööri Mörnerin tahto. Hän on matkoilla ympäri läänejänsä
ja halusi poiketa tänne meille viettääksensä jonkun hetken vanhojen
sotatoverien seurassa.

JORDAN: Hurraa Mörnerille!

MUUT: Hurraa kenraalikuvernöörille.

ROSENHANE: Panen toimeen sotaväenkatselmuksen hänen kunniakseen, ja
sitten pidot. Katsokaa että otatte vastaan iloisesti: ettei näkyisi
ainoatakaan hapanta naamaa! Ei juhlallisesti, ei aristellen, ei
äänettöminä. Hän on niitä Saksan sotakarhuja, on tottunut meluun ja
rakastaa pitoja.

JORDAN: Sanalla sanoen, hän on meidän miehiä.

METSTAKE: Joskus, muistan, taistelun kuumimmassa tuoksinassa, hän
saattoi sanoa toisen korvaan: entäs se Weimarin olut, veikkonen! Ja
kannusti hevosensa eteenpäin.

ROSENHANE: Ja nyt kun hän on meidän erämaihimme joutunut, on iloinen
hetki hänelle kahta arvokkaampi. Niinkuin meille jokaiselle! Kuka
kärsisi surullisia naamoja tai tyytymättömiä puheita. Valmistukaa,
valmistukaa; älköön olko yhtäkään selvää sielua! Parasta että huudatte
kaikki yhteen suuhun kun hän tulee, niinkuin vaan joku hyvä ystävä
saapuisi juomaseuraan.

Hei, palvelijat, kantakaa esiin mitä hyvää teillä on. (Palvelijat
kantavat esiin ruokia ja juomia).

Metstake, Käkisalmen herra, olen kuullut, että sinä syöt puoli härkää
yhdessä ateriassa. Syöppäs kokonainen tällä kertaa.

METSTAKE: Saa nähdä kuinka hyvää alustusta tarjoatte.

ROSENHANE: Ha-ha-ha, vieläkö mahtuu alustuskin! — No översti Jordan,
Savonlinnan herra, olen kuullut sinun tyhjentävän kannun olutta yhdessä
siemauksessa. Tyhjennäppäs kaksi tällä kertaa.

JORDAN: Ennestään on jo paljon sisällä.

ROSENHANE: Niinpä näkyy. Varo itseäs Jordan! Sinä olet suuri suustasi
kun olet juovuksissa ja mahdoton hallita: joskus olet tehnyt asioita,
joita ei selvänä voi enää parantaa. Ei liiaksi! Ei liiaksi, Jordan!
Muista!

JORDAN: Sinä et ole minun herrani.

ROSENHANE: No-no, Jordan. En tarkoittanut pahaa. Urhoollisuutesi
Lytsenillä kieltää sinua solvaisemasta, vaikka joisit sekä järkesi että
koko pääsi.

JORDAN: Tuohon käteen, sotaveikko. Silmää räpäyttämättä teen kunniaa
vapaaherrallesi, eikä jalkani horjahda.

ROSENHANE: No istukaa kaikki ja nauttikaa, mitä tarjona on. Hei
Törnskjöld siellä! Miksi niin alla päin?

METSTAKE: Häntä ei tunne entiseksi. Istuu kuin paleltunut nauriinvarsi.

ROSENHANE: Sano, Törnskjöld, mikä painaa sinua? Kas tässä, koetetaan,
eikö Suomenkin olut saa suruja pakoon. Hei!

TÖRNSKJÖLD: Malttakaa jo oluenne kanssa. Silloin kuin me täällä
huoletoinna mässäämme, käy paholainen irrallaan, ja minä hetkenä emme
aavistakaan, voi olla keskellämme.

METSTAKE: Tuopa uhkaavalta kuulostaa.

JORDAN: On ollut papin parissa. Mitä sinä paholaisista keskellä päivää!

TÖRNSKJÖLD: Vapaana kulkee Samuel Cröell.

(Kaikki hytkähtävät.)

Liian kevyesti katsotte asioita. Kun hän Ruotsista sai armokirjan
kuolemantuomiosta, te kaikki sanoitte itseksenne: no, jääköön
hirttämättä mies pahanen. Ja luulitte, että kaikki oli niinkin hyvä,
Samuel Cröell muka syrjään sysättynä. Ja hiljaa olikin kaikki. Mutta se
oli vaan valmistusaika. Pirullinen juoni on alkuunpantu meitä vastaan.
Samuel Cröell esiintyy jonkinlaisella valtakirjalla varustettuna. Hän
antaa ilmi muka meidän virheitämme, matkustelee, kerää todistuksia
meitä vastaan syyttääkseen meitä hovioikeudessa. Varokoon jokainen
itseänsä. Ei ole hyvä mässätä ja iloita.

METSTAKE: Kun et itse saata nauraa, älä pilaa toisten iloa!

JORDAN: Hää, sinä, myrkyn sekotit oluehen!

TÖRNSKJÖLD: Sanoin vaan missä myrkky on. Olen saanut tietää, että
Cröell lähestyy Viipuria, on aivan lähellä. Voi olla täällä milloin
hyvänsä. Hän hakee herroja kuin korppi haaskaa.

JORDAN: Itse Pehr Brahe on puolellamme. Tahdotko kuulla? (Vetää kirjeen
povestansa, lukee:) ”Kunnon Jordan!” — Alku ei kuulu teihin, mutta mitä
lopussa seisoo, sen saatte tietää. Avatkaa siis korvalaukkunne! ”Mitä
siihen mieheen, Samuel Cröelliin, tulee, joka syyttää sinua ja monta
muuta maan rehellisistä alamaisista, kaikenlaisista törkeistä
rikoksista, niin käsken minä sinua ottamaan häneltä valtakirjan
niinkuin kunniattomalta ja lähettämään hänet Turun linnaan, tai, jos se
näkyy sopimattomaksi, pistämään hänet Savonlinnan muurin alle, minne ei
päivä paista eikä kuu kumota.” Häh? Mitä sanotte?

TÖRNSKJÖLD: Ja sinä, mitä teit tuon käskyn saatuasi.

JORDAN: Minä tietysti — tsäp! Kiinni rautoihin!

TÖRNSKJÖLD: Mutta Cröell kulkee vapaana.

JORDAN: En voinut panna toimeen käskyä. Hän veti esiin armokirjan,
jolla oli saanut takaisin kunniansakin ja näytti valtakirjan. Sen alla
oli nimi — Aksel Oxenstjerna, valtakansleri.

KAIKKI, paitsi JORDAN ja TÖRNSKJÖLD: Mitä oli valtakirjassa?

JORDAN: Hän nimitetään, paitsi Viipurin ja Savonlinnan, myös Käkisalmen
ja Inkerinläänin viskaaliksi, toimeenpannakseen tutkintoja kaikkien
virkamiesten väärinkäytöksistä, laittomista ylöskannoista siellä.

METSTAKE: Tulee siis vuoro minullekin.

JORDAN: Niin, veli Metstake, sinä olet Käkisalmen maaherra, pidäppä
nyt puoliasi! No, no, ei tarvitse mennä noin kalpeaksi. Enemmän
häränpaistia, palveliat!

TÖRNSKJÖLD: Heitä pilat, Jordan. Sinä olet myös syytettyjen joukossa.

JORDAN: Olen ollut. Kehenkä se kuuluu? Kreivi Brahe itse julisti kaikki
todistukset minua vastaan mitättömiksi pikkuasioiksi, ja minä
vapautettiin.

TÖRNSKJÖLD: Se oli silloin. Nyt on jotakin suurempaa. — Tietysti, syytös
on nytkin perätön. Sinä muka olisit vastaanottanut verovoudeilta
lahjoja ja jättänyt heidän tilinsä tarkastamatta!

METSTAKE: Enemmän olutta, palveliat! Översti on selvinnyt!

(JORDAN tarttuu miekkansa kahvaan.)

ROSENHANE: Rauhoittukaa, korkeat herrat. Kiivautenne on ymmärrettävä,
mutta miksi käytte toisianne vastaan, kun on teillä yhteinen
vihollinen? Sanon vieläkin: rauhoittukaa! Ei ole eikä voi olla mitään
vaaraa Samuel Cröellistä. Kaikki ovat häntä vastaan. Itse Mörnerkään ei
voi häntä kärsiä.

Ja jos Oxenstjerna näyttää suosivan, niin vaan siksi, että on kaukana
eikä tunne tuota alhaista miestä.

TÖRNSKJÖLD: Ette tiedä missä on pahan alku. Se on Sofia Cröell. Hän on
sukua Oxenstjernalle, ja Jöran Bjelke, tuo maitonaama, on Cröellin
tuleva vävy. Siitä johtuu suosio.

ROSENHANE: Mitä tahtoo Sofia Cröell?

TÖRNSKJÖLD: Kostaa meille. Hän olisi tahtonut Samuelinsa aateloida,
mutta me hänet syrjäytimme.

(Kaikki nauravat.)

Naurakaa, kuka voi! Minä sanon teille: se vaimo on rohkeampi kuin
yksikään teistä, ja viisaampi kuin käärme. Tarkoitus on hänellä tämä:
Samuel tekee kruunulle suuren palveluksen, kun palauttaa takaisin, mitä
me muka olemme talonpojilta liikaa ottaneet. Ja palkinnoksi täytyy
kruunun nyt hänet aateloida. Sofia Cröell on parhaallansa Tukholmassa
uusia verkkoja meitä vastaan kutomassa.

ROSENHANE: Kaikki näät sinä mustana. Tiedättekö mitä Aksel Oxenstjerna
sanoi meille kenraaleille, kun me palasimme Saksasta Tukholmaan ja
esitettiin holhojahallitukselle? — ”Tervetuloa veikot kotimaahan”, hän
sanoi. ”Sillaikaa kuin te Saksaa myllersitte, valmistin minä täällä
kotona teille rauhaisia leposijoja. Olen kirjoituttanut uuden
hallitusmuodon. Koko maa on jaettu teidän hallittavaksenne. Kaikki on
järjestetty. Te olitte Saksassa överstejä, majoreja ja kenraaleja. Nyt
te tulette olemaan täällä kamreereja, hovineuvoksia ja kuvernöörejä.
Levätkää nyt sodan vaivoista, levätkää rauhan aikana. Ruotsin hallitus
on pitävä huolta siitä, että palkkanne rauhan toimissa on oleva
vähentymättä sama kuin ennen sotapalveluksessakin.” — Näin hän sanoi.
Nytkö jo Ruotsin hallitus kadehtisi palkkojamme. Nytkö jo unohtaisi
vanhat sotaurhonsa, jotka puhtaan uskon puolesta taistelivat vieraalla
maalla, unohtaisi jonkun jyväkapan tähden, joka on moukilta liikaa
otettu. Hei veljet, heittäkäämme turhat huolet ja pelot.

JORDAN: Niin juuri, hurraa!

ROSENHANE: Hurraa Ruotsin hallitukselle!

KAIKKI: Hurraa!

TÖRNSKJÖLD: Liian aikasin nostitte riemuhuutonne.

JORDAN: Cröell ylösalasin ja jaloista hirsipuuhun!

METSTAKE: Ei, vaan yhdestä jalasta, toinen poikki!

1:NEN AATELISMIES: Olisipa hän täällä, niin tietäisin mitä tekisin.

METSTAKE: Mitä tekisit sinä karhun voimainen?

JORDAN: Tämän kannun ja sen sisällyksen annan palkinnoksi sille, joka
parhaan rangaistuksen keksii.

1:NEN AATELISMIES: Heittäisin hänet ilmaan ja miekalla ottaisin
vastaan.

METSTAKE: Sinä Törnskjöld, Cröellin vihaaja, varmaan parhaan
vastaanoton tietäisit.

TÖRNSKJÖLD: Piloihinne en jaksa sekaantua.

2:NEN AATELISMIES: Minä valjastaisin pään puolelle yhden hevosen ja
jalkojen puolelle toisen ja ajaisin hänet kahtia.

3:S AATELISMIES: Minä sitoisin kymmenen talonpoikaa hänen käsiinsä ja
jalkoihin ja nostaisin hänet riippumaan leuastaan koukkuun.

4:s AATELISMIES: Koukku sieramiin!

JORDAN: Hääh! Palkinto sinulle. Se oli hyvä. Koukku sieramiin. Uuh!

TÖRNSKJÖLD: Katsos paholaista!

(Kaikki säpsähtävät.)

TOINEN KOHTAUS.

Entiset. Samuel Cröell.

SAMUEL CRÖELL: Sain kuulla että herrat ovat koossa. Minulla on asiata
jokaiselle teistä. En voi olla tilaisuutta käyttämättä.

TÖRNSKJÖLD: Nyt vastaanottakaa, — ha-ha — kukin tavallanne!

ROSENHANE: Tulet kutsumatta. Mikä on asiasi?

SAMUEL: Saanko todellakin heti sanan vuoron?

METSTAKE: Milloin hyvänsä voi kenraalikuvernööri olla täällä, — tuo mies
häiritsee vastaanottoa.

JORDAN: Vereni kuohuu ilmankin. Syyttäkää itseänne, jos annatte tuon
miehen jäädä.

SAMUEL: Jos Mörner tulee tänne, sitä parempi.

JORDAN: Ulos koira!

METSTAKE: Ulos kuokkavieras!

SAMUEL: Ketä tottelen?

ROSENHANE: Isäntävalta tässä on minulla. Samuel Cröell! Sinä olet ollut
ennenaikaan minun palveluksessani. Jo silloin näin sinun kykysi, ja
tahdoin auttaa sinua eteenpäin. Nytkin vielä olen valmis parastani
koettamaan. Heitä huono virkas, se sopii paremmin pimeälle
salanuuskijalle, kuin sinulle, jolla on korkea otsa. Tule ystäväksemme!
Kaikki olkoon unohdettu. Tähän istahdu joukkoomme. Jos et aatelinen
vielä olekaan etkä sodassa ollut, sinun kykysi rauhan toimissa on sinut
aateloitseva. Minä itse autan sinua ja puhun puolestasi.

SAMUEL: Puheesi kuulostaa ystävälliseltä. Suo anteeksi
kuitenkin, etten tule liikutetuksi; minä olen liikutuksen jo kauan
sitten karkoittanut virasta. — Tiedä myöskin, etten pyri aateluuteen.
Tahdon vaan oikeutta, tahdon olla sokea kaikelle muulle. Ei ole minun
syyni, että oikeutta ajaessani te jäätte pyörien alle.

JORDAN: Jos sinä tahdot oikeutta ja käräjiä, niin mene, hae esiin
varkaita ja syytä niitä! Miksi olet meidän kimpussamme niinkuin
verikoira.

SAMUEL CRÖELL: Suurimmat kivet enin vaunujani häiritsevät.

METSTAKE: Katsos pöyhkeätä —! Minkä lain alle haastat esimiehesi ja
päällikkösi?

SAMUEL CRÖELL: Sen, joka kieltää ryöstämästä ja varastamasta.

ROSENHANE: Mies, mitä uskallat sanoa!

SAMUEL CRÖELL: Sen, minkä uskallan myös tehdä.

ROSENHANE: Etkö ymmärrä, että se laki on kirjoitettu niille, jotka
salaisesti tunkeutuvat aittaan, tai sille, joka pimeässä ryöstää
matkamieheltä hänen rahansa.

SAMUEL CRÖELL: Mutta minä panen lain alle ne, jotka keskellä päivää
mittaavat itsellensä toisen aitasta ja julkisesti ryöstävät vieraita
rahoja. En näe teistä ketään, jonka nimi ei olisi tässä salkussani.

JORDAN: Sinä sanot meitä varkaiksi. Kunniani kautta! Häväistys ei ole
ennen koskaan jäänyt kostamatta, Miekkas maalle! Mitellään. Vai
varkaita ja ryöväriä! No, miekkas?

SAMUEL: Laki ratkaiskoon.

JORDAN: En ole minä mikään käräjämoukka, Tässä on minun lakini.
Tahdotkos maistaa!

SAMUEL: Humalainen sanoi ääneen mitä teillä on ajatuksissa.
Väkivalta on teidän lakinne.

JORDAN: Miekkas! — Taikka, eikö sinulla miekkaa olekaan.

SAMUEL CRÖELL: Ei ole.

JORDAN: Antakaa hänelle miekka, taikka naulaan hänet tuohon seinään.
Konna sinä, kavaltaja, palkattu salavakooja! Miekka antakaa hänelle!

PALVELIJA: Kenraalikuvernööri seurueensa kanssa ratsastaa suurella
tiellä.

ROSENHANE: Kunniavahti riviin kadulle! Sivus-upseerit vastaan!
Jymisevät komennushuudot, muistakaa! — No. korkeat herrat, niinkuin ei
olisi mitään tapahtunut: ilosesti vastaan, kaikki rintamaan ja
paikoillenne. (Samuel Cröellille): Sali jääköön tyhjäksi.

(Kaikki menevät. Samuel Cröell jää.)

KOLMAS KOHTAUS.

Sofia. Samuel Cröell.

Kohtauksen kestäessä kuuluu rummun päristyksiä,
soittoa ja hurraahuutoja.

SOFIA (perällä) Samuel!

SAMUEL: Sofia, sinä?

SOFIA: Nyt juuri laivalla Tukholmasta Jöranin seurassa. Kaikki on
siellä muuttunut: Kristiina itse on valtaistuimella.

SAMUEL: Kuinka tänne löysit? Tämä on vaarallinen paikka meille.
Äsken juuri olivat päälle tulemassa miekkoinensa.

SOFIA: Tulin sinua varoittamaan; Itse Mörner on tulossa. Joudu pois
täältä.

SAMUEL: Sen tiedän, ja häntä juuri odotankin. Sanoivat äsken,
että hän jo olisi näkyvissä.

SOFIA: Varovasti, varovasti, Samuel! Et aavista mimmoiset monimutkaiset
suhteiden langat nykyjään on Tukholman hovissa. Aateliston valta yhä
kasvaa.

SAMUEL CRÖELL: Mutta laki varkaita ja ryöväreitä vastaan on yhä
muuttumaton, tiemmä.

SOFIA: Sanon vaan: ole varovainen. Erittäinkin anna Mörnerin olla
rauhassa. Hän on hovin suosiossa. Samoin Metstake, sota-ansioittensa
vuoksi.

SAMUEL CRÖELL: Mutta hän on syyllisistä syyllisin. Hän ja Mörner.

SOFIA: Juuri niitä kahta et saa kajota. Oh, Samuel, minä tiedän niin
varmaan — niin varmaan, että niin on. Sinä et ymmärrä niitä asioita.
Tukholmassa puhuvat Metstakesta paljon ja hänen sukkeluutensa ovat
vielä päiväjärjestyksessä. Mutta joskin häntä, niin ei ainakaan
Mörneriä, hovin nimenomaista suosikkia. Nyt erittäinkin, kun Kristiina
on valtaistuimella. Hän on Suomeen lähetetty vaan parantamaan rappiolle
joutuneita raha-asioitansa. Muuten eivät olisi hänestä tahtoneet
luopua. Hän oli siellä kaiken seuran henki ja ilo. Ah, Samuel, niitä on
niin paljon, paljon asianhaaroja ja suhteita, joista et mitään tiedä.

SAMUEL CRÖELL: Sanoitko että parantamaan raha-asioitansa?

SOFIA: Niin. Luuletko, että häntä muuten olisi tämmöiseen erämaahan
lähetetty.

SAMUEL: Mutta kuinka erämaassa voi raha-asiansa parantaa?

SOFIA: Ah, Samuel, he katsovat Tukholmassakin näitä asioita sormien
läpitse. Yleisesti kyllä kielletään, mutta yksityisesti myönnetään
suosikeille vaikka mitä.

SAMUEL CRÖELL: Se ei ole mahdollista. Ruotsinko jalo hallitus —?

SOFIA: Mutta ymmärräthän, — jollakinhan täytyy palkita kotiin palanneet
sotaherrat ja ylimykset.

SAMUEL: Ja miksi olisin minä sitten virkaani nimitetty?

SOFIA: Ei olekaan aikomus, että sinä ottaisit asian noin kuumasti.
Voithan syyttää noita vähempiä, vouteja ja vaikka lainlukijoita. Mutta
Törnskjöldiä ennen muita. Hän on kaiken alku. Miksi sinä tahdot saada
ansaan juuri kaikkein ylimpiä. Tukholmassa ei sitä odoteta, ja sinä
voit tulla hallitukselle epämukavaksi.

SAMUEL CRÖELL: Älä ota minulta uskoani, Sofia. Oikeushan juuri siinä
onkin, ettei tee erotusta ylhäisen ja alhaisen välillä, vaan molemmat
mitataan samalla mitalla.

SOFIA: Sinä teet itsesi ylemmäksi kaikkia.

SAMUEL CRÖELL: Ainoastaan ylemmäksi varkaita ja ryöväriä.

SOFIA: Hm. Missä on raja niille!

SAMUEL: Jossakinhan täytyy olla korkeimman oikeuden paikan. Laki
on annettu: täytyyhän olla siellä hallituksessa joku korkein, joka
sydämmensä pohjasta tahtoo, että tämä laki täyttyisi. Se täytyy olla
siellä jossain, vaikket sinä näe. No, jollei Kristiina, — hän on heikko
nainen, — niin joku, joka hänen jälkeensä tulee, tai joka on hänen
vieressänsä. Sen korkeimman, oikeamielisen hallituksen palvelija olen
minä ja siltä olen minä saanut valtakirjan.

SOFIA: Suuri lapsi!

SAMUEL: Niinpä niin, se on minun uskoni, että oikeuden täytyy
maassa tapahtua!

SOFIA: Ah Samuel, Samuel, me sorrumme. Sinä et tiedä kuinka mahtava on
heidän valtansa ja kuinka vähäpätöiset me olemme heidän rinnallaan. Tuo
kaikki vyöryy meidän päällemme vastustamattomalla voimalla. — Mörneriä
syyttämään!

SAMUEL: Jollen uskoisi oikeuteen, niin olisin minä pieni ja
vähäpätöinen heidän rinnallansa, mutta nyt ei ole voimassa minun
vertaistani. Minä tunnen, että he ovat kaikki minun käsissäni.

SOFIA: Niin sinä kukistat heidät asemiltaan, sinä mullistat kaikki,
mutta sitten, sitten kuin se on tehty ei sinulla ole voimaa vaatimaan
itsellesi, mitä sinulle tulee.

SAMUEL: Vaatia itselleni ei ole minun asiani. Kuitenkin uskon,
että oikeus tapahtuu minullekin: ja jos vaan hänen majesteettinsa asiaa
oikeen ajan, ei hän ole kieltävä minulta aateliutta.

SOFIA: Mutta Lisbeta! Panethan alttiiksi — —

SAMUEL CRÖELL: Älä, älä, Sofia!

SOFIA: Ah, Samuel! — Mikä melu tämä on?

SAMUEL: Mörner seurueinensa.

SOFIA: Anna anteeksi, että olen sinua kiusannut. Ota koko voimasi
takasin, voimasi ja rohkeutesi. Älä pelkää, kaikki paperisi ovat
järjestyksessä. Kuitenkin, ethän minulle suutu: ole varovainen, älä
Mörneriä!

SAMUEL CRÖELL: Nyt en kuule enää mitään.

(Sofia vetäytyy perälle).

NELJÄS KOHTAUS.

Kaikki entiset. Mörner seurueensa kanssa.

MÖRNER (tulee melulla, seisahtuu Samuel Cröellin nähtyään): Mikä mies
se on tuo musta haamu? Luulen tuntevani.

ROSENHANE: Samuel Cröell, kuninkaallinen viskaali, — teidän
ylhäisyytenne! Käskin hänet äsken pois, hän ei ole totellut.

MÖRNER: Samuel Cröell? Olen kuullut, olen kuullut. Vai tuo se nyt on.
Missä toimissa hän täällä kuljeksii?

ROSENHANE: Hän kokoo syytöksiä teidän ylhäisyytenne virkamiehiä
vastaan.

MÖRNER: Olen kuullut, olen kuullut. (Samuel Cröellin puoleen:) Sinusta,
Samuel Cröell, on tullut korviini paljon valituksia. Liikut täällä
vapaasti ja mahtavasti niinkuin mikäkin seudun hallitsija, yllytät
rahvasta, loukkaat maan korkeata aatelistoa.

SAMUEL: Teidän ylhäisyytenne, minä ajan täällä lain ja oikeuden
asiata. Olen yksinkertainen virkamies ja tilin toimistani annan
kamarikolleegiolle Ruotsiin.

MÖRNER: Olen sinun kenraalikuvernoorisi. Ohitseni ja tietämättäni et
saa mitään toimia.

SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, en parempaa pyydäkään. Ilmoitan
siis paikalla, että salkussani kannan tällä kertaa kaksikymmentä kaksi
eri syytekirjaa, näistä tärkeimmät maaherroja Johan Rosenhanea,
Reinhold Metstakea, Mikael Jordania ja pormestari Törnskjöldiä vastaan.
He kaikki ovat täällä. Jos suvaitsette, luen kohta syytekirjat julki.
Se voi kestää vaan jonkun minuutin.

MÖRNER: Minä odotan. (Viittaa rauhoittavasti muille).

SAMUEL CRÖELL: Käkisalmen läänissä, joka on maaherra Reinhold Metstakelle
uskottu, on lopussa kaikki kunnia ja oikeus. Kaikki
rehellisyys on kuin hautakirstuun lyöty. Lainlukijat ja lautamiehet
ottavat rahaa ensin kantajalta, sitten myöskin vastaajalta. Voudit,
vallesmannit ja tuomarit, kaikki ovat punoutuneet niinkuin
herneenvarret toisiinsa kiskoakseen yhdessä mitä köyhtyneellä kansalla
vielä olisi jäljellä. Jos joku valittaa, sysätään hän takasin
lyönneillä tai pannaan rautoihin. Nämät kaikki ovat yleisiä syytöksiä.
Mutta minulla on erityisiäkin. Henrik von Blankenhagen — näin hänet
äsken täällä — hän on myynyt 300 tynnyriä jyviä, jotka määrättiin
Käkisalmen kaupunginkirkon korjaamiseen, — rahat omaan taskuunsa.
Thomasson, tullininspehtori, on yksin Viipurin tullirahoista pidättänyt
vääryydellä 8000 rikstalaria. Hän elääkin niin ylellisesti, ettei
ruhtinaat vedä hänelle vertoja. Eikö hänkin ollut täällä? Mitä maaherra
Metstakeen itseensä tulee, rajoitun tällä kertaa vaan pienempiin
syytöksiin. Hän ottaa jokaiselta tuomarilta suuria rahoja muka
käräjäverona. Se vero on tuntematon Ruotsin hallitukselle. Jokaiselta
irtolaiselta hän ottaa rikstalarin. Sakkorahat pistää hän ja lainlukija
omiin taskuihinsa — kruunu ei niistä saa vihiäkään.

METSTAKE: Teidän ylhäisyytenne —!

MÖRNER: (viittaa Metstaken vaikenemaan): Rauhoittukaa, hyvät herrat.

SAMUEL: Jordan — hän on täällä, — Rosenhane — niinikään —
Törnskjöld, täällä — kuulkaa!

MÖRNER: Vaiti häpeemätön, jo riittää!

SAMUEL: Yksi syytekirja kuitenkin on vielä muita tärkeämpi, ja
siitä ette tahtone jäädä tietämättömäksi. Se koskee teitä itseänne.

(Yleinen hämmästys. Samuel Cröell hakee paperia salkustansa).

MÖRNER: Minä odotan.

SAMUEL CRÖELL: Teidän suuret pitonne, juomingit ja ateriat, — missä
ikänä liikuttekin, — maksavat liian paljon rahoja. Tuhlaavaisuutenne on
tullut sananparreksi. Jokainen lapsi tietää tämän asian. No, tietäköön
sen myöskin Turun hovioikeus. Olen koonnut todistettavia esimerkkiä.
Onko se nyt laitaa, teidän ylhäisyytenne, että yhtenä ainoana yönä
pelkkään juomatavaraan ja ruokaan menee 1,293 taleria. Köyhässä maassa!

ROSENHANE: Puhuttelee niinkuin vertaistansa!

MÖRNER (nauraa): Sekö sinun syytöksesi? Sehän on raportti kyökistäni ja
syytös olisi ollut kokkimestariani vastaan tehtävä. Hän hankkii ruuat
niinkuin juomatkin.

SAMUEL CRÖELL: Jostakinhan rahat tähän ylellisyyteen täytyy ottaa.
Tileistä olen turhaan niiden lähdettä hakenut. Tileissä ei ole tätä
postia. Ja kuitenkin minulla on tässä todistukset siihen, että nämät
rahat ovat talonpojilta omavaltaisesti ylöskannetut, 1,293 24
äyriä. Se on syytökseni.

MÖRNER (raivostuneena): Valtakirjas!

SAMUEL (antaa valtakirjansa Mörnerille): Olette sitäpaitsi
vuosikausittain kantaneet veroja, joista Ruotsin hallitus ei tiedä
mitään. Olette jakaneet ne maaherra Metstaken kanssa omaksi hyväksenne,
ja lahjonut ylöskantomiehet. Tämä kaikki on todistettavissa.

MÖRNER (Luettuaan valtakirjan.): Tämän kirjan alla on nimi Axel Oxenstjerna,
valtakansleri. — Te elätte täällä Suomessa kuin säkissä.
Ettekö siis tiedä, että holhojahallitus on hajonnut? Ettekö tiedä, että
Ruotsin valtaistuimella jo on hänen majesteettinsa Kristiina
kuningatar? (Heittää valtakirjan Samuel Cröellin jalkoihin.) Sinun
valtakirjasi on vanhentunut! Ehkä tahdot käyttää tilaisuutta hyväksesi
ja pyytää minua toimittamaan sinulle uuden? (äänettömyyden perästä,
kääntyen muiden puoleen): Mitä minä näen! (polkee jalkaansa maahan).
Näinkö Suomen aatelismiehet käsittävät velvollisuutensa, kun kuulevat
kenraalikuvernööriä solvaistavan!

ROSENHANE: Teidän ylhäisyytenne, anteeksi! Hämmästys tuon lurjuksen
rohkeudesta on saanut meidät sanattomiksi. (Viittaa vallesmannille):
Rautoihin!

(Samuel Cröell pannaan rautoihin. Mörner alkaa rauhallisesti
ja ylenkatseellisesti nauraa, vähitellen myös kaikki muut.)

SOFIA (Esiintyy perältä.): Seis! Kuka vangitsee kuninkaallisen
valtuutetun?

MÖRNER: Mitä tahtoo tuo rouva?

TÖRNSKJÖLD: Teidän ylhäisyytenne, se on Samuel Cröellin vaimo,
syntyisin Gyllenstjerna.

MÖRNER: Totta totisesti! Sofia Gyllenstjerna.

SOFIA: Tunsit. Se on onneksesi. Päästä siis kahleista Samuel Cröell.

MÖRNER: Hän on loukannut paitsi minua myös maan korkeimpia
aatelisherroja.

SOFIA: Valittakaa majesteetille, ratkaiskaa riitanne kuinka parhaaksi
näette. Mutta nyt vapauta. Saat katua, ellet sitä tee.

USEAT ÄÄNET: Vankeuteen! Muurin alle hänet! Missä ei päivä paista eikä
kuu kumota.

JORDAN (miekka kädessä): Käskekää, teidän ylhäisyytenne, minä teen
oikeudenkäynnin lyhkäiseksi.

MÖRNER: Linnan kellariholviin viekää!

SOFIA: Seis, sanon. Te uskallatte hänen majesteettinsa Kristiinan
valtuutettua!

JORDAN: Me uskallamme mitä uskallamme.

SOFIA (Antaa Mörnerille paperikäärön.): Tässä, Mörner.

MÖRNER: Valtakirja Kristiinalta itseltään! — Seiskaa! Takaisin! (Samuel Cröell
tuodaan takasin.) Emme häntä vielä vangitse. Irti raudat.
(Vapautetaan raudoista.)

JORDAN: Kirottu rouva!

MÖRNER: Tässä on valtakirja kuningattarelta itseltään. Kuinka se on jo
tänne voitu saada.

SOFIA: Se on kuningattaren kansliasta suoraan annettu — minun kauttani!

MÖRNER: Sofia, näyttää niinkuin sinä itse olisit tämän meitä vastaan
nostetun vainon takana, Sano suoraan, mitä sinä tällä tahdot?

SOFIA: Sen saanette pian nähdä. Me tahdomme oikeutta.

MÖRNER: Oikeutta? Mitä vääryyttä on teille tehty? Ja jos on, eikö voi
sitä sovittaa ilman tämmöisiä rettelöitä. Tulkaa järkiinne, hyvät
ihmiset, sanokaa suoraan mitä haluatte: sinä Sofia, miksi matkustelet
Tukholmassa, ja sinä Cröell, miksi täällä panet toimeen pahennusta.

SOFIA (Itsekseen.): Miksi tunnen epävarmuutta.

MÖRNER: Jos sinulla on jotain toivomusta, sano; ehkä voisin auttaa
minäkin.

SOFIA (Samoin.): Ah, kuinka tämä on tuskallista. (Samuel Cröellille):
Samuel, mitä on minun vastaaminen. Hän voisi yhdellä sanalla luoda
onnemme.

MÖRNER: Minä odotan, vastatkaa!

SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, sovinto välillämme voi tulla
toimeen vaan yhdellä tapaa. Lakatkaa tätä kansaa ryöstämästä.
Peruuttakaa kaikki omavaltaiset verot, erottakaa virasta kruunun
hirttämättä olevat varkaat ja toimittakaa takasin ainakin osa niistä
varoista, joita itse olette kruunulta pidättäneet.

MÖRNER: Houkka! Minä tarjosin sinulle armoa ja sinä latelet minulle
sovinnon ehtoja. Luuletko sinä —! (Itsekseen): Maltahan, koira, vielä
sinut kahlitsen! (Ääneen): Eteenpäin lähden matkalle. Tämä paikka minua
inhoittaa. Hurraa hänen majesteetillensa! (Heittää valtakirjan Samuel Cröellille
.)

MUUT: Hurraa Kristiina kuningattarelle!

(Lähtevät kiihoittuneina.)

VIIDES KOHTAUS.

Sofia ja Samuel Cröell.

SAMUEL CRÖELL: Nyt Käkisalmeen! (Katsoo ikkunasta poislähteviä).

SOFIA: Katso etees, Samuel, siksi sinulla on järki.

SAMUEL CRÖELL: Tahdon pitää silmäni kiinni, että näkisin oikeuden.

SOFIA: Samuel, jos en olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan
kellariholvissa. Eikö se ollut kaikkivaltiaan oma viittaus sinulle,
että olisit varovainen ja katsoisit eteesi?

SAMUEL (repäisten itsensä mittelöstä): Oh Sofia, sattumuksista
ei riipu oikeuden asia. Jollet sinä, — jotain muuta olisi tapahtunut.
(Kääntyy jälleen katsomaan).

SOFIA: Erilainen on meidän molempien usko. Itse olen sinut lentoon
laskenut. Kunpa nyt voisin sinun lentosi hillitä!

SAMUEL CRÖELL: Oo! Niin totta kuin elän, olen minä murtava tämän läänin
varasjoukon!