1.

Troikat kiitävät, kulkuset kilisevät... Arojen tuuli tunkee luihin ja
ytimiin.

Siellä kasvoi Zaida isän korkean kodissa, jo lapsena muita hiljaisempi
ja miettivämpi. Mutta välistä voi hänet vallata myös hurja raivo, hän
istuu raisun ratsun selkään ja karauttaa yli kotikylänsä teiden ja
ketojen kuin tuuliaispää.

Hänen suurin surunsa oli, että hänellä oli hameet ja ettei häntä
päästetty leikkimään kylän poikien kanssa.

Toiset vielä suuremmat surut odottivat häntä. Hänen täytyi mennä
maakunnan etevimpään naislukioon.

Zaida itki ja potki vastaan. Mutta hänen isänsä, vanha ruhtinas Rurik,
pysyi järkähtämättömänä. Hänen tyttärensä täytyi, maksoi mitä maksoi,
oppia ja saada sivistystä. Ja hänellä oli omat pätevät syynsä siihen.

Vaikka hänen oma sukunsa, jonka päämies hän oli, oli Venäjän vanhimpia,
hän oli kuitenkin vain maa-aatelia. Ennen hän oli pitänyt sitä
kunnianaan. Mutta viime aikoina oli tuonne lähikaupunkiin muuttanut
paljon uutta aatelia, kaupunki-aatelia Moskovasta, Pietarista ja
Varssovasta, jotka olivat kohottavinaan olkapäitään heille, vanhalle
aatelille, muka heidän yksinkertaisten ja karkeiden tapojensa vuoksi.

Nousukas-aatelia! Vanha ukko Rurik tiesi hyvin, etteivät noiden
heitukkojen sukujuuret ulottuneet useimpien edes Katarinan, saati
sitten Pietari Suuren ajoille, mutta sentään ne häntä monella muotoa
närkästyttivät.

Ne pilkkasivat heidän vanhoja kansallispukujaan. Ne anastivat vallan
itselleen tanssisaleissa ja seuraelämässä. Ne pitivät itseään muka
heitä parempina ja kertoilivat kovalla äänellä uutisia hovista ja
ulkomaiden politiikasta.

Mutta myöskin ukko Rurik osasi pitää puoliaan.

Missä tilaisuudessa hyvänsä hän antoi noiden uusien tulokkaiden
ymmärtää, että hän halveksi heitä ja että he olivat vain tuulentuomaa
roskaa hänen mielestään. Eikä hän enää käynyt heidän pidoissaan eikä
itse ottanut vastaan heitä.

Niin sukeutui verinen vihamielisyys heidän välilleen. Mutta verisin
kuitenkin ukko Rurikin ja kaupunki-aateliston ylhäisimmän ja rikkaimman
edustajan kreivi Iljanskin välillä.

Koko maa-aateli piti ukko Rurikin puolta ja kokoutui usein hänen
luokseen kemuihin, joissa juotiin paljon ja enimmäkseen viinaa,
tanssittiin vanhoja kansantansseja ja laulettiin surumielisiä
kasakkalauluja balalaikan säestyksellä...

Lankesi himmeä hämärä yli sydämien ... mielet kävivät hyviksi,
ikävöiviksi ja uskollisiksi...

Myöskin kreivi Iljanskin luona pidettiin kemuja, tanssittiin ja
laulettiin. Mutta siellä juotiin kalliita ulkomaisia viinejä ja
liköörejä, karkeloitiin Wienin ja Parisin muodin mukaan ja laulettiin
hienoja ranskalaisia ja italialaisia lauluja, joiden sävel ja sanat
olivat oudot jokaiselle tosi venäläiselle.

Ukko Rurik ei voinut olla oikein sylkäisemättä mokomasta menosta
puhuessaan.

— Kreivi Iljanski on maanpetturi, oli hänen tapansa sanoa. Saattepas
nähdä, että hän vielä joutuu Siperiaan.

Ja sitten oli hänen tapansa lisätä vielä:

— Tsaarilla ei ole uskollisempia alammaisia kuin me, maa-aateli. Se
nähdään kyllä sodan syttyessä.

Hän itse oli taistellut nuoruudessaan hurjia kaukasialaisia
vuoriheimoja vastaan ja tullut siellä myös olkapäähän haavoitetuksi.
Kreivi, pietarilaisen paashikoulun kasvatti, taas ei ollut
nähnyt ruutia milloinkaan.

Mutta tuon kaiken ohella ukko Rurik kuitenkin salaisesti kadehti noita
kaupungin riikinkukkoja. Ne tiesivät niin paljon, mitä hän ei itse
tiennyt, ne taisivat niin paljon, mistä hänellä ja heikäläisillä, jotka
ikänsä olivat kotitiloillaan eläneet, ei ollut aavistustakaan.

Itse hän oli liian vanha oppimaan. Mutta hänen tyttärensä...

Niin, Zaida saisi oppia kaikki nuo ulkomaiset kielet, kaikki nuo
ulkomaiset tanssit ja laulut, joilla toiset niin kopeilivat. Oppia ne
hyvin, paremmin kuin kukaan muu, ja palata sitten kotikyläänsä isän
iloksi, koko kylän päivänpaisteheksi.

Ukko Rurik oli katsonut hänelle sopivan miehenkin sieltä, ystävänsä
kasakkapäällikön pojan, yksinkertaisen kuin hän itsekin oli ja
maatiluksiltaan yhtä äveriään. Zaidasta, joka jo nyt oli seudun rikkain
perijätär, tulisi naituaan vielä rikkaampi ja mahtavampi.

Se oli ukko Rurikin suunnitelma. Mutta sitä ennen täytyi Zaidan saada
sivistystä, sivistystä.