VELJENI VIERAILLA MAILLA.

Minä näin sinut taas, Suomen maa, kun kaitaisena juovana kohosit meren
reunasta, ja tervehdin ihastuneena laivan kannelta ulkoriuttojesi
kallioita, joita ihanampia en tiedä olinpaikkoja lämpiminä lounastuulen
päivinä, kun muistin, että — jäivät veljeni vieraille maille.

Näin sinun pääkaupunkisi sataman heleän kesäaamun autereessa yhtä
eloisana kuin ennenkin laivoineen ja pursineen ja lepattelevine
purjeineen — ja joka ikkuna tervehti minua, niinkuin olisi ollut omani,
ja huulillani heräsi jo huudahdus, ettei ole vertaisesi minulle edes
Venetsiakaan, kun muistin, että — ovat veljeni vierailla mailla.

Riensin kotia kohti järven rannalle, vihertävän niittyni niemeen, jossa
ruohikko nuokkui ja kaisla kähisi ja laine loiski niinkuin ennenkin, ja
aioin työntää venheeni vesille, kun muistin, että — jäivät veljeni
vieraille maille.

Oli juhlivainen juhannus, kukkuivat käköset, linnut viserteli, kokot
hulmusi, ja järvien takaa soi tutut laulut, ja täyttyi mieleni
vanhoilla tunnelmilla, joiden valtaan taas aioin antautua, kun muistin,
että — ovat veljeni vierailla mailla.

Teki mieleni tuttuun kotipuoleen, tahdoin nähdä Puijon ja halusin
katsella Kallavettä ja entistä kotia ja isäni asuntoa, missä parhaat
päiväni olin elänyt ja toiminut ja toivonut yhdessä omieni kanssa —
mutta mitä minä nyt siellä, kun — jäivät veljeni vieraille maille.

Hain seuraa, etsin ystäviä, koetin tuttavieni tykönä turhaan unohtaa,
että — ovat veljeni vierailla mailla.

Enkä ymmärrä minä, että päivä voi purjeita valaista ja laine lepattaa
ja linnut laulaa ja käki kukkua — ja ihmiset iloita ja nuoret nauraa ja
vanhat askareissaan viihtyä, vaikka — ovat veljemme vierailla mailla.

Sillä eiväthän ne ole vain minun veljeni, jotka ovat vierailla
mailla.

Keväällä 1904.