Urmaan pirtti. — Urmas ovenpuolella tervehtää Roukaa, Halloa ja erästä
kolmatta vanhinta Hämeriä.
ROUKA
Huonoa! Metsä-Merviasta on saatu tuskin kolmatta osaa.
URMAS
Kiivaasti: Tuskin kolmatta saa...? Nousevat sillanteelle.
HÄMERI
Minun kuulumiseni ovat vielä huonommat. Viiron kulmalta ei ole
saatu sitäkään.
URMAS
Polkee jalkaa: Mutta sen täytyy onnistua! Kuin anteeksi pyytäen:
Istukaa, ystävät! — Minä en tätä ymmärrä...?
ROUKA
Monet pienet seikat vaikuttavat. Jo vanhimpainpirtin polttaminen
heitä suuresti rohkaisi. Sitten parjaus —
URMAS
: Niin, se parjaus — sitä vastaan ovat jumalatkin voimattomat!
HALLO
Olkapäitään kohauttaen: Parjaus ei paljon paina — toimekkaat miehet
tässä kolttoset tekevät! Imari-heittiö Änetsässä on villinnyt
kokonaisen kulmakunnan.
HORMA
Tulee kiireisesti: Terve! Myöhästyin, vaan tuonpa sitten uutisiakin!
KAIKKI
No...? Nousevat uteliaina. Urmas käy vastaan.
HORMA
Malttakaa, malttakaa! Tervehtii Urmasta. Riemukkaasti: Veenit
lähtevät tästä maasta, ja ainiaaksi!
TOISET
Hämmästyneinä: Mitä...? Älä!
HALLO
Nauraa myrkyllisesti: Hyh hyh hyh hy-hy-hy... Vai sankarit
käpälämäkeen, hy-hy-hy-hy-hy-hy-hy.
HÄMERI
Viipottaa kättään: Jumalat tuulta purjeisiin pullistakoot!
URMAS
Joka on seisonut mietteissään, Hormalle tiukasti: Leikkiäkö lasket,
mies?
HORMA
Kaukana siitä! Muuttavat aina Itariaan saakka. Ensimäistä alusta jo
varustetaan ja tietoa levitetään kansaan.
URMAS
Vai Itariaan...? Raivostuneena: Kun menisivät, — mutta he eivät mene!
Sillä aluksissa ei kule ne maat, ne pirtit, kaikki se hyvyys, minkä he
täällä ovat koonneet. Mutta: tietoa levitetään kansaan! Niin juuri, te
maineensairaat suupaltit, se oli oiva temppu! Taas röyhkeys nousee,
taas muutamia kymmeniä-satoja miekkoja maahan kaivetaan — koska sankarit
pääsevät meren taa turviin. Horna!
SÄTENE
Sanantuoja Vuori-Merviasta kiireisellä asialla!
URMAS
Anna astua! Käy sillanteen reunalle.
SANANTUOJA
Tulee pölyisenä ja hengästyneenä: Olen Veitaan sanantuoja. Meidät
yllätti onnettomuus —
URMAS
Kärsimättömästi: Sen näen päältäsi! Etkö osaa kertoa?
SANANTUOJA
Meiltä kaikki ryöstettiin Siiranteen ahteessa. Päällemme hyökkäsi
aseellinen joukko —
URMAS
Manala! Miksette pitäneet puolianne?
SANANTUOJA
Meitä oli liian vähän. Emme arvanneet —
URMAS
Tyhmät, pöllöt! — Missä isäntäsi, eikö hän uskaltanut itse tulla!
SANANTUOJA
Isäntäni makaa haavottuneena. Yksi kuoli, kaikki muut ovat haavottuneet
pait minä. — Minkä tiedon saan viedä isännälleni?
URMAS
Hurjistuneena: Sen tiedon että hän on... Malttuu: Mene lepäämään,
saat myöhemmin tietosi. Sanantuoja lähtee.
Varro! Paljoko teillä oli?
SANANTUOJA
Vähän kahdeksatta sataa.
URMAS
Huutaen: Kahdeksatta sataa? Koko Vuori-Merviasta? Mitä te olette
tehneet, miehet?
SANANTUOJA
Kaikki mitä ihmisestä irti saa! Siellä tietäjät villitsivät.
URMAS
Tietäjät..? — Saat mennä.
Nousee korokesillalle, kiihtyneenä: Tietysti, tietysti heidänkin pitää
Hiittä palvella, kun maa on vaarassa!
HORMA
Sen pahempi he ovat koskemattomat.
URMAS
He eivät saa olla koskemattomat! Riistämme niskottelevilta
uhrintoimituksen!
HALLO
Ja siihen loppuu uhriannit, heidän hengenpitimensä — tepsii, tepsii!
ROUKA
: Mutta, hyvä ystävä, eihän meillä ole oikeutta —
URMAS
Rajusti: Sen oikeuden otamme, Mervian nimessä! Vastustus on
murrettava — miekkoja, miekkoja, vaikka maan alta!
SÄTENE
Kaksi orjaa pyrkii puheille!
URMAS
Orjia...? Katsoo kysyvästi toisiin. No, anna tulla. Käy sillanteelta
alas.
Kaksi vanhahkoa orjaa tulee, kumartavat.
TOINEN ORJA
Minä olen Jolma, Horhojan isäntäorja ja niinkuin orjain johtomiehiä ...
tämä kumppani on Jönkä. Me tultiin puhumaan siitä, että asiat nyt ovat
hullusti —
URMAS
Orjainko asiat...?
JOLMA
Niin. Muronni yllyttää ja lupaa vapauden —
URMAS
Kivahtaen: Hullujako olette? Ovatko he vapauttaneet omat orjansa?
JOLMA
Jaa, jaa, mutta se vapauden asia —
JÖNKÄ
Siinä se juuri on solmu!
JOLMA
Ja me kuultiin että sinä olisit sen puolesta, että orjat
vapaiksi..
URMAS
Minä olen sen asian puolella, mutta aika ei ole nyt sopiva.
JOLMA
Meidän mielestämme se on nyt juuri kaikkein sopivin. Katsos, se
vapauden ja vastaaniskemisen henki, joka nyt on maassa, on meissäkin —
URMAS
Kiivaasti: Vastaaniskemisen...?
JOLMA
Välttelevästi: Tarkotin että meidän keskuudessamme asiat ovat nyt
niinpäin ... kuinka sanoisin ... että me emme tiedä mitä tuleva on...
URMAS
Nousee sillanteelle toisten luo. Neuvottelevat hiljaa keskenään,
josta kuuluu ainoastaan katkonaiset: ei koskaan — täytyy, täytyy!
Palaa orjain luo: Me otamme asian harkittavaksi. Ehdotamme että
kaksikymmentäviisi täyttäneet pääsevät heti vapaiksi ja muut sitä mukaa
kuin tämän ijän täyttävät. Siis kahdenkymmenenviiden vuoden päästä ovat
kaikki vapaat.
JOLMA
Korvallistaan raapien: Se on joteskin pitkä aika. Me kuolemme
ennen sitä me...
URMAS
Kiusaantuneena: Mutta itsehän te pääsette heti! Hyvä jos saamme
tähänkään suostumaan. Menkää, menkää, ja selittäkää tämä kaikille!
JOLMA
Kumartaa, hätäisesti: Kyliähän me... Jöngälle: Niin, kyllä kai
me ... hiljemmin: ei me muronnien kautta kuitenkaan... — Niin, kyllähän
me koetetaan. Mutta ilmottakaa nyt pian, sillä me ... emme tiedä mitä
tuleva on... Menevät.
URMAS
Kaikki yhtaikaa, sakeana ja sekaisena kuin kevättulva! Vaikka minulla
ei ole mitään vastaan, se vain vahvistaa sukumme voimaa.
HALLO
Olkapäätään kohauttaen: Haaveilet, kuin runonruikuttaja kanteleen
ääressä! Joukot ovat joukkoja ja pysyvät joukkoina. Osottaa maahan:
Tuolla on niiden paikka, kansan varallisuuden maaperänä, josta se itse
kohoaa korkeana ja kauvas näkyvänä!
URMAS
Heitä — emme sovi siinä yksiin. — Mutta miekkoja, miekkoja!
ROUKA
Paljoko meidän pitäisi vähintään saada?
URMAS
Ainakin puolet.
HALLO
Lyhyesti: On etsittävä kätköpaikat, on annettava palkkio niille,
jotka ovat avullisia!
URMAS
Oh jumalat tätä kurjuutta! Lauhtuen: Niin niin — onhan parempi
että me etsimme, kuin että muronnit tulevat etsimään.
HALLO
Mitä aijot ryöstettyjen miekkojen suhteen?
URMAS
On koetettava saada takaisin.
HALLO
Anna takoa yhtä monta sijaan — se on kohtuus!
HÄMERI
Ihastuneeena: Oiva keksintö!
URMAS
No niin, no niin — kunhan pääsemme rauhaan.
HALLO
Olkansa yli: Antaisin saman tien takoa minkä kerkiävät!
URMAS
Kiivaasti: Ei, siihen en suostu! — Mutta meidän täytyy vielä
tänään kokoontua. Kutsukaa vanhimmat koolle, käyn itse tietäjäin
vanhimman luona. — Näkemiin! Toiset menevät.
Urmas yksikseen: Jumalat varjelkoot pientä joutumasta suuren
jalkoihin! Se on kuin painajainen — ei saa edes huudetuksi.
Nousee sillanteelle: Kuinka pahuus on voimakas, kun se on kokonainen!
Katkerasti: Te luopiot, te luopiot! Miksi te säritte minun aatteeni,
miksi te tämän suvun uudelleen pirstasitte!
SÄTENE
Joukko niitty-mervejä pyytää puheille!
URMAS
Taas...? Ei hengähdyksen lomaa! — Niin niin, anna tulla! Käy vastaan.
Joukko vanhoja miehiä tulee.
URMAS
Lämpimästi: Tulkaa terveinä, kansan miehet!
VANHA NIITTY-MERVI
Niin että sinä se sitten olet se Urmas. Emme ole koskaan nähneet, mutta
kuultu on. Tulimme nyt näkemään ja puhumaan, kun emme ole enää elämästä
selvillä.
URMAS
Kättelee: Raskasta, raskasta on elämä. Istukaa! Viittaa istumaan
rahvaanpenkille, tuo itselleen istuimen kiukaan luota.
NIITTY-MERVI
Puhumme sinulle niinkuin isälle. Luonnon järjestys on vierähtänyt,
rajutuulet puhaltaa ja rankkasateet lankee, kuun ympärillä säärii kuuma
sappi! Eilisvuotena poltti kuivuus, tänä vuonna vesi viepi. Jo keväällä
tulvi Auree, nyt itse Ilmoka nousi ryntäilleen, kaikki niityt peitti —
URMAS
Onko kansa joutunut hätään...?
NIITTY-MERVI
Ei se hätä olisi pahin, toinen on pahempi. Sopu on hävinnyt, kiistan ja
vainon henki sijalla. Tämä miekkajuttu oli pahin.
URMAS
Kiihkeästi: Onko, onko annettu miekat...?
NIITTY-MERVI
On annettu ja on pidetty — kahakäteen on. Ja siinä se juuri on. Veli
antaa, toinen pitää, naapuri luovuttaa, toinen kaivaa, vaimo on eri
mieltä kuin mies. Osa poikiamme piileksii metsissä, pirttejä poltetaan
— ja on huonoja miehiä joukossamme, käyvät vieraan asioita. Jumalat
meitä armahtakoot!
URMAS
Kiivaasti: Siinä nyt näette mihin veenien yllytys vie!
NIITTY-MERVI
Ei ole veenejä nähty ei kuultu, vaan tämä eri mieli on meidän kesken.
Sanottiin taas olevan jotain tulossa, niin käytiin kysymään että mitenkä
ne asiat oikein ovat.
URMAS
Tehän viivytte huomiseen? — Nousee: Niin, minä selitän illalla kaikki.
Sanon nyt vaan, että mitään uutta ei ole tulossa — kun saamme tämän
miekka-jutun loppuun, on rauha maassa. Mutta miekat on annettava! Ja
teidän täytyy luottaa, sillä omat miehenne ovat nyt ohjaksissa.
NIITTY-MERVI Nousevat: Kyllähän me... Ja hyvä on, että on omat miehet.
Mutta kun me emme tiedä mitä nämä omat miehet —
URMAS
Niin niin, selitän kaikki illalla. Levätkää terveydeksenne!
Miehet menevät.
Urmas nousee sillanteelle: Kaikki sekasorrossa! Voisin tehdä rikoksen,
voisin takoa noita kirottuja miekkoja yöt päivät, voisin niitä varastaa
ja ryöstää. Sen täytyy perille! Kärsimystä on, mutta pohja säilyy.
Miltei riemukkaasti: Kauppareitit ovat nyt hallussamme,
vanhimpainpirtissä ei ole enää yhtään veeniä — pohja säilyy, pohja
säilyy! Käy patsaan luo ottaakseen vyönsä ja päähineensä.
ULKOA
Kentältä kuuluu meluista puhelua ja hihkuvia huutoja, jotka yltyvät
hurjaksi lauluksi ja tanssin töminäksi:
Hah hah hah, hih hih hih,
hauskoja poikia ollaan!
Heh heh heh, hih hih hih,
Mervian poikia ollaan — hih!
URMAS
Ryntää ovelle ja huutaa Sätenen: Ketä ne? Mikä elämä siellä?
SÄTENE
En tunne, näyttävät nuorilta miehiltä.
URMAS
Kuinka ne uskaltavat!? Käske paikalla tiehensä!
HELJÄ
Tulee suojansa ovelle, hätäisenä: Mitä ääniä ne? Ketä siellä, Urmas?
URMAS
En tiedä. Lähetin juuri Sätenen poiskäskemään. Ulkoa kuuluu hälinää,
puheen sorinaa.
SÄTENE
Palaa: Eivät lähde. Ne ovat miekanviejiä, ovat kauhean päihdyksissä.
ULKOA
Hurjasti: Hah hah hah, hih hih hih,
Mervian poikia ollaan!
Heh heh heh, hih hih hih,
Mervian puolesta ollaan — hih!
URMAS
Tuskaisena: Mene, Heljä, omaan suojaasi! Sulkee ikkunan juoksulaudan
— huone käy hämäräksi. Käy korokesillalle ja laskee lakeisaukon
sulkulaudan — huone käy miltei pimeäksi, vain lakeisaukon ja ikkunan
seuduilla kumottaa heikot valovirrat. Ulkoiset äänet himmenevät,
sorinan keskeltä kuuluu kuitenkin:
MIEHEN ÄÄNI
Hei, tulkaas tytöt karkeloimaan!
NAISEN ÄÄNI
Teidän kanssanne!? Hävetkää — kuohilaat, miekkanne myyjät!
MIESTEN ÄÄNIÄ
Mitä se sanoi...? — Jumal-avita!
NAISEN ÄÄNI
Kuohilaita, kuohilaita! Miehuutenne myyneitä raukkoja!
MIEHEN ÄÄNI
Tuosta saat, hornan kämäleuka! Kuuluu kimeä naisen kirkasu.
MIESTEN ÄÄNIÄ!
Se oli oikein! — Veenien koina! — Me ollaan Mervian miehiä, me ollaan
Urmaan poikia — hih!
NAISTEN ÄÄNIÄ
Kuohilaita, kuohilaita, kuohilaita! — Hyppikää, hullut!
MIEHEN ÄÄNIÄ
Mitäs me tuommoisista!
TOINEN
Niin, iloitaan pojat! Hauskempi onkin näin — hah hah hah...
Hurjasti: Hah hah hah, hih hih hih,
urheita poikia ollaan!
heh heh heh, hih hih hih,
miekkojen viennistä tullaan — hih!
HELJÄ
Joka on hämyssä katsellut kuinka Urmas kävelee etualalla ja
väänteleksen tuskissaan, menee kiireisesti ulos. Laulu ja tanssi taukoo.
Kuuluu hetkisen puheen sorinaa, sitten kaikki vaimenee hiljaiseksi.
Heljä palaa ja työntää ikkunan juoksulaudan syrjään: heikko valo virtaa
huoneeseen. Astuu sitten Urmasta kohti, joka istuu pää käsien varassa
sillanteen reunalla:
Älä ole enää murheellinen, Urmas! He jo menivät...
URMAS
Kuin itsekseen: Ja sittenkin on parempi että he hyppivät, kuin että
täällä hyppisivät muronnien asestetut pedot.
HELJÄ
Läheten: Epäilemättä.. He sitäpaitsi olivat päihdyksissä..
URMAS
Me olemme kaikki päihdyksissä! Tämän kansan sisus on sairas.
HELJÄ
Liikutettuna: Niin, sairaita me olemme. Ystävämme
Lyylykin — — Keskeyttää pelästyneenä.
URMAS
Kavahtaen: Mitä Lyylystä...?
HELJÄ
Välttäen: On .. sairastunut... Luultavasti sentään paranee. — Minun
täytyy nyt lähteä, Urmas...
URMAS
Lujasti: Miksi salaat minulta jotakin? Tahdon kuulla — tule, Heljä!
HELJÄ
Tulee vitkaan ja istuutuu hänen luokseen alimmalle korokeaskelmalle.
Hiljaa: Ystävämme Lyyly on ... surmannut itsensä mielenhäiriössä...
URMAS
Lyyly...? Manalla? Omin käsin? — Jumalat, millaisia uhreja tämä aika
vaatii!
HELJÄ
Silittää hiljaa hänen kättään, katselee pitkään: Me olemme kaikki ajan
uhreja. Kuinka sinä olet vanhettunut, Urmas! Kuinka kansasi kohtalo on
sinut harmaaksi purrut.
URMAS
Kuin havahtuen: Olenko minä jo niin vanha...?
HELJÄ
Silittää hänen kättään: Me olemme jo vanhoja.
URMAS
Mutta mihinkä meidän nuoruutemme on mennyt? Milloinka me olemme
itsellemme eläneet?
HELJÄ
Silittää hiljaa: Silloin kun olemme eläneet muille...
SÄTENE
Tulee: Rouka-vanhin!
URMAS
Saata sisään! Nousevat.
ROUKA
Katselee oudostellen ympärilleen: Onpa täällä hämärä...?
URMAS
Hämärä, ystävä, ympäröi meitä joka taholla!
ROUKA
Totta puhut — Muronniasta on taas saapunut sanantuojia!
URMAS ja HELJÄ
Taas...? Jäävät kuin kivettyneinä paikoilleen.
ROUKA
Hiljaisen kiivastuneesti: Taas! Tahtovat lähettää eri veronhaltijan,
joka kerää verot. Nahat ja taljat muka alamittoja. Mutta se on ilmetty
vale! Tarkastin jok’ainoan omin käsin, ennenkun ne laitettiin. Kavaluus,
kavaluus takana! Tästä täytyy tulla loppu!
URMAS
Vääntelee neuvottomana käsiään: Ja kuitenkin..