Ei sijoitettavia paikkoja.
Teokset Kirjailijat Paikat Sanahaku
Paikat teoksessa

Ladataan paikkoja...




    HENKILÖT:

    PANU, tietäjä.
    MARTINUS OLAI, pappi.
    JORMA, vanha laulaja.
    REITA.
    JOUKO, Panun poika.
    PANUN EMÄNTÄ.
    ILPO.
    ILPOTAR, Ilpon . KARITAR sisar.
    VOUTI.
    PAPIN ROUVA.
    KAARINA, palvelija.
    RAMPA-RIITAN ÄITI.
    RIITTA, hänen tyttärensä.
    KARI,
    Karin äiti.
    ANNIKKI, Reidan sisar, orjatar.
    HELUNA, orjatar.
    RAJALAINEN KAITANEN, |,
    | Kontolaisia.
    SAVOLAINEN, |
    KAINULAINEN, |
    Kontolaisia, Panulaisia, miehiä, naisia ja lapsia.

    ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

    Kontojärven pappilan tupa. Perällä ovi. Oven vieressä iso sisään
    lämpiävä uuni, jonka takassa palaa pystyvalkea. Seinillä avattavia
    ja siirrettäviä luukkuja, luukuissa pieniä laseja ja toisissa
    kedellä tai hienoilla päreillä täytettyjä reikiä, joista valo
    heikosti tunkee sisään. Vasemmalla pitkä pöytä, yhdestä puusta
    halaistu, tyvipuoli leveämpi kuin latva. Pöydällä on paksuja,
    karkeakantisia kirjoja, ja kuvaraamattu auki telineen päällä.
    Yhdellä seinällä Kustaa Vaasan kuva, toisella Lutheruksen. Leveät
    penkit seiniä pitkin.

    ROUVA (on ripustanut ryijyn uunin kylkeen. Käy levittämään valkoista
    liinaa pöydälle)
    Kaarina, tulehan jo, mitä sinä teet siellä ulkona?

    KAARINA (tulee kopistellen lunta vaatteistaan)
    Terveisiä mess — Terveisiä kirkosta — tahtoo aina messuksi mennä —
    lakasin lunta, on taas pyry ajanut porstuan täyteen.

    ROUVA
    Ei se lopu lakasemallakaan... Taivas pimeyttä täynnä, ilma lunta
    läkähtymäisillään.

    KAARINA
    Vielä siitä selviää ja valkenee.

    ROUVA
    Valenneeko koskaan. — Levitämme, Kaarina, tämän liinan tähän pöydälle ja
    asetamme tämän raamatun tähän kastemaljan viereen — pane jo vettä siihen
    valmiiksi — nythän se on vähän niinkuin alttari. —

    KAARINA
    Puhui taas niin mainiosti pastori kirkossa. Sydäntä oikein sykkyrälle
    veti. Ei ollut entinen tämän veronen.

    ROUVA
    Onko tullut paljon väkeä markkinoille?

    KAARINA
    Koko aamun niitä on hiihtänyt ja poroilla ajanut. On saksoja, on
    Venähen miehiä, on Sunkusta, Vienasta, Savosta... Tuli
    Korpivaaralainenkin miehineen. Vaan se oli vähän merkillinen tapaus:
    kun kirkkoon mentiin, niin laski alas kirkkoharjulta, vaan miten lie
    siinä latu riipaissut, vaikka sauvoillaan vastaan karusti, niin että
    vaan vähän mustaa päätä näkyi lumipilven sisästä ... niin toi sen ihan
    kirkon rappujen eteen ja jos ei olisi pastori ennättänyt rappusille
    nousta, niin olisi alleen kaatanut, mutta nyt suistui itse suulleen
    hankeen. Kauheasti kirosi. ”Elä kiroo!” huusi pastori ja kättään nosti.
    ”Kiroon kirottuanikin, joka tielleni asettuu!” huusi toinen. ”Ei kirosi
    kirkonmieheen pysty!” huusi pastori. Eivätkä ne pysty pastoriin Panun
    kirot.

    ROUVA
    Panuko se oli?

    KAARINA
    Panupa Panu, Korpivaaran Panu, joka toissa talvena taioillaan paransi —

    ROUVA
    Kenen hän paransi?

    KAARINA (vavahtaen)
    Ei ketään ... ilman vaan...

    ROUVA
    Kuinka hän olisi taioilla voinut ketään parantaa?

    KAARINA
    Näkyipähän voivan, voudin emännänkin.

    ROUVA
    Mikä häntä vaivasi?

    KAARINA
    Heittäjä nakkeli välistä monta kertaa päivässä niin, että koko ruumis
    oli mustelmilla, eikä se siihen saanut apua parhailta Ruotsin
    tohtoreiltakaan, kun oli tauti panentatauti; niin kun tuli sieltä
    takaisin tänne kuolemaan, niin kutsui vouti Panun ja kun se vei sen
    saunaan ja antoi voiteet ja luki luvut, niin ei sen koommin nakellut.
    Vaan elkää sanoko, että minä olen sanonut.

    ROUVA
    Kuinkas Kaarina sen kaiken tietää?

    KAARINA (katsoo ovesta, nähdäkseen, onko ketään kuulemassa)
    Ka, kun minä palvelin voudilla, niin pani Panu lämmittämään saunaa ja
    käski keräämään metsästä ukkosen kaatamia puita ja noutamaan vettä
    purosta, joka kolmasti maan alatse juoksee eikä sitä tekemään kelvannut
    kuin semmoinen, jonka luona ei ole sulhasia käynyt...

    ROUVA
    Eikö niitä ole Kaarinan luona käynyt?

    KAARINA (huokaa)
    Ei ole käynyt. — Kielsi kiven kovaan, ettei saa tulla saunaan, kun hän
    kylvettää, muuten uhkasi minut menettävänsä; vaan minä menin luukun
    raosta tirkistämään ja siinä oli voudin emäntä selällään olkien päällä
    lattialla ja Panu huitoi ja hoki ... kyllä se nyt laittaa suden tai
    karhun tai nostaa merestä Turson. — Pelkäisin pahemminkin, jos en olisi
    pappilassa piikana.

    ROUVA
    Saattoihan sen Jumalakin parantaa.

    KAARINA
    Ka, saattoi kai, eli Neitsyt Maaria emonen. — Jo tulee!

    MARTINUS OLAI (tulee.)

    ROUVA
    Eikös ole soma näin? — Kuules, tiedätkö, mitä tuo Kaarina minulle juuri
    kertoi...

    OLAI
    Hän on nyt täällä, vihdoinkin! Oli ajaa minut kumoon kirkon rappujen
    edessä. Ne pelkäävät häntä kuin paholaista. Ei kukaan sanonut häntä
    tuntevansa, mutta se ei voinut olla kukaan muu kuin Panu.

    ROUVA
    Hän se on, Kaarina tuntee hänet. Hän kertoi, että Panu toisilla
    markkinoilla oli täällä taioillaan sairaan parantanut.

    OLAI
    Parantanut?

    ROUVA
    Niin juuri, taioillaan terveeksi tehnyt.

    OLAI
    Kenen?

    ROUVA
    Voudin vaimon.

    OLAI
    Se ei voi olla totta.

    ROUVA
    Niin hän vakuutti.

    KAARINA (tulee)
    Ne ovat nyt täällä ne miehet, jotka pastori oli kutsunut.

    ROUVA
    Kaarina, kerro pastorille, miten näit Panun parantavan voudin emäntää.

    KAARINA
    Pyhä Maaria, onko rouva kuitenkin...!

    OLAI
    Miks’et ole sitä ennen kertonut?

    KAARINA
    Hyvä Jumala, nyt te sen Panullekin ... enhän minä...

    OLAI
    Kerro kohta kaikki, mitä tiedät!

    ROUVA
    Elä pelota häntä, Olai. Minä kerron sen sinulle sitten... Kaarina, mene
    noutamaan puita takkaan (KAARINA menee.) Hän on itse nähnyt sen ja
    ollut itse apuna. Noita on pakottanut häntä ja kieltänyt häntä
    puhumasta, siksi hän niin pelkää.

    OLAI (terävästi)
    Voutikin turvaa taikureihin, kuninkaan vouti. No niin, kun virkamiehet
    niin, mitä sitten kansa. Täällä on minulla tekemistä enemmän kuin
    luulinkaan ... täytyy...

    ROUVA
    Elä vihoita voutia... Hän on niin hirmuinen mies ... hän voisi tehdä
    sinulle mitä tahansa.

    OLAI
    Ei kehenkään auta minun katsominen, ei ketään pelkääminen, ei ketään
    väistyminen. Olipa puu edessä kuinka korkea ja paksu tahansa, sen
    täytyy kaatua siinä, mistä Herra on tiensä viitottanut ja kirveensä
    puun juurelle pannut. — Niin, minä tiesin kyllä, että Fincke on hyvä
    ystävä tuon Panun kanssa. Reita on minulle kertonut, ett’ei hän
    suostunut antamaan apua hänen äidilleen, kun Panu oli hänen isänsä
    tappanut. Heidän täytyi paeta täältäkin.

    ROUVA
    Se — minusta aivan tuntuu kuin olisin hänet ennenkin jossain
    nähnyt, nuo kalpeat kasvot ja nuo palavat mustat silmät.

    OLAI
    Se on se sama nuori mies, joka Turusta lähtiessämme kävi pyrkimässä
    mukaamme tänne, vielä pihalla vähää ennen lähtöämme. Jos hän silloin
    olisi puhunut siitä, mitä nyt on puhunut, olisin antanut hänen seurata.
    Hän voi olla minulle arvaamattomaksi avuksi heimolaistensa
    käännyttämisessä. — Käykää sisään miehet!

    (SAVOLAINEN, KAINULAINEN, KAILANEN, RAJALAINEN y.m. miehiä tulee
    ja istuutuvat he peräkkäin penkille. SAVOLAINEN, KAINULAINEN ja
    KAILANEN ovat puetut leveihin ruskeanharmaihin sarkatakkeihin,
    joiden alta näkyy lyhyt lammasnahkaturkki ilman päällystä. Päässä
    on heillä koirankarvalakit, jalassa pieksut. RAJALAINEN on
    kuluneessa, vanhassa lammasnahkaturkissa, jossa susikaulus;
    päässä susilakki ja jalassa tallukat, pauloilla nilkkaan käytetyt.
    Olalla on hänellä viini nuolineen. Vähän jälkeenpäin ilmaantuu
    REITA sisään ja istuu uunin kylkeen; hän on rikkeimissä
    maankulkijan vaatteissa, mutta päässä on uusi lappalaislakki ja
    jalassa uudet lappalaiskengät.)

    OLAI
    Sanon teidät vielä kerran tervetulleiksi ja toivotan teille rauhaa
    Herrassa Jumalassa ja Vapahtajassamme. Terve tuloa teille!

    SAVOLAINEN
    Jumala antakoon sitä samaa sinulle itsellesi ja koko sinun huoneellesi.

    OLAI
    Vähän olen vielä ehtinyt seurakuntani kaukaisimpiin asukkaihin
    tutustua. Teitä on täällä siis kaikilta etäisimmiltäkin perukoilta.

    SAVOLAINEN
    Pohjoisperukalta ei ole ketään. Se on sitä Korpivaaran kulmaa, sitä
    kastamatonta kansaa.

    OLAI
    Ovatkos sitten kaikki teidän seutujenne lapset kastetut?

    KAINULAINEN
    Eivätpä ole. Ylen ovat taipaleet pitkät ja hankalat. Itse saavat
    poikaset itsensä kasteelle hiihtää. On niitä nytkin tänne kymmenkunta
    sitä varten saapunut.

    OLAI
    Tuotakoon heidät jo tänään luokseni tänne.

    KAINULAINEN
    Paha sanoa, paha olla sanomatta, vaan ei jaksanut entinen pappi
    pitäjätä kulkea, niin on saanut heitä toisia kastamattakin kuolla.

    OLAI
    Miks’ei ole pantu hätäkasteeseen?

    KAILANEN
    Ei ole osattu niitä lukuja niin sanalleen loihtia, niin on pelätty että
    minkä tekisi vielä rienan, minkä tartuttaisi taian.

    OLAI
    Taian?

    KAILANEN
    Että jos sana väärä singahtaisi sanojaansa.

    OLAI
    Mutta eihän kaste ole taika mikään! Sehän on sakramentti.

    KAILANEN (viivytellen)
    Eipä ei...

    KAINULAINEN
    Sakramenttipa tietenkin ... kasteen sakramentti.

    OLAI
    Hyvät ystävät, sanokaa minulle suoraan ja peittelemättä, uskotteko
    tekin vielä taikuuteen ja noituuteen ... turvaatteko tietäjiin ja
    heiltä apua etsitte?

    SAVOLAINEN
    Ei ole heitä meillä käynyt eikä käytetty.

    KAINULAINEN
    On tiedetty heidän perkeleestä olevan ja poissa on heistä pysytelty.

    OLAI
    Tunnetteko Korpivaaran Panun?

    SAVOLAINEN
    Kuultu on hänestä puhuttavan, vaan ei ole nähty eikä puhuteltu.

    KAINULAINEN
    Nähty lie, vaan ei ole puhuteltu.

    OLAI
    Tiedättekö hänen täällä kirkolla taikojaan tehneen?

    KAIKKI
    Sitä ei tiedetä. — Ei siitä mitään tiedetä. — En ole kuullut.

    OLAI
    Minä tahdon, että minulle totta puhutte, ettekä minulta mitään salaa,
    sillä se on kristityn velvollisuus antaa ilmi ja saattaa valkeuteen
    kaikki, jotka sellaista pakanallista menoa harjoittavat.

    SAVOLAINEN
    Aivan oikein on niinkuin pastori sanoo.

    (Hetken äänettömyys.)

    OLAI
    Ette tarvitse hänen kostoaan pelätä, ei hän teille mitään mahda.
    Sanokaa siis arastelematta, mitä hänestä tiedätte.

    (Hetken äänettömyys.)

    RAJALAINEN (nousee ylös.)
    Jos nyt puhutaan asiat niinkuin ne ovat ... ja minä en häntä pelkää
    enkä mitään salaa, vaikk’ on hän lähempänä minua kuin muita — tehköön
    mitä tahtoo, jos taitaa — mutta niin on, että Panuissa kuletaan ja
    Panuja kysytään ja pitkät matkat heidän jälessään juostaan. En ole itse
    käynyt Korpivaarassa enkä käy, vaikka on lähin naapurini ja tulet
    sieltä Rajavaaralle tuikkavan näkyy. Vaan on minuakin eksyksissä
    kulettanut ja silmät päästäni kääntänyt, pannut monet kerrat valejälkiä
    ajamaan: kun hirveä ampuvasi luulet, haarasarven saavuttaneesi,
    lahopökkäle päähäsi putoaa, ell’et ennätä Herran sanalla itseäsi
    siunata ja öylättiä suuhusi sukaista. Vaan onko sinulla aina ne
    varaukset valmiina? Eivätkä kaikin ajoin auta, vaikka olisivatkin.

    OLAI
    Ei se ole muuta kuin oma pelko, joka sen tekee. Joka Jumalaan luottaa
    ja häneltä suojelusta anoo, sille eivät taikurit mitään mahda.

    RAJALAINEN (kuulematta)
    Siellä elävät kuin eri valtakunnassaan, eivät päästä tuolle puolen
    Rajavaaran eivät kalaan, eivät lintuun, kaskeamisesta ei puhettakaan.

    SAVOLAINEN
    Ei ole pakko pyrkiäksesikään.

    RAJALAINEN
    Hyvähän sinun järvenrantalaisen, luhtaniittyisen, lihavapeltoisen! Vaan
    meillä ylimaalaisilla ovat kohta lopussa lehdot eikä ole pian erämaita
    ensinkään. Kelmiä on se kansaa. Ei ole kuin yksi ainoa oikea mies koko
    heimossa — Jorma laulaja — se kun oli tietäjän toimessa — vaan tämä
    Panu on piru — sanon suoraan, tehköön mitä taitaa, eivät minuun
    panennaiset pysty — vaan olisit, uusi pappi, oiva mies, niin sodan
    nostaisit, vainot herättäisit, ajaisit heidät Korpivaarasta, niinkuin
    heidät ennen täältä Kontolasta karkotettiin.

    SAVOLAINEN
    Niin puhuu, vaan Panua hänkin pelkää.

    KAILANEN
    Elä kuule, pappi, Rajalaisen puheita! Elä nosta vanhoja vihoja!

    KAINULAINEN
    Hyvähän sinun, jolla ei kuin sauna pahanen... Vaan jos polttaa talomme
    ukon tulella!

    SAVOLAINEN
    Hallan huokuu, sudet, karhut kimppuumme laittaa!

    KAILANEN
    Käärmeet lehmiin loihtee!

    OLAI
    Käärmeet?

    KAILANEN
    No ihan ilmi käärmeet ... on niitä ihmisiinkin ajanut, niihin se ne
    pahat henkensä oikein paneekin.

    OLAI
    Oletko nähnyt?

    SAVOLAINEN
    On nähty ... on nukkuvan suusta sisään loikertelevan nähty.

    KAINULAINEN
    Ei ole hänen kanssaan hyvä vihoin olla, joskaan ei pakko ystävyksin
    elellä. Kuka meidät varjelee, jos hänet suututamme?

    RAJALAINEN
    Kyllä tämä uusi pappi —!

    SAVOLAINEN
    Parempi olla papin vihoissa kuin Panun.

    OLAI (on miesten riidellessä kävellyt edestakaisin lattialla, tempaa
    pöydältä paperin ja pysähtyy heidän eteensä)
    Hyvät miehet, minua surettaa syvästi se, mitä olen nyt kuullut. En
    olisi uskonut, että teissäkin, pitäjän parhaissa, vielä elää usko ja
    pelko taikurien ja tietäjäin voimaan. Sillä tietäkää, että taikuus ja
    noituus on perkeleestä. Se on Herralle kauhistus ja se on kuoleman
    synti. Ken ei hänestä hyvällä luopune, sen olen minä siihen voimalla ja
    vallalla pakottava.

    (Väkeä on tullut sisään, läheten lämmittelemään käsiänsä
    hiilloksessa, johon asettavat puita.)

    Tulkaa vaan sisään sieltä, tämä on teitä kaikkia varten sanottu!
    Kuulkaa, mitä hänen ylhäisyytensä Turun piispa minulle kirjoittaa:
    ”Teidän tulee ennen kaikkea visusti valvoman, että noidat ja taikurit
    ja velhot ja poppamiehet ankarasti pirullisia konstejansa
    harjoittamasta kielletään. Missä he liikkunevatkin ja missä heidän
    liikkuvan kuulette, menkää sinne heidän tekojansa tutkimaan ja
    paljastamaan. Jos eivät ota varoituksista ojentuakseen eivätkä
    vapaaehtoisesti lakkaa pimeyden töitänsä tekemästä, vaan osoittautuvat
    uppiniskaisiksi sanoillenne, on heidät kiinni pantava ja nuoriin
    sidottuina tänne tutkittavaksemme ja tuomittavaksemme tuotava, jossa
    kuninkaan käskystä vouti teille apuansa antakoon. Yhtäläinen olkoon
    menettelynne niiden kanssa, jotka uudistetuista varoituksista
    huolimatta noitia ja velhoja suosivat ja heidän apuansa hakevat.”

    PANU (on edellisen kestäessä astunut sisään ILPON, JOUKON ja muiden
    miesten seuraamana. PANU on puettu mustaan ketunnahkaan, päässä
    samasta nahkasta tehty lakki, josta riippuu valkopäinen häntä. Turkki
    on reunustettu punasella. Vyö leveä, nahkanen helavyö. Kädessä
    sauvakeihäs, jonka kärki on pistetty tuppeen. JOUKOLLA on kädessään
    valkonen jänis.)
    Ankaratpa on siinä mies sanat pannut!

    OLAI
    Kuka sinä olet?

    PANU
    Terve talohon! Etkö tunne Korpivaaran Panua?

    OLAI
    Mikä on asiasi?

    (REITA tulee esiin ja asettuu PANUN taa.)

    PANU
    Uutta lähdin kirkon herraa katsomaan ja tulin hänelle minäkin
    tulolahjojani tuomaan. Ota lahja, itseäsi varten ammuttu, kirkon
    omalla onnella osattu! — Anna, Jouko, papille jänis.

    (Väkijoukosta kuuluu pidätettyä naurua ja tirskunaa: ”jänis!”,
    REITA tunkee esiin, yhä lähemmä PANUA.)

    OLAI
    Pidä lahjasi!

    PANU
    Luulin papille ristisuun kelpaavan. Vaan kun vähyyttään katsonet, sano,
    tahdotko hiiren taljan vaiko turilaan turkin.

    OLAI
    Kuinka uskallat sinä tulla pilkkaamaan minua minun omassa talossani?

    PANU
    Lienenkö millä sun mielesi vihoittanut? Kun en liene vieras
    mielitietty, käynen toisehen talohon!

    OLAI
    Tulit kuin kutsuttu! Jääkää, miehet!

    PANU
    Ettehän minua pelänne.

    SAVOLAINEN (papille)
    Ajattelimme, että sanoit meille jo sanottavasi.

    OLAI
    Viipykää vielä! Istukaa vaan paikoillenne. (Miehet jäävät seisomaan. —
    PANULLE) — Kuulit, mitä luin. Se oli juuri sinua varten.

    PANU
    Mitäpä hän minuun kuulunee?

    OLAI
    Olet tietäjä.

    PANU
    Tietänen yhtä, toista taitanen, vaikk’en äijeä enemmän.

    OLAI
    Olet noita ja velho! — Lakki päästäsi!

    PANU
    Ei ole Panu vielä kenenkään edessä lakkiaan riisunut — Kuka on minut
    sinulle noidaksi nimittänyt?

    OLAI
    Röyhkeytesi sen jo tekisi, ell’en sitä jo muutoin tietäisi.

    PANU
    Nämä miehetkö ne sen sinulle ovat sanoneet?

    MIEHET
    Emme ole mitään sanoneet ... emme niin mitään hänestä tiedä ... emme
    tunne koko miestä.

    OLAI
    Turha on pelkonne, ei hän teille mitään mahda. — Vaan on täällä toisia,
    jotka sinut tuntevatkin. — Reita!

    PANU (säpsähtäen)
    Reita?

    OLAI
    Astu esiin, Reita! — Tunnetteko toisenne?

    REITA
    Tunnenhan Panun pahanimisen.

    OLAI
    Tunnetkos, Panu, tämän nuoren miehen?

    PANU
    Mistäpä minä kaikki mieron koirat!

    OLAI
    Sano hänelle, Reita, ken olet.

    REITA
    Olen Reita Reidanpoika, jonka isän tuhosit epärehellisessä taistelussa.

    PANU (taas varmistuen)
    Lienet kuka lienetkin, Reita kaatui miesten ottelussa.

    REITA
    Takaapäin nuolesi hänen hartioihinsa ammuit, talomme poltit, tavaramme
    anastit ja olisit tappanut äitini ja minutkin, jos ei olisi pakoon
    päästy. Salamurhaaja olet ja metsärosvo, vaikka sanot tietäjä olevasi.
    Ei ole sinulla ikinä tietäjän lahjoja ollut.

    PANU (väijyen)
    Sinullakos ne on?

    REITA
    Ei minulla ole, vaan isälläni oli. Luulit saavasi hänen tietonsa, kun
    hänen henkensä sait; luulit hänen oppinsa anastaneesi, mutta mennessään
    hän ne vei.

    PANU (epävarmasti)
    Taikansa on tiedossani.

    REITA
    Et osannut loveen langeta, et tulevia tiedustella, et oikeata taikaa
    tehdä, niinkuin isäni osasi. Puoskari olet!

    PANU
    Hammas suussa synnyin!

    REITA
    Siksi oletkin susi semmoinen.

    OLAI
    Joko nyt kehut sillä, minkä äsken kielsit?

    PANU
    En kiellä, mikä tosi on. Tietäjä olen. Liikun väellä Väinämöisen,
    väellä kaiken kaikkivallan, ikiviisahan opilla.

    REITA
    Jo vainen valehtelitkin!

    OLAI
    Minä kiellän sinua millään väellä liikkumasta!

    PANU
    Ja minä kielloistasi viis’!

    OLAI
    Etkö luule esivallan käden sinua saavuttavan?

    PANU
    Pitkät pihdit, mutta huonot pitäjät!

    OLAI
    Kuolema sinulle, jos sinut täällä noituudesta tavotan. Tiedä, että jo
    oman tunnustuksesikin nojalla voin sinut velhona vangituttaa ja Turkuun
    poltettavaksi lähettää.

    PANU
    Vaan entäpä minä en pala! (ovella) Entäpä minä olen se mies, joka en
    pala tulessakaan!

    OLAI (potkasee lattialle jääneen jäniksen hänen jälkeensä)
    Ota omasi!

    PANU (potkasee takaisin jäniksen)
    Kun ei paistiksi papille, hänet ristihin ripusta, keitä rokka
    Kiesukselles’, uhriruoka Ruotukselle, makia Maarian pojalle!

    (Menee nauraen. Muut ovat edelliseen kestäessä hiipineet ulos.)

    OLAI
    Reita, pyysit päästä palvelukseeni. Näytä nyt, mihin kelpaat. Pidä
    silmällä häntä, ja ilmoita minulle mitä saat nähdä. — Vai pelkäätkö
    häntä sinäkin?

    REITA
    Hän isäni tappoi, mutta minulle ei hän mitään mahda.

    OLAI
    Elä päästä häntä näkyvistäsi.

    REITA
    Seuraan kuin vainukoira jälkiään. (Menee.)

    OLAI (aikoo mennä, mutta ovessa tulevat häntä vastaan ROUVA ja RAMPA
    RIITAN ÄITI, joka on puettu vanhaan repaleiseen lammasnahkaturkkiin;
    huivi sidottu solmuun niskan taa.)

    ROUVA
    Hän on taas täällä tuo vaimo eikä anna minulle rauhaa. Puhu sinä hänen
    kanssaan.

    OLAI
    Ei minulla ole aikaa sen hullun akan kanssa... (Menee.)

    RAMPA-RIITAN ÄITI (rouvalle, joka aikoo hänkin mennä)
    Elä mene, elä, hyvä rouva, mene, ethän minua paeta tarvitse, enhän minä
    sinulle mitään pahaa!

    ROUVA
    Miksi tulit taas, vaikka pastori on kieltänyt sinua ovea avaamasta!

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Kieltänythän on, pois ajanut, mutta minä vaan tulen. Tulin taas sinua
    katsomaan, silmäini iloksi sinua katselen, olet niin maire ja ihana,
    solakka kuin karitsa ja hipiäsi on hieno ja valkea kuin yksi-öinen
    kerman riitta — anna kun kättäsi hivelen.

    ROUVA (tuskastuneesti)
    Mene pois!

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Elähän suutu... Kaunis olet, mutta miksi lienee sydämmesi niin kova. Et
    tahdo auttaa, vaikka voisit.

    ROUVA
    Olenhan jo monta kertaa sanonut, ett’en sille asialle mitään mahda.

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Mahtaisit, jos tahtoisit. Kun oikein pyytäisit, niin rukoilisi hän
    Riitan puolesta, panisi koko seurakunnan polvilleen ja minä Riitan
    kuoriin kantaisin.

    ROUVA
    Eivät auta toisten rukoukset. Jos Jumala tahtoo, voi hän parantaa hänet
    ilmankin.

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Auttoihan ennen. Pyhä erakko, joka ensimmäisen kappelin Kontojärvelle
    perusti, niin kun pani kädet päälle ja rukoili koko seurakuntansa
    polvistuessa, niin avun saivat. (Itkee.) Kun ei raukka liikahtamaan
    pääse, ei osaa onneton edes tarpeitaan pyytää, suu vääränä itkee ja
    silmillään vaan apua anoo. Ei kärsi sydämmeni tuota nähdä. Ettekä tahdo
    kurjan puolesta edes rukoilla, vaikka teitä Jumala kuulisi.
    Sydämmettömiä teitänne!

    ROUVA
    Puhu itselleen pastorille, en minä mitään voi.

    RAMPA-RIITAN ÄITI (kavahtaa pystyyn)
    Puhu itselleen! Enkö ole puhunut! Enkö ole paljain polvin perässään
    ryöminyt. Vaan mitä tekee tämä: ulos ovesta ajaa, käsipuolesta pihalle
    heittää. Kelvoton on, paha hänet periköön!

    ROUVA (nousee mennäkseen.)

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Elä mene, elä vielä mene!

    ROUVA
    Jos sillä tavalla panettelet pastoria, saat heti mennä tiehesi.

    RAMPA-RIITAN ÄITI (kuiskaa)
    Ota tämä huivi!

    ROUVA
    Mitä minä sillä?

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Tämä on Riitan ristihuivi, sen sisässä hänet kasteelle kannettiin... Se
    oli hänellä päässään, kun ripille meni. Ota se ja pistä salaa
    alttariliinan alle. Kun rippiviinaa siunaa, sitäkin samalla siunaa, kun
    luvut lukee, sillekin lukee, kun kädet liinalle laskee, tämänkin päälle
    laskee. Käärin sen sitten lämpimiltään Riitan ympärille siitä paranee
    ja nousee.

    ROUVA
    Hyi sinua, pyhän sakramentin saastuttaja, kirkon häpäsijä!

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Hyi itseäsi, hyi pappiasi ja sen pappisi Jumalaa, joka ette mihinkään
    kykene! Maltahan, kun... Panu teihin taudit ajakoon, tuhot teille
    nostakoon! Sydämmetön olet! Ei ole lasta sinulla etkä saa ... soisin
    saavasi ja sen käsiisi kuolevan ... vaan jos ei kuolisi, niin älytönnä
    eläköön, vaivaisena vaeltakoon!

    (Rouva pakenee.)

    (PANU, VOUTI, JOUKO ja ILPO tulevat. ILPOLLA ja JOUKOLLA on
    nahkoja hartioilla. VOUTI on puettu suureen sudennahkaturkkiin,
    jota on sitomassa leveä nahkainen vyö, mistä riippuu miekka;
    hirvennahkahansikkaat; leveävarsiset keltaset saappaat. RIITTA.)

    VOUTI
    Tule vaan sisään. Tämä on pitäjän yhteinen pirtti.

    PANU
    Poika se on ... parraton nulikka, vaikka on pitkä. Uhkasi elävältä
    polttaa.

    ILPO Suorat
    sanoi sanat Panu... Voi miestä tätä, mitenkä sanoi!

    VOUTI
    Mitenkä sanoi?

    ILPO
    Näin sanoi: ”kun ei paistiksi papille ... keitä rokka Kiesukselle,
    uhriruoka Ruotukselle, makia Maarian pojalle” ... itselleen sanoi ...
    tässä kaikkien kuullen.

    PANU
    Luulin tuota kummemmaksikin ... ei ole minkähän tekijätä.

    VOUTI
    No, ja mitä muuta kuuluu? Mitä nahoista tarjotaan?

    PANU
    Ei ole vielä mitänä tarjottu, kun ei ole kysyttykään.

    VOUTI
    Onko sinulla paljon nahkoja?

    PANU
    Tässä kaikki ... ja pari ahkiota vielä lisäksi.

    VOUTI
    Sano kymmenen, vanha kettu.

    PANU
    Huonot taisi tulla markkinat, kun ei ostajiakaan näy.

    VOUTI
    Ja minä sanon, että tulee hyvät. Tulee kuninkaan ostaja.

    PANU
    Joka sille myydä saanee...?

    VOUTI (kuiskaa jotain PANUN korvaan)

    JOUKO (on mennyt pöydän luo, jossa RAMPA-RIITAN ÄITI kurkistelee
    kastemaljaa, aikoen kastella huivin nurkkaa vedessä, kurkistaa
    raamattua)
    Mikä tämä on?

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Sehän on raamattu.

    JOUKO
    Mikä se on se?

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Se siitä lukee.

    JOUKO
    Loihtujaanko?

    ILPO
    Se on sen arpakannus, se sille tulevat asiat ilmaisee. Se siltä kysyy.
    Siinä on sen tiedot.

    JOUKO (osottaa Jumalan kuvaa)
    Mikä mies se on tämä...?

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Elä sinä, poika, papin kirjaa, anna sen olla... Ilpo, kuulehan (vetää
    hänet syrjään, puhuu hänelle kuiskuttaen, aina vähä väliä PANUUN
    vilkaisten.)

    PANU
    Tehdään sitten niin, niinkuin toissakin talvena.

    VOUTI
    Onko sinulla miehet varattu?

    PANU
    On minulla miehiä.

    VOUTI
    Ehditte hyvinkin vielä ostaa kaikki edeltäkäsin. Ne eivät ole täällä
    ennen huomista aamua tällä kelillä. Täss’ on rahat. Vaan nyt minä
    vaadin paremmat paritsat.

    PANU
    Ka, enhän paritsoitta. Sano, mitä halunnet?

    VOUTI
    Onko sinulla monta karhua kierroksessa?

    PANU
    Liehän noita pari kolme.

    VOUTI
    Sano viisi. Tahdon kaikki viisi kierrosta. Tulen kohta kelin tultua ne
    ajamaan. Itsesi ja suksimiestesi tulee olla minulle apuna ajossa.

    PANU
    Niinhän toki, kuten vaan parahiten taidamme.

    VOUTI
    Ja sitten — (RAMPA-RIITAN ÄIDILLE, joka on häntä lähennellyt.) Mitä
    sinä, akka, siinä suu auki töllistelet?

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Enhän minä kuin tätä Panua ... olisi asiata...

    VOUTI
    Ja sitten minä tahdon paremman saunottajan kuin sen viimevuotisen.

    PANU
    Eikö se hyvä, kylän pullehin nainen!

    VOUTI
    Saat pitää itse Ilpottaresi. En minä kenenkään tähteistä.

    PANU
    Eikö hyvin halannut? Luitten sen käsissä rutiseman piti.

    VOUTI
    Minä tahdon sievän ja solakan, vienon ja viehkeän, tahdon pienen kuin
    peipon, vetreän kuin vesakon.

    PANU
    Vai niihin nyt himosi vetää. Tekee vanhankin kissan mieli nuorta maitoa
    lakkia. On niitäkin, ottanet, kenen tahtonet.

    VOUTI
    Kenen hyvänsä? Lupaatko varmaan?

    PANU
    Luvatahan saanen.

    VOUTI
    Ehkä tulen jo piankin...

    PANU
    Vasta kevättalvellahan kontiot kaadetaan.

    VOUTI
    Kontiot, niin —

    PANU (nauraa viekkaasti)
    Sinä vähät kontioista — (leveästi) vaan tule milloin tulet, aina olet
    tervetullut. — Vaan sanohan, autatko minua, jos alkaa tämä pappi
    ahdistella? Kovin jo manasi.

    VOUTI
    Sen manuista — manaa vastaan.

    PANU
    Kuulehan, saanko taas saunasi?

    VOUTI (silmää siristäen)
    Kylpeäksesikö?

    PANU (samoin)
    Löylyn lämpimän lyöäkseni.

    VOUTI
    Saanethan tuon. Vaan toimi nopeasti, osta kaikki, mitä saat; jos ei
    rahat riitä, saat lisää. (Menee.)

    ILPO (Rampa-Riitan äidille)
    Se parantaa, sen saat uskoa.

    RAMPA-RIITAN ÄITI (Panulle)
    Panu, kuulehan! Se on ollut siinä tuskassa taas monta päivää. Sitä
    vuoron heittää, vuoron hervotonna makuuttaa.

    PANU
    Etkös sanonut viime talvena ennen kuolevasi kuin Korpivaaran noidalta
    apua etsiväsi. Etkö huutanut sitä jäällä kaikkein kuullen?

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Elä tuota nyt muistele ... mikä lienee mieleni riivannut.

    PANU
    Mene nyt sen pappisi luo, jota silloin odotit. Nythän se on tullut.

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Ei se mitään mahda...

    PANU (itserakkaasti)
    Mahdankos minä?

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Sinä mahdat, voi, sinä mahdat. Se kuolee käsiini ... annan vaikka
    ainoan lehmäni.

    PANU
    Vie hänet sitten voudin saunaan. Jos aikani antaa, tulen katsomaan.
    (RAMPA-RIITAN ÄITI menee.) — Mitä sinä siinä, Jouko?

    JOUKO
    Siinä on tässä sen tiedot — sen salatiedot.

    PANU (lyö kirjan kiinni)
    Ei salatiedot selällään edessäsi. — Ei sen tiedot Reitavainajan tietojen
    veroiset. Ne on käärmeenä sen kallossa ... sen kun saisit sisääsi
    solahtamaan, silloin sinusta tietäjä tulisi. — Mutta nyt tarvitsen minä
    vaskirahan kolmen kuninkaan valtakunnasta, yhden kustakin, sairaan
    pesuveteen pantavaksi. Täss’ on riksi, vaihda sillä yksi raha ryssän
    reestä, toinen saippuasaksalta, kolmas — kuuletko mitä sanon?

    JOUKO
    Kuulen.

    PANU
    Pane ne vasempaan kainaloosi ja kierrä niillä ensin kirkko ja sitten
    sauna ... kuulitko?

    JOUKO
    Kuulin.

    PANU
    Mitä sanoin? — Et muista. — Tietäjä sinusta tuleman pitäisi, en tiedä,
    tulleeko koskaan. (Menevät.)

    REITA (on jo edellisen kestäessä hiipinyt sisään ja asettunut
    takan eteen lämmittelemään, selin tupaan, niin ett’ei häntä ole
    huomattu. Hän aikoo luikahtaa Panun jälkeen, kun JOUKO tulee
    takaisin ja rientää pöydän luo, alkaen katsella raamatun kuvaa.)

    JOUKO (huomaa REIDAN)
    Osaatko sinä poika sanoa, mikä se on tämä parrakas mies?

    REITA
    Se on Jumala.

    JOUKO
    Mitä se siinä tekee? — käsiään levittelee?

    REITA
    Ka, maailmaa luopi. (Hokee) ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan ja maa
    oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyyden päällä ja Jumalan henki
    liikkui vetten päällä ja Jumala sanoi: tulkoon valkeus! ja valkeus
    tuli.” Se sitä siinä tekee.

    JOUKO
    Ilmatarpahan maailman loi. (Hokee) ”Kussa kättä käännähytti, siihen
    niemet siivoeli, kussa pohjasi jalalla...” Vaan mitä on tämä kirjaus
    tässä?

    REITA
    Se on Jumalan sanaa.

    JOUKO
    Mikä on tämä käärmeen kuva? jolla on marja suussa? Ja tämä pääkallo
    puun alla?

    REITA
    ”Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: ettäs tämän teit, kirottu ole sinä
    kaikesta karjasta ja kaikista eläimistä ja sinun pitää käymän vatsallas
    ja syömän maata kaiken elinaikas ja minä panen vainon sinun ja vaimon
    siemenen välille ja sen pitää rikki polkeman käärmeen pään.”

    JOUKO
    ”Rikki polkeman käärmeen pään”... Oletko sinä ... etkös sinä ole Reita Reidan
    poika? (Uhaten.) Et sinä sitä meiltä milloinkaan saa ... vaikka
    kuinka loihtisit ... ei se sinuun milloinkaan mene...

    REITA
    Mikä ei mene?

    JOUKO
    Kyllä se siellä pysyy! On se semmoisten lukkojen takana. Ei sen
    tarvitse maata syömän — sitä meillä hyvin hoidetaan, joka onnen antaa —
    se syö maitoa, minä sitä ruokin.

    REITA
    Mikä? Mitä sinä noin minuun tuijotat? Kuka sinä olet?

    JOUKO
    Et sinä meille mitään mahda. Et sinä eikä sinun pappisi minun isälleni
    mitään mahda!

    REITA
    Oletko sinä Panun poika? Pappi teidät kukistaa ja taattoni kostaa!

    JOUKO
    Isäsi henki on hallussamme! Nauraa Panu papillesi! Omassa
    nurkkajuuressaan taikojaan tekee!

    REITA
    Missä?

    JOUKO
    Voudin saunassa nyt niinkuin ennenkin!

    REITA
    Voudin saunassa! (Rientää pois.)

    JOUKO (muistellen)
    Kolmesta kuninkaan valtakunnasta.

    (POIKIA tulee. Ovat liika suurissa aikamiesten vaatteissa:
    sarkatakeissa ja pieksuissa.)

    1:N POIKA
    Mitähän tuo meille sanoo?

    2:N POIKA
    Ota lakki päästäsi!

    3:S POIKA
    Pelottaako sinua?

    1:N POIKA
    Ei minua pelota, vaan en tiedä, osaako sen edessä olla.

    2:N POIKA
    Ei sitä tarvitse pelätä. Se kuuluu olevan hyvä lapsille ja antavan
    kirjat.

    3:S POIKA
    Pitääkö sille osata lukea? Minä kai en osaa.

    1:N POIKA
    Osaan minä Isämeidän ja Siunauksen, vaikk’ei kuulu tarvitsevan ennen
    kun ripille mennessä.

    3:S POIKA
    Mene sinä eturintaan, kun osaat.

    2:N POIKA
    Ei siinä muuta osaamista kuin vaan sanoo kolmasti: ”uson”, kun se
    kolmasti kysyy: ”usotko?”

    3:S POIKA
    Se ei muuten mitään vaikuta, jos ei kolmasti sano, siinä se on taika.

    KAARINA (ovessa)
    Vai tekö te nyt olette niitä kastettavia poikia. Pastori tulee kohta.
    Olettepa te koko kapalovauvoja. — Käykää tänne! Entäs sinä, oletko
    sinäkin kastettava?

    JOUKO
    E-en.

    KAARINA
    Oletko jo kastettu?

    JOUKO
    E-en!

    KAARINA
    No, käy sitten sinäkin yhteen joukkoon, menee yhdellä tiellä (työntää
    hänet toisten riviin.) Tulkaa vaan sisään! (Kaarina avaa oven.) Tulkaa
    vaan sisään! (Väkeä alkaa tulla, naiset asettuen toiselle puolelle
    tupaa, miehet toiselle. Miehet ovat puetut samoinkuin Savolainen,
    toiset niinkuin Rajalainen; naisilla on pitkät suorat takit, päässä
    huivit, joiden alta näkyy vähän palmikon päätä.) Se tulee itsekin
    kohta. Siellä vaan vielä vähän niitä kirjojaan katselee. — Pitää panna
    tämä malja tähän latvalle. Tulkaa pojat sieltä likemmä. Teidän pitää
    kumartaa, kun se tulee sisään. — Pannaan vähän puita takkaan, että
    paremmin näkee. (Uusille tulijoille.) Elkää jääkö seisomaan tähän oven
    suuhun, että pääsee tulemaan. (Laittelee ja järjestelee. Väki on vaiti
    ja seuraa hartaana ja juhlallisen hänen toimiaan. Joku isä tai äiti
    tulee kuiskaamaan jotain pojalleen ja järjestämään tukkaa tai
    vaatteita. Silloin tällöin ryäistään. JOUKON kasvoissa on kummasteleva,
    pelonalainen ja samalla utelias ilme.) Markkinaväki siellä hälisee.
    (Avaa luukun, huurua tulvahtaa sisään.) Jää on nuotiotulia täynnä,
    niin ett’ on kuin yhtenä helvetin palona ... voi, voi ... siellä tekin
    poikaparat olisitte kerran olleet, jos pääsitte (Joukon edessä)
    kastamatta kuolemaan ... tulisessa pätsissä palaneet. — Kyll’ on kauhea
    se Panu, vielä minkä tekee... Voudissa kai taas aletaan juoda ja
    mässätä. — Se lukee ensin ne kasteluvut, sitten se puhuu näille pojille
    ja sitten veisataan virsi. Pitää kumartaa ja notkistaa polviaan joka
    kerta kun se mainitsee Jeesuksen nimen. (Joku eukko notkistaa.) Nyt se
    tulee. (Asettuu seisomaan naisten puolelle heidän eteensä vähän matkaa
    muista.)

    MARTINUS OLAI (tulee ROUVAN seuraamana. Hän on virkapuvussa. Asettuu
    pöydän päähän. Viittaa pojat eteensä)
    ”Nimeen Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen. Amen. — Rakkaat ystävät
    Kristuksessa...” (Kuuluu melua ulkoa, voivotusta ja naisten huutoja.)

    REITA (syöksee sisään)
    Se oli saunassa, teki taikojaan, ... minä kuulin sen hokevan ja
    loihtivan ja näinikään ruumistaan vääntelevän ja käsiään huitovan ...
    se paransi sen ... se kävelee!

    OLAI
    Kenen? Kuka?

    REITA
    Panu! Sen sairaan tytön.

    OLAI
    Rampa-Riitan!

    REITA
    Ne tuovat sitä tänne. Tuossa se on!

    (Oveen ilmaantuu väkijoukon seuraamana RIITTA ja hänen äitinsä,
    joka tukee ja taluttaa tyttöään. Väkijoukossa näkyy paitse
    savolaisia myöskin lappalaisia, pohjalaisia ja joku venäläinenkin
    pitkähihaisessa turkissa ja korkeassa karvalakissa.)

    RAMPA-RIITAN ÄITI (huutaa riemuissaan)
    Herra Jumala, pastori, se paransi sen!

    RIITTA
    Minä olen terve! Minä osaan kävellä! Jalka ei ole enää kuolluksissa
    eikä käsikään ... katsokaahan!

    OLAI (aivan tyrmetyksissään)
    Onko pimeyden ruhtinas sitten vielä kerran päässyt kahleistaan irti?

    RIITTA
    Voi, voi, kuinka siinä pihisee kummasti! Se kun siveli ja viiletteli
    ja sitten manasi ja kiljasi ja käski nousta ihan kuin olisi joku
    ponnahuttanut ... minnekkä se meni? Vai pastoriko se minut?

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Eihän, vaan Panu!

    RIITTA
    Ei kuin pastori (tahtoo halata hänen polviaan) ... ja Jumala! — voi,
    itse Jumalahan minut paranti!

    OLAI (riistäytyy irti)
    Perkele sinut paransi eikä Jumala! Kirous sinulle ja parantajallesi,
    pakana! (kohottaa kätensä.)

    RAMPA-RIITAN ÄITI (kirkasee)
    Elä kiroo häntä ... elä kiroo! (tempaa alas hänen kätensä.) Elä
    säikäytä häneen tautia takaisin! Se kuolee! (käy kiinni jalkaan.)

    OLAI (laahaa häntä jälessään)
    Parempi että kuolee kristillisesti kuin pakanakeinoilla paranee! — Pois
    perkele sinusta!

    RAMPA-RIITAN ÄITI
    Elä koske häneen! Anna olla hänen, kun et, kykenemätön, itse kuitenkaan
    mitään mahtanut. Elä pelkää, Riitta, ei hän sinulle mitään voi! Tule
    pois, mennään kotiin! (Riitta vaipuu hervotonna hänen syliinsä ja
    kaatuu sopelle.) Se kuoli! Voi, se kuoli!

    VOUTI (tulee, vähän humalassa. Samassa myös luukut aukeavat ja
    uteliaita päitä pistää esiin)
    Mikä meteli täällä on? Mitä varten koko markkinaväki tänne rientää?

    OLAI
    Tulitte kuin kutsuttu, tarvitsen apuanne.

    VOUTI
    Kuninkaallisen majesteetin käskynhaltijana olen yhtä velvollinen kuin
    halullinenkin ojentamaan avuliasta kättä — onko markkinaväki rauhaanne
    häirinnyt?

    OLAI
    Ei minun rauhaani, vaan kirkon, loukattu sen arvoa mitä röyhkeimmällä
    ja mitä häpeällisimmällä noituudella.

    VOUTI
    Vai noituudella! Elähän, vai noituudella! Ku-ku-kuka on noitunut?

    OLAI
    Panu! Minun on onnistunut paljastaa rikoksen tekijä itse työssä,
    sairaita parantamassa.

    VOUTI
    Vai Panu! Kas sitä! Noh, kah, osaahan se. Mutta mitä pahaa siinä on,
    jos paranti? Antaa tohtorin tehdä terveitä.

    OLAI
    Asia on liika totinen leikin laskuksi.

    VOUTI
    Mitä te sitten oikeastaan minulta tahdotte?

    OLAI
    Minä vaadin, että heti paikalla panetatte hänet rautoihin ja toimitatte
    hänet Turkuun tutkittavaksi ja tuomittavaksi.

    VOUTI
    En tee kumpaakaan!

    OLAI
    Sallitteko minun kysyä, miks’ette?

    VOUTI
    En ole tullut tänne teidän ripitettäväksenne.

    OLAI
    Hyvä olisi, jos joskus senkin tekisitte.

    VOUTI
    Mitä?

    OLAI
    Varotan teitä. Kirkon käsivarsi on tarpeeksi pitkä teihinkin
    ulottuakseen. En vielä ole teitä kirkossa nähnyt, herra Fincke.

    VOUTI
    Mitä se teihin kuuluu?

    OLAI
    Minä voin, jos tahdon, teidät siihen pakottaa!

    VOUTI
    Pakottaa — minut?

    OLAI
    Ja sitäpaitse — te suojelette noitia ja velhoja, vieläpä niitä itsekin
    käytätte.

    VOUTI
    Kuka sen on sanonut?

    OLAI
    Eikö ole totta, että vaimovainajaanne parantaaksenne Panuun turvasitte?

    VOUTI
    Panu on mainio tohtori.

    OLAI
    Se on siis totta?

    VOUTI
    Ka, miks’ei totta olisi!

    OLAI
    Ette siis suostu vangitsemaan Panua?

    VOUTI
    En. Panu on hyvä mies. Veronsa maksaa, mainion komennon Karjalassa
    pitää, parhaat nahkat kuninkaalle toimittaa.

    OLAI
    Sitten minun täytyy valittaa piispalle ja jättää asia hänen edemmä
    ajettavakseen.

    VOUTI
    Valittakaa vaan minkä mielenne tekee!

    OLAI
    Eräs toinenkin asia on minun silloin ilmiannettava. Olen kuullut teidän
    mitä väkivaltaisimmalla tavalla talonpojan naista kohtelevan,
    raiskaavan yksin vihille vietävätkin. Olette häpeämätön mies, jonka
    elämästä on tehtävä loppu!

    VOUTI
    Ja kuka on se mies, joka estää minua elämästä niinkuin tahdon — omassa
    valtakunnassani?

    OLAI
    Minä olen se mies!

    VOUTI
    Pöh! — vai tämä tulokas rupee täällä pöyhisteleimään ja komentelemaan.
    Minä sinulle näytän! (Huutaa ovesta) Panu, käy tänne mies! Tule
    kuulemaan tuomiosi!

    (PANU astuu sisään.)

    OLAI
    Elä astu yli minun kynnykseni! Elä tule minun silmieni eteen!

    VOUTI
    Tule vaan tänne, istu tähän viereeni, Panu!

    OLAI
    Ulos minun huoneestani molemmat!

    VOUTI
    Tämä on pitäjän yhteinen tupa!

    OLAI
    Tehkää tietä siellä! Tarttukaa häneen ja heittäkää hänet ulos! — Pois
    näkyvistäni, murhamies!

    PANU
    Murhamies! Vaan tyttöhän parani!

    VOUTI
    Paraniko? Vai parani? Niin, no!

    OLAI
    Minkä perkeleen avulla sinä ylös nostit, sen minä Herran voimalla
    maahan kaadoin.

    PANU
    Sinä?

    REITA
    Hän on suurempi tietäjä kuin sinä!

    OLAI
    Tuossa hän on — parantamasi!

    VOUTI
    Kuoliko se?

    (PANU vavahtaa, siirtyy ovelle päin.)

    OLAI (astuu uhkaavasti Panun jälkeen)
    Kirottu ole sinä!

    JOUKO (väliin juosten)
    Elä kiroo isääni!

    REITA (toisaalta samoin)
    Kiroo! Kiroo!

    OLAI
    Kirottu ole sinä kolmiyhteisen Jumalan nimessä...!

    PANU (ikäänkuin ennen ehtiäkseen, ikäänkuin jotain näkymätöntä iskua
    torjuakseen)
    Ole Kiesunen kirottu, manattu Maarian poika...

    OLAI
    Ijankaikkisessa helvetin tulessa...!

    PANU
    Kiveks’ kirkkos’ muuttukohon, kirkon risti kuusen latvaks’!

    OLAI
    Ijankaikkisen helvetin tulessa tuhaksi palamaan!

    PANU
    Kello kaheks’ haljetkohon, palaset papille päähän!

    (Syöksee ulos.)

    VOUTI (mennessään)
    Et saanut häntä kirotuksi — sanat suustasi vei!

    JOUKO (kimeästi huutaen ulos)
    Helvetin tulessa ... ijankaikkisen helvetin tulessa!

    OLAI
    Hän pakeni! Mutta minä ajan häntä takaa kuin sutta ja hänet oman
    luolansa suulla elävänä sidon. Enkä tarvitse minä enää apuanne, voudit
    ja te kaikki kurjat pelkurit! Yksin menen!

    REITA
    Minä tulen kanssasi!

    OLAI
    Enkä tarvitse minä muuta asetta kuin sinun sanasi ja sinun henkesi
    voiman, Herra!

    TOINEN NÄYTÖS.

    Panulan iso tupa, koristettu juhlaan. Karhunnahkoja, hirvensarvia,
    keihäitä, jousia seinillä ja katossa. Katettu juhlapöytä:
    haarikoita, visakuppeja. Lämpiävä uuni, josta nouseva savu
    leijailee katossa hienona harsona. Takkavalkea uunin nurkassa,
    jossa patoja ja kattiloita tulella. Naisia liikkuu ulos ja sisään.
    Karkeaan rohtimiseen pukuun puetut orjatytöt ANNIKKI ja HELUNA
    vääntävät jauhinkiveä.

    ANNIKKI
    Hohhoi!

    HELUNA
    Heretään jo!

    ANNIKKI
    Ilpotar tulee ja näkee, ovesta ärjäsee ja tuopi kiusalla uuden
    pohtimen. Jauhetaan niinkauvan kun jaksetaan.

    HELUNA
    Et tuota sinä enää tarvinnekaan kauvan kiveä kiskoa. Kari ottaa sinut
    väkisin, jos ei sinua hänelle hyvällä annettane. Miekkoista sinua! Vaan
    jos sinä lähdet tästä talosta, niin lähden minäkin.

    ANNIKKI
    Minnekkäpähän lähtenet.

    HELUNA
    Kontolaan karkaan, sen uuden papin turviin. Siellä säilyn.

    ANNIKKI
    Elä luule.

    HELUNA
    Sinne ei Panun valta enää ulotu. Pappi on suurempi tietäjä kuin Panu.
    Sen sana tehoo paremmin kuin Panun taika. Eihän Panu siellä enää
    sairailleenkaan mitään mahda. Silmän luonti on papilla niin tuima,
    ett’ei katsoa kärsi. Voi, jos tuli jo voittaja velhon!

    ANNIKKI
    En usko! Taattonikin tuhosi. Ja vouti on puolellaan.

    HELUNA
    Kenen nyt vouti metsästä tultuaan saunottajakseen vaatinee? Ottanee
    kenen tahtonee.

    ANNIKKI
    Ei minua ota!

    HELUNA
    Minkäs taidat...

    ANNIKKI
    Minä taidan!

    HELUNA
    Panu käskee.

    ANNIKKI
    Entä Kari!

    HELUNA
    Sanos minulle kerran, millä häneen lemmen nostit? Loihditko: ”pala
    tuli, pala taula, pala mieli nuoren miehen...”

    ANNIKKI
    Lauloin, en loihtinut. Minä vaaralla paimenessa huhusin, hän toiselta
    vastasi, hyvä haltija äänet kantoi. Ei ole enempi puhuttu, tiedämme
    toistemme mielen.

    HELUNA
    Miekkoista sinua!

    (PANUN EMÄNTÄ ja KARITAR tulevat.)

    EMÄNTÄ
    Heretkää jo! Vie, Heluna, nämä Ilpottarelle toiseen tupaan (kokoo
    jauhoja koppaan kiven ympäriltä.) — Käy, Annikki, pukusi muuta, ei
    tiedä, milloin saapuvat saaliineen ja karkelot alkaa.

    ANNIKKI
    Mitäpä minä karkelemaan. Alkavat taas toiset tytöt herjata ja
    pilkkojaan panna.

    EMÄNTÄ
    Eivät uskalla Karilta ja niskan nakkeluista elä välitä. Täydet ovat
    lunnaat, jo yli määränkin maksetut.

    ANNIKKI
    Ei anna minua Panu.

    EMÄNTÄ
    Antaa! Täss’ on uudet vaatteet, Karittaren kutomat. Tuoss’ on orrella
    morsiuspeitteesi.

    ANNIKKI (ihastuen)
    Voi, voi!

    KARITAR
    Täss’ on vielä silkkinauha suortuviisi.

    ANNIKKI
    Silkkinauha — ja punanen!

    KARITAR
    Ota tuokin!

    ANNIKKI
    Hopeasolki!

    EMÄNTÄ
    Mene nyt! (Annikki pois,)

    ILPOTAR (tulee, tarkastaa patoja, tarttuu hierimeen, esiintyy kuin
    emäntä)
    Annetaan pohjaan palaa. — No, miksi kivi pysähtyi?

    EMÄNTÄ
    Antaa heidän nyt huoata, koko päivän kiveä kiertäneet.

    ILPOTAR
    Orjat!

    EMÄNTÄ
    Ihminen se on orjakin. Mutta Annikki ei ole orja, kasvattina on
    pidetty.

    ILPOTAR
    Orjana olen kuullut häntä Panun pitävän.

    EMÄNTÄ
    Ilpotarhan aina Panun mielen paremmin tietää kuin minä. Vaan en minä
    orjanikaan selkää katkase. (Menee.)

    ILPOTAR
    Mitähän olisi näistäkin pidoista tullut, jos en minä olisi laittamaan
    tullut. Kädestä pitäen tuli Panu itse noutamaan oluen panoon. Eivät
    kuulu kuninkaan voudille muitten oluet kelpaavan kuin Ilpottaren
    panemat. Nahjus on naisensa. Sitä häntä läksi sieltä kaukaa hakemaan,
    ei olisi tainnut likempää löytää. Hyvä on kaupan mies, toi taaskin
    tuhannet tullessaan, vaan on ainakin niitä kauppojaan saanut katua.

    1:N TYTTÖ
    Liekö mitkä lumot sieltä Laatokalta käyneet?

    ILPOTAR
    Rahalumot. Ahne on Panu, perso tavaraan, vaan sinne meni isot perinnöt.
    Vei appi kultansa, hopeansa Valamoon, siellä vaskensa luostarin
    kelloissa kumajaa. Sen sai, lähti merta edemmä kalaan.

    HELUNA
    Kun ei tuo toki teitä ottanut? Sanotaanhan aikoneen.

    ILPOTAR
    Ei ole akkansa osannut lapsiakaan tehdä kuin tuon yhden poikaruikaleen.
    Sekin on tullut äitiinsä. Ei tule Joukosta tietäjää. Siihen sammuu
    Panujen suku — jos eivät mutkat muuttune.

    2:N TYTTÖ
    Olihan Ilpottarellakin poika.

    ILPOTAR (tulee liikutetuksi, sitten voittaa itsensä ja suuttuu.)
    Suus kiinni ja hämmennä pataasi, ett’ei pohjaan pala!

    (JORMA, KARI, EMÄNTÄ, ANNIKKI y.m. tulevat.)

    JORMA
    On kontio kaadettu!

    KARI
    Missä hevon valjaat ... siin’ on luokki ja länget.

    (Riipasee ne orrelta.)

    EMÄNTÄ
    Voi mainioita metsämiehiä! Istukaahan toki ja levähtäkää!

    ILPOTAR
    Juokaa, miehet, kovin lienette janoisia hiihdettyänne. Tytöt menevät
    valjastamaan sill’aikaa.

    JORMA
    Voudin ori kanssa ... ei pääse hiihtämällä herra takkalassa kelissä,
    kovin oli uupunut ja ärtyisä... Sattui nolosti, ampui, ei osunut, itse
    suistui selälleen ja peränsä kantoon iski. Siitä suuttui ja sydäntyi
    eikä enää uusia ajamaan lähtenyt, vaikk’ on kolme kierroksessa.

    EMÄNTÄ (hätäissään)
    Ei saanut kontio ketä iskeä?

    JORMA
    Yksi oli mies mennä, vaan toinen pelasti.

    EMÄNTÄ
    Jouko?

    JORMA
    Ei kuin Panu. Kari pelasti.

    EMÄNTÄ
    Kari! — Nyt, Annikki —!

    JORMA
    Jo nyt luulisi lunnaitten riittävän.

    EMÄNTÄ
    Haasta, haasta!

    JORMA
    Ehtinenkö...

    KARI
    Minä käyn valjastamaan.

    (KARI menee, ANNIKKI livahtaa jälestä. JOUKO tulee.)

    JORMA
    Ka, näin kävi. Vouti kun ampui ja ei osunut, niin otso ulos pesästään
    puhalsi ja me perässä, Panu, Kari, Jouko ja minä. Jälellehän Karista
    jäimme, jälelle Panukin. Se oli se, joka oli kierretty niemeen, ja
    jäälle puhalsihe. Niin kun me Panun kanssa yhdellä rannalla, niin jo
    Kari koirien kera toisella. Vaan miten ollakkaan, niin palaa kontio
    entisille jälilleen. Me siinä pysähdytään saarten suojaan, Panu toisen,
    minä toisen vähän jälempänä, ja Jouko jäällä välillämme. Otso tulee,
    pysähtyy, nuuskii ilmaa joukon kohdalla ja jatkaa sitten matkaansa
    Panuun päin.

    ILPOTAR
    Ei huolinut joukosta!

    EMÄNTÄ (Joukolle)
    Se varjeli!

    JORMA
    Ei näe Panua otso, kohti käy. Panu taikojaan tekemään, (matkii) vetää
    keihäänsä kärellä viisikantoja lumeen, peräytyy yhdeksän askelta, astuu
    yhdeksän askelta eteenpäin — sen pitäisi olla hyvin tehoisan taian.
    (Naurahtaa) ”Villa suusi, villa pääsi, villa viisi hammastasi!” hokee
    tietäjä ja asettuu keihäs tanassa odottamaan. ”Hiien honka, elä mieheen
    koske!” huutaa taas ja kontio pysähtyy. Panu keihästään rintaan
    tarkottaa, rusaus vaan ja poikki menee taiottu tammi. Suulleen suistuu
    Panu lumeen ja jo kohottaa kontio kämmenensä. Ei ole kaukana Karikaan,
    kohona kintereillä potkii, sompansa hankeen iskee ja hyppää sauvansa
    varassa suoraan otson selkään solakka poika. Pyrynä pöllysivät, en
    enää mitänä nähnyt; kun tulen luo, on hangella kontio selällään, Karin
    sukset ristissä rinnan päällä ja keihäs sydämmessä
    taikomaton keihäs. (Kallistaa haarikkaa; juotuaan) Panu partaansa
    riipii, lunta suustaan syleksii. (Matkii Panua.) Sen sanon, minkä olen
    aina sanonut: kun ei ase tekoaan tehone, ei terone taioistana.

    ILPOTAR
    Sai nyt Jorma vettä myllyynsä. Ei liene ollut ase tarpeeksi taiottu.

    JORMA
    Jouko tuon tietänee, oliko tarpeeksi taiottu... Oliko taiottu isäsi
    keihäs?

    JOUKO
    En minä tiedä.

    JORMA
    Koko yön isäsi kanssa taikamajalla valvoit miesten aseita taikoen. Kari
    ja minä emme luulleet tarvittavan. Liehän tuolla tehty niin tarkkaa
    työtä kuin osattiin.

    JOUKO
    Liehän tehty...

    ILPOTAR
    Lie mikä ereys tullut, minkä vihan väliin pistänyt.

    JOUKO (ikäänkuin heräten ja jostain säikähtyen)
    Ei tullut ereystä!

    JORMA (katsoo luukusta)
    Kari jo menee... Kas sitä veitikkata Annikkia ... voudin reessä istuu.

    ILPOTAR (toruen ulos luukusta)
    Käytkö pois siitä...

    JORMA
    Laittakaa, naiset, parasta päällenne! Saunan edessä haltijan kuusen
    alla olkaa vastassa, laululla saukon pihaan saatamme, Väinön omalla
    opettamalla.

    ILPOTAR
    Kuka tytöistä esilaulajaksi?

    JORMA
    Panemme Annikin...

    ILPOTAR
    Ja miksi juuri Annikin? Eikö niitä muita ole?

    JORMA
    Panemme Annikin Karin mieliksi.

    EMÄNTÄ
    Olisi tainnut Ilpottaren itsensä mieli tehdä.

    (JORMA, ILPOTAR ja muut menevät.)

    EMÄNTÄ (kiirehtii JOUKON luo)
    Se varjeli! Se auttoi! Ei sinulle mitänä tullut ... säästyit, säilyit.
    (Jouko aikoo ottaa jotain poveltaan.) Elä ota, anna olla se aina
    rinnallasi ... näithän nyt, että tämä auttoi, pyhä ristini. Mikä se on?
    Näytä!

    JOUKO (vetää esiin poveltansa taikapussin)
    Isä menn’yönä antoi. Se auttaa kaikkia vihoja vastaan.

    EMÄNTÄ
    Mitä siinä on? Ukon taltta?

    JOUKO
    Se on ilman vihoja vastaan.

    EMÄNTÄ
    Hiiren pää...

    JOUKO
    Maahisen vihoja vastaan.

    EMÄNTÄ (yhä enenevällä inholla)
    Kiisken evä ja hauvin hammas.

    JOUKO
    Ne on veden vihoja vastaan — ja se on palanen puuta Kontolan kirkon
    seinästä papin vihoja vastaan... Otin sen omin päini ... mahdoinpa
    älytä vielä käärmeen vihoja vastaan, Reidan käärmeen, lehden sen
    taikakirjasta reväistä.

    EMÄNTÄ
    Voi pakanata, voi syntistä...

    JOUKO
    Anna pois ... elä!

    EMÄNTÄ
    Tuoll’ on, tulessa palakoot, ett’et itse ijankaikkisessa palaisi!
    (heittää lieteen.)

    JOUKO (kauhistuen)
    Isän antamat, minua varten varatut! Mistä nyt samallaiset saan? Mikä
    minua nyt vihoista varjelee?

    EMÄNTÄ
    Risti varjelee, pyhä risti, pyhän erakon antama, siunattu, pyhitetty
    ja pomiloitu! Tämä kaikesta varjelee! Tämän kun kerran korvessa
    korottivat, niin siihen ken katsoi, jota oli käärme purrut, sen
    paransi —

    JOUKO (ihastuen)
    Auttaako käärmeenkin vihoissa — Reidankin käärmeen?

    EMÄNTÄ
    Auttaa kaikkien, kun kerran kontionkin. — Onko se siellä vielä?

    JOUKO
    Siellä se on, taikamajassa, miehen kallossa ... se on sen sinne
    vanginnut ja pani minun häntä vartioimaan ... ja neuvoi taian millä
    hänet hallitseisin, vaan (valittaen) en muista enää enkä uskalla
    uudelleen kysyä.

    EMÄNTÄ
    Et taikoja tarvitse, kun on tämä ... et muuta tarvitse.

    JOUKO (ikäänkuin ulkoa opituita sanoja kertoen)
    ”Taika on tiirikka, se avaa ja sulkee, sitoo ja päästää; jolla oven
    salaa aukaset ja jolla sen salaa umpilukkoon sulet, vaan jos väärin
    teet, et ikinä ulos pääse; se on kuin pyydys pahan haltijan polulle
    pantu, loukku tiellä, rauta lumessa jälen alla — omaan jalkaasi tarttuu,
    jos et osaa oikein asettaa.” — Minä en milloinkaan osaa, en mitänä
    muista, vaikka yöt valvonen ja päivät päätäni punonen ... paha minut
    perii! Ei minusta milloinkaan tietäjäksi!

    EMÄNTÄ
    Jouko, elä hätäile, elä sitä sure ... voi, ei hän meille, ei meille
    mitänä mahda.

    JOUKO
    Sisääni solahtaa jonakin yönä ... unissa on jo uhannut ... sydänalaani
    asettuu ... ei lähde millään ... sitä isä toivottaa.

    EMÄNTÄ
    Menemme sinne metsään ... sinne kuusen alle, pyhän kuvan edessä
    rukoilemme pois sinusta rienan.

    JOUKO (vavisten)
    Jos isä saisi tietää, meidät tappaisi.

    EMÄNTÄ
    Ei saa tietää ... lähdemme täältä, pakenemme pois...

    JOUKO (uteliaasti)
    Minnekkä? Papinko luo?

    EMÄNTÄ
    Ei sinne. Heikko on Kontolan Kiesus, yksi vaivainen kello puupirtin
    katolla kalkattaa (hurmautuen omista sanoistaan.) Valamoon lähdemme,
    satain pyhimysten saareen, monasteriin merentakaiseen, siellä kivestä
    temppelit, korkeat kuin vaarat, kultaa ja hopeaa kiiltävät, siellä
    riemuiten kellot kilajaa ja laulu loppumaton helisee; siellä iso Jumala
    asuu! Sinä sinne jäät, pyhiä miehiä palvelet, itse kerran pyhäksi
    tullaksesi.

    JOUKO
    Entäs sinä?

    EMÄNTÄ
    Minä taattoni luo saaresta palaan. Siellä mehevät maat, lehdot
    vihannat, aukeat ahot; täällä soita, karuja kankaita ja rotkoisia
    vaaroja. Siellä hyväsydämmisiä miehet, naiset naurusuita — täällä
    jöröjä, kateita ja äkeämielisiä. Siellä yksin emännöin, täällä vieras
    orteni alla komentaa ja hallitsee. Komentakoon! Siintävien selkien yli
    sua suurina pyhinä saareen katsomaan soudan, viikon viivyn, neitsyt
    Maaria emosen eteen polvistun ... en tarvitse enää metsän piilossa
    salaa...

    JOUKO
    Milloin lähdemme?

    EMÄNTÄ
    Kun miehet hirven hiihdäntään Lapin saloille lähtevät ja keväinen hanki
    lylyn jälettömän kantaa.

    JOUKO
    Lähdemme...

    EMÄNTÄ
    Jo tulevat ... siinä ovat ... (pois.)

    JOUKO (rientää lieden luo, etsii jotain)
    Täss’ ovat, eivät palaneetkaan ... olivat tulen vikoja vastaan varatut
    ... panen yhteen nauhaan...

    (On alkanut kuulua laulua ulkoa. Naiset tulevat juhlapuvuissa,
    hunnut kasvoilla ja asettuvat kahden puolen ovea.)

    KARI (ulkopuolella laulaen)
    Tule nyt tästä kuin tuletkin,
    Alle kuulun kurkihirren,
    Alle kaunihin katoksen,
    Tääll’ on aitta ammoin tehty,
    Hopeaisille jaloille,
    Kultasille patsahille.

    ANNIKKI (laulaa)
    Jopa on kulta kulkemassa,
    Hopea vaeltamassa,
    Rahan armas astumassa,
    Mesiänkö metsä antoi,
    Ilveksen salon isäntä,
    Koska laulaen tulette,
    Hyreksien hiihtelette?

    KARI
    Sanomiks on saukko saatu,
    Virsiksi Jumalan vilja,
    Sillä laulaen tulemme,
    Hyreksien hiihtelemme,
    Eikä saukko ollekkana,
    Eikä saukko eikä ilves,
    Itse on kuulu kulkemassa,
    Salon auvo astumassa,
    Mies vanha vaeltamassa,
    Verkanuttu vierimässä —
    Kun lie suotu vierahamme,
    Ovet auki paiskatkaatte!

    (Karhu kannetaan sisään korennossa. PANU, VOUTI, JORMA y.m.
    tulevat sitä saattaen... Metsämiehillä on valkoset suipot
    päähineet, jotka ulottuvat niskan taa ja rinnan yli.)

    ANNIKKI
    Terve otso tultuasi, Mesikämmen käytyäsi, Näille pestyille pihoille,
    Kaunoisille kartanoille!

    VOUTI
    Hunnut pois tytöiltä!

    PANU
    Malta, elä vielä!

    VOUTI
    Tahdon nähdä sen kasvot, joka niin kauniisti laulaa.

    PANU
    Vuota vähän, kohta saat!

    VOUTI
    Mitä varten?

    PANU
    Se on taika semmoinen!

    VOUTI (matkien)
    Taika semmoinen.

    KARI
    Minne vienen vierahani
    Kulettanen kultaseni?
    Tänne tuonenko tupahan,
    Vaiko laittanen latohon,
    Pannen pahnahuonehesen?

    ANNIKKI
    Et tupahan, et latohon,
    Oma on tehtynä tupanen,
    Oma kammari katettu,
    Hopeaisista havuista,
    Kultasista kaarnasista
    Uinaella uupunehen,
    Vieriä väsähtänehen.

    KARI
    Viemme sinne vierahamme,
    Saatamme salojen sulhon.

    KAIKKI
    Viemme sinne vierahamme,
    Saatamme salojen sulhon.

    (KARI, JORMA, ANNIKKI y.m. miehet ja naiset menevät laulaen.
    Seuraavan kestäessä kuuluu laulu tupaa kiertävän.)

    VOUTI
    Joko on kyly valmis?

    PANU
    Jo on sauna siitymässä, jo on olet lauteille levitetty.

    VOUTI
    Kuka oli se esilaulaja tyttö? Tahdon hänet saunottajakseni.

    PANU
    Annikinko?

    VOUTI
    Sen heleä-äänisen, sen sulavaliikkeisen ja solakan ... sen vetreän
    vesakon ... tuo tänne hänet.

    PANU
    Elä häntä, ota joku muu — ota mikä muu tahansa.

    VOUTI
    En ketänä muuta!

    PANU
    Et saa Annikkia saunaan.

    VOUTI
    Enkö saa?

    PANU
    On tyttö jo toiselle luvattu. On jo lunnaatkin maksettu.

    VOUTI
    Kenelle on luvattu?

    PANU
    Karille.

    VOUTI
    Saa tyytyä tähteihini!

    PANU
    Ota joku toinen, saathan heitä.

    VOUTI
    Vai niin, vai näin pysyy Panu puheissaan? ”Ottanet kenen tahtonet” —
    sanoit ja kättä lyöden lupasit — Olkoot sitten kauppammekin puretut. Et
    saa oravan karvaakaan kaupaksi kuninkaalle. Verosi korotan ja vaadin
    takaisin anteeksi annetutkin!

    PANU
    Olet kovin kiivasta miestä. Selvitämme asian tyynesti. En tiennyt sinun
    Annikkia tahtovan.

    VOUTI
    ”Ottanet kenen tahtonet” —

    PANU
    Eikä ole hän yksin omani, on koko heimon oma sodassa saatu. Alkavat
    miehet hintaa kysyä.

    VOUTI
    Mikä on hintansa?

    PANU
    Ylen on iso, kun ei ole kaupaksi aiottu ... ei saa suuni sanotuksi.

    VOUTI
    Mikä on hintansa?

    PANU
    Hintansako —? (keksii) kun kymmeneksi vuodeksi kuninkaan verot
    lahjoittanet — kun kuninkaan metsästäjäksi minut miehineni ottanet ja
    muita kaikkia mitään myymästä kieltänet — kun luvannet omin apuineni
    torjuakseni tältä puolen Rajavaaran kaikki, jotka tänne erän ajoon
    tulevat ja kalastamaan ja kaskeamaan tunkeutuvat.

    VOUTI
    Ylen on hävytön hinta mokomasta.

    PANU
    En ole häntä tarjotellut. Kun ei kelvanne, ottanet toisen.

    VOUTI
    Katso, miten papista suoriut.

    PANU
    Ei ole minulle minkähän tekijätä.

    VOUTI
    Reita syyttää sinua isänsä taposta. Vaaditaan sinua vangittavaksi ja on
    siitä jo kuninkaaseen syyte saatettu. Suoriunet heistä miten voinet. En
    pane sormea väliin. Aja orhini esiin!

    (Saattue tulee takaisin.)

    ANNIKKI
    Sinne on saukko saatettuna,
    Vietynä Jumalan vilja,
    Havuisehen huonehesen,
    Katoksehen kaarnesehen,
    Nuku siellä salon-sulho,
    Metsän oiva oikoellos.

    PANU
    Hunnut pois! (Naiset paljastavat kasvonsa.) Annikki, tarjoo tuliaiset
    voudille! (Tuodaan esiin oluthaarikka, jonka Annikki tarjoo voudille.
    Vouti heittää vielä alemma Annikin huntua.)

    ANNIKKI
    Ka, ota!

    VOUTI
    Otanhan minä... Odota, elähän mene ... tuoss’ on haarikka! — Mikä
    olikaan nimesi?

    ANNIKKI
    Annikki.

    VOUTI
    Annikki —

    PANU (on seurannut edellistä kohtausta)
    Kisat käymään! (voudille) Antanet mitä pyysin, niin saanet hänet
    ikiomaksesi.

    VOUTI
    Hänet saunaan toimita!

    PANU
    En saunaan, en hinnasta mistään! — Malta! — (Puhuu jotain VOUDIN
    korvaan.) Niin on paras! — Takkala on suksen keli. — Te nuoret täällä
    kisatkaa, me vanhat miehet toiseen tupaan maljoja maistelemaan! Onko
    ateria kohta valmis?

    ILPOTAR
    Valmis on!

    PANU (Ilpottarelle)
    Vouti ei kylvekään.

    VOUTI
    Minä viinat tarjoon!

    PANU
    Vouti viinat tarjoo, Panula puolestaan ruuat ja oluet! Riemu tästä
    remahtakoon!

    MIEHET
    Vouti viinat tarjoo!

    (PANU, VOUTI, ILPO y.m. menevät.)

    NUORET
    Kuka kisakuninkaaksi?

    TOISET
    Kari kisakuninkaaksi! Uljas metsästäjä!

    KARI
    Ruvetkoon joku toinen.

    JORMA
    Ketä tytöt tahtovat?

    TYTÖT
    Karia mekin! Karia!

    KARI
    Riviin tytöt! Pojat toiseen! Kukin omansa ottakoon!

    (Kari ottaa ANNIKIN.)

    ILPOTAR
    Orjan otti!

    JORMA
    Entäpä orjastakin kerran kuningatar koitunee!

    EMÄNTÄ
    Etkö Joukokin joukkoon yhdy?

    JOUKO
    En. (Istuu pöydän takana erillään muista.)

    KARI
    Soitto soimaan, Jorma!

    JORMA
    Vieläkö vanhan sormet nuorten jalkoja juoksuttamaan. Te laulatte, minä
    soitan. (Hyräilee)
    Yks on ystävä minulla
    Tämän ilman kannen alla.
    Kas niin! Ala, Kari!

    (Karkelo alkaa.)

    KARI
    Yks’ on ystävä minulla
    Tämän ilman kannen alla,
    Yksi armas ainokainen
    Koko kolmessa kylässä,
    Muut ne mustaksi sanovat,
    Kekäleeksi kelleävät,
    Minun on silmästä simana,
    Mesimarja mielestäni,
    Vaan on vaiva vuottaessa,
    Yksin ollessa ikävä.

    MUUT (kertovat)
    Vaan on vaiva vuottaessa,
    Yksin ollessa ikävä.

    KARI
    Harvoin yhtehen yhymme
    Saamme toinen toisihimme,
    Vesi on virtanen välissä,
    Mieron vihat virtaisemmat,
    Vihat voitan, virrat kierrän,
    Kannan kotihin omani.

    MUUT
    Vihat voitan, virrat kierrän,
    Kannan kotihin omani.

    ILPOTAR (Annikille ohimennen)
    Keiku, mitä keikut — et siinä kauvan keiku.

    ANNIKKI
    Entäpä kerran keikkuisin minäkin!

    KARI
    Kun sa istuit, maa iloitsi,
    Kun kävit, käki kukahti,
    Kussa seisoit, seinä paistoi,
    Kussa tanssit, tanhut keikkui,
    Tuost’ olet tullut, tuosta mennyt,
    Tuossa istunut aholla,
    Kivi on tullut kirjavaksi,
    Paasi on toistansa parempi,
    Korpi kuutta kukkeampi,
    Lehto viittä lempeämpi.

    JORMA (yhtyy ihastuen kerrontaan, kavahtaa seisoalleen)
    Korpi on kuutta kukkeampi,
    Lehto viittä lempeämpi.
    On ihana kaunisten karkelo!
    On suloista laulu ja soitto!
    On kuin kalevalaisten kisat edessäni näkisin! —
    (PANULLE, joka tulee.) Anna, Panu, anna Karille Annikkinsa, anna nuoret
    toisillensa! Kontion peijaiset hänen kaatajansa kihlajaisiksi muutamme!

    PANU
    Mikä on tämä nyt aika naimakaupan hierontaan.

    JORMA
    Naimakauppa kaupoista nopehin.

    PANU
    Vaan ei ajoin kaikin kannattavin.

    JORMA
    Olisipa ollut alku ihanan tarun, että sinä päivänä, kun Kari Panun
    hengen pelasti, Panu hänelle siitä palkkioksi immen ihanan omaksi
    antoi. Virren sinusta sepittäisin! Vanhat vihat sopisimme! Minäkin
    sinut silloin tietäjäksi tunnustaisin!

    ÄÄNIÄ
    Anna Annikki Karille!

    PANU
    Vouti lähtöään laittaa. Puhutaan siitä — hänen mentyään.

    JORMA
    Lähtöään? Yön selkään?

    ILPO (on tullut, viinalekkeri mukanaan)
    Kesken syöntinsä nousi.

    JOUKO (luukusta ulos katsoen)
    Ilpotar jo rekeen peittää ... mitä se? ... rekivaatetta huutaa!

    PANU (repäsee ovelta ryijyn)
    Vie, Annikki, jouduta!

    EMÄNTÄ
    Elä sitä, Karittaren Annikille kutomaa!

    PANU
    Vie kunhan on ... joudu ... riennä!

    (ANNIKKI rientää ulos.)

    JORMA
    Mikä sillä semmoinen hoppu ... ei kylpenytkään?

    JOUKO (luukulla)
    Vouti tempasi —!

    ANNIKKI (ulkoa)
    Auttakaa! Auttakaa! — Kari! Kari!

    JOUKO
    Vouti vei Annikin, rekeensä reutoi!

    KARI (hyökkää ovelle. Se ei aukea. Syöksee luukulle ja siitä taas
    ovelle ja lennättää sen selälleen.)

    LUUKULLA OLIJAT
    Ei saavuta Kari! — Jo sai reen perästä kiinni! — Nahka repesi käteen! — Jo
    on jäällä vouti — täyttä laukkaa!

    NAISET
    Annikin vei! — Naisen ryösti! Missä miehet?

    PANU
    Miehet voudin viinoja särpää! Pitää kokko minkä kynsiinsä sai!

    JORMA
    Möitkö tytön, Panu?

    KARI (syöksee sisään)
    Hevosesi anna, Panu, en häntä muuten saavuta!

    PANU
    Hiihdä — olethan hyvä suksimies — ken karhun saavutti, saavuttanee
    hevosenkin.

    KARI
    Et anna? — Sinunko olikin työtäsi tämä? (karkaa Panun kimppuun, vetää
    karhukirveen huotrastaan, vaan ennenkun ehtii iskeä, putoo hänen
    päähänsä Panun nyrkki ja Kari luuhahtaa lattialle).

    PANU
    Pysykää loitolla minusta!

    JORMA
    Henkesi pelastajaa löit! — Tuhoksesi tulkoon! —
    Kari, odota minua!

    (KARI nilkuttaa ulos. JORMA menee mukana.)

    EMÄNTÄ (huojutellen ruumistaan)
    Annoit Annikin hyvänimisen, annoit ainoan iloni.

    KARITAR
    Voi poikaani! — Voi miniätäni toivottua!

    PANU (rivosti)
    Ja mikä hätänä? Ei vouti ijäksensä vienyt! Takaisin tuopi, vähän vaan
    lainana pitää.

    NAISET
    Voi kelvotonta mitä puhuu!

    PANU
    Eikö ole lämmin ollaksensa, omalla morsiusryijyllä maatessansa!

    NAISET
    Voi häpeämätöntä pilkan tekijätä.

    PANU
    Pois täältä, akat, ulos ulisemaan! (ajaa ulos heidät). Häitä juomaan,
    miehet! Häitä kuninkaan pojan, joka köyhää kosihin tuli! Vieläkö siellä
    on viinaa lekkerissä?

    (Miehiä on tullut toisesta tuvasta.)

    ILPO
    Viel’ on viinaa?

    MIEHET
    Vielä on viinaa, makeata viinaa!

    PANU
    Kuulkaa, miehet...

    ILPO
    Kuulkaa, miehet, mitä Panu puhuu!

    MIEHET
    Kuullaan, kuullaan...

    PANU
    Ei nyt tästä päivin puute panulaisia paina. Me ollaan kuninkaan
    metsästäjiä!

    MIEHET
    Kuninkaan metsästäjiä?

    PANU
    Suoraan kuninkaalle myymme me eikä kukaan muu. Kymmeneksi vuodeksi on
    Panun heimo veroista vapaa! Oman keihään kärellä käännytämme kaikki,
    jotka tänne kaskeamaan ja kalastamaan tunkevat. Ei pane estettä vouti!
    Se oli hinta orjattaren! Oliko kauppa kehnosti solmittu?

    ILPO
    Voi tekoja tietäjän!

    PANU
    Ei nyt papista pelkoa, jos ei hänestä hyvin ennenkään! On verivihoin
    voudin kanssa. Uhanneen kuului tullaksensa, ei uskalla! Ei ketänä
    kanssansa saa.

    ILPO
    Siin’ on mies!

    PANU
    Täss’ on mies, jonka tekoja vielä taruissa mainitaan ja lauluissa
    lauletaan! Reidan lappalaisen kukistin ja kaikki tietonsa anastin. —

    ILPO
    Onko ne jo sinulla? Saitko ne? Milloin sait?

    KARI
    Tyttärellänsä iki-onnet heimolleni ostin!

    MIEHET
    Hih Panulle!

    PANU Kirkon
    kirosin, panin papin pataluhaksi! Jos minä teidät oman onnenne
    nojaan heitin, Ruotsin orjia kohta olitte, Kiesuksen kumartajia! —
    Jouko, semmoinen on sinulla isä — maista viinaa eläkä noljota, että mies
    sinustakin kerran tulisi, tietäjä isäsi veronen; hyvä, jos suurempikin
    vielä: että osaisit loveen langeta, tulevia tiedustella... Vaan vielä
    keinot siihenkin keksitään, Reidan henki on hallussamme ... kun ei vaan
    sen oma poika ... ei se... — Ette nähneet, miten Kari kaatui?

    MIEHET
    Nähtiin.

    PANU
    Vaipui kuin vaate kokoon! Kuka on voimakkaampi: sekö, joka karhun
    kaatoi, vaiko se, joka karhun kaatajan? (Miehet hohottavat.) Se Jorman
    kanssa minulle aina hammasta hioo. Vaan sen minä sanon, että ennen
    Väinämöstä ja seposta Ilmarisesta loppuu tarujen tieto kuin Panusta
    tietäjästä ja kaikkein tarujen taitajasta, kaikkein haltijain
    haltijasta! Ja vielä senkin karsikkoon tuleva kansa kerran uhrinsa
    kantaa! — tuokaa miehet! (JORMA tulee.) Juo sinäkin, Jorma! Kevennä
    mielesi kaiveet! Nyt on ilon päivä!

    JORMA (sysää haarikan luotaan)
    Voi surkeutta! Voi kauhun päivää!

    PANU
    Mikä hätänä?

    JORMA
    Voi surkeutta! — Tulimme Karin kanssa Korpikosken niskaan — siinä naisen
    jälet lumessa — raiskaajansa reestä oli irti reutoutunut — oli kaatunut
    ja aina noussut — jyrkimmän kallion kohdalla oli koskeen syössyt.

    NAISIA (joita on tullut Jorman jälessä)
    Koskeen syössyt!

    JORMA
    on nyt Annikki ja kosken kurkulla sinulle, Panu, kostoa huutaa
    ... huutaa, huutaa eikä ikänä ääni sorru.

    ILPO
    Liekö ollut Annikki?

    JORMA
    Kenen lienee tämä punanen päähinenauha? Katajaan oli tarttunut, siitä
    löysin.

    EMÄNTÄ
    Annikin on otsanauha —

    PANU
    Välipä orjattarella! Reidan sikiöllä!

    JORMA
    Ei ole orja enää Annikki. Vapaa on vainaja. Eivät ole henget
    hallituksesi alaiset; eivät ole milloinkaan olleet. — Kosken kivissä
    hento ruumis kolajaa, ei raukka haudan rauhaa löydä.

    MUUAN MIES
    Ei ollut hyvä teko tämä Panulta.

    EMÄNTÄ
    Voi ainoiseni Annikkini, lempilapseni, tytär tuiretuinen, onneton
    sinuas; — hoidin, huolehdin äiditöntä, vaalin, varjella koetin; — veden
    alle valvattini, kosken kuohuihin kultaseni, silmäteräni suosittuni; —
    voi omani, voi iloni, sinua ikäni itken, elinikäni suren, huolin
    hoilaelen.

    KARITAR
    Voi toivottuni, tyttäreni, voi lapseni laatuiseni, voi miniäni
    mielitiettyni, — toivoin liekun liikuttajaksi, kehtoisen keinuttajaksi,
    iloksi öitteni yksinäisten, — sinne katosit kaunoiseni, kainoiseni,
    suistuit surujen suuriin suvantoihin, et tule takaisin ilmoisna ikänä
    ilmoille näille ihaloille, kovin kurjille kujille, et pihoillemme
    pahaisille, armas Annikki omani (menevät itkien. JORMA on heitä
    kanteleella säestänyt.)

    (Äänettömyys.)

    MIEHET
    Voi, voi, ei olisi pitänyt.

    ILPO
    Kun ei vaan alkaisi kummitella haudaton henki. Uhrataksesi pitäisi,
    Panu, kotihaltija lepyttääksesi, että tuon tulemasta estäisi.

    MIEHET
    Uhraa, Panu, lepytä, anna pitoherkuista parasta.

    PANU
    Mitä mä sille suun tukkeeksi! Jouko, tule tänne! Pane ovi kiini, ett’ei
    kuulu akkain ulina! — Vie uhri kuolleen muistoksi saunakuusen juureen
    haltijalle.

    JOUKO
    Mitä ma vien?

    PANU (etsien)
    Vie ... vie... Tuoss’ on, kaada kaikki, valele, että kerran saa
    tarpeensa — viinaa se on!

    JOUKO
    Viinaa!

    PANU
    Ka, viinaa, voudin viinaa! Vouti kun tuhosi tytön, niin on sen tavara
    lepytysuhriksikin omansa. Vie koko lekkeri!

    PANU
    Vaan jos —? Mitä siinä vapiset? Tee sinä niinkuin minä käsken! Opi
    kerrankin tietäjän toimia tekemään! Annetaan äijälle viinaa, ei ole
    eläissään viinaa saanut, maitoa on kaiken ikänsä juonut — akkain elätti
    ... jospa nyt vanha mies saisi kerran vähän karvaampaakin!

    JOKU MIES
    Elä häpäse kotihaltijaa — ei hyvä peri.

    ILPO
    Jos ottaa pilkaksi ja suuttuu?

    PANU
    Aina minä yhden pikkuhaltijan ... on niitä isompiakin!

    ILPO
    Vaan jos humaltuu ja yltyy tuhojaan tekemään, hyvä haltija?

    PANU
    Olisi soma kerran nähdä humalaisenkin haltijan tekoja. Olisi soma
    nähdä, saisiko tuon taialla taltutetuksi? — Sinun pitää oppia uhraamaan,
    Jouko! Elä pelkää! — Annetaan äijälle viinaa!

    MIEHET
    Annetaan äijälle viinaa!

    (JOUKO menee.)

    JORMA (itsekseen)
    Pyhän haltijan karsikkokuusi häväistään, jonka alle ensimmäiset Panut
    majansa rakensivat, jonka juurella esi-isät lepäävät, jota on satoja vuosia
    vaalittu ja hoidettu ja hyvitetty ... jossa haltija milloin
    käkenä kukkuu, milloin peippona pesii, milloin oravana kurakehtelee,
    milloin myyränä juuria kaivaa.

    PANU
    Minulla on paremmat haltijat! Pyhemmät puut!

    JORMA (yhtäkkiä kimmastuen, ääni väristen)
    Paremmat haltijat! On sinulla epähaltijat! Omat tekemäsi ja omat
    näköisesi! Puujumalat, Lapista lainatut, variksen pelätit, uhreille
    ahnaat, veroille persot, koko heimon köyhdyttäjät. Ei Väinö semmoisia,
    ei Väinö puujumalia —

    PANU (pilkallisesti)
    Väinö, Väinö —

    1:N MIES
    Totta on, mitä Jorma sanoo!

    2:N MIES
    Loruja Jorman puheet!

    (JOUKO tulee.)

    PANU
    No, mitä sanoi? Pitikö hyvänään? Joiko viinaa Jorman jumala?

    (Toiset nauraa, toiset panee vastaan.)

    JOUKO
    Tohisi ja kohisi ... ritisi ja rusahteli ... minä kaukaa ... minä
    viskasin...

    ILPOTAR (syöksyy sisään)
    Panu! Panu! Sinne tuli mies meille — suksilla hiihtäen — mustissa
    vaatteissa — sanoi olevansa Kontolan pappi!

    PANU (hypähtäen)
    Kontolan pappi? — Yksinkö tuli?

    ILPOTAR
    Oli toinenkin pieni mies mukanaan. Reita sanoi olevansa — Reita Reidanpoika
    .

    PANU
    Reita!

    JORMA
    Annikin veli.

    PANU
    Elä päästä häntä sisään!

    ILPOTAR
    Tuli jo. Ei lupaa kysynyt. Sanoi kansaa kastamaan tulleensa ja huomenna
    Panulassa saarnaavansa.

    JORMA
    Siinä se nyt on!

    PANU
    Mikä on?

    ILPO
    Minä tapan hänet, jos sallit!

    ILPOTAR (kunnioituksen ja ihmettelyn ilme äänessään)
    Se on niin pitkä, että kun oikasihe, niin lakki lakea hipoi.

    KOLMAS NÄYTÖS.

    Vanha ränstynyt tupa Panulassa. Orsilla on työkaluja, reen
    jalas puita, tekeillä oleva poronpulkka, suksipuita y.m.
    Vanha kiuvasuuni. Perällä ovi etehiseen. Samassa seinässä on
    luukku ja on sen ja oven välistä pari hirttä pois lahonut, niin
    että voi nähdä etehisen ja sen perällä olevan toisen tuvan oven.
    Toisesta tuvasta kuuluu MARTINUS OLAIN saarnaava ääni. Väkeä
    liikkuu etehisessä ja tunkeilee takimmaisen tuvan oven edessä,
    joka avautuu ja sulkeutuu.

    (EMÄNTÄ, JOUKO, HELENA ja VAIMOJA.)

    MARTINUS OLAIN ÄÄNI
    — hän on suuri ja voimakas Jumala — ei niinkuin teidän haltijanne —
    pahoja henkiä ja perkeleen sikiöitä — antaa teille parhaan, mitä — antaa
    iankaikkisen elämän —

    1:N VAIMO
    Kuule, mitä sanoo! — Menisikö tuota kuulemaan?

    2:N VAIMO
    Onhan siellä jo muitakin — tupa täynnä — tule pois.

    1:N VAIMO
    En minä...

    2:N VAIMO
    Nyt tuon omin korvin kuulisi.

    (Toinen ryhmä vaimoja tulee perältä.)

    3:s VAIMO
    On sillä Jumala, jos lie semmoinen kuin sanoo.

    4:S VAIMO
    Kun lupaa iankaikkisen elämän, niin ett’et kuole vaikka henkesikin
    heität — niin sanoi.

    2:N VAIMO
    Kuule taas, mitä sanoo!

    5:S VAIMO
    Ottaa luokseen se Jumala — taivahisin!

    3:S VAIMO
    Etkä muuta tarvitse kuin että olet niinkuin se neuvoo — lupasi kädestä
    pitäen neuvoa.

    4:S VAIMO
    Ollappa omat haltijat semmoiset!

    5:S VAIMO
    Vaan jopa oli virtensä kaunis.

    3:S VAIMO
    Kun pääsisi jostain lähempää kuulemaan. — Kun saisi itsensä nähdä...

    EMÄNTÄ
    Menkää ulos, kiertäkää karsinaluukun alle, sieltä sen kuulette ja
    näette.

    3:S, 4:S JA 5:S VAIMO
    Onko se auki ... sinne menemme! (Menevät.)

    1:N JA 2:N VAIMO
    Mennään mekin! (Menevät.)

    EMÄNTÄ
    Jo ovat houkkoja... Eivät ole nämä Ruotsin papin menot minusta niin
    mitäkään — ei messua, ei pyhää savua. Toista oli, Jouko, kun Valamon
    pyhät miehet pogostahan tulivat.

    HELUNA
    Elkäähän, emäntä, kun kielsi ketään orjanaan pitämästä — kuta huonompi
    olen, sitä parempana sen taatto taivahinen minua pitää, — kuta kurjempi
    ja kunnottomampi, sitä rakkaampi olen.

    EMÄNTÄ
    Vai niin?

    HELUNA
    Sanoi pahat henget maanalaiseen vankeuteen heittäneensä ja sinne
    sitoneensa; ja tappaneensa sen käärmeen jota saatanaksi sanotaan.

    JOUKO
    Käärmeen tappaneensa —?

    EMÄNTÄ
    Mitä isäsi teki taikamajalla menn’ yönä?

    JOUKO
    Reidan henkeä minuun taas manasi...

    EMÄNTÄ
    Sen käärmettä sinuun manasi?

    JOUKO
    Minuun.

    EMÄNTÄ
    Tapa se käärme, ennenkun —

    JOUKO
    En minä uskalla...

    EMÄNTÄ
    Minä tapan!

    JOUKO
    Elä tapa ... elä...

    EMÄNTÄ
    Minä tapan ... tapan jo tänä päivänä!

    HELUNA
    Kun on kaikki pahat haltijat sitonut, niin on senkin sitonut. Eivät ne
    nyt enää mitkään kenellekään mitään mahda!

    EMÄNTÄ
    Ollappa totta, mitä sanoi.

    HELUNA
    Totta se on ... se sanoi sen. Omasta suustaan kuulin. Vaan ei muuten
    osaa auttaa, jos et hänelle lupaudu, kasteelle käy. Minä kastatan,
    menen illalla Ilpolaan, sinne kutsui.

    JOUKO
    Minäkin menen!

    EMÄNTÄ
    Elä sinä sinne mene ... elä sinä sen kastettavaksi. Etkö muista, mitä
    puhuttiin?

    HELUNA
    Lähden häntä taas kuulemaan — ei täältä kuule — tulkaa emäntäkin.

    (HELUNA ja EMÄNTÄ menevät.)

    JOUKO
    Isä ruokkimaan käskee — äiti tappamaan — (tekee epäröiviä liikkeitä,
    menee.)

    MARTINUS OLAIN ÄÄNI
    — ei häntä uhreilla lumota — eikä lahjoilla — eikä loihduilla — eikä
    taioilla — hän on taivaan ja maan herra — hallitsee ja vallitsee —
    ”Minä olen Herra sinun Jumalasi —”

    ILPOTAR (tulee toisten naisten kanssa)
    Jo se minulle sen kaiken eilen haastoi. Kylyyn vein ja vastat haudoin.

    1:N VAIMO
    Et pelännyt kylyn pilaantuvan, Ruotsin rienan tarttuvan?

    ILPOTAR
    Oli varaukset.

    2:N VAIMO
    On ne Ilpottarella varaukset.

    1:N VAIMO
    Sinä aina kaikki kylvettää saat, voudit, Panut, papit. Halasiko?

    ILPOTAR
    Ei halannut; ei tämä—... Vaan tenho siinä on ilmankin, mikä lienee;
    kun käteeni tarttui, niin polvet nivelistä pehmitti ja rinnan aluksen
    riudutti.

    1:N VAIMO
    Sitä on niin kumma kuunnella ... ei tahdo saada henkeä vedetyksi ... on
    niinkuin siihen paikkaansa painaisi.

    2:N VAIMO
    Minua ikäänkuin nostaa ... luokseen nostaa.

    ILPOTAR
    Niin, niinkun sitten tupaan tultiin, niin siellä kaiken tietonsa
    haastoi. Panu neuvoi, miten udella, käski salaisia sanojaan väijyä —
    vaan niitä en saanut, ei sanonut itsellään niitä olevan. Vaan kyllä ne
    on sillä suojelijat sanansa. Ei olisi muuten uskaltanut yksin tulla,
    Reidan poika vaan turvanaan. ”Etkö pelkää sutten syövän?” kysyin. Ei
    sanonut Panua pelkäävänsä. Sanoi olevan itsellään semmoisen haltijan,
    joka oli kerran pelastanut miehen, minkä olivat petojen pesään
    heittäneet; niin kun lankesi polvilleen ja veisasi virren ja kätensä
    ristiin pani, niin niitä tulivat nuolemaan.

    1:N VAIMO
    Käsiä nuolemaan, olipa se taika — vai kädet ristiin ... mitenkä?
    näyttikö?

    ILPOTAR
    Näytti — näin, ei kuin näin, näin se oli.

    2:N VAIMO
    Ei pidä näyttääksesi sitä Panulle ... tempun tietää, saa tuhotuksi.

    ILPOTAR
    En näytä ... en olisi salaisia sanojaankaan sanonut. Olisin pitänyt
    omina tietoinani. Ei siihen Panun taiat tepsi; sentähden se sitä
    pelkää, yhtä miestä, kaiken kansan lumoavan luulee.

    1:N VAIMO
    Vai pelkää Panu?

    2:N VAIMO (kuiskaa)
    Minä häntä en surisi, jos pappi Panun voittaisikin.

    3:S VAIMO (samoin)
    No, en totta minäkään — ei Panun tiedot tämän tietojen veroiset.

    2:N VAIMO
    Panun tiedot — pyh!

    ILPOTAR
    Sen Jumalalla on ollut poika, joka on ilmo-ihmisenä maan päällä
    vaeltanut ... vaan olivat ottaneet sen kiinni pahat ihmiset ja
    naulinneet ristin puuhun ja siihen tappaneet Ristin-Kiesuksen.

    1:N VAIMO
    Tapettuko se onkin — Ristin-Kiesus?

    ILPOTAR
    Eikä — vaan tuo olikin noussut kuolleista ja mennyt takaisin taattonsa
    luo taivaaseen.

    2:N VAIMO
    Vai kuolleista noussut? Semmoisia sinulle haastaa, ihmeitä kaikkia ...
    mahdoinpa saada olla minäkin kuulemassa!

    ILPOTAR
    Tulkaa meille — siellä häntä haastattelemme — sinne täältä palaa! Ei
    olisi tänne tullutkaan, jos oli isompi tupamme.

    (Menevät.)

    MARTINUS OLAIN ÄÄNI
    — tulkaa siis hänen luoksensa — tulkaa hänen huoneeseensa — en tahdo
    teitä väkivallalla pakottaa — en lain miekka kädessä — rauhan tuoksuva
    tuomen oksa — Jeesuksen Kristuksen nimeen —

    (MIEHIÄ tulee.)

    1:N MIES
    On maailma tietäjiä täynnä tähän aikaan. Olen nähnyt heitä jo kolmet
    neljät erilaiset eläessäni. Itsekukin omia haltijoitaan kehuu.
    Reitavainajan aikana oli se loveen lankeileminen ja tulevien
    tiedusteleminen sitä ylintä tietoa; Jorma alinomaa sitä Väinöään
    vatvoo, Panu taikoo ja temppujaan tekee eikä muu kelpaa; tällä papilla
    on Ristin-Kiesus — mikä sitten lienee se. Yhden haltija maassa mataa,
    toisen puussa piilee, kolmannen jossain taivaitten takana. Yksi kuvat
    pystyttää, toinen ne maahan kaataa — kaikki omiaan tyrkyttää, mene
    tiedä, mikä heistä paras.

    2:N MIES
    Ei kysy uhreja tämä tietäjä — ei vaadi vuotuisia veroja — tulee
    omillaan toimeen.

    3:S MIES
    Helppo tuntuisi olevan hyvittää sen haltija —

    1:N MIES
    Panu täällä yhä maksuja ylentää, aina uusia uhreja vaatii.

    3:S MIES
    Eikä kuitenkaan enene riista metsissä, ei viljan saanti vesissä parane.

    1:N MIES
    Vaan koommin kuin vähenee.

    2:N MIES
    Mahtaisiko olla tästä Kiesuksesta metsämiehen haltijaksi? Osaisiko
    eräonnen antaa?

    1:N MIES
    On Kontolaisille onni ollakseen — hyvin hyötyvät, ylen ävertyvät.

    3:S MIES (mietittyään)
    Koettanut tuon tietäisi.

    1:N MIES (mietittyään)
    Ettäkö jos antaisi vettä päähänsä valella?

    3:S MIES
    Pois pudistaisi, jos ei hänestä apua. (Näkevät Panun tulevan.) Vaan
    salaa Panulta! Lähdemme, jo tuo kuultiin — ei ole uusista usoista,
    vierahista valtijaista.

    (Menevät.)

    (PANU näkyy seinän aukossa tulevan ja pysähtyvän kuuntelemaan.
    On epäröivän näköinen. ILPO tulee tuvasta, mieli kuohuksissa.)

    ILPO
    Yhä se siellä puhuu, hörössä korvin kuuntelevat!

    PANU
    Niin, akat —

    ILPO
    Miehet myös — loittonevat, aikovat lähteä — eivät malta — taas
    takaisin palaavat.

    PANU
    Mitä sanoo?

    ILPO
    Sanoin suloisin lumota koettaa, virsin viehkehin viehättelee.
    Reidanpoika veisua kanteleella säestää. Sai jo herkkäverisimmät
    säveliinsä yhtymään. On Panun tietäjän omassa tuvassa ristinvirsi
    veisattu. Haltija oman kattosi alla elämöi, sinä täällä takapihoilla
    piilet. Siinä ollaan! On minulle kuin unen näköä tämä! En uskonut, jos
    joku eilen sanoi. Ei olisi pitänyt päästääksesi puhumaan. — Vai onko
    sinulla siinä mikä taika?

    PANU
    Jos estin tulemasta, alkoi Jorma miehineen hokea: ei uskaltanut Panu,
    pelkäsi tietojaan; nyt sanovat: ei pelännyt Panu tietojaan, on
    itsellään paremmat.

    ILPO
    On paremmat, onpa tietenkin. Vaan pois olisi ovelta käännytettävä
    ollut! Mahdoit antaa minun —

    PANU
    En arvannut kenenkään häntä kuulemaan käyvän.

    ILPO
    Ja tupa väkeä tulvillaan!

    PANU
    Kysyin arpaa: horisi haltija, ei mitänä neuvoa osannut. — Eikä saanut
    Ilpotarkaan sanojaan.

    ILPO
    Ei siihen sanoja tarvis.

    PANU
    On hänellä se Reidan poikakin turvanaan. Olla minulla nyt isänsä taiat!

    ILPO
    Et siihen taikoja tarvitse. Olet kuin lumoissa, Panu. Ei liene saanut
    sinuakin silmätyksi.

    PANU
    Silmätyksi?

    ILPO
    Sen on voima silmissään — ja sanainsa soinnussa.

    PANU
    Niissäkö —?

    ILPO
    Mahdoit antaa minun menn’yönä. — Vaan kun vielä sallinet — vaikka oma
    henkeni menköön!

    PANU
    Koko siitä kimppuumme kävisi, sota syttyisi.

    (Kuuluu veisuuta.)

    ILPO
    Sota siitä syntyy sittenkin! Yksin nyt tuli, tulee toiste miehineen!
    Eivät nyt uskaltaneet, vielä Panua pelkäsivät. Näkevät, että tulee ja
    menee pahin vihamiehesi eikä naarmua nahkaansa saa ... rauhan kello nyt
    Kiesuksen kaulassa kalkattaa, sodan torvea huomenna toitottaa. Niin
    kävi Kontolassa, niin käy täällä. Tuopi erämiehet, kaskimiehet,
    kalamiehet kutupaikoille, tunkevat meidät täältä niinkuin muinoin
    tunkivat taattomme sieltä. On tapettava valloittaja, ennenkun valtaan
    pääsee, on uuden uskon tuoja aina tuhottava —

    PANU
    On tuhottava, — vaan niin, ett’ei kukaan kuule eikä kukaan näe...

    ILPO
    Niinkuin Reita vainaja?

    PANU
    Juuri niin.

    ILPO
    Nyt jo miehetkin virteen yhtyy! (kuuluu taas papin puhetta) —
    Kastettavaksi kutsuu! — Ilpolaan! — meidän pirttiin!

    PANU
    Elä päästä häntä sinne! — Salpaa ovet sisältä! — Vie sana toisiinkin
    taloihin! — Taipaleelle hänet yön selkään ajamme —

    ILPO
    Entäs sitten?

    PANU
    Eksyy — hankiin hukkuu —

    ILPO
    No niin, nyt on ennallaan — jo loi Panu lumonsa!

    PANU
    Joudu — riennä! (ILPO menee.)

    MARTINUS OLAI, matkatamineissa, papin kauhtana ja kaulus harmaan
    sarkatakin päällä, poronnahkakengät jalassa, esiintyy varmasti,
    melkein käskevästi. REITA, kannel kainalossa. JORMA, EMÄNTÄ,
    JOUKO, ILPOTAR, HELUNA y.m. kansaa, joista osa tulee sisään,
    osa jää porstuaan.

    OLAI
    Et tullut minua kuulemaan, Panu.

    PANU (istuu syrjin)
    Tiesin loruiksi luotehesi. Nyt sen muutkin tietävät.

    OLAI
    Jos tulit minua kuulemaan etkä puheitani piillyt, niin sait tietää,
    mitä heimollesi haastoin. Selitin heille, mikä on ero heidän
    haltijainsa ja minun Jumalani välillä. Eivät ole tähän saakka ainoasta
    oikeasta Jumalasta mitään tienneet. Nyt hänet jo tuntevat ja pian
    omaksensa ottavat.

    PANU
    Ei heistä kukaan sinun jumalaasi omista. Ovat omamme paremmat. Ei
    Panujen heimo ikänä Ruotsin Kiesusta kumarra. Turhaan täällä suutasi
    soitit. Mennet rauhassa kotiisi, kun kohta menet.

    OLAI
    Menen, kun olen tehtäväni täyttänyt, heimosi kastanut ja pyhän kirkon
    yhteyteen ottanut. Vasta sitten menen, — kohta taas takaisin tullakseni.
    On käsky kuninkaalta rakentaakseni kirkko Korpivaaraan.

    PANU
    Kirkko?

    OLAI
    Paikan jo eilen tullessamme Reidan kanssa katsoimme. Suven tullen
    saavun tänne sen perustusta panemaan. On tasanen kenttä koivujen
    keskessä niemen nenässä, jonka käritse tie Kontolaan kulkee.

    PANU
    Uhrilehdon niemessä?

    OLAI
    Siihen sen rakennamme ja hirret vaaran rinteestä vierestä kaadamme.

    PANU
    Pyhän uhrivaaran! — Mennet täältä, ennenkun sinut koirillani kylästä
    ajatan!

    OLAI
    En sinulta tulolupaa kysynyt, enkä myöskään poiskäskyäsi kuule. — Käykää
    kanssani kaikki, jotka haluatte lisää kuulla! Odotan teitä Ilpolassa. —
    Reita, kanna kirjani! — Panu, kun hyvällä taipunet, ei sotaa syty, —
    jos vihaan nouset, tiedä, ett’ei esivalta miekkaa hukkaan kanna. —
    Seuratkaa minua! Käykää kanssani kaikki, jotka tahdotte kasteen omistaa.
    (Menee.)

    (Väki ei tiedä, mitä tehdä, osa jää seisomaan, toiset tekevät
    liikkeitä lähteäksensä.)

    PANU (ivaten)
    Seuratkaa häntä! No, miks’ette mene! Sodan nostaa, koko heimon vankina
    Kontolaan vie — yksi ainoa mies! Juoskaa jälessään, ennenkun jättää!
    Ottakaa kirveenne miehet, rientäkää hakkaamaan ikihongat pyhän
    uhrivaaran rinteeltä! Kaatakaa kaskeksi pyhä lehto! Mitä seisotte?
    Suuttuu teihin uusi tietäjänne!

    MIEHET
    Emmehän me ... emmehän me muuta kuin...

    PANU (kuohahtaa)
    Ettehän te! Ettehän te muuta kuin päiväkauden paljain päin hänen
    edessään seisotte!

    1:N MIES
    Hattu oli mulla päässäni!

    2:N MIES
    En avopäin seisonut.

    3:S MIES
    Saanneehan tuota kuunnella.

    PANU
    Annatte loihtujansa ladella ja omia haltijoitanne häväistä! Ja akat
    kilvan virsiänsä vetelevät!

    NAISET
    Emmehän me vaan kun se niin ... kun sanat suuhun pani ja kannel säveltä
    säesti.

    PANU
    En häneen kädelläni koskea tahtonut, menköön kylästä niinkuin tuli.
    Mutta tietäkää se, että ken hänet enää luoksensa laskenee, ken hänelle
    ovensa avannee, tai häntä ruualla, juomalla, töillä tai neuvoilla
    avustanee —

    1:N MIES
    On oikeassa Panu — ei ole häntä suosittava kenenkään. (Menee.)

    2:N MIES
    En kai minä ... (menee.)

    3:S MIES
    Saa kai minun oveani kolkuttaa — vaikka kynnykseni eteen paleltukoon ja
    kuolkoon, en salpaa nosta. (Menee.)

    JORMA
    Et kai häntä tuon pyryn selkään — yötä vasten.

    ILPOTAR (ja jotkut muut)
    Nouseeko pyry? — Mistä se nyt? — Äsken taivas vielä kirkkaana kajotti.

    JORMA (luukkua raottaen)
    Niin sakeana tupruaa, ettei pihan yli näe.

    PANU (näkyy että hän keksii sen)
    Nousee mikä nostettu on! (Menee.)

    1:N NAINEN
    On pyry Panun nostama.

    2:N NAINEN
    On ilma tietäjän tekemä.

    3:S NAINEN
    Ei pidä Panua suututtaa. (Menevät.)

    JORMA
    Ei heitä hyvä peri. (Menee.)

    ILPOTAR
    Oli tyhjä konttinsa — nälkään nääntyvät. (Menee.)

    (EMÄNTÄ ja JOUKO ovat jääneet.)

    EMÄNTÄ
    Jouko, ota tämä mytty... Panulla on paha mielessä, aikoo tappaa nälällä
    ja vilulla erämaahan ... en soisi Reidan pojan ... hae käsiisi, hiihdä,
    kunnes saavutat, anna tämä...

    JOUKO
    Onko pyry isän nostama?

    EMÄNTÄ
    Olipa kenen tahansa ... joudu, ennenkun jälki peittyy!

    JOUKO
    Vaan jos isä — (menee.)

    JORMA (tulee)
    Ei heitä hyvä peri ... eksyvät tuiskuun... Ei eteensä näe.

    EMÄNTÄ
    Ehkä jossain suojaa saavat... Mitä sanoo Jorma, olitteko kuuntelemassa?

    JORMA
    Kaikki kuulin. On totta toinen puoli, toinen touhua. Sanalla Väinökin
    vihat voitti, sanaan tämäkin turvaa. Ei pahaan neuvo, kun neuvoo hyvään
    ja rakkauteen. Niin tuntui tekevän. Sitä täällä tarvittaisiin, kun
    tapetaan, raiskataan... Vaan miksi vaatii sitä varten hyvät haltijat
    hylkäämään? Ei se heidän syynsä. Miksi tahtoo kirkkonsa uhriniemeen
    rakentaa ja miksi puut hyvältä vuorelta kaataa? Eikö paikkaa muualla,
    eikö muualla puita? Eikö mahdu rinnan elämään hyvät haltijat yhden
    niinkuin toisenkin? Väinön tiedän, Tapion tunnen, heitä hyvittelen,
    heille uhrini kannan ja Väinön viisauden askeleitani johtaa annan. Ei
    ole minulle hänen Kiesuksestaan, mutta paremmaksi hänetkin arvaan kuin
    Panun puujumalan, jonka kuvatoksen pyhälle vuorelle pystytti. Siitä on
    tullut kaikki kurjuus ja kaikki Karjalan pahat, siitä viljan vähyys,
    siitä kalan kaipuu. Olisin nuorempi, mielet kääntäisin, miehet
    nostaisin, kuvatokset kaataisin, vanhat haltijat arvoonsa ylentäisin.
    Ei olisi silloin pelkoa Ruotsin jumalasta, ei Ristin Kiesus mitään
    mahtaisi. Nyt tulee — saattepa nähdä — omakseen ottaa. Vaan virtensä
    oli kaunis.

    EMÄNTÄ (joka ei ole kuunnellut JORMAN puhetta, vaan levotonna ja
    hajamielisenä milloin ovea milloin luukkua raottanut)
    Kuulisitpa, taatto, kerran Valamolaisten veisuun, kuulisitpa monasterin
    kellojen helinän...

    JOUKO (tulee hengästyneenä.)

    EMÄNTÄ
    Näitkö? Löysitkö missä?

    JOUKO
    Olivat ensin Ilpolan tupaa kiertäneet, sitten saunaan yrittäneet ...
    sieltä Kuismalan saunaan. Vaan kun eivät mihinkään päässeet, niin
    tuohon tulleet Reitalan vanhaan saunaan ja tulen virittäneet.

    EMÄNTÄ
    Siellä säilyvät, sinne ei Panu uskalla! Pelkää sitä paikkaa!

    JORMA
    Paha oli ilme Panun silmässä ... ei mitänä pelkää ... lähden
    tarkastelemaan... (menee.)

    JOUKO
    Jos isä saa tietää...

    EMÄNTÄ
    Minne heitit mytyn? Eikö kukaan nähnyt?

    JOUKO
    Oven eteen heitin ... seinään kolahutin. Vaan oli suksen jälki ennen
    minua kiertänyt.

    EMÄNTÄ
    Jotain hankkivat — kuka siellä etehisessä haparoi — ripaan tarttuu —
    (Reita tulee) Reita? Mistä tulit? Elä tule tänne, mene sinne, missä
    olit. Tuleeko pappikin? Minne jäi?

    REITA
    Jäi saunaan lepäämään. Tulin siskoani tapaamaan.

    EMÄNTÄ
    Annikkiako?

    REITA
    Annikkia tulin näkemään ... täällä lienee ... joku meille ruokaa toi
    ... oli äitivainajan huiviin pantu.

    EMÄNTÄ
    Tunsit äitisi huivin?

    REITA
    Tokihan tunsin, punaraitaisen, vinoristin kulmassa, keskellä
    viisikannan.

    EMÄNTÄ
    Annikin oli huivi. Voi armias auttajani! Veli tuli siskoaan tapaamaan.
    Eilen vielä kukkana keikkui, morsiona mairehena — vouti rekeensä reutoi.

    REITA
    Voudille annoitte?

    EMÄNTÄ
    Panu antoi.

    REITA
    Panu?

    EMÄNTÄ
    Koskeen tyttö juoksi, kuohuihin hukuttihe. Siskosi Panu tuhosi, isäsi
    tuhosi, sinutkin vielä tuhoo.

    JOUKO
    Henkesi käärmeeksi muuttaa, niinkuin isäsi —

    REITA
    Muuttiko käärmeeksi isäni hengen? (Pelko kohoo hänessä kohoomistaan.)

    EMÄNTÄ
    Niin teki, sen hänen omaan pääkalloonsa sulki — siellä vankina kiduttaa
    — joudu täältä ... heitäte suksillesi, hiihdä taaksesi katsomatta —
    soisin teidän täältä hengissä pääsevänne — olet Annikin veli — puhui
    niin kauniisti vaikk’ei virtensä valamolaisten veronen — (etehisessä
    alkaa tulen loimo punottaa seiniä) mikä tulen loimo se tuolla — mikä
    siellä palaa?

    JOUKO (avaa luukun, jolloin loimo valasee tupaakin)
    Reitalan saunahan siinä palaa!

    EMÄNTÄ
    Reitalan sauna palaa! Hirmuja tekevät! Auta armias, hänet elävältä
    korventavat. Yhä yltyy! — Joudu, Reita, apuun — joudu, mene — minä
    menen (menee.)

    REITA
    Isäni tappoi — käärmeeksi muutti — Annikin tuhosi. —

    EMÄNTÄ (juoksee takaisin)
    Panu tulee — täältä mene...

    REITA
    Panu tulee!

    (Rientävät etehiseen eri haaroille. REITA on yhä kasvavan
    kauhun vallassa.)

    (ILPO ja PANU tulevat.)

    ILPO
    Pönkän panin — nukkuivat, eivät mitään kuulleet. Sytytin pistekodan,
    hulmahti kuin havukaski tuleen ... siellä ovat molemmat ... on se nyt
    niin lujassa, ett’ei sisästä aukea. (Nauraa sisäänpäin, äänettömästi.)
    Löysivät mitä lähtivät hakemaan. Panun polttaa uhkasi, Panu hänet
    itsensä poltti, loihti loukkuun menemään, sikeään uneen nukutti,
    kärvensi kuin metsähiiret kasken lahokantoon, paistoi kuin nauriit.
    Siinä palavat pappi ja Reidanpoika, Lapin viimeinen sikiö!

    PANU
    Isänsä omassa saunassa! Että sen sittenkin siihen polttamatta jätin,
    kun kaikki muut Lapin saunat tuleen pistin! Mikä antoi minulle oiva
    haltija sen päähän piston! Vaan oli aika viimeinkin tuhota. Ties mikä
    olisi vastus noussut. Vanha Reita minua aina ivasi ja ilkkui! Aina
    halvensi ja häpäsi heimon kuullen! Ei minusta tietäjäksi, ei minusta
    uhripapiksi, ei minusta heimon haltijaksi! Hänellä yksin salatiedot,
    minulla kaiken mieron mahti, hän kettu kavala, minä vainuton kylän
    rakki, hän haukka taivaalla, hän kokko korkeudessa, minä siipisato
    lintu, joka maata pitkin räpyttää ja rääkyy. Aikansa ilkkua annoin, kun
    tuli oma aikani —

    ILPO Raudan
    rintaansa iskit!

    PANU (rivosti)
    Nuolen selkäänsä upotin! Suulleen suohon suistui, rääkyi ja räpytti,
    potki polulla poikkiteloin. Kun viimeisiä henkiään haukotteli, eteensä
    hyppäsin, kahta kämmentä yhteen löin ja huusin: ”henkesi minua
    iankaiken palvelkoon!” Sen kuuli ja vielä kirota ehti: ”käärmeeksi
    henkeni, maan alle matelemaan, kantapäätäsi puremaan!” — ja sinne meni,
    kaikki haltijansa mukanaan vei, en luullut heitä ikinä haltuuni
    saavani.

    ILPO
    Vaan saithan ne?

    PANU
    Käärmeenä henkensä kuleksi. Vuotta kolme kun oli kulunut, kallonsa
    maasta kaivoin ja tuonne saunaansa vein. Niin päivänä muutamana käärme
    kynnyksen alla loikoi, kaulaa koukisti, niskaa nosti, sähisten päätänsä
    kohotti. Minä pihdin niskaansa, omaan kalloonsa ajoin, sen taikamajaani
    vein ja sinne salpasin — siellä on. Hyvin menestyin, kaupat kävi, veteli
    viljan saanti. — Poikansa tänne lähetti, aikoi onnen ottaa, usutti papin
    päälleni — siellä savuna sakeaan ilmaan nousevat, siellä kärynä
    korkeuteen kohoovat! — Oli se uhri haltijalle, oli se uhri haltijalle,
    Jouko! On siinä uhria vielä sinunkin ijäksesi, Jouko! Tuhannen
    uhrihärän veroinen! Eilen Annikki veden väelle, tänään...

    JORMA (tulee)
    Sinäkö, Panu, Reitalan saunan sytytit!

    PANU
    Ja entä jos sytytinkin! Parempi polttaa kuin palaa. Uhkasi polttaa
    minutkin.

    JORMA
    Ei ennen näin vihamiestä vastaan käyty, eivät totta tosiaan Kalevan
    urhot nukkuvaa miestä saunaan salvanneet ja elävältä polttaneet.
    Ilmiotteluun vaativat, miekkojansa mittelivät ja vuorotellen iskivät.
    Häpeän sukuani!

    PANU
    Aika aikaa kutakin!

    JORMA
    Etkä häntä sittenkään surmatuksi saanut. Pois pääsivät.

    PANU
    Pois...?

    JORMA
    Ei ollut pitänyt oven pönkkä.

    ILPO Pitämän
    piti! — ellei joku ulkoapäin avannut.

    PANU
    Sinäkö, Jorma?

    JORMA
    En ehtinyt, ei tarvittu, oli toinen jo työni tehnyt. — Ei tehonut
    tulikaan.

    PANU
    Ei lie tuli tehonut, tehoo pyry ja pakkanen!

    JORMA
    Et saa sitä miestä koskaan surmatuksi sinä. On suurempien suojassa, sen
    näen. Lapin haltijat Reitaansa varjelevat, Ristin Kiesus pappiaan, ei
    ole Panulla heitä vastaan muuta panna kuin — puujumalansa.

    PANU (yhä enemmän raivostuen)
    Ei siinä jumalia tarvita, missä käsi rautaan kykenee! Olen oma jumalani
    kuin tarvitaan, oma haltijani kuin haluan!

    (Tarttuu kirveeseensä ja syöksee ovelle.)

    REITA (tulee ovessa vastaan)
    Anna armoa, Panu! Elä minua tapa! Ystäväsi minä! — Saithan isäni,
    saithan sisareni, saithan papin! Elä minua enää! En olisi tullut,
    väkisin vaati! En enää Kiesusta kumarra ... ei ollut auttajaksi! — Ei
    voi vihoista varjella... Sinua minä, säästä henkeni, ota orjaksesi!

    PANU
    Onko sinulla isäsi tiedot?

    REITA
    Säästä henkeni! Ota orjaksesi? — Anna armoa Panu, suuri tietäjä! (lankee
    polvilleen) Neuvon sinulle Kiesuksen kirosanat! Opetan sulle taivahan
    taikatiedot!

    MARTINUS OLAI (tulee)
    Reita! Kurja lappalainen! (Tempaa hänet ylös Panun edestä.) Sinäkö?
    Sinä petturi! Kirottu kavala käärme! Sinäkö minut saunaan salpasit?
    (heittää hänet karsinaan menemään.)

    REITA
    En minä... Panu! (kaatuu.)

    JORMA
    Varo pappi!

    OLAI (huomaa Panun, joka hyökkää kirveen kanssa takaapäin. Saa
    ranteesta kiinni — kirves putoo.)
    Pois pakana! Elä satuta kättäsi Herran voideltuun!

    PANU (aikoo uudelleen hyökätä hänen päälleen kädessä puukko, kun)

    REITA (lattialta vaikeroiden huutaa)
    Elä satuta, elä satuta! Kiesus auta! Auta meitä isä, poika ja pyhä
    henki! Tuli polttaa ja puhaltaa! Veri hyrskyy ja vesi tyrskyy ja koski
    kohisee! Annikki, voi, Annikki! Voi, voi, auta, taattoni, auta, isäni
    haltija! Päästä minut käärmehen kiroista! — (Yhtäkkiä riemuiten
    nauraen.) Panu kaatuu! Panu kaatuu!

    JORMA
    Loveen lankesi! Isänsä henkeä avukseen huutaa! — Herposi käsi Panulta.

    PANU (seisoo kuin kivettyneenä, silmät harrallaan Reitaan tuijottaen)

    OLAI
    Reita, mikä sinun on? Nouse!

    JORMA
    Anna hänen puhua ... elä henkiä häiritse!

    REITA
    Sinun pitää rikki polkeman käärmeen pään ja Herra Jumala sanoi: kirottu
    ole...

    EMÄNTÄ (etehisestä)
    Sitä käärme kalvaa...

    JORMA
    Kuka, sano, kuka?

    REITA
    Kirottu ole ... josta on kaikki paha maailmaan tullut.

    JORMA
    Kenestä?

    REITA
    Panusta, Panusta! (vaikeroiden.) Ei armoa, ei armoa yhtään! Ei armoa
    ... helvettiin, voi, helvettiin — kirottu, kavala käärme! Päätäni puree!

    EMÄNTÄ
    Sitä käärme kalvaa.

    JOUKO (pidätetyllä riemulla)
    Siihen meni isänsä käärme ... nyt se meni siihen! Ei mennytkään minuun!

    EMÄNTÄ
    Tule pois, Jouko!

    JOUKO
    Ei mennytkään minuun!

    EMÄNTÄ
    Jouko, tule pois!

    JOUKO
    Anna minun, elä — siihen meni — siihen meni...

    REITA (kimmahtaa ylös ja horjuu Panua vastaan)
    Helvettiin! Helvettiin! Kiesus kiusaksi sinulle, ristin hiisi
    heimollesi! Helvetti sun haudaksesi, tulipätsi poijallesi! Pappi
    Panulle sijahan, kirkko talosi tanhualle! (PANU ja ILPO väistyvät pois.
    REITA taas vaikeroiden.) Ei armoa ... ei armoa...

    JOUKO (kauhistuen)
    Ei armoa...

    JORMA
    Murhattu isänsä hänen suunsa kautta puhuu.

    OLAI
    Jumala hänen suunsa kautta puhuu (tukee Reitaa.)

    REITA
    Kiesukseen turvatkaa, Kiesus auttaa, Kiesus auttaa! — Urut soivat,
    kynttilät kuorissa kimmeltää.

    OLAI
    Hän on kirkossa.

    REITA
    Enkelit katossa ja kerupiinit ... harput ja kanteleet ... ei kuolemaa,
    ei kipua!

    OLAI
    Hän on taivaassa...

    JOUKO (riemuissaan)
    Ei kuolemaa, ei kipua!

    EMÄNTÄ (hädissään)
    Jorma, auta ... ennenkun lumoo ... Jouko, tule, Jouko! (Saa hänet
    viedyksi ulos.)

    REITA (herää)
    Eikö se polttanutkaan? Eikö tehnytkään mitään? Menikö se maan alle?

    OLAI
    Kuka?

    REITA
    Se, joka maan alta eteeni nousi.

    OLAI
    Meni, maan alle meni.

    REITA
    Eikö tapa?

    OLAI (rauhoittaen)
    Ei tapa ... ei meille mitään voi!

    REITA
    Ei tapa, ei tapa — lähdemme täältä!

    OLAI
    Jaksatko lähteä?

    REITA
    Jaksan, jo jaksan.

    ILPOTAR (joka on tullut edellisen kestäessä)
    Mennette pian, ennenkun Panu tointuu...

    JORMA
    Ei toinnu Panu siitä iskusta. — Vaan kun tahtonette, minä teidät täältä
    opastan.

    OLAI
    Ken olet — oletko kristitty?

    JORMA
    Kristitty en ole, vaan neuvoi vanha Väinämöinen opastamaan eksynyttä,
    haihtunutta hoitamahan, vainottua vaalimahan. — Lähde täältä, elä
    koskaan takaisin tule.

    OLAI
    Enkö tulisi takaisin? Nyt tulen enkä enää yksin tule! Tulen voimalla ja
    väellä. Tahdoitte minut nälkään ja viluun tappaa. Minulta ovenne
    salpasitte. Tulella Panu minut polttaa aikoi. Joka tulen viritti, sen
    tuli polttakoon! Kostaman sinun pitää, sanoo Herra, Herra!

    JORMA
    Kostosta puhuu tämä, kostosta tuo. Kostoa huutavat ihmiset, kostoa
    haltijat, sitä elävät, sitä vainaat. Mikä lie tämä nykyinen maailma?
    Koirina toistensa kurkkuun käyvät, usoistaan usahtelevat, veret eri
    vierojen tähden vuotaa. — En tiedä, mustaksi mieleni käy. — Yhden
    tiedän, Tapion tunnen. — (Tekee lähtöä.)

    ILPOTAR
    Minnekkä aijot heidät viedä, Jorma?

    JORMA
    Jos heidät Karilaan saattaisin, sieltä Kari heidät kotiinsa opastakoon.
    Karin majalla taas tän’yönä kannelta soitamme. — Vai kannelta? — Ei
    soi kannel enää Karin talossa — kostoa katkeraa hänkin hautoo. Nouskaa
    suksillenne!

    OLAI
    Paloivat sukseni —

    ILPOTAR
    Saat minulta sijaan ... ottakaa meiltä!

    JORMA
    Sinulta?

    (OLAI, JORMA ja REITA menevät.)

    PANU (tulee sivuovesta avopäin, aivan masentuneena, vaatteet
    epäjärjestyksessä ja lumisina)
    Ääni oli isänsä ääni. Noin se loveen langetessaan huusi, noin
    kuollessaan käsiään huitoi. Sen hallussa se nyt on Reidan haltija, ja
    Kiesuksen papin. Sen turvissa ne tänne tuli, se ne tulesta pelasti.
    Toivoin hänen henkensä kerran Joukoon menevän, loven lahjan antavan,
    tuosta tietäjän tekevän...

    ILPOTAR (ylenkatseellisesti)
    Joukosta!

    PANU (katkerasti)
    Käsistäni vei, edestäni otti, henki häneen meni, minulle kuori kouraani
    jäi — kuolleena tuo taikamajan lattialla loikoi. Siin’ on! (Ottaa
    poveltaan kuolleen käärmeen ja heittää menemään.) Turhaan Reidan
    tapoin, suotta oman veljeni veren vuodatin. Kohta koko heimo Kontolaan
    juoksee.

    ILPOTAR (lohduttaen)
    Panu!

    PANU (sysää pois)
    Et sinäkään sanojaan saanut, et viehätellä osannut — vanha olet —

    ILPOTAR
    Suotta minulle vihojasi viskelet.

    PANU
    Sinä hänet sisään päästit — sinä kansan häntä kuulemaan haalit.

    ILPOTAR
    Olisivat tulleet ilmankin.

    PANU
    Ette mihinkään kykene ... ei teistä apua ainoasta — Ilpokin —!

    EMÄNTÄ (tulee hädissään)
    Panu! Panu!

    PANU
    Tuossa tuokin — mikä hätänä?

    EMÄNTÄ
    Joukoa heittää, kouristaa kuin Reitaa äsken!

    PANU (riemastuen)
    Joukotar!

    EMÄNTÄ
    Käsiini kaatui! Sekavia haastaa, silmät nurin päässä pyörii, vaahto
    suusta ... tule päästämään! Tule luomahan lumonsa! Hankeen pyörtyi...

    PANU
    Se on tullut takaisin! Ei mennytkään Reidan poikaan isänsä henki! Meni
    minun poikaani! Minulla on poika, joka loveen lankee! Tuota kaiken
    ikäni toivoin! Tulee tietäjä isäänsä isompi! Nyt tulkoon Ruotsin pappi!
    Nyt ovat hänenkin henget hallussani! Ei minulle mitänä mahda!

    EMÄNTÄ
    Päästä hänet, vapauta! Voi, jos kuolee!

    PANU
    Ei kuole — vaan vaikka kuolkoonkin, isä poikansa perii!

    EMÄNTÄ
    Voi sinua, Panu!

    ILPOTAR
    Voi houkkoa! Pitää pappi henget, mitkä sai!

    NELJÄS NÄYTÖS.

    Uhrivaaran laella, jossa vanha kelohonka, ja sen edessä kivipaasi,
    jossa uhrilihoja ja uhrihalkoja. Hongan ympärillä istumakiviä.
    Siihen on kiinnitetty epäjumalan kuvia, lappalaisen näköinen,
    kädet ojona, toisessa malja; juurella lähde. Taka-alalla avara
    metsä- ja järvimaisema. — Mäen rinteessä alempana näkyy Panula. —
    Oikealla Panun taikamaja kalliossa, irvistelevine karhun- ja
    ketunkalloineen. Keväinen aamuyö.

    (PANUN EMÄNTÄ ja HELUNA.)

    PANUN EMÄNTÄ (hiipii taikamajan ympärillä, kuiskaa kaukaa, mutta ei
    uskalla tulla lähelle; on ilmeisen tuskan vallassa)
    Jouko! — Ei se kuule enkä uskalla minä huutaa. Ristiä suutele ja rintaan
    paina! — Koko yön on siellä vaikeroinut. Äsken kouristi enkä päässyt
    pitelemään. Se sitä aina helpottaisi, kun saisin pidellä. Voi meitä,
    voi! Voi minua, että käärmeen tapoin! En olisi tappanut, ei olisi
    Joukoon mennyt. Ei päästy pakenemaan.

    HELUNA
    Minä kohta pääsen; näiden uhrijuhlain jälestä lähden.

    EMÄNTÄ
    Elä minua heitä ... mitenkä minä, jos sinäkin. Odota, ehkä hänestä
    heittäjä lähtee ... yhdessä pakenemme —

    HELUNA
    Ei lähde heittäjä, kenehen on kerran mennyt.

    EMÄNTÄ
    Voi, voi, et edes sinä niin sanoisi!

    HELUNA
    Tulkaa pois, emäntä ... jos Panu tulee ... minua pelottaa.

    EMÄNTÄ
    En lähde, ennenkun se sen sieltä päästää ... pyhä risti häntä
    suojelkoon!

    HELUNA
    Tullaan.

    (Juoksee pois, EMÄNTÄ piilottautuu majan taa.) (JORMA, KARI
    ja KARITAR nousevat polkua vasemmalta.)

    JORMA (osoittaen epäjumalaa)
    Voi sinuas variksen pelätti, mikä olet! Voi sinuas narrikansan kuvatos,
    minkä tietäjäsi on siihen, esi-isäin pyhään puuhun kytkenyt, jonka
    juurella haltijan oma lähde kumpuaa! Mikä rähjä, mikä vinosuu,
    vääräsääri, kierosilmä lappalainen — luulee hänessä suuren haltijan
    asuvan! Tuossako, ihmiskäsin tehdyssä ihmisen kuvassa haltija
    mieluummin asuisi kuin omassa kasvattamassaan puussa, jonka siemenen
    kylvi siihen salojen siintäväin keskeen, vetten välkkyvien vaiheelle?
    Näettekö, kuinka tuo irvihammas ahnaasti kättänsä ojentaa almua anoen —
    omansa epäjumala olet Panulle, joka ei muusta tiedä kuin voitosta ja
    saaliista ja semmoiseksi kaltaisekseen jumalansakin laatii, esikuvaksi
    itselleen ja muille. En voi minä enää heimon yhteisiin uhreihin osaa
    ottaa, yksin täytyy tullakseni, omat pyhät pitääkseni!

    KARITAR
    Kun ei ole sitä, joka hänet irvihampaan tuosta irti kiskoisi ja
    suulleen kallioon syöksisi.

    JORMA
    Paikka on pyhä, joskin häntä häväistänee. Et saa pyhällä uhrivaaralla
    tehdä väkivaltaa pedollekaan, vaikka olisi karjaasi kaatanut. Itse
    haltija häpeänsä kostakoon — ja kerran kostaa! — Uskon aikain parempain
    kerran vielä koittavan. Vielä palaa Väinö, pyhät vuoret puhdistaa,
    vanhat haltijat entiseen valtaansa asettaa. Lahoo, ränstyy, mätänee
    käsin tehty kuva, sadat vuodet seisoo jumalain puu — ja jos kerran
    kaatuu, jo toiset juurestaan versoo. Sinulle uhraan, ainoani annan,
    viimeiset aarteeni eteesi kannan.

    (Mene uhripuun luo ja toimittaa uhrin.)

    Tapio talon isäntä,
    Metsän ukko halliparta,
    Mielikki metsän emäntä,
    Metsän armas antimuori,
    Tule jo kullat ottamahan,
    Hopeat valitsemahan,
    Ainoat omistamahan —
    Ota soljet, sormukseni,
    Vähät lahjat viimeiseni.

    KARITAR
    Ota multakin omani,
    Ainokaiseni omista,
    Vähät lahjat viimeiseni.

    JORMA
    Nouse koivun konkelolle,
    Lepän lengolle ylene,
    Onko mieleiset sanani,
    Otolliset uhrityöni,
    Lepy lehto, kostu korpi,
    Ellös suuttuos Jumala,
    Maanpitäjä pillastuko
    Uhritöistä ilkiöitten,
    Typeristä tyhmän kansan,
    Lepy metsä miehillesi,
    Lepy näillä leppösillä,
    Lauhdu näillä laulelmilla —
    Humahtele hongan latva,
    Kohahda korea kuusi,
    Jos on uhri otollinen,
    Mieluiset minun sanani!

    (Tuuli humahtaa puussa.)

    Otollinen oli uhrini, ei ole haltija vielä meihin vihastunut. — Kari,
    kanna sinäkin uhrisi pyhälle puulle! Elä siinä synkkänä seiso!

    KARI (katkerasti)
    Minä kannan uhrini Panun puujumalalle.

    JORMA
    Mitä sanot?

    KARI
    Panun itsensä uhriksi kannan (näyttää vaatteesta tehtyä nukkea.)

    JORMA
    Panun oma kuva — kädet selän taa sidotut. Sitäkö aiot?

    KARI
    Oman jumalansa kädestä tuomionsa saakoon! Nyt tietää: missä ikinä
    kulkenee, ansa jalan alla vaanii.

    JORMA
    Et saane satimeesi Panua sinä.

    KARI
    Minä opastan, toiset tien käyvät; minä otuksen kierrän ja osoitan,
    toiset pyydystävät. On vielä ennen iltaa papin köysissä Panu ja minä
    köyden päästä pitelen.

    JORMA
    Uhkasi asehin uudesti tulevansa, vaan en olisi tuota suonut, en suonut
    sinun häntä tänne opastavan, en itsenään uhripyhänä.

    KARI
    Olisi tullut tuomattani.

    JORMA
    Kari! Lähde täältä kanssani! Teemme niinkuin teki Väinö, pois
    kaukenemme, kosket sauvomme, suvannot soudamme, selät suuret
    lehtipurjeessa viilettelemme, haemme hiljaisen poukaman,
    hiekkarantaisen, siihen kolmilaitamme kokastamme ja kuusen juureen
    majamme kyhäsemme — on siellä kalasia vesiä, on ansamaita, on
    koppelokankaita, on teerivaaroja — hyvät haltijat mukana seuraa, pahat
    tänne jääkööt! — Väinön tiedon turvaan viemme, soiton suuren suojaan
    saatamme, ett’ei sotkis vieras virttä, ruotsi rikkoisi säveltä.

    KARITAR
    Lähdemme, Kari...

    KARI
    Ei saisi rintani rauhaa siellä, salot synkkinä seisoisivat, peikot puun
    juurilla jurottaisivat, kosket kostoa huutaisivat. Panun antama isku
    yöt päivät päälakeani pakottaa. (Menee.)

    KARITAR
    Musta on mielensä, unettomat ovat yönsä, ei ole pyynnistään ei
    metsästyksestään, Kullervona kulkee hän kostoansa hautoen.

    KARI (tulee takaisin)
    Onko paljon saapunut uhrikansaa?

    JORMA
    Ei puoltakaan entisestään. Yhä vähenevät; laumoittain heitä Kontolassa
    kulkee.

    KARI
    Onko aseita miehillä?

    JORMA (hiukan moittien)
    Ei aseellisina uhreihin tulla, senhän tiennet.

    (Menevät.)

    EMÄNTÄ (tulee)
    Nyt sitä taas heittää.

    (Vetäytyy pois, kun näkee PANUN ja ILPON tulevan.)

    PANU (on täysissä noidan tamineissa, päässä huuhkajan höyhenistä tehty
    takki, hihoissa ja harteilla kirjavia nauhoja, punanen paita, kädessä
    taikarumpu.)
    Vai nurisevat taas?

    ILPO
    Uhriverojen paljoutta paheksuvat, huonoa riistavuotta valittavat. Sinun
    syyksesi sanovat. Ei ole muka taioistasi apua; Lappiin metsän riista
    vierii, Kontolan alavesiin veden vilja valuu.

    PANU
    Se on se vanha virsi. Sitä aina veisaavat, kun uhrata täytyy.

    ILPO
    Eivät sano Kiesuksen uhreja kysyvän. Kehuvat jo muutamat
    juhannusjuhlille Kontolaan lähtevänsä.

    PANU
    Sano heille, että kohta palaa riista moninkertaisena takaisin, niinkuin
    on aina ennenkin palannut, kun uhrit oikein toimitetaan. Tänä vuonna
    uusille haltijoille uhrataan ja uudet on uhraajat. Ei Panu enää yksin
    uhria toimita. On toverinaan oma poikansa, tietäjä kohta isäänsä
    isompi.

    ILPO
    Tule heille se itse selittämään.

    PANU
    En jouda, aika on tärkeä, hetki on tullut. Järjestä juhlasaattue. Kun
    aurinko on oman korkeutensa metsän rannasta noussut ja teeren ensi
    kuherruksen kuulette, te liikkeelle lähdette ja minä täältä joukon
    kanssa pyhän vaaran veräjälle vastaanne tulen. (Emäntä tulee) Mitä
    täällä teet? (Ilpolle) Mene, Ilpo, ja tee niinkuin sanoin. (Ilpo menee
    epäröiden) Mitä täällä teet? Talo täynnä vieraita ja emäntä täällä
    kuleksii! Mene hoitamaan vieraita! — Etkö saa sanaa suustasi?

    EMÄNTÄ (rukoillen)
    Elä hyvä Panu, elä häntä nyt enempi kiusaa. Päästä hänet pois ... anna
    minun viedä hänet kotiin ... elä lastasi menetä — se on sairas ... sitä
    pelottaa ... etkö kuule, kuinka valittaa...

    PANU
    Hän haltijata haastattelee ... tietäjäksi valmistelekse.

    EMÄNTÄ
    Eihän hänestä tietäjäksi ... vasta vuoteelta nousi ja nyt tuonne
    telkitsit.

    PANU
    Mene tiehesi täältä! — Tulee tietäjä isäänsä isompi. — Tiehesi täältä.
    Pois vaimo saastainen pyhästä toimituksesta (ajaa pois Emännän.)

    PANU (avaa majan oven)
    Jouko! — Se on vielä haltijan lumoissa ... silmät killuu kuin elukan
    silmät pimeässä — henki tulena palaa — palakoon! — pysyköön lovessa
    niin kauvan kun haltija pitää (aikoo hiljaa sulkea oven, mutta samassa)

    JOUKO (hyppää ulos parahtaen niinkuin takaa-ajettu.)

    PANU
    Joko päästi? — Elä pelkää, Jouko...

    JOUKO (sopottaen)
    Helvettiin, helvettiin! Ei armoa, ei armoa! —

    PANU
    Ei ole vielä ihan päässyt. — Näitkö haltijan?

    JOUKO (lyhyesti ja hätäisesti)
    En nähnyt.

    PANU
    Etkö mitänä nähnyt?

    JOUKO
    Näin.

    PANU
    Mitä näit?

    JOUKO
    Näin papin.

    PANU
    Ei tullut Reidan henki luoksesi lovessa? — Et häntä nähnyt? — Et mitään
    kuullut? — Elähän vapise!

    JOUKO (surkeasti)
    Anna minun mennä kotiin, isä. On paha ollakseni ... päätäni huimaa ...
    sydäntä etoo.

    PANU
    Etooko? Se on käärme, Reidan henki.

    JOUKO
    Päästä minut siitä ... loihde pois ... se minut muuten tappaa.

    PANU
    Ei tapa ... elämän hengen antaa. Se sinussa aina pysyköön, elköön
    sinusta koskaan muuanne menkö. Niin kauvan kun käärme sisässäsi, niin
    kauvan sinussa Reidan henki, niin kauvan kun sinussa Reidan henki, niin
    kauvan Panujen suvussa tietäjäin taito.

    JOUKO
    A-anna minun mennä äidin luo.

    PANU (On käynyt majassa ottamassa kontin, josta alkaa purkaa tavaraa.)
    Ei ole toista tietäjäksi niin valmista kuin sinä — äitisi kohdussa sinut
    siksi jo pyhitin. Nyt olet valmis tietäjän toimeen pyhitettäväksi ja
    hänen pukuunsa puettavaksi. Yhdessä uhrihärän teurastamme, kaksin
    kaikki toimitamme. Sinun kauttasi haltijat puhuvat, sinulle mielensä
    ilmoittavat, minä tahtonsa toimitan. Puemme päällesi tietäjän vaatteet
    — riisu pois virsu — täss’ on Reidan poronkoivet — näetkö?

    JOUKO
    Näen.

    PANU
    Hänet voitettuani ne hänen jalastaan riistin. Täss’ on hänen
    patalakkinsa — (painaa sen Joukon päähän) — tässä hänen peskinsä ja
    paitansa —

    JOUKO
    Niin —

    PANU
    Tässä taikarumpunsa — (ripustaa sen kaulaan.) — Tässä tämä kallonsa,
    jolla pyhästä lähteestä vettä päähäsi valelen. Siinä on vielä käärmeen
    vuodevillat. Se kuoli samana hetkenä kuin sinä loveen lankesit — ruumis
    kuoli, henki sinuun meni.

    JOUKO
    Ei se silloin kuollut?

    PANU
    Eikö silloin? Milloinkas? Elä puhu joutavia! Silloin siitä henki
    lähti! — Riisu vaatteesi, päästä kaikki päältäsi! Päivä kohta valkenee.
    Ota pois ihokkaasikin. — Mikä nauha sinulla on kaulassasi? Taikapussi
    antamani. Se otetaan nyt pois, sijaan pannaan tämä helminauha, Reidan
    hampaista tehty — kilkkaa, kalkkaa! — Mikä on tämä — näytä — miksi
    pidät kiinni siitä? (repäsee esiin ristin, jota JOUKO on puristanut
    käteensä.)

    JOUKO (parkaisten)
    Nyt se sen näki! Nyt se tappaa! Auta pappi! auta pappi! Auta Kiesus
    armias! Isä, Poika ja Pyhä! — Äiti!

    (Riuhtasekse irti, heittää rummun kaulastaan, kaataa PANUN,
    kaatuu itse, nousee ylös ja syöksee ulos.)

    EMÄNTÄ (tulee esiin ja juoksee JOUKON jälkeen)
    Jouko! — Elä mene ... elä mene sinne!

    PANU (ei ole huomannut, minne Jouko meni. Seisoo tyrmetyksissään
    risti kädessä)
    Minne se meni? Haltijansako sen vei? — Mitä se huusi? — ”Auta Kiesus
    armias” — ”Pyhä Maar — ”! Mikä tämä on? — Risti! — Joukon kaulassa?
    — Huusi Kiesusta avukseen! Huusi Pyhää Maariata! Isää, poikaa ja pyhää
    — Jouko? Jouko kristitty! Salakristitty? — Voi saastaista —! Kirottu
    sinä kelvoton, epäsikiö — isäsi häpäsijä — sukusi saasta! — Tuonne
    sinut manoan vuoren rautaisen rakohon — kahden kallion välihin — paru
    siellä painajainen, kiru siellä kiusajainen vuoren rotkoissa syvissä,
    jost’ et pääse päivinäsi, selviä sinä ikänä ... et kenenkänä laskemalla,
    et sanalla suurimmalla, et edes oman isäsi! (On juoksennellut
    edestakaisin, särkenyt taikarummun, murskannut pääkallon kiveen. —
    Karkaa puujumalan kimppuun.) Annoit tapahtua — et auttaa osannut —
    omalla uhrivaarallasi, omana uhripäivänäsi — lahopökkelö olet — et
    jumala mikään — variksen pelätti — mikä sinulla on siinä? (huomaa
    Karin paneman nuken.) Oma kuvani? — Tuomittu! — Sinäkö minua uhkaat —
    pthyi hävytön — hyi hengetön! (sylkee silmille, lyö käden poikki, siinä
    oleva astia särkyy pudotessaan. Panu vavahtaa rämähdystä) — Mitä tein?
    Käden katkaisin, haltijan häpäsin — omalla uhrivaarallaan — omana
    uhripäivänään — elä minua tuhoa —.

    ILPOTAR (tulee hengästyksissään)
    Panu, Panu! Se tuli aseellisten miesten kera, piiritti talon! — Mitä —
    mikä sillä?

    PANU (ei ole kuullut. Vaikeroiden)
    Poikani kirosin ... umpilukkoon joukon kirosin! — Luulin Kiesuksen —
    oma haltijani hänet käsistäni vei — (juoksentelee, huutaa) Jouko, minne
    menit, tule pois, Jouko! Elä pelkää ... tule pois! — Etsi, Ilpotar, tuo
    hänet tänne — koetan peruuttaa sanani, kironi kovan katkaista (kuvan
    edessä) — uhraan kaikki, mitä on — vaikka oman vereni vaatinet. — Ei
    auta, umpilukkoon hänet kirosin —

    ILPOTAR
    Minkätähden? Mitä teki?

    PANU
    Mitä seisot? Riennä etsimään!

    ILPOTAR
    Uhrisaattue liikkeelle läksi, silloin tuli ja talon piiritti — eihän
    miehillä aseita — hinnan päästäsi lupasi — kohta on täällä!

    PANU
    Kuka?

    ILPOTAR
    Kontolan pappi!

    (EMÄNTÄ tulee.)

    EMÄNTÄ
    Voi minkä teit! — Houri ja höpisi! Ei tuntenut äitiäänkään!

    PANU
    Miks’et tuonut häntä tänne? Miksi päästit menemään?

    EMÄNTÄ
    Miks’en tuonut? Ettäkö olisit vielä hengen vienyt, kun jären veit! Enkä
    saanut tulemaankaan. Käsistäni karkasi. ”Auta, pappi, — auta, pappi!”
    huusi mennessänsä. Siellä on nyt Panun tietäjän poika Martti papilta
    apua hakemassa isänsä vihoja vastaan!

    PANU
    Pahat henget kimppuusi!

    EMÄNTÄ (yhä enemmän kiihtyen)
    Ja minä viisi hengistäsi, haltijoistasi! Sinua ikäni kaiken vapisin,
    haltijoitasi en ikinä! Itselläni on suojeluspyhät paremmat! Niiden
    nimeen jos poikani pyhitin, ei olisi nyt sillä jälellä, onneton.
    Miks’en häntä kohta synnyttyään Valamoon vienyt, miks’en häntä alun
    pitäen omaan uskooni neuvonut!

    PANU
    Näitkö Joukoa? — Mihin uskoosi?

    EMÄNTÄ (huutaa)
    Ainoaan oikeaan ja autuaaksi tekevään! Kastettu olen! Kastettu Valamon
    monasterissa pyhän Maarian nimeen ja Marjaana on nimeni! Sinne menen ja
    sinne Joukon vien! Siellä parantavat, siellä kirosi peruutetaan!

    PANU
    Et ole kastettu, valehtelet.

    EMÄNTÄ
    Vai valehtelen! katso tätä! (repäsee vaatteensa auki ja tempaa
    rinnaltaan ristin ja ojentaa sen Panun eteen.) En pelkää
    sinua! En ole milloinkaan pelännyt! Käärmeesi tapoin! Pappiakin autoin,
    hänelle ruokaa lähetin, minä pönkän palavan saunan ovesta potkasin!
    Kiitä minua siitä, että hankkeesi myttyyn meni! Vai valehtelen minä!
    Vai olenko koskaan taikojasi tehnyt? Vai olenko pakanallisiin uhreihisi
    koskaan osaa ottanut? Neitsyt Maarian nimeen ja kaikkein pyhimysten
    nimeen olen — heitä olen palvellut, heille pyhää tuohusta polttanut!
    (Panu riistää jumalankuvan hänen kädestään ja heittää hänet itsensä
    pitkin maata menemään. Kuin villitty kimpoaa emäntä sieltä ylös.) Tapa
    minut, tapa vaan niinkuin Annikin tapoit! Niinkuin Reidan tapoit!
    Niinkuin Joukon menetit! Tapa minut, niin tuon saat (osottaa
    Ilpotarta) — sitä vuottaa ja väijyy — häntä olet naisenasi pitänyt,
    minua orjanasi — väkisin minut veit, paljon saavasi luulit, et mitänä
    saanut, et rahtuista rahoa, petyit kaupoissasi, Valamon kirkon kelloissa
    myötäjäiseni kelluu! Ota sieltä, jos yletät!

    PANU
    Pois näkyvistäni, narttu! Herennet haukkumasta! (Potkasee häntä
    sydänalaan. Emäntä horjuu ja hoipertuu alas vaaran rinnettä.) —
    Kuoliko se?

    ILPOTAR
    Räähkää, miten rääkyi! — Nyt siitä pääsit!

    PANU
    Itkisit, et ilkkuisi.

    ILPOTAR
    Mahdoit minua uskoa — enkö sanonut jo heti hänet tänne tuotuasi, ett’ei
    siitä naisesta tietäjän tekijäksi. Sinne meni Panujen suku! Eläisi nyt
    poika toisen naisen...

    PANU (raa’asti)
    Eihän ollut eläjätä sinunkaan sikiössäsi!

    ILPOTAR
    Kuoli, kun kuolevaksi toivottiin. Vaan olisiko kuollut, jos jäi Jouko
    syntymättä? Sano se, Panu!

    PANU
    En minä häntä tappanut.

    ILPOTAR
    Tappoivat ennen tietäjäin toivotuksetkin! — Sanotaan, että tappoivat
    toivotuksetkin! — Pelkäsit hänestä Panun tulevan Joukoa paremman.

    PANU
    Ei olisi porton äpärästä koskaan Panua tehty! Eikä tehtäisi! — Turhia
    toivot!

    ILPOTAR
    Porton äpärästä! — Toivonko? En toivo, en tule, vaikka käsin kantaisit,
    vaikka polvillasi rukoilisit! On uudet ystävät! On —! Vai porton
    äpärästä! Sekö palkka minulle, että taloasi hoidin, orjiasi opastin,
    että itseäsi kaikissa ahdingoissasi autoin! Kuka metsämiehet matkalla
    hoiti, kuka kylysi lämmitti, kun kylmästä tulit, kuka sinun tähtesi
    heimon parhaat miehet hylkäsi, kuka voudin viehätti, että sinulle
    hyvänä pysyisi ja hankkeesi menestyisi? Heitit, kun et enää tarvinnut!
    Vai äpärä poikani, ainoani, itkettyni! — Tulkoon pappi! — Siellä tulee!

    (KARI, REITA, RAJALAINEN, SAVOLAINEN, KAINULAINEN y.m. aseellisia
    kontolaisia tulee ajaen edellään ILPOA, JORMAA y.m. aseettomia
    panulaisia. Kuuluu huutoja: ”missä Panu?”)

    ILPOTAR
    Tääll’ on Panu!

    MARTINUS OLAI (tulee)
    Siinä hän on! — Tänne miehet! — Toiset palatkaa veräjälle niemen
    kannakseen! Elkää päästäkö ketään sisään eikä ketään ulos!

    PANU
    Mitä täällä teet? Mitä minusta tahdot?

    OLAI
    Tietänet kysymättäsikin, mitä sinusta tahdon. Kuninkaan ja kirkon
    nimissä vangitsen sinut, murhamiehen ja velhon. Sitokaa hänet!

    (Kari käy muiden miesten avustamana Panun kimppuun.)

    PANU
    Pois minusta! — Auttakaa, miehet! — Käykää päälle! — Tulkaa — tänne!
    — Ilpo!

    OLAI
    Pysykää siellä! Ken kätensä kohottanee, hänet keihäällä lävistän!

    PANU
    Ilpo! — Mitä seisotte?

    ILPO
    Emmehän mitä voi! Yllätti meidät aseettomat miehet!

    PANU
    Noutakaa aseenne! Rientäkää kylään!

    OLAI
    Pysykää aloillanne, olette saarretut!

    ILPO
    Emme pääse kylään ... oli pannut vartijat kannakselle...

    ILPOTAR (ilkkuen)
    Loihdi, Panu, aseet miehillesi! Tee temppusi, lue loitsusi, suuri
    tietäjä!

    PANU
    Murtakaa saarros! Elkää antako hänen minua ottaa! Kivillä heittäkää!
    Seipäillä lyökää! — Voi teitä raukkoja! (Koettaa riuhtaista itsensä
    irti.)

    OLAI
    Elkää päästäkö häntä!

    KARI
    Kyllä pysyy, kun minä pitelen! (Kiristää kädet selän taa.)

    PANU
    Ilpo! Vie voudille sana — että apuuni rientää!

    KARI
    Voudille!

    OLAI
    Sai jo tuomionsa voutikin. Noidan nuoli näkymättömästä kaaresta ammuttu
    selkäänsä sattui, hänet kosken padosta kuohuihin syöksi.

    PANU
    Noidan nuoli?

    KARI
    Noidan nuoli — jousesta noitumattomasta ammuttu!

    PANU
    Sinunko?

    OLAI
    Jumalatta eli, armotta kuoli — ei hänestä enää sinulle apua. — Tänne
    miehet! (astuu uhripuulle.)

    JORMA (astuu väliin)
    Elä iske pyhää puuta! Laske alas kirveesi!

    OLAI
    Alas epäjumalat!

    JORMA
    Jos Panun epähaltijan kuvan kaadatkin, säästä isiemme puu!

    OLAI
    Yhdessä kaatukoot yhteen kytketyt!

    JORMA
    Eivät ole meidän yhteen kytkemät! — Elä meiltä onneamme vie!

    OLAI
    Väisty vanhus! Onnen paremman sinulle sijaan annan.

    JORMA
    Ja minkä antanet?

    OLAI
    Annan ainoan oikean Jumalan.

    JORMA
    En sinun jumalastasi minä. Toiseksi luulin, toinen onkin. Hyväksi
    haastoit, laupiaan, lempeän lupasit, — on koston, vihan ja vainon jumala
    jumalasi. Toivoin tulleesi rauhaa, rakkautta tuomaan, luulin hyvänä
    vieraana viipyväsi, herttaisia haastelevasi, uusia opettavasi — olisi
    katsottu, olisi kuunneltu, olisi otettu, mikä oikeaksi nähtiin. Laaja
    on taivahan laki, kaikki hyvät haltijat orttensa alle mahtuisi — jätä
    pystyhyn pyhä puumme!

    NAISIA (puun ympärillä)
    Jätä pystyyn pyhä puumme!

    OLAI
    Pois naiset! — (lyö puuta.) Laho on pyhä puunne! Ontosti kumahtaa! —
    Iskekää miehet!

    RAJALAINEN
    Pidä keihästäni! On siinä kaskimetsää, on tasaista tanhuata!

    JORMA
    Sua opastin, sinut Panun pauloista pelastin! — Ei kuule!

    SAVOLAINEN
    Hakataan yhdellä tiellä koko lehto! — Pidä takkiani!

    RAJALAINEN
    Nyt uskallatte?

    SAVOLAINEN
    Ei nyt pelkoa Panusta.

    KAINULAINEN
    Katso kummitusta! — Mikä jumalalta käden vei? Menköön toinenkin!

    SAVOLAINEN
    Menköön pääkin!

    RAJALAINEN (hakkaa puuta)
    Siin’ on verkkojen varastamasta! — Siinä pyydysten pilannasta! —

    SAVOLAINEN
    Siinä karjan kironnasta!

    KAINULAINEN
    Siinä hallan huounnasta!

    HUUTOJA PANULAISTEN PUOLELTA
    Pyhän puun kaatavat! — Voi, mitä tekevät! — Pyhän lähteen jalkoineen
    sotkevat! — Ei tule ikänä haltija näille maille takaisin!

    ILPOTAR
    Uuden ja paremman pappi antaa!

    NAISTEN HUUTOJA
    Olisi antanut olla pyhän puun kaatamatta! — Sydäntäni vihloo!

    PANU
    Heille otukset eteensä ajoin! Karhut kiersin! Hirvet hiihdin! kaupat
    kävin! — ei kohoa avuksi yksi ainoa käsi! (Puu kaatuu.) Tuli taivahan
    polttakoon!

    JORMA
    Voi, minkä teki!

    OLAI
    Siinä hän makaa murskana maassa! Suulleen suistui jumalanne! Kukistettu
    on valtasi, Panu! Voimaton on vihasi, kärjettömät kirosi! — Voitettu
    olet!

    REITA
    Taattoni kuolemansa kosti!

    KARI
    Annikki kosti!

    OLAI
    Vanhurskas Jumala kosti. Häntä pilkkasit ja uhmasit, Panu. Kirkon
    kirosit ja häpäsit, minut, Jumalan palvelijan, tappaa aioit. Siitä olet
    sidottu ja siitä olet palkkasi saapa! — Teille, jotka häntä
    sokeudessanne seurasitte, minä armon ja anteeksi annon julistan. Ken
    oikean uskon omistanee ja kasteen kohta paikalla ottanee, saakoon
    metsänsä pitää ja eränkäynti-oikeutensa. Uusi kuninkaan vouti kastetut
    kuninkaan metsästäjinä pitää, vaan kastamattomat pois karkoittaa.
    Haltijanne huoneen hävitin, mutta samalle sijalle rakennamme Herralle
    temppelin. Siinä te uutta Jumalaa palvelette.

    ÄÄNIÄ
    Ei osata — ei tiedetä...

    OLAI
    Tulen teitä neuvomaan ja opastamaan. Olen hänestä teille jo kertonut ja
    julistanut. Yhä vielä lisää kerron ja julistan. Ett’ette koskaan ilman
    opastajaa olisi, jätän teille opastajaksi uuteen uskoon Reidan —

    PANU
    Reidan?

    ILPOTAR
    Reidan!

    (Seuraavan kestäessä lähentelee hän REITAA ilmeisellä
    mielenkiinnolla.)

    OLAI
    Reidan, joka teille pyhiä kirjoja lukekoon ja lapsenne lukemaan
    opettakoon. Ei ole hän teille outoa heimoa eikä vierasta verta. Omaa
    sukuanne hän on, veljenne, jonka retket Jumala ihmeellisesti johti ja
    valasi, että teitäkin nyt valaista voisi. Viisaasti luuli Panu
    tehneensä, kun hänen taattonsa tuhosi ja talonsa poltti. Nyt ovat hänen
    hankkeensa häntä itseään vastaan kääntyneet. Panulan nyt Reita
    omaksensa saakoon ja siinä asukoon. Pappilaksi Panula muuttukoon.
    Opettajanne hän olkoon niinkuin isänsä ennen kuuluu olleen, mutta
    oikeaa tietoa hän teille jakakoon, opettakoon teitä tuntemaan ainoata
    oikeata Jumalaa, joka on kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki,
    ja hänen nimeensä nyt kastettavaksi käykää!

    ÄÄNIÄ (hyväksyviä ja nurkuvia)
    Isä, Poika ja Pyhä Henki!

    PANU
    Et tehnyt tätä, et minulle mitään mahtanut, jos ei oma vereni vastaani
    noussut, oma tappamani takaisin tullut. Minua oli auttavinaan, sinua
    auttoi, sala-ansat viritti, itselläni pääni hinnan maksatti. Oli jo
    Reidan henget hallussani, kohta olisi sinunkin henkesi olleet. Kerran
    pelastuit, toiste et olisi. Vaan vielä sodat syttyvät, vielä vainot
    viriää, vielä vihat entistä isommat pilviä punaa! Nousevat sauhuna
    ilmaan kirkkosi ja palavat pappilasi! Vielä Korpivaara Kontolan
    kukistaa —

    OLAI
    Käy — lähdemme, miehet! Vie hänet venheihin, Kari.

    KARI
    Tuoss’ on, taluta itse! — (heittää köyden kädestään.)

    REITA (tarttuu köyteen)
    Minä talutan!

    OLAI
    Etkö tule kanssani, Kari?

    KARI
    En tule kanssasi enempi. — Nyt sinua seuraan, Jorma! On helppo
    ollakseni, ei nyt Panun isku päätäni paina.

    PANU (alta kulmainsa väijyen)
    Yhtä sinulta kysyisin, enhän sinulle enää mitään mahda: sano suotta
    minulle salaiset sanasi, joilla minut voitit — et heitä enempi
    tarvitse...

    REITA (hädissään)
    Elä sano Panulle sanojasi! Elä sano sanojasi!

    ILPO JA MUUT
    Sano sanasi, sano!

    ILPOTAR
    Elä sano, elä ilmaise...

    PANU
    Etkö uskalla?

    OLAI
    Salaiset sananiko? — Ne juur’ikään kuulitte. Nimeen Isän Pojan, ja Pyhän Hengen
    — siinä sanani!

    PANU (ylenkatseellisesti naurahtaa)
    Ei ne oikeat sanasi! — et uskaltanut — vielä minua pelkäät!

    (MARTINUS OLAI, PANU, REITA y.m. lähtevät.)

    JORMA
    Minne viet hänet?

    OLAI
    Kaikista pahoista töistään palkkaansa saamaan — Turkuun tuomittavaksi ja
    roviolla poltettavaksi. (Menee.)

    JORMA
    Roviolla poltettavaksi! Jo tuli tuho tietäjälle, jo Panuille päiväin
    päätös — taisi tulla Karjalan kansallekin.

    ILPOTAR
    Ei kansalle tuhoa tullut — Panu otettiin, Reita sijaan annettiin — on
    sukuamme, on omaa heimoamme, on pojalla isänsä muinaiset haltijat —
    rinnan heitä papin haltijain kanssa palvelemme, toista toisen vuoron —
    ei ole tarvis vaihtokauppoja katua. — Kastettavaksi kutsui pappi —
    käydään kaikki, kaste otetaan!

    1:N MIES
    Lupasi pappi eläessä hyvän huolen pitää...

    MUUAN VANHA VAIMO
    Ja kuoltua sanoi avonaiset taivaat antavansa...

    JORMA
    Valetietoa oli Panun tieto, pahoin teki kaikki, väärät haltijat toi,
    oikeat pois pelotti, tyhmät taiat neuvoi, pyhät paikat pilasi, hyvät
    haltijat häpäsi ja vihotti, — en olisi toki tuota loppua hänelle
    tulevaksi suonut.

    4:S MIES
    Mitä teemme, miehet?

    ILPOTAR
    Teette min’ sanoin!

    4:S MIES
    En akalta neuvoa kysynyt. Sano mielesi, Jorma!

    1:N MIES
    Sano, Jorma, käymmekö kastettavaksi?

    JORMA
    Nytkö Jormalta neuvoa kysytään? Ei ennen hänen tietojaan tarvittu. Vaan
    kun mieltäni kysytte, niin mieleni sanon. Väinön tiedon hylkäsitte,
    ainoan oikean annoitte ylen. Sama teille luopioille, kenen jumalia
    palvelette. Ei vääristä tiedoista toinen toistansa parempi. Tehnette
    niinkuin vaatii voittajanne.

    ILPO
    Entäs sinä, Jorma?

    JORMA
    Minä en Väinöä kenenkään Kiesukseen vaihda. En kärsi kuulla kellojen
    tältä vaaralta kumisevan, ei siedä silmäni nähdä kaskisavujen pyhän
    vuoren rinteiltä nousevan, mistä ennen uhrisavut ukon ilmoihin yleni.
    Pois lähden! Tuonne salojen siintävien siimekseen katoan! — Siellä
    Tapiolle uudet puut pyhitän. Tuosta taimen otan, vanhan puun maahan
    uuteen istutan. — Lähdemme Kari!

    KARI
    Lähdemme — hetipaikalla!

    1:N MIES
    Ottakaa minutkin!

    2:N MIES
    Minäkin tulen!

    3:S MIES
    Minä myös!

    1:N MIES
    Koko heimo lähtekäämme!

    4:S MIES
    Jako heittäisimme talomme ja tavaramme Kontolaisten saaliiksi?

    ILPOTAR
    Laulajan loruja, ukko houkon hourehia!

    4:S MIES
    Mieletöntä on Jorman puhe, päätöntä on koko heimon suotta pakotta
    lähteä nälkäkorpeen kuolemaan. En lähde, ennen vettä päähäni valatan.
    (menee.)

    JORMA
    Nälkäkorpeen taivaasta kuolemaan? On taivas korpienkin takana. (Osoittaa metsiä,
    jotka heloittavat nousseen päivän valossa.) Tahdotteko kuulla laulua
    Jorman?

    KARI
    Tahdomme kuulla — laula, lähtövirtesi viritä!

    ILPOTAR
    On tuo kuultu — (menee.)

    (Kaikki muut paitse JORMA, KARI, KARITAR ja joitakuita
    muita menevät.)

    JORMA
    Eivät tahdo kuulla tarua Jorman taivaasta — pois menevät.

    KARI
    Elä heistä — menkööt, kun menevät, sekasikiöt! Mieltäni etovat. Laula,
    laula, runoa rintani, säveltä sointuvaa nyt sydämmeni halajaa!

    1:N NUORI MIES
    Niin minunkin!

    2:N NUORI MIES
    Niin minunkin!

    JORMA
    Sanat tiedätte, sävelen tunnette?

    KAIKKI
    Tiedämme, tunnemme!

    JORMA
    Niinpä soikoon pyhältä uhrivaaralta vielä viimeinen uhrivirtemme:

    (JORMA nousee uhripaaelle, KARI ottaa Jormalta kanteleen
    ja säestää.)

    JORMA
    Lähin kurja kulkemahan,
    Henki heikko heilumahan,
    Parempihin pääsemähän.
    Kulin päivän korpimaita,
    Ahomaita toisen astuin,
    Kolmannen keveitä maita,
    Vuorten harjoja vaelsin.
    Loin ma silmän luotehesen,
    Poikki maiden pohjosehen,
    Paistoi aurinko ahoilla,
    Vaaroilla iki-isoilla,
    Loisti, hohti huone,
    Lehdot kulta kuumottivat,
    Tiesin taivoksi Tapion,
    Asunnoksi autuaitten.

    MUUT
    Tiesin taivoksi Tapion,
    Asunnoksi autuaitten.

    JORMA
    Oli pihlaja pihalla,
    Tuvan eessä tuuhut tammi,
    Käki kukkui pihlajassa,
    Toinen tammessa helisti.
    Siin’ on talo silloin tehty,
    Kun oli taivaskin taottu,
    Siell’ on salo saalihinen,
    Viljahinen vaaran rinne,
    Aina runsas riistakorpi,
    Erä tuomatta tulevi,
    Ajamatta antauvi!

    MUUT
    Erä tuomatta tulevi,
    Ajamatta antauvi!

    JORMA
    Siell’ ei laske Luojan päivä juhannus,
    Alene ei aurinkoinen,
    Ain’ on kesä kestämässä,
    Aina armahin,
    Lakastu ei lehti puusta,
    Kummut kukkivat iäti,
    Eik’ ole huolta huomisesta,
    Ei suruja syömmen alla,
    Ilo mielessä asuvi,
    Tyyni riemu rinnassamme,
    Taaton suurilla saloilla,
    Asunnoilla autuaitten.

    MUUT
    Taaton suurilla saloilla,
    Asunnoilla autuaitten!

    (Esirippu.)