II

Krokelbyssä tunnetaan hänet tavallisesti nimellä Rampa ... joskus
myöskin nimellä Sammakko tai Konnikainen tai Kapsäkki. Ne ovat tietysti
pilkkanimiä eikä niitä paljoa käytetä hänen kuultensa ... eivätkä siivot
ihmiset takanapäinkään. Hänen oikea nimensä on Sakris Kukkelman...

Nyt hän on joutunut Krokelbyn reunaan, sumusta häämöttävän lehmuksen
juurelle, jonka kohdalla syrjäpolku yhtyy valtatiehen. Siinä hän nousee
jälleen kävelemään... Riisuu rukkaset ja ripustaa ne toiseen
ranteeseensa ... ja työntää viluiset kädet taskuihinsa. Seisoo
paikallaan ... pää alakuloisesti painuksissa... Ja katselee
huolestuneesti silmiään pyöräytellen ja ikävöiden ensin tuonne vanhaan
herraskartanoon, joka kuultaa etempää, yksitoikkoisten niittyjen
keskeltä, savisen ja leveän joen rannalta: tulvavettä lainehtivan
Vantaan. Tuo samea Vantaa vierii nimittäin ohi melkoisen läheltä hänen
kyläänsä.

Kartanon pihalla ei näy liikettä. Onhan talo vähän niin kuin hyljätty:
sen maat jaettu huvilakylien tonteiksi ... ja ainoastaan vuokralaisia,
työväkeä, asuu sen yläkerroksessa ... alemmassa ei ketään. Pari kolme
koivua, jotka ovat jäljellä aikoja sitten istutetusta koivukujasta,
koska ne ovat vielä rivissä, seisoo syvällä vedessä, sillä joki on nyt
levinnyt sievoisen matkaa lakeudelle, ulottuen aina kartanokummun
juurelle asti. Koivut ovat myrskyjen runtelemat ja talon
vuokralaistenkin katkomat ... he kun näet tarvitsevat paljon polttopuuta
hatarissa asumuksissaan: sattuuhan joskus tulemaan kylmäkin talvi.
Sadetta on nyt ollut monta, monta viikkoa ... sumujen lomassa.

Mitäpä Sakris Kukkelman tuonne katselee? Huviksensa vain ...
ajankuluksi. Mitään erikoista ei hän ole toivonutkaan siellä
näkevänsä... Ei mitään, mitään erikoista ... katselipa muuallekin! Ei
mitään uutta.

Koivujen seisominen vedessä tuo Sakrikselle mieleen hänen märät jalkansa
... ja ponnistuksesta kuumennutta selkääkin alkaa jälleen vilustaa.
Silloin lähtee hän hoipertelevin askelin tallustelemaan kotiinsa ...
kylmään, yksinäiseen ja tuskallisen kolkkoon asuntoonsa.

Maantie nousee töyrylle, jolle toinen puoli kylää on rakennettu. Toinen
puoli sensijaan on levinnyt laaksoon: tuolla alhaalla niitä näkyy paljon
pieniä huviloita ... niin kuin tulitikkulaatikoita... Alangon pinnasta
kohoavat harvametsäiset mäet kuten luodot merenpoukamasta. Varakkaampien
ja rikkaiden talot ovat täällä mäellä. Niin, täällä asuu enimmäkseen
herrasväkeä ... huviloissaan, joita pilkistelee pitkien koivujen,
synkkien kuusien ja harrottavien mäntyjen keskeltä. Eräissä näistä
huviloista on omenapuitakin ... ja kesällä on ne kaunistettu
kukkalavoilla. Muutamissa komeilevat tornit: joskus valkealla pellillä
taikka kuparilla päällystetyt, joskus punaisiksi maalatut ... muodoltaan
kummalliset: milloin kuin kypäröitä, milloin taasen jonkinmoisten
maustemyllyjen näköisiä. Tuimina nuo tornit kurkistelevat harmaan ilman
alla...

Torneja ovat eräät työläisetkin koettaneet hommata ... ne onnelliset,
joilla on omat huvilansa. Torneja ... sekä muuta kaunistusta. Tuossa on
hoikka torni rakennettu ylhäälle mökin päätyyn: pikku katos neljän
korkean pylvään varaan ... ikään kuin maalaiskartanoitten
ruokakellotapuli. Mutta pylväitten kiinnitys on ollut huono, ne ovat
kallistuneet vinoon, ja niiden keralla koko kattolaitos... Tuolla
jälleen on torni perustettu vankemmin. Sen kannattimista pistäytyy kaksi
maahan asti ... yli huvilan räystään kuin tikapuut. Nämä kaksi ja vielä
yksi kannatin lisää, mutta edellisiä lyhyempi, nojautuvat savupiippuun
ja muodostavat kolmisin sateenvarjon tapaisen rungon, jonka ruoteiden
päälle tornin musta huopakatto on vedetty. Sakris tarkastelee laitosta
... koska hän on rakennusmestarikin. Se torni pitää; ainoa vika siinä
on, että savupiippu on jäänyt liiaksi tornin räystäitten alle. Muuten on
pikku murju iloisen näköinen ... vihreäksi maalattu... Ja toisiakin
maalattuja huviloita näkee täällä: joku punainen, joku valkea ... yksi
sininen. Enimmäkseen niissä on musta katto ... mutta parissa valkea niin
kuin siihen olisi äsken satanut lunta. Muutamissa on hyvin suuret
ikkunat, puolen seinän levyiset. Sellaisissa on valoisaa.

Rammalla ei ole huvilaa... Hänen täytyy asua vuokratalossa. Se näkyy jo
tuolla alangolla, harmaana ja yksitoikkoisena. Kolmikerroksinen ... tai
kolmas oikeastaan ullakkohuoneita, törröttäen tasakantisena laatikkona
huvilan katolla. Muodoiltaan muistuttaa huvila matkalaukkua. Mutta
paljon siihen mahtuu väkeä...

Huvilan päädyssä kuultaa vielä vanha, iso kirjoitus, entisen kaupan
kyltti: Lihakauppa.

Ikävä siellä on Sakriksella, pohjakerroksen asukkaalla...

Jospa asuisi edes ylempänä, niin olisi kirkkaampaa..! Ja olisi lämmin
lattia alla. Milloin on kirkas ilma ... kevättalvella ja kesällä ...
näkisi yläkerroksista hyvin kauas. Söörnääsiin ... ja Helsingin
tornitkin... Toiseen kerrokseen näkyy läheinen meri.