V

Siinäpä on Sakris lämmitellyt itselleen puuroa. Pienoinen hiillos
lähettää häneen heikkoa, suloista hohdettaan. Sitten hän aterioi ...
suoraan emalisesta kattilasta, jonka hän asettaa jalkainsa väliseen
kuopperoon, keinutuoliin, sanomalehden päälle ... Helsingin
työväenlehdistä jyrkemmän: sitä lainailee hän joskus naapureilta, koska
hänellä ei ole nykyään rahaa tilata omaa lehteä...

Kahvikupista juo hän vettä vaatimattomien palainsa painimeksi.

Ei hän paljoa tarvitse. Elää kyllä näinkin... Jos hän saisi aina
tällaistakin ... jos eivät viimeiset ansiorahat, pienellä
räätälöimisellä saadut, ihan loppuisi, niin...

Kunpa kaikki ihmiset olisivat ruoka-asioissa yhtä tyytyväisiä kuin hän!
Ja muissakin ... itsekkäissä asioissa ... huolehtiessaan omasta
mukavuudestaan. Silloin ei olisi rikkaudentavoittelua... Silloin eivät
ne pirut tai pahathenget, jotka viettelevät ihmisen sielua rahalla,
saavuttaisi kannatusta ... kun ei kukaan tahtoisi kultaa! Ei olisi
rahaakaan! Ja kun rahaa ei olisi, niin ei koottaisi kapitaaleja ...
eivätkä valtakunnat joutuisi sotiin, joihin kapitaalinhimoiset niitä
viettelevät...

Tyytyväisyys ... sepä sentään jotain olisi!

Olisipa Sakriksella nyt vielä kahvijauhoja, joista voisi keittää
itselleen iltakahvin..!

Mutta: pahaa on oikeastaan kahvikin ... myrkkyä ruumiille... Niin sanoi
se vegetaaritohtori, joka piti täällä niitä esitelmiä. Myöskin kahvista
pitäisi päästä! Mutta ihminen on niin huono. Ikään kuin pahahenki
hänessä piilee ... jossakin syvällä... Jokin sellainen, joka tahtoo
kahvia ... vaikka kahvi on pahaa... Se piilee kuin perisynti, kuten
kristityt sitä nimittäisivät.

Perisynti?

Synti?

Syntiä ei ole mikään ... mutta vahingollinen on syntiä!

Sakriksen terveydelle on kahvi kyllä vahingollista.

Ja kuitenkin miettii Sakris nyt, että hänen täytyisi huomenna kavuta
ylempiin kerroksiin lainaamaan tuttaviltaan vähäsen kahvia.

Uunin edessä alkaa raukaista. Vaatimaton ravintokin väsyttää kivulloista
ja itseään melkein ruuattomuudella kiusannutta miestä.

Onko viimeisten viikkojen paasto häntä auttanut?

Se olisi auttanut ... niin Sakris uskoo... Olisi auttanut, jos hän olisi
saanut maata vielä jonkin aikaa lisää rauhassa. Mutta sitten täytyi
ruveta etsimään työtä.

Kipu ruumiista on sisällä ja uunin ääressä melkein hälventynyt...

Liian varhaista lienee mennä vielä nukkumaankin ... vaikkapa ulkona
onkin jo pimeä.

Ikävystyen ja ikävöiden katselee Sakris vetisen harmailla silmillään,
joiden alla kiertävät tummat vaot, milloin kattoon, milloin seinille ...
milloin uunin vieressä olevalle makuulavalle ... ja tuuheat, punertavat
kulmakarvat rypistyvät mietteissään ja tuskastuneina. Vernissalla
voidellussa lautakatossa ei ole mitään muuta näkemistä kuin hämähäkin
verkkoja nurkkauksissa. Eikä niissä verkoissa pörise nyt edes
kärpästä... Kylmyys lopetti taistelun mustan hämähäkin ja kärpäsen
välillä ... taistelun, jossa iso ja väkevä syö huonompansa ... imee sen
verta. Kummallista! Eikö Luontokaan, joka on niin kaunis ... kesällä,
auringonpaisteessa ... eikö Luontokaan ole viaton? Uskovaiset sanovat,
että ihmisen synti on luonnon turmellut... Pappien uskottelua! He
saarnaavat synnistä ... väittävät synniksi sitä, että köyhä ehkä rupeaa
pyytämään itselleen sellaista, mitä rikkaammilla on ... ja papeilla
itsellään varsinkin. Köyhät uskovat ... ja silloin saavat papit ja
rikkaat pitää rikkautensa ja mukavuutensa... Papit tukevat kapitaalia
... ja kapitaali tekee sotia. Risti kädessä kulkevat papit armeijain
riveissä ... yllyttämässä kansaa tappoon ... riistämään toiselta
kansalta rahaa oman kansansa rikkaiden kukkaroon. Se ei ole muka
syntiä... Papitko ... ja lukemattomat heidänlaisensa ihmiset ...
lienevät pilanneet Luonnonkin ... niin että hämähäkki imee kärpästä?
Siitä pitäisi saada selvyys!

Mitähän Nietseske-kirja tästä sanoisi?

Pitäisi ... lukea se kirja viimein kokonaan. Sen tekijän nimi on Sara Husta
... Naiselliselta ja naurettavalta tuntuva nimi ... niin
naurettavalta, ettei Sakris ole sitä maininnut tutuilleenkaan, vaikka
onkin itse kirjaa heille kiittänyt ja kehottanut heitä sitä lukemaan.
Sara Husta? Hm! Mutta ainakaan kristillinen ei se teos ole... Sakris ei
tunne minkäänlaista kristillisyyden tarvetta. Ei ole ollut kristitty
siitä saakka, kun hän alkoi lukea noita räätälimestarinsa lehtiä, joista
näki, minkämoiseksi Kristuksen oppi on tehty. Mutta mistä puhuu Sara Husta,
joka on varmasti mies, koskapa hän moittii naisia? Mies, vaikka
paneekin puheensa naisen suuhun ... kai pilkallaan: ivan allekin voi
kätkeä kitkeriä ja ankaria totuuksia.

Niin, mistä puhuu Sara Husta?

Vakavista asioista... Kaikenlaisesta...

Hartaasti oli Sakris käynyt kiinni tähän isoon kirjaan ... koska
lehdissä oli kehuttu sen epäkristillisyyttä. Sakris osti sen ... ja
leikkasi vaaleiden kansien suojaksi lisäkannet sanomalehdestä. Nyt ne
kansipaperit ovat aivan kellastuneet ja kuluneetkin.

Mutta ehkäpä eivät Sakriksen silmät ole enää yhtä terävät kuin
nuorempana, vai mistä se johtunee: aina, kun hän ottaa Nietseske-kirjan
tutkiakseen ja etsii siitä totuuksia, on hänen melkoisen vaikeaa seurata
noita syvämielisiä ajatuksia ... silmät vain tahtovat mennä umpeen...
Mutta jotakin hän on siitä jo oppinutkin... Sakriksen mielestä se olisi
ei ainoastaan luettava, vaan osattava ulkoa, kannesta kanteen ... niin
kuin katkismus, jota äiti pakotti hänet pienenä lukemaan: lapsen
aivoille vielä vaikeampaa kuin tämä kirja aikuiselle. Jos ei
räätälimestarilla olisi ollut työväen lehtiä, niin tuskin olisi Sakris
koskaan oppinut oikein lukemaan ... niin hän luulee.

Tuolla on Sara Hustan Nietseske-kirja, pienellä hyllyllä makuulavan
päässä ... kalenterien, unikirjan ja hänen muiden kirjojensa joukossa.
Sakris: hän rakastaa kirjoja ... kuten työväki yleensä ... ja halveksii
talonpoikia, jotka eivät seuraa tällaisia vakavia asioita. Kuinkahan
monella tilallisella siellä Hanabölessä on muita kirjoja kuin
hartauskirjat? Sellaisia pöhköjä ovat maanjussit ... peltojaan vain
ajattelevat, ja suurista asioista pysyvät tietämättöminä ja takapajulla
kuin pässit!

Rupeaisikohan tässä lukemaan Nietseskeä ... vai soittamaan?

Kirjahyllyllä on myöskin Sakriksen harmonikka. Sen helat
houkuttelevat... Ja sen kureiden nurkat ovat kaunistetut punaisella
sahviaanilla... Suuri, kaksirivinen harmonikka...

Rupeaisi soittelemaan: vetäytyisi sänkyyn, peitoksi sovitetun säkin ja
päällystakin alle, jossa pakotus seljästä ja sääristä asettuu. Siinä
kyljellään vetelisi alakuloisia tunnelmia... Ja miettisi itsekseen.

Vai ajelisiko illan kuluksi partansa? Se on jälleen kovin törkeällä
sängellä... Ja kampaisi hiukan tukkaansa ... jo valmiiksi huomiselle
työnhakumatkalle ... niin että hän näyttäisi siistiltä. Näyttäisi
komealta!

Kukkelman rupeaakin ajamaan partaansa. Huolellisesti ja tarkoin hän sen
tekee. Siisti tuleekin ... ylähuuli ja leuka ihan puhtaaksi. Siinä menee
aikaa, vettä kuumentaessa, veistä teroittaessa, leukaa sutiessa.

Sitten hän kampailee tukkansakin, hartioille asti ulottuvan tukkansa,
tuon pienen kuvastimen edessä, joka riippuu Romeon Julian ja kuvan alla.
Ihastuneesti katselee hän itseään. Ja ajattelee siinä:

Olisipa tässä ... toverina ... nainen. Hilsu... Tai vaikkapa vaimo..!

Mutta naiset nyt ovat kaikki sellaisia ... sen hän on kokenut!

Kun hän löytäisi yhden ainoankin oikean naisen! Kunnollisen ... ja
siistin... Ja nuoren!

Kesken kampaamistaan katselee Sakris tauluaan ... siniseen leninkiin
puettua Juliaa. Ja punaiseen samettiin puettua Romeota... Julia kuultaa
suloisena lamppupaperin varjosta...

Sellainen nainen jos Sakriksella olisi..! Nuori ja hento ... vetreä...
Vieno kuin ruusunkukka! Viaton ja koskematon.

Muista on hän saanut tarpeekseen.

On hänellä naisia ollut! Kukaan ei arvaa, kuinka paljon hänellä
oikeastaan niitä onkaan ollut. Semmoinen hän on: veitikka!

Häneen rakastuvat aivan kaikki naiset ... jos hän tahtoo! Tahto: sitä
vaatii ihmiseltä Sara Hustankin kirja. Yli tavallisen ihmisen tahdon
kulkevaa tahtoa!

Jotkut nauravat, harmissaan, kun hän puhuu entisistä
rakkausseikkailuistaan. He eivät tiedä, mikä Sakris sellaisissa saattaa
olla..! Voimakas hän on, hirmuinen ja suloinen... Suloinen: sillä hän
antaa toiselle sydämensä ... ja antaa kaikki ... jokaisen penninsä! Asia
on hänelle syvä ja vakava; siksi hän lumoaa.

Naiset ovat rakastuneet häneen ... eräät karanneet hänen kimppuunsa kuin
pedot ... vieneet häneltä sielun ja ruumiin.

Pelkkiä ämmiä eivät hänen hilsunsa suinkaan ole olleet ... kuten
kivimies Bergman, täällä vinnitötterössä asuva, kerran väitti. On
hänellä ollut nuoria ja kauniitakin. Kaikki tytöt hänet ottaisivat ...
jos hän huolisi ... kaikista.

Mitä tulee siihen saunaemäntään, kurttuiseen ja likaiseenkin, joka hänet
vietteli, räätälinsällin... Sekin ämmä! Sakris oli kaivannut naista,
puhdasta ja uskollista... Kaivannut vakavasti ... koskapa hän ei siellä
Hanabölessä tahtonut kävellä öillä aitoissa niin kuin toiset pojat ...
raakamaiset... No niin, mitä siihen saunaemäntään tulee ... rumaan ...
niin Sakrista ei hän sentään saanut aivan ryöstetyksi ... vaikkapa
tahtoikin häntä välttämättä kanssaan naimisiin. Tahtoi, Sakriksen
sulouden ja hänen rahojensa tähden. Rahaa ne entisetkin ovat halunneet
... jossakin määrin kaikki. Jospa hän löytäisi kerran sellaisen, jolle
raha ei kelpaisi ollenkaan! Joka pitäisi hänestä itsestään ... ei hänen
tukkansa vuoksi eikä hänen silmiensä ... eikä yhtään rahan vuoksi, vaan
ennen kaikkea hänen sielunsa tähden! Sellaisen, joka uhraisi hänelle
aivan kaikkensa! Sille hänkin ... uhraisi.

Saunaämmän lumoista hän pääsi pian, kun huomasi, että nainen tyrkytteli
muillekin rakkauttaan. Oli jo saanut osansa Sakriksesta: niin vähäinen
hänelle riitti ... ei tahtonut sielua ... eikä paljon muuta kuin rahaa.
Se olikin Sakriksen viimeinen erehdys sitä lajia. Ja siinä hän oli
ainoastaan oppinut, kuinka naisia on käsiteltävä. Turhaanpa hän ei ollut
uhrannut ämmälle itseään ... ja antanut hänen sivellä kaunista
tukkaansa.

Se tukka sitten!

Mistä hän oli tällaisen tukkakuosin saanut?

Sehän oli juuri sillä puhujalla ja vegetaarilla, joka piti Krokelbyssä
esitelmiä ... ja paransi sairaita ihmeen avulla. Ihmeen, totisesti:
kuhnimisella ja paastoamisella. Huokeaa on siten parantua ... eivätkä
lääkkeet maksa juuri mitään... Kaunis ja jumalallinen mies se oli;
salaperäiset hänen taitonsa. Miksi hänellä oli pitkä tukka ... niin kuin
Simsonilla aikoinaan? Simsonin tukassa piili salainen voima ... niin
suuri, että hän kaatoi kokonaiset kirkot. Tuolla punertavalla ja
terveellä tiedemiehellä oli sellainen Simsonin tukka.

Hänet nähtyään Sakris Kukkelman alkoi kasvattaa itselleen pitkää tukkaa,
koska saunaemäntä sanoi, että se tekisi hänen selkänsä vammankin melkein
näkymättömäksi... Ja niin sanoivat ne tytötkin, jotka myöhemmin hänen
tukkaansa ihailivat.

Mutta jospa he eivät riippuisi ainoastaan hänen tukassaan! Jospa he
riippuisivat kiinni hänen sanoissaankin ... ottaisivat oppia häneltä ...
eivätkä ainoastaan töllistellen ihailisi hänen tukkaansa! Silloin tulisi
tyttöjen kanssa seurustelusta muutakin kuin pelkkää hauskuutta... Kuka
tiesi, vaikkapa avioliitto. Kyllä Sakris heilistään tai vaimostaan
pitäisi huolen ... jos saisi oikean tytön.

Tytöt tulivat hänen luokseen... Tai tulevat vieläkin... Rientävät
parvessa, katselevat häntä ihailevin silmin, ja nauttivat kahvista, jota
hän heille keittää ... tai keitti. Ja nauttivat hänen soitostaan ja
laulustaan: hän näet osaa tavattoman joukon kuplettilauluja. Niitä hän
oppi aikoinaan täällä Työväenyhdistyksen talolla... Ja harmonikkaa hän
soittaa paremmin kuin kukaan muu: harva saisi siitä lähtemään niin
pehmeitä ja sulavia ääniä kuin hän ... ehkä ainoastaan venäläiset
sotamiehet, jotka nykyään on ajettu Suomesta pois. Nuo iloiset ja
hyväsydämiset sirkkuset, heillä ei ollut oikeastaan muuta vikaa kuin
että olivat sotamiehinä pilatut kasarmeissa: veivät mielellään naisia ja
tyttöjä. Sakrikselta eivät vieneet enää ... sitten kun parhaimmat tytöt
tutustuivat häneen. Niille tarjosi hän kahvia ... vehnäsen kanssa ... ja
tarjosi appelsiineja. Siihen aikaan sai vielä ostaa appelsiineja.

Mutta lopultakaan: hän ei välitä tytöistä. Eikä mistä hyvänsä naisista.
Miksi ei? Milloin olisi tullut vakava aika puhua jonkun kanssa heistä,
minkämoisen avioliiton pitäisi olla ... omantunnonavioliittoa ja
sellaista ... niin eivät naiset tietysti ymmärtäneet. Nauroivat ...
pärskyivät. Jättivät kaiken sikseen ... juuri kaikkein parhainta
lähestyttäessä. Yksi erehtyi menemään sotamiehen kanssa. Tietysti
sellaiset miehet, joilla on kiiltävät napit ja koreat olkalaput ja jotka
osaavat murhata ... tietysti he ovat mieleisiä naisista! Nainen on
verenhimoinen. Ja ahnas pintakorealle ... kuin harakka.

Sotamiehen kanssa oli Sakriksen tytöistä mennyt yksi ... vaikka oli
oikeastaan ihastunut Sakrikseen, hänen sanoihinsa, soittoonsa ja
lauluunsa.

Muut tytöistä ... millaisia he olivat? Toiset kaksi, joille rampa oli
lainannut rahaakin, kastelivat lähtiessään hänen kukkiaan suolavedellä,
niin että ne kuolivat. Piruko naisia joskus näin riivaa? Ainoastaan
kupletteja ja soittoa he tahtovat ... sitten hätääntyvät ... lentävät
matkaansa, eivät malta odottaa. Siksi he hylkäävät rakkautensa.

Oman rakkautensa: sillä näkeehän Sakris jokaisen tytön ja naisen
silmistä, että niissä palaa häntä kohtaan rakkauden tuli.

No, kaksi tyttöä Sakriksella kyllä oli ihan ominaan. Tupakkatehtaan
tyttöjä Helsingistä. Mutta toiseen heistä Sakris lopulta kyllästyi: se
tuli tuhlaavaiseksi. Ja toinen oli oikein ruma ... niin ettei rampa
voinut käydä hänen kanssaan kahviloissakaan. Ja sekin puhui rakkautensa
ohella vielä rahoista ... joten Sakris jätti hänetkin.

Todella uhrautuvaisia hän tahtoo, ei ahneita. Ja tahtoo valita samalla
kauniin ja nuoren.

Hän on naisten hurmaaja.

Onpa hänellä ollut muutaman rautatieläisen vaimokin täältä Krokelbystä.
Mies oli jättänyt naisraukan: lähtenyt töihin jonnekin kauas, josta ei
ilmoittanut vaimolleen mitään eikä lähettänyt rahaa hänelle ja
lapsilleen. Vaimo joutui suureen puutteeseen. Ja lopulta hän keksi,
missä on sydän ja mistä lähtee apu! Sakrikselta! Sakris antoi kohta
hänelle kukkaronsa tyhjäksi. Se nainen vasta oli kaunis! Ja sille oli
Sakris näyttänyt, mikä mies hän ... mitä varten hänellä on pitkä
tukkansa... Simsonin salaperäinen tukka. Kuinka heillä oli ollut
hauskaa. Mutta sitten tuli mies takaisin kotiin ... eikä tuo raaka
vaimonsa hylkääjä hävennyt uhkailla Sakrista. Oli kuullut asiasta:
Krokelby oli alkanut siitä juoruta. Niin, kylä oli saanut vihiä ehkäpä
vaimon omankin varomattomuuden tähden: itse ei Sakris asiasta hiiskunut
mitään; ainoastaan harvoille, kenties Bergmanille ja eräille toisille.
Mutta vaimo oli ollut Sakrikseen niin rakastunut, että tahtoi hänellä
kerskua!

Nyt ei rampa tohtinut kuukauteen liikkua kuin sellaisilla paikoilla,
missä voi saada ihmisiltä apua. Ja sitten olikin kateellinen mies vienyt
eukkonsa Krokelbystä pois... Sakris ei tiedä, minne pari muutti.

Ja kaikkein viimeisenä asui Sakriksen luona vielä eräs ... melkein
tyttö. Kelvottomat miehet olivat hänet vietelleet. Sakris oli suostunut
päästämään poloisen luokseen ... itse oli tyttö tullut, niin jalossa
maineessa oli Sakris naisten piirissä. Sakris antoi kauniin tytön asua
kamarissaan. Ja naimisiin menostakin puhui Sakris jo hänelle. Naimisiin
... tai mikä tietää mihin! Naimiskauppahan ei merkitse ajattelevalle
ihmiselle sitä eikä tätä. Pelkkä muoto se on... Ei, Sakris tarkoitti
vain sitä, että he olisivat elelleet yhdessä aina ... eroamatta. Mutta
silloin tämä tyttö, kehittynein, mitä Sakris oli naisissa nähnyt, ei
tahtonut suostua. Miksi ei? Sanoi pelkäävänsä, että Sakris olisi
herennyt silloin häntä rakastamasta ... jos he sillä tavoin
lupautuisivat toisilleen. Ja sitten lähti tyttö pois Sakriksen luota ...
lähti kaipuusta itkien, ei tahtonut enää palata. Halusi sillä tavalla
säilyttää rakkautensa muiston kauniina. Onnellinen muistoissaan oli tuo
onneton tyttö. Muutti rakkautensa tallettaakseen toiseen kaupunkiin.
Omituisia ovat naiset!

Tämä oli Sakriksen ihmeellisin rakkaus.

Eikä Sakriksella ... sitten muita naisia ole ollutkaan... Mutta niiden
joukossa oli ainoastaan yksi varsin vanha.