Matala, liejupohjainen sydänmaan järvi, johon soilta valuu mustat,
mutaiset vedet. Rannoilla kasvaa paksu ruokkoamaton kaislikko niinkuin
suuri siivoton parta ja jättää ainoastaan keskelle silmäkkeen selvempää
vettä.
Sataa tuhuttaa harmaalta, likaiselta syystaivaalta. Luhtaniitty on
metsän reunaan saakka vesillä. Metsä on aukomatonta korpea, kaikki puut
ovat yhtä korkeita, piipottavia, ohdakkeisia kuusia. Metsän
niemekkeessä on lato ja harmaa heinäpieles. Ladon nurkalla kasvaa
yksinäinen, karsittu petäjä, ja sen kyljessä on pyöreäkitainen
telkänpesä.
Kaukaa korven yli häämöttää sateen sisästä harjanne, ja harjanteen
selällä on haamuja talosta, jonka torppa lienee tämä asumus tässä vähän
kuivemmalla ylänteellä, mihin toi minut tuo likainen karjapolku korven
sisästä.
Tuossa ovat talli ja navetta ja aitta ja maan sisään painumaisillaan
oleva pirtti. Katot ovat tuohesta ja turpeesta, ja ikkunassa on toinen
puoli pärettä, reikä rievulla tukittu.
Ruispelto on sängellä, liinamaalla on korvo kumollaan, ja aidalla
riippuu hallan panemia perunanvarsia. Ei näy ketään, missä lienevät
asukkaat, ovi on ulkoapäin pönkitetty.
Vetelä tie vie rantaan, jossa on haiseva liinaliko liejukossa, pesurahi
sääret sojoina ilmassa, vanteeton kiulu ja vanha vene, puolillaan
vettä, jossa uiskentelee ongenvapa ja hiiltynyt tervashalko.
Rannalla liikkuu harmaanpunainen olento: kurja, takkuinen juoksukoira.
Näkee oudon miehen seisomassa veräjän suulla ja säikähtää. Ei haukahda,
vaan loikkii häntä koipien välissä pakoon ja retuuttaa mädännyttä
kalanruumista hampaissaan. Varis on istunut aidan seipäässä, se
kadehtii koiran saalista, lähtee lentää kahnuttamaan jälestä ja päätyy
tuulen kantamana tuohon karsittuun petäjään ladon nurkkauksessa.
Ilta alkaa jo hämärtää, vielä on kierrettävänä järvi, ja taloon tuonne
mäelle on kaksi neljännestä korpea kuljettavana. Vaatteeni ovat
likomärät, kengistä tirskaa ilmivesi, ja käsiä palelee. Rätkii jo
räntää kasvoihin, tuuli ravistelee puoleksi lahonnutta pisteaitaa ja
soittaa surkeasti valittaen pyssyni piipun suuta korvani juuressa.
Tuvan seinämällä tahdon panna tupakan. Taskusta sattuu käteeni palanen
vanhaa sanomalehteä. Päivämäärä on poissa, mutta siinä on alku
uutiseen: ”Surkeat ovat ajat tätä nykyä Suomessa. Alakuloisuus
täyttää mielet ja...” Jatkoa ei ole, eikä sitä tarvitakaan.