TYVEN MERI.

Onhan meri ihana, kun se painii sisarensa myrskyn kanssa. Onhan se
komea, kun se hirnahtelee kallioita vastaan ja kun sen aalto kaulaansa
kaartaen heittää vaahtoisan harjansa ylös ilmoja kohti. Minä ihailen
sitä, minä kunnioitan sitä, minä vavahdan sen voimaa, mutta en sitä
rakasta enkä helli — niinkuin rauhallista merta.

Minä rakastan rauhallista merta, hellin tyyntä, onnellista ulappaa. Se
on minulle meri oikeana merenä, ystävä, jonka luo mieleni lakkaamatta
palaa.

Kaukaisin ulkokari, kivisen lahdelman pohjukka, kalaranta laakean,
matalan kallion viimeisellä liepeellä. Katselen tässä kuivamaan
levitettyjen verkkojen välitse, yli riuttojen, siintelevään
kaukaisuuteen, jossa jokin purje seisoo liikkumattomana kuin majakka,
ja niinkuin jonkin kaukaisen maan kangastuksena vaakkuu jo aikoja
sitten kadonneen höyrylaivan savupilvi.

Lämmin ilma, joka maan ja taivaan täydeltä ylitseni ja ympäritseni
tulvehtii; sileä maininkiaalto, joka loiskaa ja loiskaa, koskaan
uupumatta, kuin ikiheiluri, jota näyttää pitävän liikkeellä joku
salainen soudattaja joistakin toisista taivaankappaleista — mikä
huoleton autuus ja onni!

Tämä tyyneys ei ole sisäjarven unettavaa, raukeata tyyntä. Merikin
vaivuttaa uneen, mutta keveään ja raittiiseen. Nukut ja heräät, nukut
ja heräät, niinkuin laine nousee ja laskee. Silmä nukkuu, korva valvoo,
ottaen outoja ääniä, lienevätkö lintujen puhetta vai hylkeenhuutoja. Et
välitä kysyä, mistä ne tulevat tai mitä ne tietävät. Joskus on, kuin
parkaisisi pieni lapsi, mutta kun herahdat ja kuulostat, et kuule muuta
kuin laineen loiskinan etkä näe muuta kuin karin nenässä valkoisen
tyrskyn, josta se samassa katoaa, jonkin ajan kuluttua tullakseen
uudelleen — meri avaten silmänsä ja sulkien ne taas, nähtyään tuttavansa
taivaan ja rakkahimpansa rannan — samat mitkä sinäkin.

Tyven, verkalleen mainehtiva meri, joka ei muserra, ei uhkaa, ei
peloita, vaan joka rakastaa omiaan, liekuttaa lapsiaan ja niitä
tuudittaa — kaikki revityt ja riitaiset, kaikki, jotka toisianne
vihaatte ja vainootte, kaikki kierot mietteet ja turhat puuhat ja
aherrukset — miksi ette tule tänne!

Täällä olisi teidänkin hyvä olla. Rakentakaa tänne majanne, te,
niinkuin minäkin. Ei muu maksa vaivaa, sillä kaikki muuhan on turhuus
ja hengen vaiva.