VIIDES NÄYTÖS.

Bergenstrålen luona.

1 kohtaus.

BERGENSTRÅLE. BIRGER.

B:STRÅLE.

Hyvää huomenta Birger! Tervetuloa maalta!

BIRGER.

Sinä olet soittanut minulle pari kertaa! Onko sinulla asiaa?

B:STRÅLE.

On! Paina puuta! — Olen kuullut, että sinä olet muka salakihloissa —
erään neiti Såltinin kanssa — Onhan se oikein tehty, sillä vanhempasi
tahtovat tätä avioliittoa. — Tyttö on kaunis, siveä, kiltti. Hänen
isänsä sanotaan olevan varakkaan. Minä toivotan onnea! Tulethan sinä
onnelliseksi! Tyttö on kai rakastunut sinuun kuin hiiri.

BIRGER.

Älä vitsaile! — Mikä oli asiasi?

B:STRÅLE.

Saanko puhutella palvelustyttöäni ensin? Lähettäisin kirjeen jonnekin —
(Soittaa. Palvelustyttö). Olisitteko hyvä ja veisitte kirjeen perille.
— Tässä on juomaraha! (Tyttö pois).

BIRGER.

Rendez-vous pilettikö?

B:STRÅLE.

Ei!

BIRGER.

Miksi näytät noin happamalta.

B:STRÅLE.

Minä olen ruvennut filosofeeraamaan! — Sinä olet siis aikonut ruveta
vakavaksi aviomieheksi?

BIRGER.

Se asia tuntuu sinua suuresti intreseeraavan.

B:STRÅLE.

Sanoinhan minä, että olen ruvennut filosofeeraamaan. Mehän väittelimme
kerran muutamista asioista. Sinä muistaakseni esitit uutta systeemiä —
avioliittoa rakkaudesta — puhtaasti inhimillisestä rakkaudesta
esimerkiksi lääketieteen kandidaatin ja tehtaantytön välillä. Etkö sinä
nyt tahtoisi esimerkillä valaista mielipidettäsi?

BIRGER.

Minäkö! Miksi minä?

B:STRÅLE.

Siksi että sinulla muistaakseni olisi ollut siihen tilaisuutta. Olit
tekemisissä erään siistin ja sievän tytön kanssa. — Minne hän jäi?

BIRGER.

Helsinkiin.

B:STRÅLE.

Eikö se juttu kehittynyt sen pitemmälle?

BIRGER.

Kuule Bergenstråle, oletko sinä ruvennut maallikkosaarnaajaksi?

B:STRÅLE.

En. Minä muistan vaan, että minä en hyväksynyt rakkauden seikkailuasi —
en sillä kertaa. Oletko jättänyt tytön rauhaan?

BIRGER.

Se on minun asiani.

B:STRÅLE.

Ehkä! — Ehk’ei! — Minä sanoin sinulle silloin, että jos tahdot olla
kunnon mies, niin olisit seurannut neuvoani. Olitko sen verran kunnon
mies? — Minä kysyn sitä vanhan ystävyyden nojalla —

BIRGER.

Oletko sinä todellakin ruvennut siveyden asian ajajaksi?

B:STRÅLE.

En! Minä sanoin silloin, että pitää tyystin harkita ennenkun antautuu
uudistusaatteille ainakin kun on kysymys ihmisolentojen sielusta tahi
ruumiista. Minä olen hyvin jokapäiväinen mies, minä en siedä suun
pieksemistä. Jätitkö tytön rauhaan? —

BIRGER.

En!

B:STRÅLE.

Hyvä. Aijotko naida hänet?

BIRGER.

En!

B:STRÅLE.

Miks’et?

BIRGER.

En voi isäni tähden.

B:STRÅLE.

Olet siis puhunut isällesi?

BIRGER.

Olen — voidakseni maksaa tytölle eläkkeen.

B:STRÅLE.

Sinä et ole sitä tytölle ilmoittanut?

BIRGER.

En ole vielä ehtinyt.

B:STRÅLE.

Sinä olet konna.

BIRGER.

Bergenstråle!

B:STRÅLE.

Minä annan sinulle muutamia asiallisia tietoja. Seitsemäntenä päivänä Heinäkuuta
kutsuttiin minut erään naisen luo, joka oli saanut
hysteerisen kohtauksen. — Se oli hyvin ankaraa laatua. Vaimolla on
muuten sydänvika. — Nyt hän on maannut toista kuukautta vuoteen omana.
— Hän on työmiehen vaimo. Hänen pitäisi lähteä ulkomaille kylpemään
mutta hänellä ei ole siihen varaa. Mitä pitäisi tässä tapauksessa tehdä?

BIRGER.

En minä tiedä.

B:STRÅLE.

Eräänä päivänä toi eräs työmies julmistuneena tyttärensä luokseni.
Tyttöä oli ruoskittu. Näin sen sinelmistä joita oli hänen ruumiissaan.
Hän oli rikkonut kuudetta käskyä vastaan. Isä oli rangaissut häntä lain
nojalla, ihmiset eivät häntä siitä moittineet. Tyttö oli hyvin
hermostunut. Minun piti tutkia häntä yhteiskunnan nimessä. — Tyttö
vapisi kuin haavan lehti. Me kaksi miestä — isä ja minä — vieras
lääkäri raatelimme hänen ruumistaan, loukkasimme hänen hienoimpia
tunteitaan, siksi että hän oli langennut erään konnan koukkuihin, jonka
nimeä hän ei tahtonut mainita. Sinä voit kuvitella että tehtävä ei ollut
hauskinta laatua.

BIRGER.

Kyllä!

B:STRÅLE.

Ihmettelin ett’ei tyttö ollut tehnyt itsemurhaa. — Naiset näyttävät
jaksavan kärsiä —

BIRGER.

Mutta miksi juuri minulle kerrot tuon. Mitä se minuun koskee?

B:STRÅLE.

Tuon tytön nimi oli Lyydia Siivonen. — Tunnetko hänet? — Hän on ensi kuukauden
—

BIRGER.

Bergenstråle!

B:STRÅLE.

Sinun täytyy hänet naida! —

BIRGER.

Eipä niinkään.

B:STRÅLE.

Sinun täytyy hänet naida, jos olet kunnon mies.

BIRGER.

Vai naida hänet. Se, se vasta olisi tuhmuus.

B:STRÅLE.

Miksi viettelit hänet?

BIRGER.

Sinäkö kysyt?

B:STRÅLE.

Niin minä. Vastaa minulle nyt, miksi viettelit hänet?

BIRGER.

Siksi että häntä rakastin —

B:STRÅLE.

Minä en ymmärrä sinua.

BIRGER.

Etkö ymmärrä? — Täytyykö minun se selittää sinulle?

B:STRÅLE.

Jätä neiti Såltin?

BIRGER.

En voi! Hän on rakastunut minuun.

B:STRÅLE.

Sinun täytyy pelastaa Lyyli.

BIRGER.

Ikävällä avioliitollako! Ei!

B:STRÅLE.

Ranskassa saisin ampua kuulan rintaasi —

BIRGER.

Täällä tarvitsisi minun ampua itse itseni.

B:STRÅLE.

Tee se!

BIRGER.

En voi!

(Soittoa).

B:STRÅLE.

Se on hän!

BIRGER.

Lyyli! —

B:STRÅLE.

Niin! — Selitä nyt vyyhtisi. Minä olen perheen ystävä. Minun on
täytynyt selittää tytön äidille, että kaikki vielä kääntyy hyvin päin
kun sinä palaat kotia. Olen lepyttänyt isän, joka vimmassaan oli
ruvennut juomaan ja kidutti vaimoaan ja tytärtänsä. Mies ei ollut siihen
päivään viinaa maistanut. Tyttö ei osaa ajatella mitään, on kuin tylsä.
Koko hänen onnensa riippuu nyt sinusta. Tule sisään Lyyli! Tohtori Ekman
on palannut maalta. Ole rauhassa, kyllä kaikki vielä päättyy hyvin. Minä
menen hetkeksi kävelemään. — Älä pelkää Lyyli, minä olen tohtori
Ekman’in ja sinun paras ystäväsi. — Näkemiin.

2 kohtaus.

LYYLI. BIRGER.

BIRGER.

Sinä olet niin kalpea Lyyli, onko sinun ollut ikävä?!

LYYLI.

Ei!

BIRGER.

Anna minulle anteeksi!

LYYLI.

Birger! Minä olen niin pelännyt —

BIRGER.

Sinun ei tarvitse mitään pelätä.

LYYLI.

Minä olen niin pelännyt että sinä minut unohtaisit.

BIRGER.

Minä en unohda sinua koskaan.

LYYLI.

Etkö halveksi minua? — Ethän usko että minä olen kevytmielisyydestä
sinua rakastanut?

BIRGER.

En!

LYYLI.

Jos sinä tietäisit kuinka paljon olen näinä kahtena viikkona ajatellut?
Minusta on kuin olisin ollut haudattuna. —

BIRGER.

Anna minulle anteeksi!

LYYLI.

Tohtori Bergenstråle käski minun tulla tänne! Onko sinulla minulle
asiaa?

BIRGER.

On. Minä olen saattanut sinut asemaan, josta minun nyt täytyy koittaa
sinut pelastaa. Minä olen kertonut kaikki isälleni.

LYYLI.

Oliko hän suuttunut?

BIRGER.

Oli.

LYYLI.

Minuunko?

BIRGER.

Ei vaan minuun.

LYYLI.

Siitä että olet rakastanut minua! — Mitä nyt aiot tehdä?

BIRGER.

Rakastatko minua?

LYYLI.

Rakastan.

BIRGER.

Voisitko sittenkin rakastaa minua, vaikka olisin julma sinulle?

LYYLI.

Voin.

BIRGER.

Jos emme — esimerkiksi, voisi — mennä naimisiin? —

LYYLI.

Emmekö menisi naimisiin.

BIRGER.

Tarkoitan heti. Katso, minun täytyy jatkaa lukujani — asua Helsingissä
vanhempieni luona. Olen riippuvainen heistä. Voisitko odottaa —

LYYLI.

Voisin.

BIRGER.

Minä olen puhunut sinusta äidilleni. Minä olen pyytänyt että hän
sijoittaa sinut sisarensa luo maalle. Minä tulen usein tervehtimään
sinua — usein —

LYYLI. (Itkee).

Oi Birger!

BIRGER.

Koeta nyt olla järkevä hyvä Lyyli — tämä on ainoa mahdollinen
pelastuskeino tässä ahdingossa —

LYYLI.

Milloin pitää minun lähteä?

BIRGER.

Vaikka ensi viikolla.

LYYLI.

Sovitko vanhempieni kanssa?

BIRGER.

Kyllä! — Minä suoritan kustannukset! Onhan se minun velvollisuuteni.
Olethan minun morsiameni?

LYYLI.

Birger!

BIRGER.

Mitä?

LYYLI.

Ostammeko kihlasormukset?

BIRGER.

Emme vielä.

LYYLI.

Miks’emme?

BIRGER.

Me emme voi.

LYYLI.

Miks’emme voi olla kihloissa?

BIRGER.

Sehän on turhaa.

LYYLI.

Menemmekö naimisiin?

BIRGER.

Miksi sitä kysyt?

LYYLI.

Menemmekö me naimisiin? — Kihlaatko minua isältä ja äidiltä? He
tahtovat sitä, muuten en uskalla ikinä palata kotia.

BIRGER.

Voit asua muualla. Isäsi ja äitisi. Muista — onhan minullakin isä ja
äiti. En tahtoisi heitä loukata — saattaa heille surua. He tahtovat
että menisin naimisiin erään sievän ja varakkaan tytön kanssa, joka on
rakastanut minua monta vuotta. Minä olin sitoutunut häneen, ennenkuin
opin tuntemaan sinut. Hän on myöskin onneton jos hylkään hänet. Oh
Lyyli, tämä tuska on helvetin tuska! Jos sinä rakastat minua todellakin
niin anna minun — anna minun rakastaa sinua menemättä kanssasi
naimisiin. Minä en rakasta tuota neitiä, minä rakastan sinua, Lyyli,
minä kasvatan lapsesi suureksi — minä muistelen sinua kuin nuoruuteni
unelmaa. Minä olen heittiö, kurja, vaivanen. Sääli minua, vaan älä minua
vihaa. Lyyli anna minun muistossani rakastaa sinua!

LYYLI.

Minä olen tätä aavistanut. Minä olen sitä itselleni kuiskannut. Minä en
vihaa sinua Birger parka, minä vaan säälin sinua. Sinä et ole huono,
sinä olet heikko. Sinäkin olet haaveillut elämän kauneutta! Sinä et
jaksanut haavettasi toteuttaa, sinä et voinut olosuhteita vastustaa —

BIRGER.

Oh!

LYYLI.

Minä en tahtoisikaan sinua itseeni sitoa. Mikä onni olisi minun tietää,
että sinä, velvollisuuden tunteesta minut naisit. — Ei Birger! Minä
olen näinä kahtena viikkona ajatellut enemmän kuin uskotkaan, minusta on
kuin olisi koko olentoni järkkynyt, kuin olisin alkanut elää uutta
elämää.

BIRGER.

Ah!

LYYLI.

Minä rakastin sinua niin äärettömästi, että olemukseni oli yksin
täyttynyt sinusta, että sieluni kuihtuu eroamisemme jälkeen. — Kuin
eläisin minä valhe-elämää, jossa ulkonainen hengitys käy, mutta sisin
sydän on kuollut. — Minä olen elänyt kuin monta vuotta, ja kuitenkin on
aika suhahtanut ohitseni kuin linnun siivillä. Se on vierinyt pois, eikä
ikinä enää palaja!

BIRGER.

Lyyli!

LYYLI.

Sinä et rakastanut minua sillä rakkaudella, joka on yksin oikea, vaan
joka ei löydy kuin yhdessä tuhansista maan päällä.

BIRGER.

Lyyli nyt olet kiihoittunut, enkä sitä kummeksi. Koeta rauhoittua ja
katsoa todellisuuteen semmoisena kuin se on. Joko me välitämme maailman
ennakkoluuloista ja juoruista taikka emme. Mutta jos sinä kysyt ensin
mitä isäsi ja äitisi, kummisi ja tätisi, pipit ja papit asiasta
arvelevat. Silloin minä tietysti pidän huolta minunkin seurapiirin
tuomiosta ja vanhempaini tahdosta. Eikö se ole selvää.

LYYLI.

Selvää on minulle vaan se että te miehet rakkauden nimellä tarkoitatte
muuta kuin me naiset! Nyt tunnen itseni melkein onnellisemmaksi siitä,
ett’et minua itseesi sido. Ehk’en olisi jaksanut taistella kahden
edestä. — Nyt voin taistella yksin. Hyvästi! Tule onnelliseksi, jos
voit! Nyt tiemme eriävät ijäksi!

BIRGER.

Jos voisin!

LYYLI.

Sinä et mitään voi. Ehkä nyt voit tunteesi vallassa jotain luvata, ehkä
nyt olet oma itsesi, — vaan seuraavassa hetkessä pelkäät ystäviesi
halveksimista, ihmisten moitetta. — Ei Birger, nainen voi rakastaa
miestä, joka on hänelle julma, vaan miestä jota hän halveksii, on hänen
vaikea rakastaa.

BIRGER.

Lyyli!

LYYLI.

Hyvästi Birger! Sanoinhan jo, nyt tiemme eroavat ijäksi. Lapseni tahdon
itse elättää, minä yksin. (Pois).

Esirippu.