II LUKU: SUKSILLA MÄKKYISKYLÄÄN.
Mutta sitä ennen vielä viime
kerran tahdoin suksin sujutella,
jäällä nyt, en vaaroilla, vaan iljen-
jäällä, ennenkuin taas järvet aukee.
Vielä kerran tahdoin koetella
kahta sukseani: kahta näätää
kultaselkää, — kahta käärmettäni
valkovatsaista jo, hangattua
hangistolla, kahta kalkkaroa.
Sitten tallin parvelle ne vien. —
Niinpä lähdin yli järven suuren,
Saimaan huhtikuista kevätjäätä
tuonne kauas, kohti kylävaaraa,
jok’ on Mäkkyiskylä nimeltään, —
sillä siellä kuulin tanssittavan
kuuliaiset iltana sen.
”Kuuliaiset? Kenen miekkoisen
pienet pirinät?” — ”Ka, Jahvetti Hepsulaisen,
löyhkän leskimiehen, —
jok’ on isäntä ja parisniekka, —
tyttären ja Nuutti Massisen,
vanhan, viisaan, lauhan poikamiehen.”
”Ahah, niinkö, kyllä nyt jo tiedän!
Tunnen näkemältä Massis-Nuutin. —
Mutta kumpi Hepsun tyttäristä
kukoistaa nyt morsiamena,
koska kuuliaiset juodaan? Kumpi, —
sekö hento Hilja Siviä,
jolla olla taisi, — kuinkas se
olikaan nyt, — Ameriikast’ asti
toivottu maapappi, kolpontyöri?” —
”Ei, vaan sisko, Impi Potentilla,
jolla on se punapäinen poian-
kölli, — jos lie sisarellakin, —
ja lie tällä morsiamellakin
puolittain jo myöskin toinen poika.” —
”Kyllä tiedän...” — Lähdenpä siis vain
sinne, jossa tanssittavan kuulin
pienet kuuliaisten-pirinät.
Varhain lähdin, konsa huhtikuun iltapäivä
vielä loisti, aitat
kultasi ja luhdit kellervöi, —
kiisin alas sieltä Himalasta
pitkin pientareita, järven jäälle!
Jää se oli silloin suksen alla
niinkuin muhkea barokkikauden
marmorinen pöytä, koristettu
pöhö-kiemuroin ja lehdin, jotka
marmoriin on upotettu. Taikka
niinkuin mikä turkkilainen pöytä, siseloitu, kirjaeltu tähdin
hopeisin ja kilpikonnanluisin, —
arabeskein: sillä sieltä täältä
aivan paljaana jo iljen välkkyi.
Mutta vielä taiturintyö kesken:
kaikkialla pöydällä on jätteet
päivän kultatalttain, porain, höyläin,
kalkuttavan öljyn, pulituurin, —
marmorinen jauho, jota yö
säilyttää. — Hyv’ oli pöydällä
tuolla kahden suksi-näätäni
leikitellä: sukset juoksi niinkuin
mannaryynillä, tai niinkuin hieman
hyytyneellä rasvalla. Ja vuoroin
vallan välkkyvällä luistinjäällä!
Hyv’ ol’ oivain käärmeitteni siellä
kahta kalkkaroa, kahta käärmeen-
pyrstöään nyt lyödä paukutella.