Näin Luukkonen rohkea lausui:
”Nyt teille mä tarjoan,
Te korpien väijyvät sissit,
Urotyön niin loistavan”.
”Teit’ ajohon otuksen kutsun
Niin uljahan, voimakkaan,
Ett’ei sen vertaista nähty
Ole saloilla Suomenmaan.”
”Sen otuksen pyytää mä tahdon;
Mua siinä te auttakaa!
Kuningas siit’ teitä kiittää
Ja Ruotsin ja Suomen maa.”
”Nyt Venäjän mahtava Tsaari
Lähitienoilla majailee,
Hän, jonka rautainen koura
Sulo maatamme runtelee.”
”Nyt kuivata voimme kaikki
Verikyyneleet Suomenmaan.
Ken sortoa enään pelkäis,
Otus semmoinen saaliinaan?”
Ja riemuiten sissit huusi:
”Sua seuraamme, Luukkonen Långström!”
Mut, iloinen veikko,
Hän huudahti nauraen:
”Mä leikissä myös olen myötä,
Mut sitä te muistakaat:
Nuo otukset suuret ne potkii,
Ja koivet on voimakkaat.”
Jo nukkui levossa Tsaari,
Mut äkkiä heräjää,
Kun ulkona huudot kaikuu
Ja asehet helähtää.
Nuo metsien hurjat sissit
Ovat tulleet peitossa yön
Nyt Tsaarin he vangita tahtoo,
Nyt alkavat verityön.
Mut Tsaarin vartijamiehet
On uljaat taistelemaan.
Ei kuolemata he kammo,
Ei väisty he paikaltaan.
Ja vihdoin kun taistelu lakkas,
Ja vastus voitettu on,
Niin nähtihin, että Tsaari Pois
päässyt on pakohon.
Ja Luukkonen kuolleita katsoi,
Veriuhreja urhotyön:
”En teidän tähden mä tänne
Ole rientänyt halki yön”.
”Otus oiva täällä on nähty.
Sitä pyytää mä halusin.
Mut kurjien orjain ruumiit,
Mitä niistä mä huolisin?”
Mut Långström, iloinen veikko,
Hän naurahti, lausuen:
”Ei saalista aina saada,
Vaikk’ ollaan jäljillä sen”.
”Vaan siitä sä ylpeillä taidat,
Ett’ ajettu milloinkaan
Niin jaloa otust’ ei ennen
Ole saloilla Suomenmaan.”
”Enk’ usko, ett’ edes vasta
Niin uljahan otuksen
Käy kimppuhun talonpoika,
Kuin käynyt on Luukkonen!”