TYVENESSÄ

On meri kolkon harmaa, pilvet riippuu
kuin repaleiset harsot päissä mastojen.
Me kaikki liikumme kuin houreunta nähden,
pään päällä veltot poimut purjeitten.

Olemme jossain tuntemattomassa,
ei täällä ole laiva käynyt milloinkaan.
Olemme tyvenessä olleet ikuisuuden,
ja väsyneet jo tuulta toivomaan.

Me horjumme, kuin uni pirullinen
jo kaiken voiman ruumiistamme vienyt ois.
Ja oudon meren harmaa, kuolleen harmaa vesi
on vankila, jost’ emme pääse pois.

Kuin keulakuva puisin, tyhjin silmin
tähyillen taivaanrantaan tuntemattomaan,
niin tuijotamme partaan yli tyyneen veteen.
Ja tuuli viriä ei milloinkaan.