TYNNYRISSÄ KASVANUT TYTTÖ.

Olipa äitipuoli tyttöä tynnyrissä kasvattanut ja tapinreiästä ruokaa
antanut, ja kun äitipuoli kuoli, niin isä päästi tytön ulos tynnyristä
ja lähetti hänet maailmaan asialle.

”Mene, rakas tyttö”, sanoi isä, ”mene lainaamaan naapurilta
siemenjyviä”.

Tyttö meni naapuriin. Siellä naapuri liikkui mulloksella ja kylvi
kourastaan kultaisia jyviä.

”Isä lähetti lainaamaan siemenjyviä!” sanoi tyttö kylväjälle.

Kylväjä vastasi:

”Kyllä minä mielelläni lainaan, mutta sinun pitää siunata ensin
kylvöstäni.”

Tyttö siunasi ja sanoi:

”Jyvä jyvästä tulkoon!”

Silloinpa kylväjä suuttui ja ärjäisi tytölle:

”Koska noin peltoani pahennat, niin en lainaakaan siemenjyviä.”

Eikä lainannut.

No meni tyttö pahoillaan kotiin ja virkkoi isälleen:

”Ei antanut kylväjä jyviä lainaksi, vaikka minä siunasin hänen
kylvöstään.”

”Miten sinä siunasit?” kysyi isä.

Tyttö vastasi:

”Jyvä jyvästä tulkoon!”

”Voi tyttö rukka!” huokasi isä. ”Olisit sanonut: anna, Jumala,
satakertaisesti!”

Tyttö tuumi:

”Kyllä minä vasta muistan sanoa!”

                                                  ⸻

Paloi sitten kylässä kartano, ja paljon väkeä oli sammuttamassa
tulipaloa. Tynnyrissä kasvatettu tyttökin juoksi sinne hätään, ja kun
tuli onnettoman isännän luo, jonka kartano paraikaa paloi, niin huusi:

”Anna, Jumala, satakertaisesti!”

Silloinpa väki rupesi tyttöä torumaan:

”Vai rukoilet sinä, että talo palaisi satakertaisesti! Marssi heti
kotiisi!”

Tyttö meni tuskissaan kotiinsa ja sanoi isälleen:

”Minut ajettiin pois, kun sanoin: anna, Jumala, satakertaisesti!”

”Voi tyttö kulta!” huokasi isä. ”Olisit ottanut vettä ja vedellä
nakannut.”

”Kyllä minä sen vasta muistan!” virkkoi tyttö.

                                                  ⸻

Sitten tyttö meni pyhänä vieraisiin ja tuli tupaan, jossa kaksi vanhaa
mummoa luki paksua kirjaa. No tyttöpä otti kauhalla korvosta vettä ja
nakkasi lukijoiden niskaan. Lukijat karkasivat pystyyn, tarttuivat
tytön tukkaan ja veivät ulos.

Meni tyttö itkien kotiin ja sanoi isälleen:

”Kun minä menin vieraisiin, niin tulin tupaan, jossa kaksi vanhaa
mummoa luki paksua kirjaa, ja minä otin kauhalla korvosta vettä ja
heitin heidän niskaansa, mutta he tukistivat minua ja työnsivät ulos.”

”Voi rakas tyttöseni!” vastasi isä. ”Olisit istuutunut kiltisti heidän
viereensä ja kuunnellut.”

”No kyllä minä vasta sen muistan!” vakuutti tyttö.

                                                  ⸻

Asteli sitten tyttö maantietä pitkin. Silloin tapella rähisi suuri
parvi koiria tien haarassa, ja tyttö meni ja istuutui maantielle
keskelle tappelevaa koiralaumaa. Koirat repivät pahasti tyttöparkaa.

Repaleisena tyttö meni isänsä luo ja sanoi:

”Koirat tappelivat maantiellä, ja minä istuuduin heidän viereensä ja
rupesin kiltisti kuuntelemaan, mutta ne purivat minua.”

”Johan nyt on jotakin, tyttö rukka!” päivitteli isä. ”Olisit ottanut
aika patukan ja lyönyt kelvottomia.”

”Lyonkin vasta!” uhkasi tyttö.

                                                  ⸻

Kulki sitten hautasaatto pitkin havuista tietä kalmistoon. Tyttöpä otti
pihalta aika patukan ja rupesi hosumaan hautausväkeä. Silloinkos hän
vasta sai samasta patukasta, jolla muita hosui.

Tyttö rukka liikkasi kotiinsa ja itki isälleen:

”En minä mihinkään kelpaa. Hautasaatto kulki tästä ohitse, ja minä otin
aika patukan ja aloin pieksää väkeä. Mutta väki otti patukan kädestäni
ja taisi lyödä jalkanikin poikki.”

”No miksi et nyt viimein viisastu!” torui isä. ”Olisit sanonut
hautausväelle: peri, taivas, sielu!”

”Kyllä minä vasta sanon!” vakuutti tyttö.

                                                  ⸻

Meni tyttö sitten metsään, jossa vieras mies hirtti vihaista koiraa. No
tyttöpä heti iloissaan hokaisee:

”Peri, taivas, sielu!”

”Mitäs pilkkaat!” huusi outo mies. ”Ei koiralla ole sielua!” — Ja se
mies löi tyttöä.

Meni tyttö itkien kotiinsa ja kertoi isälle murheensa.

”Älä nyt enää tee milloinkaan sellaista tuhmuutta!” torui isä
ankarasti. ”Olisit sanonut: niskat nurin, jalat jokeen!”

”No kyllä minä viimein tämän muistan!” vakuutti tyttö.

                                                  ⸻

Olivat maaherran häät, ja vihkiväki tuli ulos kirkosta. Tyttö juoksi
vihityn pariskunnan eteen, niiasi hyvin syvään ja virkkoi:

”Niskat nurin, jalat jokeen!”

Maaherra suuttui. Hän sanoi tytölle:

”Vai sinä uhkaat taittaa minulta niskat! Pannaan tyttö jalkapuuhun
oppimaan viisaampia puheita!”

Ja tyttö pantiin kirkon porstuaan jalkapuuhun. Siinä hän istui
surullisena kuin siipeen ammuttu alli ja itki, kun vihkiväki marssi
häätaloon.