PAIMENELTA.

1.

Muistan kuinka paimenessa
Immen kanssa iloitsin,
Muistan kuinka iloitessa
Toisinaan myös suutelin,
Suutelin ja suudellessa
Neiti hymyi hempehin.

Aika kului lehdikossa
Leikiten ja lemmiten,
Kaikk’ ol’ leikki viatonta,
Tointa luonnon lapsien.
Kaksitellen, joukotellen,
Kaikk’ ol’ yhtä vapaisuus,
Viatonna vieretellen —
Se on soma suloisuus!

Miks et vielä veri kiehu,
Niinkuin lasna, lemmiten?
Miks et hyöri, liiku, liehu,
Laulaen ja leikiten?
Niin, mä tiedän, miks et liehu:
Tunto suree turmeltu;
Viallinen ver’ ei kiehu,
Luonto itkee loukattu.

2.

PAIMENEN LAULU.

Täällä koira karjoineen,
Täällä karja kelloineen,
Hui, huhu huu!
Täällä nurmi ruohokas,
Aho, mäki marjakas,
Hui, huhu huu,
Korpi kajahuu!

Salot suuret salini,
Mätäs pieni pöytäni,
Hui, huhu huu!
Eväskontti aittani,
Lähde kaljakannuni,
Hui, huhu huu,
Korpi kajahuu!

Tyynet lehdot leikkini,
Linnut soittoseurani,
Hui, huhu huu!
Joutohetket juhlani,
Luojan luonto pappini,
Hui, huhu huu,
Korpi kajahuu!

3.

Lauloipa mullekin laakson lintu
Taivahan kaunihill’ äänellänsä;
Päiv’ oli silloin lämmin ja leuto,
Kukkaset suuteli toisiansa,
Kukkaset suuteli, lehtoset lempi,
Kuusia syleili hempeä henki,
Minäkin lintua lempiä sain.

Autuas aika ja kultanen kehto! —
Laakson lintua lempiä sain!
Kukkaset lempivät, lempivät lehdot,
Luonto kaikk’ oli lempeä vain.

Vaan ijäks taivas ei maillemme mahdu.
Onni tääll’ on kuin tuulessa rahtu. —
Kulkeva kotka mun lintuni vei!

4.

POIKANA.

Kerran, poikana,
Vuoren harjulta
Katselin koskehen rientoa ankara aaltoin.
Silloin toivoni
Vyöryi, virtaili,
Miettehet taivohon, pilviä ohaten, lensi.
Vuoren korkeus,
Virran vilppaus
Kilvass’ ei kyllin kestää voinut.

Läksin laaksohon,
Kosken kalttohon,
Kukkia, Vellamon hopeahelmiä, katsoin.
Nautin tuoksua,
Lintuin laulua,
Maistelin marjoja, suutelin ruusuja rannan.
Näin sai untumaan
Luonto helmassaan —
Vaan jopa kutsuva kaikui soitto.

Käki vietellen
Sai mun vuorellen,
Siellä mä kuuntelin kukkua, pauhua kosken.
Päivät riemuiten
Vietin laulellen,
Muistelin laaksoa, ihmehin huokuja honkain.
Aika riensi vaan,
Riensi rientoaan —
Viel’ en ol’ entänyt toivoin maata.

5.

Mikä olenki utala? —
Olen höyhen tuulosessa,
Rae raju-ilmasessa,
Vene vieno vaahtopäissä,
Lastu aaltojen ajolla.
Kuhun kulkenen katala,
Kuhun oksahan osannen,
Kuhun jäähän jäätynenki,
Missä löytänen leponi,
Rannan tyynen, rauhallisen?

6.

Kuin himmeä on helmi hohtavaisin,
Timanttihin verraten.
Kuin tumma vaan on tähti tuikkavaisin,
Aurinkohon verraten.
Niin vienosti ja tummaan välkkyväinen
On ihmishenki, korkein käskyläinen,
Luojahansa verraten.

7.

Kun päiv’ on kirkas, paisteinen,
Niin pääsky pilviin entää,
Vaan kun on taivas pilvinen,
Se läsnä maata lentää.
Niin toivot, riennot ihmisen
Ne nousee, laskee jällehen.

8.

Kah, punapilvet mustain alle tunkee!
Kah, ruskonenkin yöhön uppoaa!
Vaan rintani tok’ riemun, rauhan tuntee:
Näen yölläkin kuin Pohjo leimuaa!
En näe vaan, mut tunnenkin sen palon,
Se sydämeen luo pyhän lämmön, valon
Jok’ yli maan ja kansan kuumoittaa.

9.

Kuka iloitseepi kukast’ auran,
Päivän kukasta ken punoo paulan,
Vaan on mulle mieluisampi varmaan
Kämmekkäinen Maariani armaan.

10.

KOMPASTUS.

Useesti, kun ma kompastuin,
Niin häpesin ja tuskastuin;
Mut kerta sattui onnikin:
Mä neidon helmaan horjahdin!
Ah, kuinka silloin ihastuin!

11.

Peippo pesii puuhun,
Sorsa salmen suuhun,
Minne pesin neito raukka,
Kun on katkottuna kauppa
Kanssa Kaarloni? —

Pesin turpeen alle
Kauas korpimaalle,
Sinne tuudin turvattoman,
Laitan liekun onnettoman
Lapsi-laittoni.

12.

Kukkaa monta kasvaa kunnahalla.
Muuan kaunis, kiiltävä ja kirkas
Tuoksutonna luopi loistoansa:
Sille paimen hymyy huoletonna.
Kukka toinen, vailla kauneutta,
Lähettävi tuoksun taivahille:
Sitä paimen katsoo kainostellen.
Kukka kolmas, kaunis, tuoksuvainen:
Sille paimen hymyy hiljallensa,
Suutelee ja ottaa rinnoillensa.

13.

Missä kukka,
Siellä kesä,
Missä tähti,
Siellä taivas,
Missä lempi,
Siellä autuus.

14.

Puhjetessa kukka puhtahin,
Lehti tuorein hiirenkorvallisna.
Kevähästä kesä kaunihin,
Lintuin laulu silloin suloisinta.
Aamusella päivä armahin,
Kastehelmen kukkaa suudellessa.
Lemmen kukan ensin puhjetessa
Sydän sulin onpi neitosessa.

15.

Oi, jos oisit sydämeni:
Raitis kuni uusi oras,
Puhdas kuni kehdon lapsi,
Kirkas kuni lähteen silmä —
Niin jos oisit sydämeni!

16.

Missä köyhän kujerrus? —
Kankahilla kuivilla.
Missä reuhtoo rikkaus? —
Korpisoilla kolkoilla.

Entäs maine, kunnia? —
Tuolla vuorten harjuilla.
Mutta missä lempi? — Ai!
Rauhan sai!

17.

Kuin kukka rannan hiekassa,
Mun sydämeni Liisassa
Niin kiinni riippuvi.
Mut myrsky jos vaan kohtaapi,
Ja toinen kukka hohtaapi,
Niin jätän Liisani.

18.

Lapsen kyynel kirkkahin
Äidin rinnoilla,
Lemmen kyynel lämpimin
Neidon poskilla,
Kaipuun kyynel katkerin
Haudan reunalla.

19.

Virta! ah kuin kiehut, kuohut!
Suli’ on taivas loiston suonut:
Näin sun hyppys hauska ois.
Vaan jop’ uhkaa vaahdon vyörre,
Tuoss’ sun peittää, miss’ on pyörre:
Kiiltohelmet haihtui pois!

20.

Neidolta sai poika suuta.
Paimentyttö kuuli sen,
Kertoi emännällehen.
Koko kaupunki nyt huutaa:
”Neidolta sai poika suuta!”

21.

Jos ma sirkkana sirisen:
Kuuntelevi kukkatarha.
Soittelenko sirkkusena:
Lehdet puissa leikitsevi.
Pensaskerttuna pajatan:
Paimen seisovi polulla.
Laulelenko leivon lailla:
Kyntömieskin kuuntelevi.
Satakielisnä sanelen:
Vaipunutkin virkoavi.
Kukun kuululla käkösen:
Kajahtaapi korpimetsä,
Neidon rinta riemahtaapi.

22.

Käki nauraa kukkuessa:
”Kohta sataa vettä!”
Neito hymyy nukkuessa:

Sataa aamun koittaessa
Hunajaa ja mettä!
Kelle vesi? —
Paimenelle.
Kelle mesi? —
Sulhaselle.