SANATTOMASTI.
Ei ne kysyneet toisiltansa:
Rakastatkos? Rakastatkos?
Ensi silmäyksestä heti
Toinen toistansa luokseen veti.
Missä liikkuivat, siellä heillä
Linnut lauloivat kukkateillä.
Missä toisensa toinen näki,
Siellä kevät, siellä käki.
Ei ne kysyneet toisiltansa:
Näitkös minut? Saankos sinut?
Syli aukeni, toinen täytti,
Rakkauttansa työssä näytti.
Missä yhtyivät, siellä koti,
Toinen toisensa tähden soti.
Nainehiksi ne tiettiin mistä? —
Hedelmistä, hedelmistä.
19/2
AMERIKKAAN LÄHDÖSSÄ.
Maamies:
Minne nyt matka?
Matkustaja:
Amerikkaan.
Maamies:
Mitähän sieltäkin haeksimaan?
Matkustaja:
Vapautta ja turvaa lain,
Joita jo turhaan kotona hain.
Maamies:
Olisit taistellut puolesta sen,
Mikä on kalleus kaikkien.
Ilmaisiksi ei ykskään maa
Vapautt’, oikeuksia saa.
Matkustaja:
Taistellut! Ahkera rauhan työ
Lännessä vastukset maahan lyö.
Meill’ on satojen miljonain maa
Vastassa — ken sitä vastustaa!
Pienikö kansa? Yksinkö näin?
Tarvitaan nyrkit nyrkkiä päin.
Kultaa ja nyrkkiä kokoamaan
Läntehen lähden, Amerikkaan.
Maamies:
Tääll’ ovat sotilasmiljonat, vaan
Amerikka sortaa dollarillaan.
Uusikin päivä valkenee:
Ihmisyys kansoja tuomitsee,
Heikko kuin vahva oikeutta saa,
Vapauden viljoja kasvaa maa.
Ehjä kun kansalliskontumme on,
On koko kansakin voittamaton.
Itsensä hylkijä hyljätty on,
Kansansa karkulas ansioton.
Maailman aaltohon uppoaa,
Missä on jälki? — Tunne ei maa.
Matkustaja:
Neuvoton nurkassa nuhjottaa
Silloin kun kahletta kantaa maa.
Minäpä maailman aallossa uin,
Voimia nostan, myrskynä puin.
Lähetän tuulia lännestä päin,
Maanikin kerran vapautan näin.
Noustahan täytyy, liikkua töin
Puuhata ulkona päivin ja öin.
⁂
Maamies jäi kotirannoilleen.
Toinen laivalla kaukaiseen
Läntehen lähti. Puoleltaan
Heillä on kansansa murheenaan.
17/10
KESKUS.
Kapinoihan jokainen
Keväimessä nuoruuden;
Vaan ken hylkää kokonaan
Keskustansa — sammuuhan
Semmoinen!
Koti, perhe lähtöpää,
Joka voimat synnyttää;
Voimasi kun raukeaa,
Koti taas ne uudistaa;
Muista tää!
Kaiken keskus, mik’ on se?
Jumalaks sen sanomme.
Siit’ on alku, siihen päin
Joukottain ja yksittäin
Tähtäämme.
Valaisetko maailmaa? —
Siitä kiitä keskustaa!
Hiiltä, voimaa, liekkiä
Saitko? — niinpä lämmitä!
Se velvoittaa.
Tunne luonto-emomme,
Siin’ on yhteiskotimme!
Jos sun keinomaailma
Pirstoaa, taas palaja
Luonnolle!
Hedelmätä kantaen
Puu on keskus oksien.
Meidän keskus kansamme,
Sille työmme kannamme
Jokainen.
Taivaan tähdet keskustaa
Muistavat; niin myöskin maa
Kiertää ympär’ auringon.
Meidän keskus maamme on,
Isänmaa.
NUORTEN LIITTO.
Nuori voima, vartioitu, ahdistettu, teljetty,
On kuin vankka virta, sulkuin, patoin kautta kytketty:
Sulut särkee, puomit puhkoo, valloillensa vaapsahtaa,
Rannat rikkoo, partaat purkaa, auki tiensä ampuaa.
Pönkitä tai kaada vanhaa, tuntos suunnatkoon sun työs,
Mutta muista, uuden polven uutta luotava on myös,
Uutta, jonka arvo vaatii tunnustuksen, huomion,
Uutta, joka kerran kestää jälkipolven tuomion.
Nouse, nuoren kansan päivä, silmin kostein, kirkkahin,
Sydämen ja tiedon silmin, mielin rohkein, valvovin.
Valvo hengen oikeutta, vapautta Suomenmaan,
Myrsky tulkoon, elköön meille epätoivo milloinkaan!
VANHA VAMMA.
Minua uskot sairahaksi?
Sairas olen tosiaan.
Iäkseni jäänkin sairahaksi,
Joll’et joudu avukseni vaan:
Sydämeeni veristävän nuolen
Neljä vuotta sitten linkosit,
Luulit ehkä, että siitä kuolen
Kuolisin, jos sinä kuolisit.
NUOLIEN LIESI.
Hän, jonka ei jalka voi ylttyä maahan,
Hän ilmojen linnoista laulaa,
Tai korkeill’ oksilla istuen kaukaa
Hän maalaa kultansa kaulaa.
Mut, jonka on elämä tempaissut maahan,
Sen töihin ja murhetten luolaan,
Hän rintansa ahjossa laulunsa paahtaa
Ja kastaa ne elämän suolaan.
Hän laulunsa nuolet sinnepäin tähtää,
Miss’ ihmisen on vihamiesi.
Hän itse on sotamies ihmisyyden,
Hänen rintansa nuolien liesi.
27/12