TOINEN NÄYTÖS.

(Viinantehtailijan sali.)

Ensimmäinen kohtaus.

HOIKKA, sitte ERÄS PALVELIJA.

HOIKKA. Tuosta pojastani pelkään tulevan aika tuhlarin. Hän viettää
paljon aikaa ravintoloissa ja kallistaa pulloa luulen liiemmäksi — ei
ole hyvä — Vaimoni puhuu aina noista Jukan ennustussanoista, että
viinasta tullut raha ei siunausta tuota — hm, entä jos se olisi niin —
— — Minä olen tyhmä, joka tuommoisia ajattelen, vallanhan olen
ämmämäinen — taikauskoinen kuin vaimoni. Mutta — kumma levottomuus
minussa vallitsee — hm, tuo on vain ilman vaikutusta; päivä on ollut
niin synkkä ja pilvinen, tuskin tätä hämärää päiväksi saattaa
nimittääkkään. (Kilistää kelloa. Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Mitä tahdotaan?

HOIKKA. Valkeaa kynttilään, minä odotan tänne vieraita, kaksi
viinantehtailijaa. (Palvelija sytyttää pari pöydällä olevaa kynttilää
ja menee.)

Toinen kohtaus.

HOIKKA, sitte JUKKA.

HOIKKA. Noh, nytpä huone vähän iloisemmalta näyttää. Missä nyt
vaimonikin lienee? Hänellä on aina niitä joulutoimia. (Kopinata
kuuluu.) Kuka siellä porstuassa kopistaa. Häh? (Jukka tulee sisälle
siistissä vaatteissa.)

JUKKA. Suokaa anteeksi, että astun sisälle, mutta — Joulu tulee niin
köyhälle kuin rikkaalle, ja minulla ei ole lapsilleni mitään jouluksi.
Teidän rouvanne lupasi minulle antaa almun, jos selkeällä päällä häneltä
sitä anoisin. Nyt olen varsin selkeä, eikä kukaan enää ole näkevä, että
Jukka viinaa ryyppää.

HOIKKA. Ja sinä olet sama Jukka, joka Mannilan torppaan vävyksi meni?

JUKKA. Sama — ja myöskin sama, jolle te lapsena ollessanne lupasitte,
että jos kerjäläisenä tulisin almuja anomaan, antaisitte minulle juustoa
ja voitaleipää. Muistatteko sitä vielä?

HOIKKA. Kyllä. (Ottaa rahaa kukkarostansa.) Tuossa sinulle muutama markka,
mutta pahoin pelkään, että ne viinaan menetät.

JUKKA. Vai pelkäätte — se on turhaa! Viinasta olen jo kylläni saanut.
Sepä on minut mierontiellekin saattanut.

HOIKKA. Kuinka olet tuohon tilaan joutunut?

JUKKA. Kertomus elämästäni on kyllä surullinen. Niin kauan kuin
Mannilassa olin, kävi kaikki hyvin, mutta sitte muutin tänne kaupunkiin
ajuriksi. Vilu tuli tuolla ulkona, ukko viinapuodin ovitaulussa kehotti,
pikari kädessä, minua lämmitystä ottamaan. Eräänä päivänä menin ensi
kerran, ja sitte tiesin tien. Ukko pikari kädessä nauroi, kun ajoin
sivuitse, ja tiesinhän poiketa taaskin. Viinatehtaista tulvaili viinaa,
jota puodeissa ja kapakoissa kaupittiin, ja miehistä on tullut
juomareita. Vaimoni koetti elättää ja vaatettaa lapsiamme, mutta minun
oli viinanhimo valloittanut niin, että join hänen vaatteensakin.
(Äänettömyys. Jukka pyyhkii silmiänsä.) Vaimoni sai levon haudassa,
mutta silloin omaatuntoani pisti, koska tiesin olevani syypää hänen
aikaiseen kuolemaansa.

HOIKKA. Noh, sen ymmärsit, etkä vain lakannut tuosta ilkeästä juomisesta
—

JUKKA (kolkosti). En, yhtä ahnaasti join viinaa, kuin viinantehtailija
kokosi rahaa, mutta — viime yönä, kun pieni Mattiseni jäätyneenä makasi
lumikinoksella, silloin vihdoinkin sai sydämmeni kolauksen semmoisen,
että teidän viinanne, herra, ei minulle enää maistu.

HOIKKA. Sinä olet hävytön. Mitä se minuun koskee, että sinä olet
juomari?

JUKKA. Herra! Lakatkaa aikanansa viinalla rahaa kokoomasta, sillä kerran
täytyy teidän ja krouvarin, yhtä hyvin kuin juomarinkin, tehdä työstänsä
tiliä. (Kovasti.) Herra, teidän työnne kylvää kyyneleitä, jotka
kuumina kerran polttavat sydäntänne. Älkää myöhästykö parannuksessa
niinkuin minä! (Ompelija tulee sisälle.)

Kolmas kohtaus.

ENTISET. OMPELIJA, ROUVA, PALVELIJOITA JA VIERAITA VIINANTEHTAILIJOITA.

OMPELIJA. Hyvää päivää. Tässä on rouvan kappa. Se on nyt valmis, ja
varsin hyvin se sopii, sen vakuutan. (Rouva tulee juosten sisälle.)

ROUVA (huutaa). Voi! Minun poikani! (Vaipuu tuolille.)

OMPELIJA. Mikä Rouvaa vaivaa? Tässä on kappanne.

ROUVA (kiljaisee). Viekää pois, pitäkää itse tuo, minä en siitä huoli,
se on viinarahalla ostettu. Oi Hoikka, mihin vietiin minun Alfredini,
issikalla hän vietiin minun akkunani ohitse, hän makasi reessä aivan
kuin kuollut! (Vääntelee käsiään.)

OMPELIJA. Tämähän kumma! Sen vain tiedän, etten koskaan työstäni näin
hyvin ole tullut palkituksi. (Ottaa kapan päällensä, kumartaa ja lähtee
ulos.)

HOIKKA (vapisten). Kuule, sinä — et varmaankaan nähnyt oikein.

ROUVA. Oih! Kuules — (ääniä kuuluu) jo tulevat! (Juoksee vasemmalle
puolelle. Ovi avautuu ja Alfred kannetaan näyttämön yli myöskin
vasemmalle puolelle.)

HOIKKA (pitäen tuolista kiinni). Onko hän kuollut?

ERÄS PALVELIJA. Ei, hän vain humalapäissään ajoi niin riivatusti, että
reki keikahti kumoon, ja hän sai siinä semmoisen kolauksen, että
pyörtyi. Kyllä hänen sydämmensä kuitenkin vielä sykkii.

JUKKA (osottaen kamariin päin, johon Alfred vietiin). Siinä taaskin
yksi viinanuhri. (Kaksi viinantehtailijaa tulee sisälle.)

HOIKKA (nostaa kätensä ohauksillensa, huutaen raivoisasti). Pois
täältä! Kaikki on viinaa — viinapullot tanssivat seinillä. Voi
onnetonta! Ei ne anna minulle rauhaa, ennenkuin koko viinatehdas on
hajoitettu. (Juoksee pois kamariinsa.)

VIINANTEHTAILIJAT. Mikä herran on? — Mikä herran on?

JUKKA. Hän raivoaa, vaan myrskyt ja rajutuulet puhdistavat ilman, ja
sitte seuraa tyyni, kirkas päivä. Mutta teille, hyvät herrat
viinantehtailijat, tässä vielä sanon:

Te ihmisiä vietellä
tahdotte viinamyrkyllä,
vaan — miltä teille tuntuukaan,
kun tili kerran vaaditaan?
Sit’ ajatelkaa aikanansa!

(Esirippu lasketaan.)