HENKILÖT:

TURKKA |
TOLARI |
HUOTARI | tukkilaisia
KASURI |
OTERMA |

MAIJA, kaupustelija
PIETOLA, talokas
KATRI, hänen tyttärensä
ANNI, mökintyttö
RÄTTÄRI
PÖLHÖ-KUSTAA, lyhytjärkinen poika
PORO-PIRKKO
PAHNA-MAIJA
LEENA
KARJAPIIKA

Tukkilaisia ja kylän tyttöjä

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Pirtti kalustoineen. Kaksi ovea, joista toinen, kamarin ovi,
laudoituksella peitetty.

KATRI talouspuuhissa.

ANNI vasu käsivarrella tulee pirttiin. Päivää, Katri. Onko isäsi
kotona?

KATRI. Meni käymään Tanelin mökillä. Olisi pitänyt jo tulla, mutta on
kai jäänyt taas uskonasioista kinastelemaan.

ANNI. Olisin kysynyt jauhoja.

KATRI. Mutta tällä kertaa tuskin on puuroksikaan.

ANNI. Tarvitsisinkin enemmältä. Aion leipäkauppaa tukkilaisille.

KATRI. Niitä alkaa jo tulla.

ANNI. Melkein joka talosta kuuluu laulua ja soittoa. Eikö ole teille
yrittänyt?

KATRI. Kävi äsken muuan, mutta kun kuuli, että tämä on Pietola, niin
lähti hyvästiä sanomatta. (Nauraa) Äsken Tolari kertoi, että viime kesänä
oli ollut täällä tukkijoella muuan poika sieltä, jonne Heilala
muutti. Sitä oli Heilala lähtiessä neuvonut, että jos satut sellaiseen
taloon, jossa miehen nenä rupeaa tuhahtelemaan, kun kuulee, että olet
tukkilainen, niin lähde heti lipettiin. Poika ei ollut koko kesänä
uskaltanut mennä mihinkään taloon ensin lapsilta tai piioilta
tiedustelematta, onko talossa mies, jonka nenä tuhahtelee.

ANNI. Jos minä olisin sinun sijallasi, Katri, niin minä antaisin isän
nenän tuhista, minkä tuhisisi, ja valitsisin isännäksi jonkun reippaan
pojan tukkilaisista.

KATRI. Valitse sinä itsellesi!

ANNI. Köyhällä tytöllä, jolla lisäksi on elätettävänä kivulloinen äiti,
ei ole mies niin otettavissa. Mutta suuren, rikkaan talon ainoalla
tyttärellä on varaa valita.

KATRI. Silloinpa ei ole pienen rahan tarve.

ANNI. Katri, Katri, ylpeys käy lankeemuksen edellä.

PIETOLA (tulee pirttiin päällystakki yllä). Se oli sotaa! Ja
lähtiessäni tunsin, että jotakin roiskahti selkääni. (Kääntyy) Mitä
siellä on?

KATRI. Koko selkä piimässä! (Auttaa riisumaan ja vie takin ulos.)

ANNI. Mitä sotaa se sitten oli?

PIETOLA. Uskonsotaa. Tanelin pirtti oli akkoja täynnä, ja ne minut
edestä jumalansanalla mustasivat ja takaa jumalanviljalla valkaisivat.
Mikä siinä on, että ne minuun takertuvat kuin takkiaiset, missä vain
näkevät?

ANNI. Ne teitä rakastavat.

PIETOLA. On rakkautta roiskia piimällä!

KATRI (tulee pirttiin). Tuleeko Taneli uunia korjaamaan?

PIETOLA. Kirkonkylälle oli haettu. Menepä sinä kysymään Perälän Erkkiä.

ANNI. Mutta älä, hyvä ihminen, lähde tuollaisilla saapasrähjillä!

PIETOLA. Oli sekin, kun ei saatu suutaria. Pitää kirkolla käydessä ostaa
kauppiaalta kengät.

ANNI (ottaa vasusta kengät). Tuossa ovat minun kenkäni, jotka olivat
paikattavina. Ovat nämä kuitenkin somemman näköiset kuin tuollaiset
saapaslottanat.

KATRI. Kyllä minä Erkin mökille näinkin vältän.

ANNI. Mutta voi sattua joku pulska tukkipoika.

KATRI. Ei vie rinnastani rauhaa! (Menee.)

PIETOLA. Niinpä tosiaan!

ANNI. Ei sitä tiedä, mikä tauti tapaa, mikä kuolema kohtaa.

PIETOLA. Ei tuolla taipaleella ainakaan rakkaudentauti.

ANNI. Mikä ettei? On liikkeellä paljon poikia!

PIETOLA. Ei Katri välitä.

ANNI. Pojistako? Niin kuin kaikki tytöt alkaen siitä koko maailman
Eeva-vainajasta.

PIETOLA. Mutta tukkilaisista.

ANNI. Niissä on pulskia, reippaita poikia.

PIETOLA. Ja miehekseen mitä sattuu.

ANNI. Molempaa: hyvää, huonoa. Niin kuin talollisissakin.

PIETOLA. Miksei talollisissakin niin kuin kaikensäätyisissä. Mutta mistä
kuleksijan tietää, mikä on miehekseen? Mitä miellyttävämpi, sitä
suurempi voi olla veijari. Niin kuin muuan Iska-niminen poika, joka
muutamia vuosia sitten —

ANNI. Pietolan Iska?

PIETOLA. Sillä nimellä sitä sanottiin ja vieläkin mainitessa
sanotaan — kun asuskeli meillä. Poika kuin Siionin virsiä kaupitteleva
herranenkeli ja puheissaan kuin itse rehellisyys, mutta sellainen
veijari, ettei maailmassa parempaa. Ei sitä isäntää meidän kylässä,
jolta ei jotain petkuttanut, ja tuskin sitä tyttöä, joka ei —

HUOTARI (tulee pirttiin). Rauha ja rakkaus ja kaikellainen siunaus
tähän taloon.

PIETOLA. Ken vieras? En tunne.

HUOTARI. Heikki Anselmi Huotari. Kunniallinen mies. (Annin puoleen)
Avioliittoon esteetön.

PIETOLA. Sinunko tuttujasi tämä nuorimies?

ANNI. Ei ole.

HUOTARI. Vannomatta paras. Neitsyt voi olla minun kylkiluustani.

ANNI. Jospa siitä ei olekaan tehty neitsyttä, vaan leskivaimo.

HUOTARI. Henki sanoo, että teidän kaltaisenne impi. (Laulaa.)

Sen on silmät kuin taivaalla tähdet
ja varsi kuin elämänlanka.
Ei niin kaunista tyttöä luulis
maailmassa olevankaan.

PIETOLA. Oletko renkimiehiä?

HUOTARI. Renki ei ole ihminen. Mutta tukkipoika!

PIETOLA. Tukkipoika?

HUOTARI (laulaa).

Hei tukkipojat ei turvetta kaiva,
ne sinisiä selkiä seilaa.
Tukkipojall’ on tuska ja vaiva
muistella montako heilaa.

PIETOLA. Lähde nyt ja kiireellä hakemaan kylkiluutasi! (Tarttuu
niskaan ja taluttaa ulos.)

ANNI (nauraa). Tietää yrittäneensä väärään penkkiin! — Mutta nyt minä
sinuakin, ukko, vähän kiusaan!

PIETOLA (tulee pirttiin). Minä alussa luulin sitä ihmiseksi!

ANNI. Ja olikin kunnon ihminen!

PIETOLA. Mistä sinä sen tiedät? Ethän häntä tuntenut?

ANNI. Minähän näen heti nenästä miehen, mihin kelpaa. Eikö ollut
erinomainen renki sekin poika, jonka teille viime vuonna toimitin?

PIETOLA. Oli kyllä. Sinun olisi pitänyt se ottaa mieheksesi.

ANNI. Miehekseni? Niinkö teidän mielestänne, että joka kelpaa Pietolaan
rengiksi, välttää Köyhänlesken Annille mieheksi? Oho, ei sentään!

PIETOLA. Enhän minä sitä meinaa.

ANNI. Mitä te sitten puhutte?

PIETOLA. Tarkoitan vain sitä, mitä olen jo ennen sanonut, että kun
ottaisit miehen, niin voisitte ruveta asumaan sitä mökkiä ja silloin
eläisitte puutteetta. Minun on sääli teitä, varsinkin äitiraukkaasi.

ANNI. Tuo Huotari olisi ollut kunnon poika ja sopiva mies minulle.

PIETOLA. No, ota hänet, ota!

ANNI. Ota nyt, kun poika parka pakoon painaa minkä kintuista lähtee! Vai
tarkoitatteko, että minun pitäisi lähteä juoksemaan jälkeen huutaen:
Huotari, Huotari, elä mene, minä otan sinut miehekseni! Olisitte ottanut
hänet kasakkamieheksi. Ei kaksi eikä kolmekaan olisi ollenkaan liikaa!
Kaikki työt ovat jälessä. Eikä teillä ole kuin tuo laiska renki
Pekka. — Teiltä, Pietola, on isännän silmä mennyt umpeen ja tarmo
lamautunut!

PIETOLA. Emännän kuoltua elämäni muuttui niin tyhjäntuntoiseksi, että
olen haluton kaikkeen. Ei ole ajatusta eikä muistia töissäni ja
toimissani. Minulla on vain yksi miete, että minkä synnin takia minua
rangaistaan alituisilla onnettomuuksilla. Minun elämäni on muuttunut
vaellukseksi vitsausten tiellä. Yhdestä kun pääsen, niin on toinen
edessä.

ANNI. Mikä teitä nyt hätistää?

PIETOLA. Se Pölhö-Kustaa kuuluu sanovan, että minä olen ottanut hänen
äitinsä rahat. — Lähden kirkolle. Siellä se kuuluu olevan Pölhö-Kustaa.
Saan omin korvin kuulla, mitä hän juttelee.

ANNI. Minulla oli asiana kysyä jauhoja, mutta ei kuulu teillä olevan.

PIETOLA. Missähän Tolari? — Hae hänet ja sano, että menisi myllyyn.
(Menee)

ANNI (yksin). Lieneekö Tolari kotosalla? On tainnut mennä tapaamaan
tukkilaisia. (Huomaa ikkunasta.) Mutta tuossahan tulee Pölhö-Kustaa.
Nythän se asia selviääkin.

PÖLHÖ-KUSTAA (pussi kainalossa tulee pirttiin). Päivää. Onko Pietola
kotona?

ANNI. Mitä sinulla on Pietolalle asiaa?

PÖLHÖ-KUSTAA. Saitko tietää? Etpä saanutkaan! Ähäs kutti!

ANNI. Minä menen käskemään Pietolan tänne. (Menee).

PÖLHÖ-KUSTAA (yksin, ottaen pussista nauhalla käärityn kengän). Siinä
on äidiltä viimeiset terveiset Pietolalle, että hyvä Pietola ottaisi
Kustaa raukan pojaksi.

PIETOLA (tulee pirttiin). Sinäkö kuulut sanovan, että minä olen
ottanut äitisi rahat?

PÖLHÖ-KUSTAA. Pietola on ottanut äidin rahat, Jumala rankaisee Pietolaa.

PIETOLA (ottaa ruoskan). Sanotko vielä, että minä olen ottanut?

RÄTTÄRI tulee pirttiin.

PÖLHÖ-KUSTAA juoksee ulos kirkuen.

PIETOLA. Rättäri! Kuin ilmestys!

RÄTTÄRI. Isäntä näyttää olevan tuimalla tuulella!

PIETOLA. Tuo poika sanoo minun ottaneen hänen äitinsä rahat.

RÄTTÄRI. Kuulutte käyneen Sysi Pertun leskivainajan luona hänen
sairastaessaan kuolemaansa.

PIETOLA. Oli pyytänyt minua tulemaan.

RÄTTÄRI. Mitä varten?

PIETOLA. En tiedä. Eikä tajunnut tälle maailmalle, kun olin siellä.

RÄTTÄRI. Ja sairaan luona ei ollut muita kuin te ja tuo poika, joka
sanoo teidän ottaneen rahat.

PIETOLA. No, perhana! Minunhan täytyy itsenikin uskoa, että minä olen ne
ottanut!

RÄTTÄRI. Mutta teillä on se, jota kukaan ei voi teiltä ottaa ja jota
korkea oikeus ei voi kenellekään antaa: puhdas omatunto.

PIETOLA. Se on tosi. — Mutta jos nimismies nostaa jutun, niin miten
minun käy?

RÄTTÄRI. Minä kiellän nimismiestä, virkansa menettämisen uhalla. Hänellä
on kaikellaisia virkasyntejä. Saatte olla huoleti.

PIETOLA. Minnekähän ne rahat ovat joutuneet?

RÄTTÄRI. Sehän piti rahojaan kengässä, jonka kätki milloin mihinkin.

PIETOLA. Ja joskus maailman aikana löytyy aarteena!

RÄTTÄRI. Ja voipipa löytyä piankin.

PIETOLA. Miten sinä osuit meille tulemaan, kun et ole koskaan ennen
käynyt?

RÄTTÄRI. Ei ole tullut käydyksi, kun Pietolassa vihataan uskovaisia yhtä
paljon kuin tukkilaisia.

PIETOLA. En voi suvaita omavanhurskaita, jotka ylistellen omaa
autuuttaan tuomitsevat muita. Äsken viimeksi tuolla Tanelin pirtissä
Poro-Pirkko ei uhannut päästää vaimovainajatani taivaaseen. Sanoin,
ettei hän Poro-Pirkon taivaaseen haluakaan. Piimällä kastoivat minut ja
uhkasivat Jumalan rangaistuksella Pertun leskivainajan rahoista.

RÄTTÄRI. Aikomukseni ei ollut tulla puhumaan uskonasioista. Korhonen
pyysi minua ohimennen kulkiessani jättämään teille nämä paperit. Hän
näyttää vaativan maksettavaksi sen lainan, jonka olette ottanut talonne
palon jälkeen.

PIETOLA. Vaatii maksettavaksi nyt? Mistä minä yhtäkkiä sieppaan rahat,
kun on niin huono aika?

RÄTTÄRI. Ja sanomalehdissä kirjoitetaan, että yhä vain tiukkenee.

PIETOLA. Minun ei olisi tarvinnut lainaa ottaa, jos olisin taloni
uudistellut vähitellen. Niin oli aikomukseni. Mutta Korhonen, Amerikan
rikas, tuli ja tyrkytti rahojaan, niin ajattelin, että nostan palaneen
taloni sijalle heti entistä ehomman.

RÄTTÄRI. Minä puhun Korhoselle ja sanon, ettei hän nyt saa vaatia velkaa
maksettavaksi.

PIETOLA. Välittäneekö tuo, kun ei ole uskonveljiäsi.

RÄTTÄRI. Kyllä minun sanaani kuuntelevat muutkin kuin uskovaiset.

PIETOLA. Lähdetään tuonne kamarihuoneisiin.

TOLARI tulee pirttiin.

RÄTTÄRI. Päivää, Tolari. — Tämä Tolari se Pietolassa aina talvehtii kuin
karhu pesässään.

PIETOLA. Meillehän se on kotiutunut. — Kuule, Tolari, sinusta minä
saankin kesärengin.

TOLARI. Mutta ottiatuota — kun ottiatuota —

PIETOLA. Minä ymmärrän. On kuulunut tukkilaisten ääniä, niin on into
noussut. Aiot taas tukkijoelle?

RÄTTÄRI. Tolari, vanha tukkipoika, pölkyn selkäänhän se tahtoo
kuoliakin.

PIETOLA uhkaavasti katsoo Tolaria, sitten menee.

RÄTTÄRI. Kai sinä, Tolari tiedät, että minä olen maksanut Pertun
leskivainajalle sen lainan, jossa sinäkin olit todistajana?

TOLARI. Kyllä minä ottiatuota. Tolvas-Liisa sanoi terveisiä
leskivainajalta, että Rättäri on kuitti.

RÄTTÄRI. Niin että tiedät sen maksetuksi. — No, vieläkö rovasti on
vaatinut sinua rippikouluun?

TOLARI. Ei ole ottiatuota.

RÄTTÄRI. Minä sanoin rovastille, että ei saa vanhaa miestä kiusata. Eikä
se sinua enää häätyytä. (Menee)

TOLARI (yksin). Hyvä mies tuo rättäri. Ja oli hyvä, kun sattui, niin
ei Pietola kovin ottiatuota. Mutta pitää joutua, muuten ottiatuota.
(Kokoilee tavaroitaan.) Olisinhan minä Pietolassa ottiatuota siihen
asti kun ottiatuota. Mutta hyvä oli näin —

ANNI (tulee pirttiin). Täällähän se on Tolari. Sinun pitää heti mennä
myllyyn.

TOLARI. Minä itse saan myllyä, jos en ottiatuota. (Etsii jotakin.)
Missä hiidessä on ottiatuota?

ANNI. Mitä sinä touhuat?

TOLARI (löytää housut). Tuossa on ottiatuota. (Sulloo housut
konttiin, jonka panee ovensuuhun.)

ANNI. Onko sinulla taas tullut Pietolasta kesäero?

TOLARI. Ja kiireellä. Nenä jo tuhisi. Ja se on paha merkki, silloin on
parasta korjata luunsa. (Menee pöydän ääreen penkille istumaan
lueskellen rahojaan.)

MAIJA (laukku selässä ja myttyjä käsissä tulee pirttiin). Hyvää
päivää.

ANNI. Mistä vieras?

MAIJA. Rantamailta. Lähdin tänne tukkijoelle kaupustelijaksi. —
Tietenkin olette talon tytär?

ANNI. Vieras vain.

MAIJA (menee Tolarin luo). Saisikohan talossa asuntoa joksikin aikaa?

TOLARI. Ottiatuota?

MAIJA. Mitä isäntä sillä meinaa?

TOLARI. Meinaatko sinä ottiatuota?

MAIJA. Sitä minä meinaan.

TOLARI. Mitähän sinä meinaat?

MAIJA. Missä emäntä?

TOLARI. Ei ole emäntää.

MAIJA. Leskimieskö olette?

TOLARI. En minä leskimies.

MAIJA. Vai vanhapoika! Minkävuoksi elätte vanhanapoikana?

TOLARI. Minäkö? — Minä en ole ottiatuota —

MAIJA (Annille). Mitähän se sillä meinaa?

ANNI. Sitä se viimeksi, ettei ole akkalupaa.

MAIJA. Rippikoulun käymätön? — Mikä talo tämä on?

ANNI. Pietola.

MAIJA (lähestyen Tolaria). Pietola! Se talo, jossa ei suvaita
tukkilaisia?

PIETOLA tulee pirttiin.

TOLARI (yrittää lähtemään). Ottiatuota!

MAIJA. Päällekö aiot? (Lyö mytyllä.)

TOLARI (yrittää uudelleen). Ottiatuota!

MAIJA (lyö molemmilla mytyillä). Siinä minä annan sinulle ottiatuota.

TOLARI kaatuu ja hiipii pois pirtistä.

PIETOLA. Kuka tämä reipas eukko?

MAIJA. Tyttö minä olen. Maija Rivakka. Oletko sinä tukkilainen?

PIETOLA. Minkä vuoksi sinä vihaat tukkilaisia?

MAIJA. En minä tukkilaisia vihaa!

PIETOLA. Minkä vuoksi kuritit tuota Tolaria?

MAIJA. Tukkilainenko se oli? Herranen aika! Mikä sen nimi?

PIETOLA. Tolari eli puurosaapas.

MAIJA (rientää ulos). Tolari Puurosaapas! Se oli erehdys. Minä luulin
sinua isännäksi.

PIETOLA. Vai isännälle se olikin tarkoitettu tuo selkäsauna! (Nauraa)
Minä alan rakastaa tukkilaisia, jos näin lystiä jatkuu.

ANNI. Mutta minä teidän sijallanne en nauraisi. Talossa ei ole jauhoja
puuroksikaan. Ja karjakko kiroilee navetassa, että lattia lainehtii: ei
ole lehmille heiniä.

PIETOLA. Missä Pekka?

ANNI. Sitä tuskin tietää Pekka itsekään! — Ja kuka myllyyn?

PIETOLA. Lähtisin itse, mutta rättäri on vieraana.

ANNI. Rättäri Pietolassa ja vieraana?

PIETOLA. Oli onnenpotkaus että tuli. Sain hyviä neuvoja ja apua. Hän on
varma, että Pertun leskivainajan rahat löytyvät.

ANNI. Rättäri tosiaan voi tietääkin. Hänellä oli leskivainajalta
tuhannen markan laina, jossa minäkin olin todistajana ja Tolvas-Liisa
toisena.

PIETOLA. Niin kertoi rättäri. Mutta hän on maksanut velkansa.

ANNI. Vai niin.

PIETOLA. Kiehautapa sinä kahvia, kun Katri ei sattunut kotia.

ANNI. En rupea millekään. Lupasi ruveta riitelemään kotitaloani takaisin
Korhoselta, mutta itse ostikin sen.

PIETOLA. Tottapa ei käynyt riiteleminen. Rättäri tuntee lainpaikat.
Kehutaan taitavammaksi kuin moni tuomari.

ANNI. Ja minä uskon, että rättäri yllytti Korhosta ryöstämään meiltä
talon ostaakseen sen helpolla.

PIETOLA. Väärin sinä tuomitset rättäriä. Hän on hyväsydäminen mies ja
rehellinen uskovainen.

ANNI. Ja hänen äitinsä rehellinen noita-akka! Kuin suustaan sylkenyt
poikansa.

PIETOLA. Riittää! Ei puolta sanaa pahaa rättäristä minulle. (Menee.)

ANNI (yksin). Eipä tainnut olla alutonta Tolvas-Liisan puhe, että
rättäri on vielä Pietolassa isäntänä. (Kurkistaa oven laudotuksen
raosta.) Siellä se istuu autuaan hymyilevänä perimmäisessä kamarissa.

KATRI (tulee pirttiin). Anni kuule!

ANNI. Jopa sinun poskesi hohtavat! Ja olet hätäinen. Mitä sinulle on
tapahtunut?

KATRI. Mene sinä sanomaan hänelle. Hän tulee tuolla kujalla.

ANNI. Kuka?

KATRI. Muuan tukkilainen. Minä sanoin, että tässä talossa on äkäinen
isäntä, niin kysyi: ”Tuhiseeko nenä?”

ANNI. Niinkö! Poika siis on Heilalan mailta. — Ja sinä sanoit että
tuhisee?

KATRI. En minä sanonut.

ANNI. Sanoit, että tämä on Pietolan talo?

KATRI. En sanonut.

ANNI. Et ole sanonut mitään! Minkä vuoksi?

KATRI. Mene sinä, Anni, selittämään, sinä osaat paremmin kuin minä.
Mene, Anni kulta, voi rakas Anni, mene. Minä pyydän ja rukoilen.

ANNI. Taitaakin olla tulossa poika, joka uhkaa ”viedä rinnastasi
rauhan”.

KATRI (käytyään katsomassa akkunasta). Nyt se tuli.

ANNI. Onneksi olkoon!

KATRI vetäytyy uunin suojaan. ANNI rupeaa toimessa kirnuamaan.

TURKKA (länget käsivarrella tulee pirttiin). Hyvää päivää.

ANNI. Jumal’antakoon.

TURKKA. Tässä talossa ei näytä olevan poikia.

ANNI. Eikä tyttäriäkään kuin yksi.

TURKKA (pantuaan länget naulaan tulee Annin luo). Mikä nimi?

ANNI. Joka arvaa, saa puolet.

TURKKA. Puolesta en huoli. Jos minä joskus tytön otan, sen pitää olla
minun sormenpäitään myöten.

ANNI. Mikä sinä sitten olet miehiäsi?

TURKKA. Tukkipoika. — Tässä talossa ei muka suvaita tukkilaisia, sanoi
teidän piikatyttö.

ANNI. Mikä piikatyttö?

TURKKA. En tullut nimeä kysyneeksi. Oli miellyttävän näköinen
tyttölapsi.

ANNI (osottaen Katria). Oliko se tuo piikatyttö?

TURKKA. Täällähän se on se losusaapas! (Annin puoleen) Taidatte maksaa
niin huonon palkan, ettei tyttö raukka saa kenkiä jalkaansa.

ANNI. Talostahan sille olisi kengät tuleva, mutta ei ole saatu suutaria.

TURKKA. Huono isäntä. Näkee kaikesta.

ANNI. Ei saa kovin moittia. Leskimies ja pian ikämies, haluton ja
väsynyt.

TURKKA. Mutta! (Pyöräyttää Annia olkapäistä.) Minkä vuoksi ei ole
nuorta isäntää? Sulhanen kumminkin on?

ANNI. On tarjolla.

TURKKA. Sepä hyvä.

KATRI. Kuka se on?

ANNI. En sano. Istuu tuolla kamarissa.

TURKKA. Tuoko on kamarin ovi?

ANNI. Tässä paloi talo perustuksiaan myöten, on jäänyt keskitekoiseksi
yhtä ja toista, kun ei ole saatu työmiehiä.

TURKKA. Minäpä rupean hommaamaan.

ANNI. Rupea taloon kasakkamieheksi.

TURKKA. Minä rupean isäntämieheksi siihen saakka, kun tukkityö alkaa.
(Menee riisumaan laukkunsa sivuseinälle naulaan.)

KATRI (Annille kahdenkeskisesti). Mikä tässä lopuksi?

ANNI (Katrille kahdenkeskisesti). Kihlajaiset ja häät! (Kuin salaa
antaa Katrille ruojuskengät ja toimittaa Katria somistautumaan.)

Tukkilaisia tulee pirttiin.

TUKKILAINEN. Hyvää päivää.

TURKKA. Mitä väkeä te olette?

TUKKILAINEN. Tukkilaisia ollaan. Olisikohan tässä talossa tilaa?

TURKKA. Ruvetkaa taloksi ja olkaa kuin kotonanne, siivolla ja siististi.

TUKKILAINEN. Onpa oikea talo! Mitä työksemme, käskekää!

TURKKA. Että työ kävisi sitten reippaammin, niin alkusiunaukseksi
laulakaa.

TUKKILAINEN. Tässä talossa on hyvä isäntä!

TUKKILAISET (laulavat)

Vielä niitä honkia humisee
Suomen salomailla.
Vielä niitä ollaan reippaita poikia
tukkijoella vailla

Huhtikuussa ne parhaat poiat
tukkijoelle astuu.
Siellä ne saappaat likoaa
ja housunpultit kastuu

PIETOLA (tulee pirttiin). Kenen luvalla te täällä?

TUKKILAINEN (viitaten Turkkaa). Isännän luvalla.

PIETOLA (menee Turkan eteen). Sinäkö isäntä?

TURKKA. Pietola! Eikö niin?

PIETOLA. Minä olen Pietola.

TURKKA. Terve! (Tempaisee vasemmalla kädellä Pietolan käden ja lyödä
läimäyttää tuttavallisesti kättä.) Terve mieheen! Terve! (Menee
ottamaan länget.)

PIETOLA (Annin puoleen). Mikä se on tämä poika?

ANNI (kahdenkeskisesti). Siinä on teille kasakkamies. Eikö niin Katri?

KATRI (kahdenkeskisesti). Isähän on sanonut, että tarvittaisiin
kasakkamiehiä.

TURKKA (tulee Pietolan luo näyttäen valjaita). Mutta mitä merkitsee
tällainen hoito?

ANNI. Siinähän ne nyt ovat. Ja niitä on hakemalla haettu monta viikkoa.
Missä nuo olivat?

TURKKA. Ojassa! (Tukkilaisille) Hei pojat. Joku teistä siivotkoon nämä
ja vieköön talliin paikoilleen. (Viskaa tavarat tukkilaisille.) Ja
minkä vuoksi ei ole tunkiota vedetty pelloille?

ANNI. Ei ole ehditty, kun on ollut miehistä puute. Eikä kevättöihin
paljon pystytäkään, kun työneuvot ovat rempallaan. Ei ole saatu seppää.

TURKKA (tukkilaisille). Onko teistä kukaan seppä, vai pitääkö minun
lähteä pajaan?

TUKKILAINEN. Kyllä minäkin takoa kalkuttelen.

TURKKA. Niinpä hommaudu pajaan.

KARJAKKO (tulee pirttiin Pietolan nokan alle ja vihaisesti
tiuskaisee). Mitä nyt syötetään elukoille? Halkojako?

TURKKA (pyöräyttäen karjakon päin). Ei halkoja, vaan heiniä!

KARJAKKO. Mikä sinä olet?

TURKKA. Isäntämies, ettäs tiedät!

KARJAKKO. Hommatkaa sitten heiniä, kun kotona ei ole korttakaan!

TURKKA. Ja vasta nyt tulet sanomaan!

KARJAKKO. Jo eilen sanoin Pekalle, että pitää hakea heiniä.

TURKKA. Missä Pekka?

KARJAKKO. Pääsette vähimmällä vaivalla, kun ensin haette uunilta.
(Menee.)

TURKKA (karjaisee uunille). Pekka hoi!

PEKKA hyppää uunilta.

TURKKA. Sielläkö niitä heiniä on! Hae nyt kuin tuulessa! (Pyöräyttää
Pekan väkkäränä menemään ovesta.) Montako Pietolassa on hevosta?

ANNI. Neljä.

TURKKA (tukkilaisille). Kahdella hevosella Pekan mukana heinään. Muut
muihin ulkotöihin. Ja nyt on, pojat, kiire, että tuppi heiluu ja laulu
raikuu.

TUKKILAISET (valmistautuen lähtemään työhön laulavat).

Ei meitä surulla ruokita,
se on ilo, joka elättelee.
Ja tämän pojan heila on hellä ja nuori,
ja laulu se helähtelee.

Käki se kukkuu kuusikossa
ja koivikossa on pesä.
Tämän kylän, tämän kylän tytöille tulee
toisenmoinen kesä

(Menevät.)

PIETOLA. Mistä sinä olet kotoisin?

TURKKA. Terveisiä Heilalalta.

PIETOLA (innostuen). Oletko sieltä, jonne Heilala muutti?

TURKKA. Hän ei tosin osannut panna terveisiä mukaani, kun ei tiennyt
minun tänne lähtevän. Mutta varmaan olisi lähettänyt ja paljon parhaalle
ystävälleen.

PIETOLA. Me olimme kuin hyvät veljet!

TURKKA. Vaikka poikasina olitte tapelleet harva se päivä.

PIETOLA. Se on tosi. Me olimme alituiseen vastakkain kuin kukonpoikaset.
Heilalan posket yht’äkkiä pullistuivat, silloin sitä alettiin.
(Nauraa.)

TURKKA. Ja Heilala nauroi, että silloin sitä alettiin, kun Pietolan nenä
rupesi tuhisemaan.

PIETOLA. Mikä sinun nimesi on?

TURKKA. Poika.

PIETOLA. Poikako?

ANNI. Sehän onkin mukava nimi!

TURKKA. Mutta ainoastaan meidän ystävysten kesken.

PIETOLA. Mikä sinun sukunimesi on?

TURKKA. Mitä te sillä tiedolla? Ja mitä siitä viisastutte, jos sanon
olevani Kukkonen tai Kananen, Pitkänen tai Paksunen, Littunen tai
Lattunen?

PIETOLA. Niinpä vainenkin. Samantekevä. — Kerrohan nyt, Poika, miten
Heilala —

TURKKA. Nyt ei ole aikaa. Joka sorkka työhön ja toimeen!

ANNI. Poika, mitä tehdään kun talossa ei ole jauhoja?

PIETOLA. Niin, niitä jauhoja?

TURKKA. Kai on eloja?

PIETOLA. Niistä ei ole Pietolassa ollut puutetta koskaan!

TURKKA. Silloinpa ei hätää. On hyvä tuuli. Tuulimylly pyörimään. Pietola
myllyyn.

PIETOLA. Minä lähden heti. (Menee avainkaapille)

TURKKA menee laukulleen.

KATRI (Annille). Onko tämä unta?

ANNI (Katrille). Unta, unta, haluaisitko herätä vai nukkua?

PIETOLA (tulee Annin luo). Tässä on isäntä mökillesi.

ANNI (Pietolalle). Ei passaa!

PIETOLA. Minkä vuoksi?

ANNI. Tämä on hyvä. Mutta en voi unohtaa Huotaria.

PIETOLA (itsekseen). Kummallisia nuo tyttölapset. (Menee.)

TURKKA (tullen tyttöjen luo, Annin puoleen). Te talon tytär, lähtekää
näyttämään, minkälaisessa kunnossa navetta. — Mutta en muistanutkaan:
sulhanen istuu kamarissa!

ANNI. Ei haittaa! — Mutta kuule, Poika. Mitenkä saataisiin hommatuksi
kengät ”tyttö raukalle”?

TURKKA. Tällähän nyt on kengät ja oikein sievät!

ANNI. Lainakengät raukalla.

TURKKA. Mikä sinun nimesi?

KATRI. Katri.

TURKKA. Pidä, Katri, pääsi pystyssä. Ujon ja nöyrän maailma polkee
jalkoihinsa.

KASURI (tulee pirttiin). Hyvää päivää. Onko tämä se poika?

TURKKA. Mikä sinä olet?

KASURI. Tukkilainen.

TURKKA. Mikä poika minä sitten sinulle olen. Sano isäntämieheksi!

KASURI. Anteeksi, isäntä.

TURKKA. Ei isäntä, vaan isäntämies!

KASURI. Vai niin. Mutta oli menossa myllyyn hyväntuulinen äijä, joka
neuvoi kysymään poikaa, että se tietää saako talossa asuntoa.

TURKKA. Oletko suutari?

KASURI. Nikkari olen.

TURKKA. Hyvä sekin. Rupea taloksi.

KASURI. Toverini on suutari. Ei uskaltanut tulla sisään, epäili, että
tämä on Pietolan talo.

TURKKA. Käske sisään!

KASURI (avaten oven). Oterma, tule sisään!

OTERMA (tulee sisään). Oliko se täällä se poika?

KASURI (huomauttavasti Otermalle). Isäntämies, isäntämies!

TURKKA. Oletko, Oterma, hyvä suutari?

OTERMA. Aina kiitetty, usein kehuttu.

TURKKA (nostaa Katrin pöydälle). Ota mitta ja tee parastasi. — Ja
nikkari, tähän ovi. (Repäisee laudotuksen ovesta.)

RÄTTÄRI kaatuu laudotuksen mukana.

OTERMA. Millä tapetaan noin suuri russakka?

KASURI. Tässä on halko!

TURKKA. Elkää hiidessä! Talon tyttären sulhasta!

KATRI. Ei ole minun sulhaseni!

TURKKA. Talon tytärkö?

RÄTTÄRI. Tämä talo on Pietola!

OTERMA ja KASURI. Pietola! (Yrittävät lähtemään.)

KATRI (rientää pidättämään). Tpruu! — Olkaa talossa ja tehkää mitä on
käsketty. Minä olen talon emäntä.

TURKKA. Anteeksi. Minä luulin teitä sinuksi. (Annin puoleen.) Ja sinua
teiksi.

KATRI. Poika, tule, minä lähden näyttämään navettaa. (Menee Turkan
kanssa.)

RÄTTÄRI (Annille). Mikä se on tuo mies?

ANNI (rättärille). Pietolan tuleva isäntä.

RÄTTÄRI nauraa.

ANNI. Hyi!

RÄTTÄRI (itsekseen). Ei ikinä! (Menee)

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS

Aukea paikka metsässä. Perällä jokitörmä. Oikealla maja, sen päädyssä
viiri, jossa nimi: MAIJALA. Istuimiksi sopivia kiviä ja juurakoita.
Majan luona penkki. Majan päätyä vasten suuri savotankontti. Hame ja
sukat ripustettuina kuivamaan. Kontteja ja laukkuja siellä täällä.
Kankipuita ja keksinvarsia pystyssä puita vasten.

Tukkilaisia majapaikalla. TOLARI seisoo tähystelemässä oikealle,
TURKKA makailee selällään, HUOTARI korjailee keksiään, KASURI ja
OTERMA lyövät korttia. Laulavat:

Moni on korpi kolkko täällä, asumaton aivan.
Niissä se näkee tukkipoika nälän sekä vaivan.

Vaan ei sitä huolista huolita ja aina on ilomieli.
Meille ne laulaa honganlatvat ja salon satakieli.

Laulun loputtua alkavat tukkilaiset mennä työhönsä perälle.

HUOTARI. Tolari eikö näy Maijaa?

TOLARI. Ei näy ottiatuota.

HUOTARI. Hukkaan meni tämäkin kallis elämän hetki.

OTERMA. Ei minulta: voitin kymmenen kuppia kahvia! (Nousee kortilta.)

HUOTARI. Kun ei kahvia saa! — Missä hitossa se meidän Maija viipyy? Ei
nyt ole oikea laita.

KASURI. On tainnut mennä iäksi.

TOLARI. Eihän se tänne olisi jättänyt tavaroitaan!

OTERMA. Ja Tolaria!

KASURI. Vielä näkyy isäntämiehessä henki liikkuvan, mutta taivaallisia
ajattelee, koska tähystelee pilviä ilman avaruudessa. Oletko tunnustanut
kaikki syntisi?

TURKKA. Paljonko tahdot siitä makkarapalasesta?

KASURI. Ei se ole myötäväksi, vaan syötäväksi.

TURKKA. Senpä vuoksi sen söinkin.

KASURI. Saakeli! Siltä ei säily mikään. (Menee perälle)

OTERMA (tarkastellen voirasiaansa). Perhanan käenpoika! Käynyt minun
voirasiallani ja syönyt sen viimeisen nokareen, mikä oli jäljellä!

TURKKA. Kun sitä oli niin vähän, niin ajattelin, että pistän poskeeni
happanemasta.

OTERMA. Olin kuvitellut leipäpaistia, mutta niin sen nyt kävi kuin
Rötkösen illallisen. (Menee perälle.)

HUOTARI. Miten sinä, Turkka, näytät niin oudolta? Uusi pukuko?

TURKKA. Täytyi uusia, kun entisessä ei alkanut enää mies sisässä pysyä.

HUOTARI. Ja noin komeat saappaat. Mistä nuo?

TURKKA. Majasta löysin.

HUOTARI. Löysit saappaat majasta? Niinkuin mustalaispoika puukon talon
pöydältä!

TOLARI. Näkyvät olevan minun.

HUOTARI. Mutta elähän mitään! Minun takkini?

TURKKA. Jos tämä on sinun, niin saat sanoa Pojaksi.

HUOTARI. Mitä sillä sitten olisi merkitystä.

TURKKA. Että olemme ystäviä.

HUOTARI. Ja sen takia minun pitäisi uhrata paras takkini?

TURKKA. Henkikin, jos asia niin vaatisi. Mitä ystävyydellä muuten olisi
merkitystä?

HUOTARI (riisuu Turkalta takin). Mutta hyvä ystäväni, Poika. Asia nyt
vaatii, että sinä minun oman takkini uhraat minulle takaisin. Lähden
sunnuntaina kylälle katselemaan, löytyisikö mökillistä heilaa.

TURKKA. Minun maallani on heilallinen mökki.

HUOTARI. Se sinun maasi taitaa olla niin kaukana, että jos kuinka
pitkälle tahansa kulkee, sitä ei vielä sittenkään näy.

TURKKA. Katsele tätä metsää.

HUOTARI. Tämä on hyvää metsää. Pietolan talon metsää, koska tuo
tervahauta tuossa vieressä kuuluu olevan Pietolan.

TURKKA. Pietolan talon metsää. Minun maatani!

HUOTARI. Elä luule, rakas sielu, että kissa lentää!

TOLARI (huomaa oikealta). Pietola tulee!

TURKKA. Tulee tervahaudalleen. — Lainaa, Huotari, sitä takkia, saat
vehnäskahvit.

HUOTARI. Se mökki Pietolan maalta, jossa on heila? Ei muuten!

TURKKA. Jos vain heila sinuun suostuu.

HUOTARI. Silläkö pelottelet pelastuaksesi. Ensi sunnuntaina kihlajaiset!
Pysytkö sanassasi?

TURKKA. Vielä kysytkin! Mutta sinä puhuit kevytmielisesti.

HUOTARI. Jos sinä pidät sanasi, niin minä myös. Takki sanani panttina.
Ja sinun: pannullinen kahvia. (Ojentaa takin)

TURKKA. Mies parka menetti takkinsa! (Nauraa)

HUOTARI. Minä viimeksi nauran. Olen käynyt Pietolassa. Tunnen sen
vieläkin pakaroissani.

TURKKA. Opiksi, että seiso aina päin! Niin tein minä, ja Pietola
puhuttelee minua Pojaksi. — Siirtykää vähän syrjään, että saan ystäväni
kanssa rauhassa puhella.

TOLARI. Kysy samalla ottiatuota!

TURKKA. Niin Maijaa? Kyllä kysyn.

PIETOLA (tulee oikealta). Poika! Terve. Siitä on viisi vuotta, kun
olen sinua nähnyt.

TURKKA. Niinkö kauan?

PIETOLA. Niin tuntuu. Olipa mukava, että työpaikkamme sattuivat
lähekkäin. Saadaan olla yksissä. Tänä iltana saatte pitää hauskaa. Kylän
nuorisoa tulee joukolla tervahaudan sytyttäjäisille.

TURKKA. Sittenpä Annikin kohtaa Huotarin.

PIETOLA. Onko Huotari täällä? Sepä mainiota. Tänään viimeksi oli
puhetta, ja Anni uhkasi jäädä vanhaksipiiaksi syyttäen minua.

TURKKA. Huotari! Tule tänne.

HUOTARI. Mutta en sittenkään kovin lähelle!

PIETOLA. Etkö sinä käynyt keväällä Pietolassa?

HUOTARI. Ja Pietola kätteli minua jalallaan, ja se oli hevosenjalka.

PIETOLA. Tuossa nyt lämmin käteni.

TURKKA. Jos tarvitsee, niin puhun puolestasi leskelle.

HUOTARI. Leskelle?

TURKKA. Tunnetaan Köyhänlesken nimellä. Entinen talonemäntä. Velkamies
hänet häätänyt taloltaan. Viekkaudella ja vääryydellä kivuolloisen
ihmisen.

HUOTARI. Ja kivulloinenkin raukka!

PIETOLA. Kyllä leski suostuu, kun Poika on puhemiehenäsi.

HUOTARI. Kiitoksia paljon, mutta ei tarvitse. Pidä takki. (Menee
perälle.)

PIETOLA. Mutta kuule, Poika. Tunnetko tukkilaista, jonka nimi on Turkka?

TURKKA. Mitä Turkasta?

PIETOLA. Äsken jouduin kuuntelemaan parin tytön puhelevan Turkasta ja
Katrista.

TURKKA. Ovat olleet yksissä Turkka ja Katri pitkät kesäiset illat ja
suviset sunnuntait. Kaikki vaarat vaeltaneet, kosket laskeneet, salmet
soudelleet, lahdet laulelleet ja herroiksi hevosella kirkolla ajelleet.

PIETOLA. Niinkö! — Minkälainen mies se sitten on?

TURKKA. Kiittää en voi, moittia en halua. Sen voin sanoa, ettei ole
minua parempi.

PIETOLA. Parempi? Sinunlaista poikaa saa hakemalla hakea — turha
yrittääkään parempaa. Se on ollut salainen toivoni, että sinä tulisit
Pietolaan isännäksi.

TURKKA. Silloin ei hätää. Turkasta ei minulla ole haittaa.

PIETOLA. Pannaan asia toimeen. Sinä jätät tämän homman ja rupeat
isännyyttä hoitamaan Pietolassa.

TURKKA. Ja Pietolan talosta tehdään seutukunnan mallitalo.

PIETOLA. Sinulta se syntyy! — Minne se Katri jäi? Oli jo lähdössä.

Kuuluu huuto: ”Koski tukossa!”

TURKKA. Koski tukossa. (Rientää perälle)

TOLARI (tulee Pietolan luo). Oliko Pojan kanssa puhetta ottiatuota?

PIETOLA. Oli. Ja ensi sunnuntaina pidetään Pietolassa kuuliaiset ja
komeat!

TOLARI. Ottiatuota!

PIETOLA. Minä Maijan kanssa tanssin polskaa!

TOLARI (yksin). Pietola Maijan ottiatuota... Olipa se ottiatuota...
Niin hellä ja hönkä ihminen. (Hypistelee hametta ja sukkia.) Siinä on
Maijan ottiatuota...

TURKKA (tulee perältä). Joko on mennyt tervahaudalle?

TOLARI. Maijako?

TURKKA. Katri!

TOLARI. Ei se tulekaan.

TURKKA. Katriko?

TOLARI. Maija!

TURKKA (nauraa). Olemme pöllöjä! Rakkaus tekee tyhmäksi.

TOLARI. Kuuluu joskus vievän koko järjen.

TURKKA. Mitä Pietola sanoi?

TOLARI. Että ensi sunnuntaina Pietolassa kuuliaiset ja komeat!

TURKKA. Katrin ja minun?

TOLARI. Maijan ja Pietolan!

TURKKA. Nyt on mennyt sekaisin ottiatuota.

TOLARI (hivelee sydänalaansa, toisella kädellä otsaansa). Minulla niin
kummasti ottiatuota...

TURKKA. Tuolla Maija tulee!

TOLARI. Tulee tavaroitaan noutamaan. (Yrittää lähtemään perälle.)

TURKKA. Minne sinä menet, Tolari?

TOLARI. Menen joelle ... minä en ottiatuota...

TOLARI. Elä mene minnekään. (Taluttaa Tolarin savotankontin luo.)
Tuonne konttiin. Kiireesti. (Toimittaa Tolarin konttiin.)

MAIJA (kuormitettuna tulee oikealta). Terveisiä kirkolta. Tuossa
sinulle puulaakinherralta kirje. Sinusta tehdään meidän jokihaaralle
tukkipäällikkö. Mutta kuule, rättäri tuli minua vastaan Pietolan kujalla
ja uteli sinusta ja Katrista, niin minä piruuttani sanoa päräytin, että
tänä iltana täällä Maijalassa juodaan Turkan ja Katrin kihlajaiskahvit.
Kutsuin rättärinkin.

TURKKA. Uskosi Maija,, ei anna häpeään tulla.

TUKKILAISET (tullen perältä laulavat ja lopuksi tanssivat Maijan
ympärillä.)

Hih hei huh hei meijän Maija!
Keittää kahvit, pesee paijat
Miten maailma pyöris silloin,
jollei Maijaa ois!

Hih hei huh hei meijän Maija!
Ihme, jos ei sitä naija!
Syksyn tullen Maijan häissä
polkaks pistetään!

HUOTARI. Ja nyt pitkän paaston jälkeen pannu kiireellä tulelle. (Ottaa
kahvipannun) Joka haluaa tilkankaan, puhutelkoon minua nöyrästi.
(Menee perälle.)

TUKKILAISET hajaantuvat pois.

MAIJA. Missä Tolari, kun ei näkynyt joukossa?

TURKKA. Oltiin äsken ruuhkaa purkamassa. Tolaria ei näkynyt.

MAIJA. Ruuhkalla hukkunut!

TURKKA. Mutta Maija kulta, minähän sanoin, että Tolari ei ollut
ruuhkalla.

MAIJA. Niinkö sinä sanoit? Hyi kuin minä säikähdin. Sydän lyö vieläkin.
(Huhuaa) Tolari hoi!

TOLARI (kontista). Täällä, hoi!

MAIJA. Mistä se ääni kuuluu? (Menee vasempaan.)

TURKKA. Näet nyt, että Maija sinua rakastaa! (Menee perälle)

MAIJA (metsässä). Tolari hoi!

TOLARI. Maija hoi!

MAIJA (tulee esiin huomaamatta Tolaria). Tolari hoi!

TOLARI. Tässähän, ottiatuota!

MAIJA. Siinäkö sinä? Jo sinä olet veitikka! (Nauravat vastakkain
kuherrusnaurua.)

TOLARI. Mitä sinä kirkolla?

MAIJA. Tätä varten. (Antaa Tolarille kirjan.)

TOLARI. Aapinen! (Tulee kontista.)

MAIJA. Sinun tulee tarttua kiinni kuin muurahainen. Ole nyt jonkun aikaa
poissa työstä, että pääset hyvään alkuun. Aloita heti. Minä menen joelle
valmistamaan kahvin ja pesemään vaatteita. Siinä välissä käyn sinua
opettamassa. — Saat sitten kahvia ja nisua. (Menee myttyineen perälle.)

TOLARI. (yksin.) Poikasena lukea nalkutin mitä kirjaa hyvänsä, mutta
äidin kuoltua jäi kesantoon. (Istuu lukemaan) Aa. — (Puhuu niinkuin
seuraavatkin selityksensä.) Aan nimi on Aaprahami. Aaprahami oli
satavuotias ja Saara yhdeksänkymmenen ajastajan eikä heillä ollut lasta.
Saara nauroi, kun enkeli sanoi ottiatuota, mutta ei olisi pitänyt
Saaran nauraa: vuoden perästä sai lapsen. Kuinkahan vanha se on tuo
Maija? — Pee. — Sen nimi on paapeli. Siellä menivät ihmisten kielet
niin sekaisin, etteivät ymmärtäneet ottiatuota. — Tuo pokstavi sanoo
see, mutta se on Kainin pokstavi. Se sitten oli kiukkuinen mies:
jumalalle juuri uhratessaan säntää veljensä kurkkuun, että veljen
veri huusi ottiatuota. — Tuo on Taanielin pokstavi, jota eivät
jalopeuratkaan syöneet. — Ee. — Sen nimi on Ekypti. Siellä se Jooseppi
ensin joutui vankeuteen, kun hänen isäntänsä emännän silmät paloivat,
sillä Jooseppi oli kauniin luontoinen ja ihana kasvoiltaan, mutta ei
tahtonut ottiatuota. Mutta sitten Joosepista tuli ottiatuota, kun
selitti unia. — Ähvä. — Ähvä? — Ähvä?? — Tässä paistaa päivä, että
tuntuu järki menevän sekaisin. (Haukottelee.) Taitaa olla tuolla
majassa mukavampi. (Menee majaan heittäytyen lukemaan pitkällään.)

PIETOLA (tulee vasemmalta.) Tuossapa näkyy olevankin rautakanki.
Joutanee se vähäksi aikaa. (Huomaa oikealta) Kas, rättäri. Terve. Mitä
sinulle kuuluu?

RÄTTÄRI (tulee oikealta.) Pietolan oli käydä huonosti. Korhonen olisi
pannut velkatuomion ryöstöön, mutta minä lunastin sen nimiini.

PIETOLA. Sinä lunastit? Mistä sieppasit kuusituhatta markkaa?

RÄTTÄRI. Pietola lienee kuullut, että uskonveljeni ovat äskettäin
koonneet minulle rahalahjan. Panin ne rahat siihen tuomioon. Tyytyykö
Pietola siihen?

PIETOLA. En tiedä miten sinua kiittää ja palkita.

RÄTTÄRI. Korhonen pelkäsi, että kuri Pietolaan tulee isännäksi se
tukkilainen Turkka, Pietolan talo on pian syöty ja myöty.

PIETOLA. Ei tule se mies Pietolaan isännäksi.

RÄTTÄRI. Mutta silloin pitää teidän ottaa Katri lujille. On lähetettävä
hänet kotoa tätinsä luo. Sillä Turkka ja Katri riskisti riiailevat. Ja
jos Turkka saa narratuksi Katrin, niin Pietolan on pakko hyväksyä.

PIETOLA (levottomana katsoo oikealle). Minnekähän se Katri jäi?

RÄTTÄRI. Onko tämän Turkan ristimänimi Aaprahami?

PIETOLA. En tiedä onko Aaprahami vai Iisakki. En tunne miestä
ulkonäöltäkään.

RÄTTÄRI. Sitäkö ”Poikaa”?

PIETOLA. Poikako? Hänkö on Turkka? (Nauraa) Kas sitä veitikkaa!

RÄTTÄRI. Nimismies sanoi, että muuan Aaprahami Turkka on kuuluisa varas,
viime talvena laskettu ehdolliseen vapauteen.

PIETOLA. Olkoon vain! Tämän ristimänimihän on Poika.

RÄTTÄRI. Ei se ole mikään ristimänimi! Tahtokaa nähdä hänen kirjansa.

TOLARI kuorsaa.

RÄTTÄRI. Mikä ääni se on? (Käy majan luona.) Tolari näkyy siellä
nukkuvan kuorsaten.

PIETOLA. Tule tänne tervahaudalle. (Menee vasempaan rättärin
seuraamana.)

MAIJA (hame ja hihat käärittyinä tulee perältä, puhuu hyväilevästi).
Miten täällä minun lukumieheni jaksaa? — Ka, minne se on kadonnut.
(Huomaa Tolarin majassa.) Nukkuu! — Kirja sillä on auki. (Hellästi)
Ja nenä litistynyt kirjaa vasten. Herra siunatkoon Tolari raukkaa.
(Herättää) Tolari. — Tolari!

TOLARI (heräillen). Kyllä Maija rakastaa ottiatuota.

MAIJA. Kyllä minä rakastan, kun haen karahkan, jolla roiskin.

TOLARI, Jopa sillä rovastilla oli pitkä kaula!

MAIJA. Herää!

TOLARI. Ka, joko Pietola ja Rättäri ovat ottiatuota?

MAIJA. Herää!

TOLARI. Mikä on ähvän nimi?

MAIJA. Voi onnetonta, uneksii vielä seisaallaankin!

TOLARI. Enhän minä enää nuku!

MAIJA (näyttää aapista). Mikä tämä?

TOLARI. Se on ottiatuota?

TOLARI. Aapinen!

MAIJA. No, pysy nyt hereilläsi.

TOLARI. Mikä on ähvän nimi?

MAIJA. Mikäkö ähvän nimi?

TOLARI. Niin.

MAIJA. Mikä ähvän nimi? Niinkö?

TOLARI. Sinähän nukut, kun et ymmärrä selvää puhetta!

MAIJA. Mikä on Maijan nimi?

TOLARI. Niin sinunko? Maija Rivakka.

MAIJA. Voi hyvänen aika! — Mikä on Tolarin nimi?

TOLARI. Heikki.

MAIJA. Voi voi voi. — No, mikä on Heikki Tolarin nimi?

TOLARI. Mutta eihän Heikki Tolari ole ähvän nimi?

MAIJA. Ei, vaan Puurosaapas!

TOLARI. Ähvänkö nimi?

MAIJA. Siitä ei tule mitään koko sinun luvustasi! Ei kerrassaan mitään!
(Menee perälle)

TOLARI (yksin). Kyllä siitä tulee, mutta eihän ihminen ole ampiainen.
(Miettien) Ähvän nimi Puurosaapas?

TURKKA tulee perältä majan luo somistautumispuuhissa.

TOLARI (Turhalle). Eikö Puurosaappaan pokstaavi ole pee?

TURKKA. Peellähän se alkaa. Mutta minkävuoksi sinua sanotaan
puurosaappaaksi, vaikka sinulla on niin komeita saappaita?

TOLARI. Minä astua tohlasin Sysi-Pertun leskivainajan puuropataan.

TURKKA. Olitko sinä rikasta leskeä riiaamassa, kun niin tohlasit?

TOLARI. Enhän minä ottiatuota, mutta olin todistajana, kun leski lainasi
rahoja rättärille.

TURKKA. Elä hiidessä! Oliko suurikin summa?

TOLARI. Kuusituhatta ja kuusi rosenttia ränttyä.

TURKKA. Kuka oli toinen todistaja?

TOLARI. Oli kaksi muuta: Tolvas-Liisa ja Poro-Pirkko. Mutta leski vaati
minua kolmanneksi. Sanoi että pitää kirjoittaa Tolarin nimi, vaikka
rättäri vastusti, kun en ole käynyt rippikoulua.

TURKKA. Lue Tolari, ahkerasti, että saat akkaluvan, niin pääset Tiuhtion
torpan isännäksi.

TOLARI. Mutta sinä et pääsekään Pietolaan ottiatuota. Pietola äsken
tuossa sanoi, että ei tule se mies Pietolaan isännäksi. Ja Katri viedään
tätinsä luo.

TURKKA. Uniasiko nyt puhut?

TOLARI. Oliko se unta? — Taisi olla ottiatuota. — Mutta olikohan se
ottiatuota?

TURKKA. Minkälaista se oli sitten?

TOLARI. Minä makasin tuolla majassa lukemassa. Pietola oli tulevinaan
tuolta päin hakemaan rautakankea —

TURKKA. Rautakankea? (Katselee kuin etsien rautakankea). Entä sitten?

TOLARI. Ja oli kuin rättäri olisi tullut tuolta päin. Ja rättäri
toimitti, että hän on pelastanut Pietolan lunastamalla velkatuomion,
jonka Korhonen olisi pannut ryöstöön.

TURKKA. Niinkö? — Sattuiko olemaan puhetta velkatuomion määrästä?

TOLARI. Kuusituhatta.

TURKKA, (lyö näppiään ja viheltää). Sama summa, jonka rättäri lainasi
Pertun leskivainajalta!

TOLARI. Merkitseekö se hyvää?

TURKKA. Niin että naurattaa! — Rättäri tietysti meni tervahaudalle?

TOLARI. Muuttui rovastiksi, joka moitti, että Maija ja minä olemme liian
riskisti riiailleet. Sinä puolustit minua, mutta rovasti venytti
kaulansa niin pitkäksi, että pää ylti noitten puitten latvain yli, ja
huusi kirkolle asti: Turkka Ekyptiin!

TURKKA. Olipa se mukavaa unta!

TOLARI. Mutta kuule, Turkka. — Mikä se olikaan se Ekyptin ottiatuota
— joka näki sellaista unta, että seitsemän laihaa ottiatuota nieli
seitsemän lihavaa ottiatuota?

TURKKA. Se oli faarao.

TOLARI. Eikö sen pokstavi ole ähvä?

TURKKA. Niin on.

TOLARI. Jopa Maija isosti erehtyi. Minä menen sanomaan, ettei
Puurosaapas ole ottiatuota, vaan Phaarao kuningas. (Menee
perälle)

PÖLHÖ-KUSTAA (pusseineen tulee oikealta). Päivää! Onko täällä se mies,
jonka nimi on Turkka?

TURKKA. Mitä sinulla on Turkalle asiaa?

PÖLHÖ-KUSTAA. Köyhänlesken Anni käski mennä Turkan luo, että Turkka
antaa Kustaalle kirkkaan hopean.

TURKKA. Ahaa, sinä olet se Kustaa! Minä annan kirkkaan hopean, kun
sanot, kuka on opettanut hokemaan, että Pietola on ottanut äitisi rahat.

PÖLHÖ-KUSTAA. Ei Kustaata ole kukaan opettanut, Pietola on ottanut äidin
rahat, jumala rankaisee Pietolaa. — Oletko sinä Turkka?

TURKKA. Olen.

PÖLHÖ-KUSTAA. Annatko, Turkka, leipääkin? Kustaalla on nälkä.

TURKKA. Saat kahviakin ja nisuakin.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri, kun nisuakin!

TURKKA. Onko sinulla jo paljon kirkkaita hopeoita?

PÖLHÖ-KUSTAA (ottaa kukkaronsa ja helistää korvansa juuressa). On
niitä jo vähänpaljo.

TURKKA. Katsellaanpa.

PÖLHÖ-KUSTAA (istuu ja kaataa rahat lakkiinsa). On näitä viisimonta.

TURKKA (istuen viereen). Onhan näitä kymmenenkinmonta. Mutta eivät ole
kaikki kirkkaita. Tuossa on kirkas. Keneltä Kustaa on tämän saanut?

PÖLHÖ-KUSTAA. Sen Kustaa sai kirkonkylän herroilta, kun Kustaa meni
postiryökkynälle laulamaan:

Voi voi voi kun ei miestä saa,
sano Anttilan Amalia.
Mitäs sä laitoit hameesi helmaan
rimsuja kamalia.

TURKKA. Onko Kustaa saanut kirkasta hopeata rättäriltä?

PÖLHÖ-KUSTAA. Tuon Kustaa sai rättäriltä. Rättäri ja Tolvas-Liisa
rakastivat toisiaan, mutta Kustaa ei sano kenellekään. — Ja tuon Kustaa
sai Tolvas-Liisalta. Kustaan piti sanoa: Pietola on ottanut äidin rahat,
jumala rankaisee Pietolaa.

TURKKA, (kuin itsekseen). Siis Tolvas-Liisa, joka rakastaa rättäriä!

PÖLHÖ-KUSTAA. Mutta Kustaa ei sano kenellekään.

TURKKA. Kukas on ottanut äitisi rahakengän?

PÖLHÖ-KUSTAA. Ei sitä kukaan ottanut.

TURKKA. Missä se on?

PÖLHÖ-KUSTAA. Ei Kustaa saa sanoa, äiti toruu.

TURKKA. Äitisihän on kuollut.

PÖLHÖ-KUSTAA. Ei ole äiti kuollut, äiti on taivaassa.

TURKKA. Miten äitisi sanoi, kun kielsi?

PÖLHÖ-KUSTAA. ”Kustaa ei saa näyttää Tolvas-Liisalle eikä rättärille
eikä kenellekään muille kuin Pietolalle, muuten Kustaa ei pääse
Pietolaan pojaksi. Muista nyt, Kustaa!”

TURKKA. Oletko näyttänyt Pietolalle?

PÖLHÖ-KUSTAA. Pietola lyö ruoskalla.

TURKKA. Vai niin. — Lähdemme tuonne joelle Maijan luo, niin Kustaa saa
kahvia ja nisua. (Menee perälle)

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (Seuraa Turkkaa.)

KATRI (pienoinen kontti selässä tullen oikealta laulaa).

Järvenseljältä tuulonen tuuli,
vieno tuulenhenki.
Haavanlehti se värähti
ja lahdenpohja se henki.

Pojan silmistä leimusi lempi,
vieno lemmenhenki.
Immen povi se värähti
ja rinta lempeä henki.

(Äkkiä jättää kontin selästään ja piiloutuu Turkalta majan suojaan.)

TURKKA (tulee perältä). Olin kuulevinani Katrin laulua. (Tähystelee
oikeaan, sitten vasempaan). Rättäri ja Pietola tulevat!

PIETOLA tuoden rautakangen ja RÄTTÄRI tulevat vasemmalta.

RÄTTÄRI. Mikä sinun ristimänimesi?

TURKKA. Aaprahami.

PIETOLA (hämmästyen). Aaprahami?

TURKKA. Kehumatta itseäni, nimi kuin kirkon peripilari!

PIETOLA. Mikä se on se ”Poika”?

TURKKA. Kun isänikin Aaprahami, niin äiti sanoi minua vain pojaksi. Sitä
olen antanut puhuttelunimenäni käyttää parhaitten ystävieni.

RÄTTÄRI. Näytä kirjasi.

TURKKA. Ei ole minulla kirjoja.

PIETOLA. Eikö ole kirjoja!

TURKKA. Mikä hätä Pietolalle nyt on tullut?

RÄTTÄRI. Minä herätin Pietolan herkkämielisyyden huumauksesta. Hän on
sen takia saanut vahinkoa ja harmia tarpeeksi asti jo ennen muutaman
veijarin Iskan takia.

TURKKA. Iska oli pieni veijari verraten rättäriin.

RÄTTÄRI. Mitä sinä sanot!

TURKKA. Oletteko vähäkuuloinen?

PIETOLA. Rättärikö konna?

TURKKA. Parasta sorttia.

RÄTTÄRI. Pietola! Lyökää, lyökää vasten kuonoa!

KATRI (syöksähtää Turkan suojaksi). Isä! Poika on mun!

PIETOLA. Sinut nai rättäri!

KATRI. Minulle ei ole muuta miestä maailmassa kuin Poika!

PIETOLA tarttuu Katria käsipuoleen ja vie vasempaan.

RÄTTÄRI. Siinä sinun kihlajaisesi! Sano Maijalle kiitokset kahvista.
(Menee vasempaan) HUOTARI (tulee perältä). Mikä mies oli tuo?

TURKKA. Kilpakosijani.

HUOTARI. Mitä sanoi?

TURKKA. Kiitteli kutsusta kihlajaisiini.

HUOTARI. Milloin ne ovat?

TURKKA. Tänä iltana. Pitää mennä sanomaan Maijalle, että kaikki pannut
tulelle. — Mutta tuolla jo tulee vieraita, neljä neitosta. Huvita sinä
heitä sen aikaa.

HUOTARI. Ovatko nämä talollisia?

TURKKA. Muut paitsi yksi. Sen nimi on Anni. (Menee perälle.)

ANNI ja kolme tyttöä tulevat oikealta.

HUOTARI. Tervetulleiksi avaraan tupaani, mieluisat vieraat, talolliset
ja varsinkin talottomat. Saanko luvan kysyä, mistä talosta kukin?

ANNI. Olemme sisaruksia?

HUOTARI. Minulle viime yönä unissa ilmoitettiin, että kultani nimi on
Anni. Onko sisaruksista kukaan Anni?

ANNI. Olemme kaikki.

HUOTARI. Ja sisaruksia?

ANNI. Tämän nimi on Anna-Maija, tämän Anna-Kaija, tämän Anna-Liisa ja
minun nimeni Anna aina onni.

HUOTARI. Mutta mehän olemmekin vanhoja tuttuja! Et taida muistaa?

ANNI. Tottahan toki! Yritit minua kosimaan, mutta keskeytyi.

HUOTARI. Hyväpä kun muistutit, että voin nyt jatkaa.

ANNI. Ensin sinun on kosittava sisaruksista vanhinta. Jos hän ei huoli,
niin seuraavaa, kunnes pääset minuun asti, joka olen nuorin.

HUOTARI. Kuka näistä kolmesta on vanhin?

ANNI. Viisas tietää kysymättäkin!

HUOTARI. Aivan niin. — Herttainen, rakastettava vanhin sisar, istu, että
saan langeta eteesi polvilleni. — Ei kukaan vanhin. Siis — kolmoset. Ja
voin kosia kaikkia yhtä aikaa. (Laulaa)

Minä se olen juomaripoika,
juoruttu kulkijaksi.
Maailmanrannan markkinoilla
sain minä surua kaksi.

Heilani hetvahti polveltani
toisen kullan kaulaan.
Mehulla viinamarjojen
pois hurjat huoleni laulan.

(Puhuu.) Joka teistä rakastaa juomaripoikaa, istukoon!

ANNI (viitattuaan salaa tytöt istumaan). Siis kaikki, ja minä jäin
vanhaksipiiaksi!

HUOTARI. Elä vielä itke. Koetetaan, kuinka paljon minua rakastavat. Lue
sinä, montako muiskua kukin kestää ennen kuin kyltyy.

TYTÖT juoksevat perälle päin.

HUOTARI. Heidän rakkautensa oli kuin saippuakupla! Nyt voin kosia sinua.

ANNI (laulaa).

Juomaripojan jos ottaisin,
niin surussa ikävöisin:
viikot se kulkisi kyliä pitkin
ja röijyni ryyppyyn möisi.

En minä huoli viinanjuojaa
pirttini haltijaksi,
sievä ja siisti sen olla pitää
tään tytön valtijaksi.

TURKKA (joka on tullut perältä ja jäänyt puhuttelemaan tyttöjä, siirtyy
Annin ja Huotarin luo). Aiotko, Huotari, lunastaa takkisi takaisin?

HUOTARI. Mene hiiteen leskinesi! Tässä on tyttölapsi, johon olen
mielistynyt.

TURKKA. Tämä on sen lesken lapsi.

HUOTARI. Sitten otankin sen mökin lapsineen leskineen! Ensi sunnuntaina
kihlajaiset!

ANNI. Kosinta on vielä kesken.

HUOTARI. Poika, ystäväni, sinä lupasit puhua puolestani!

TURKKA. Leskelle!

HUOTARI. Puhu leskelle Annin kuullen. (Menee tyttöjen luoja näiden
kanssa perälle.)

TURKKA. Kuulehan, Anni. Nyt on Pietolassa tapahtunut muutos: tullut
uskon puutos.

ANNI. Mikä ukkoon on ampunut?

TURKKA. Rättäri. Istuu tuolla tervahaudalla. Katri viedään tätilään.

ANNI. Herranen aika!

TURKKA. Ei hätää. Toimita vain, että Katri pääsee käymään Maijan
kahvilassa tuolla kosken rannalla. Sitä parempi, kuta pikemmin.

RÄTTÄRI (tulee vasemmalta). Tänne on Katrilta jäänyt kontti.

TURKKA. Tietääkö rättäri mikä näistä kaikista konteista on Katrin?

RÄTTÄRI. En minä tiedä.

TURKKA. Anni, käy käskemässä Katri, näyttämään, mikä on hänen konttinsa.

ANNI. Teen kuin käskit. (Menee vasempaan)

RÄTTÄRI. Minä jään odottamaan.

TURKKA. Istukaa.

RÄTTÄRI. Mikä isäsi?

TURKKA. Mikä niistä?

RÄTTÄRI. Onko niitä montakin?

TURKKA. Puolitoista.

RÄTTÄRI. Mitä säätyä?

TURKKA. Arvoisaa talollisten säätyä.

RÄTTÄRI. Ja tietysti on suuri maatila!

TURKKA. Kaksi suurta.

RÄTTÄRI. Olisi ollut komeampaa sanoa kolme!

TURKKA. Kolmas myytiin kokonaisen isän aikana. Mutta se oli pieni,
saatiin vain satatuhatta.

RÄTTÄRI. Onko kumma, jos tytöt uskovat mitä poika uskottaa, kuuntelevat
mitä kulta kuiskuttaa.

TURKKA. Sellaisiahan ne ovat raukat, tyttölapset.

ANNI (tulee vasemmalta). Katri on Koskenrannan kahvilassa.

TURKKA. Hyvä on. (Menee perälle)

Kuuluu huuto: ”Kello soi”, ensin kaukaa, ja sitten läheten ja kulkien
paikan ohi ja häipyy etäisyyteen. Tukkilaisia tulvaa joka taholta, kylän
tyttöjä keräytyy oikealta ja perältä.

ANNI. Nytpä voinkin kysyä rättäriltä muuatta seikkaa. — Kuulutte sanoneen
Pietolalle, että olette maksanut Pertun leskivainajalle sen tuhannen markan
lainan, jossa minäkin olin todistajana.

RÄTTÄRI. Maksettu on.

ANNI. Millä rahoilla sitten maksoitte Korhoselle minun kotitaloni, jonka
ostitte?

RÄTTÄRI. On ollut tähän asti velkana Korhoselle.

ANNI. Minkä vuoksi se ei saanut olla velkana meillä?

RÄTTÄRI. Se on Korhosen asia.

ANNI. Hämähäkki!

HUOTARI (tulee perältä). Kuule mies. Muistutan sinulle kymmenettä
käskyä. Tämä sievä neiti on kunniallisen lähimmäisesi heila.

ANNI. Lähtekää nyt, rättäri, sinne päin, missä on selkänne!

HUOTARI. Missä päin sen on selkä? (Kiertää rättärin kääntyessä päin.)

KASURI (tulee Huotarin ja rättärin luo). Mitä tanssia tuo on? Sitäkö
kahden hengen äkkinäistä?

HUOTARI. Hain selkää, mutta kumma laitos, jolla joka ilmasuuntaan on
maha!

OTERMA (tulee rättärin luo). Sama russakka joka oli Pietolan kamarin
ovessa!

KASURI. Niinpä on. Syö kaikki eväämme. Kannetaan savotan kontilla
koskeen!

RÄTTÄRI. Tämä on Pietolan maata, ja minä Pietolan tulevana isäntänä
seison tällä paikalla kuin omalla maallani. Tietäkää siis olla sen
mukaan!

TURKKA (tulee Katrin kanssa perältä). Hiljaa, pojat! (Nousee Katrin
kanssa penkille.) Vieraat ja tukkilaiset! Mikäli meidän Maijan
varustukset riittävät, pyydän saada kestitä meidän kihlauksestamme
muistoksi ja menestykseksi.

TUKKILAISET. Eläkööt!

MAIJA (laudanpätkä tarjottimena, jossa on kahvivehkeet, tulee rättärin
eteen). Ottakaa, rättäri, olkaa hyvä.

RÄTTÄRI. En huoli!

TOLARI (laudanpätkä tarjottimena kantaa vehnäsiä). Ottakaa, rättäri,
ottiatuota.

RÄTTÄRI. En ole vehnästenne vaivainen!

TURKKA. Mutta joka on tarjottu, se on annettu. Kiitoksia, rättäri,
käymästänne. Ja nyt pojat, pieni sievä laulu rättärin lähdön kunniaksi.

TUKKILAISET (laulavat).

Tukkipoika se lautallansa
se on hyvin sorja.
Huh hei ma laulan vaan,
se on hyvin sorja.

Eipä hänen tarvitse olla
herra rättärin orja.
Huh hei ma laulan vaan,
herra rättärin orja!

RÄTTÄRI peräytyy oikealle.

HUOTARI. Nostetaan morsianta ja sulhasta.

TUKKILAISET (nostaen Katria ja Turkkaa). Eläkööt, eläkööt, eläkööt!

TURKKA. Kiitoksia, kiitoksia!

TOLARI (nousten penkille ilmoittaa). Maija käski ottiatuota, että
Koskenrannan kahvilassa on ottiatuota.

TURKKA. Käykää kahville. (Menee laulun jälkeen Katrin kanssa perälle.)

TUKKILAISET (mennen tyttöjen kanssa perälle laulavat).

Hei tukkipoika ei surua tunne,
se koskia laskee ja laulaa.
Meni jos minne ja kulki jos kunne,
tuli se tyttöjen kaulaan.

ANNI on puhellut Turkan ja Katrin kanssa, ottaa Katrin kontin ja
yrittää vasempaan.

HUOTARI. Minne sinä, Anni, menet?

ANNI. Tervahaudalle kahvikokiksi Katrin sijaan.

HUOTARI. Minulle tulee ikävä.

ANNI. Sepä hauskaa!

HUOTARI. Olenpa iloinen, että sinusta on hauskaa, kun minä sinua
ikävöin. Se merkitsee, että sinä, Anni --

ANNI. Pietola tulee. Menen sanomaan Pojalle. (Heittää kontin ja juoksee
perälle.)

HUOTARI (yksinään). Perhana! Oli niin hyvä alku!

PIETOLA (tulee vasemmalta). Mitä täällä meluttiin?

HUOTARI. Niitä kihlajaisia!

PIETOLA. Vai niin, vai sitä se oli! (Ojentaa kättä Huotarille). Toivon
olevan onneksi.

HUOTARI (kätellen). Niin tosiaan, onneksi niin kuin se onkin!

PIETOLA. Anni on hyvä tyttö.

HUOTARI. Elkää, hyvä Pietola, lisätkö enää tulta. Minä onneton rakastan
Annia kuin hullu polskaa. Ja on varma, että menetin takkini.

PIETOLA. Menetit takkisi?

HUOTARI. Olen menettänyt Pojalle vetoja paidan, kilon voita, sukat,
komean hatun ja nyt takkini. Niin että neuvon teitä aina nöyrästi
uskomaan, mitä hän sanoo.

MAIJA (kahvitarjottimineen tulee perältä Pietolan luo.) Huotari, mene
kahville.

HUOTARI menee perälle.

MAIJA (tarjoten Pietolalle). Kihlajaisia! Tehkää hyvin, ottakaa.

PIETOLA. Kiitoksia. (Ottaa) Täällä tuli kihlajaiset ja äkkiä.

MAIJA. Jo aikoja minä olen tiennyt näiden nuorten välit, joka olen
ollut heidän posteljooninaan. Mutta aivan summamutikassa minä rättärille
sanoin, että tänään juodaan Katrin ja Turkan kihlajaisia.

PIETOLA. Katrin ja Turkan kihlajaisia?

MAIJA. Niin sanoin, ja niinpä kävi, ja rättäri sai pitkän nenän.
Tarjottiin hänellekin kihlajaisia, mutta ei ottanut sisu vastaan. Katri
käski sanoa terveisiä, että hän lähtee täältä suoraan tätilään. Poika
käski. (Menee perälle.)

PIETOLA (yksin). Katrin ja — —! Katrin ja pojan kihlajaiset!

Perältä alkaa kuulua tukkilaisten laulunhyminää.

Pietola päättävästi ja nähtävällä mielihyvällä istuu juomaan kahvia.

RÄTTÄRI (kurkistellen tulee oikealta). Ettehän vain ole juomassa
Turkan ja Katrin kihlajaisia! Turkka on jo tällä aikaa ehtinyt saada
teidät uskotetuksi!

PIETOLA. Emme ole vielä tavanneet. Mutta minä uskon, että se Turkka,
josta nimismies on puhunut, on toinen Turkka ja jostakin muualta
kotoisin.

RÄTTÄRI. Ja uskotte tämän Turkan olevan suurtilallisen pojan!

PIETOLA. Mutta ei hän koskaan ole sellaisia mahdottomuuksia
uskottanutkaan.

RÄTTÄRI. Niin kehui minulle!

PIETOLA. Vai niin! — Kirjoitetaan Heilalalle. Heilalalta saadaan
luotettava tieto.

RÄTTÄRI. Minä kirjoitan Heilalalle. — Tulkaa pois. (Menevät vasempaan.)

ANNI (tulee perältä, yksin). Pietola mennyt pois! (Menee katsomaan
vasemmalle.) Ahaa, oli noutaja!

TURKKA ja KATRI tulevat perältä.

ANNI. Rättäri on tullut takaisin!

TURKKA. Arvasin. Sai sen verran, että on rauhaton kuin kissa
pistoksissa.

ANNI. Mutta jumalalle on kelvannut uhri: Pietola on juonut
kihlajaisianne! (Ottaa kontin ja menee vasempaan.)

TURKKA. Minun on ukkoa sääli. En kuitenkaan mahda mitään, kun asia meni
tälle tolalle. Mutta sinä nyt voit olla huoletta tätilässä. Eikö niin?

KATRI. Milloin joutuvat tänne kirjasi?

TURKKA. En osaa sanoa tarkalleen. Menee siihen muutamia viikkoja.

KATRI. Enkä koko aikana saa sinua tavata. Sano vielä viimeinen kerta,
että rakastat minua.

TURKKA. Viimeinenkö kerta? En sano viimeistä kertaa, että minä olen sun
ja sinä olet mun.

KATRI. Ja minä rakastan sinua yli kaiken.

PÖLHÖ-KUSTAA (tulee perältä). Voi saateri! Rakastatteko te toisianne?

TURKKA. Rakastamme, ja sen saat sanoa kaikille.

PÖLHÖ-KUSTAA (laulaa).

Kaksi niin kaunista kukkasta kasvoi
kahden puolen aitaa.
Rakkaus se nuorten vaikka vuoren
läpitse tunkea taitaa.

KATRI. Hyvästi.

TURKKA. Hyvästi.

Perältä takaa kuuluu laulu:

Koskenkohina ja honkainhumina
se on meidän soittoamme.
Eikä me muuta muistella
kuin omaa armastamme.

Esirippu

KOLMAS NÄYTÖS

Metsäaukeama. Oikealle osoittava tienviitta, jossa on: MAIJALAAN.
Perällä tukkilaisten näremaja. Tynnyri, josta toinen pohja on poissa.
Pienet paarit.

Tukkilaisia valmistamassa näreitä. Laulavat:

Onpa se rakkaus sukkela tauti,
riivaa se meitä, riivaa se teitä,
varkahan tavalla se vaanii ja lyö,
olkohon tai olkohon.
Nuorta ei säästä se, vanhaa ei heitä
se rakkaus.

Torpparipoikasen päässä se teuhaa,
köyhänkin rikkaalle laittavi rakkaan,
viekkaan ja vanhan se pauloittaa,
hulivilihurjankin ansahan saa.
Tuuman se tuo, jok’ ei vuosihin lakkaa,
se rakkaus.

Yrtit ja noidat ne sille ei mahda,
kerjurihupsull’ on kainokulta.
Hitto sen ties mitä lie, mitä ei! —
Lampolan Jaskankin hirtehen vei.
Niinhän se on kuin öljyä, tulta
se rakkaus.

TOLARI. Minkä vuoksi ei kello soi? Johan olisi aika.

KASURI. Tolarilla on kiire kirjan ääreen. Mikä sinut vanhana riivasi
kirjalle?

OTERMA. Se rakkaus.

KASURI. Se tauti on minutkin nyt tavannut. Tein tytön kanssa lujat
liitot viime lauantai-iltana.

OTERMA. Minä viime sunnuntai-aamuna varhain, kun aurinko nousi. Ja tyttö
on nätti ja hellä.

KASURI. Voi olla, mutta nätimpi ja hellempi on minun.

KASURI. Pannaanpa varsin vetoa. Tolari, joka tuntee tämän paikkakunnan
ihmiset, ratkaisee. Kellot vetoa.

OTERMA. Tuossa käsi. Erota, Huotari. — Kasuri, sano ensin morsiamesi
nimi!

KASURI. Sano sinä ensin.

HUOTARI. Sanokaa kumpikin hiljaa Tolarin korvaan.

KASURI ja OTERMA kuiskaavat Tolarin korvaan.

TOLARI (hämmästyneenä). Ottiatuota!

HUOTARI. Taitavat olla yhtä kauniita?

TOLARI. Mähösen Kustaava!

KASURI ja OTERMA (yht’aikaa). Minä voitin! Kello tänne!

HUOTARI. Samako morsian niillä?

KASURI. Sinä, Oterma, valehtelet!

OTERMA. Sinä valehtelet!

HUOTARI. Elkää ruvetko tässä tappelemaan!

TOLARI. Se Mähösen Kustaava on sen sorttinen ottiatuota.

KASURI ja OTERMA (toisilleen). Sinä saat. Ota sinä.

HUOTARI. Ja kumpikin saa pitää kellonsa. Ja sopu entisellään.

ANNI (laulaa etäällä vasemmalla).

Kaikellaisia kukkia kasvaa,
vaan sinisiä vähä.
En ole saanut kaualle aikaa
kultani silmiä nähä.

HUOTARI. Mikä lintu tuolla laulaa? Uskoni, toivoni ja rakkauteni sanoo,
että se on Anni!

TOLARI. Anni on. Meni äsken Pietolan niitylle.

HUOTARI. Ensi sunnuntaina kihlajaiset!

KASURI. Aina se lupaa ensi sunnuntaiksi. Jos olisit joka kerta vetoa
pannut, ei sinulla enää olisi housuja eikä paitaa!

”Kello soi!” Tukkilaiset yhtyvät huutoon ja menevät oikealle.

ANNI (lähempänä laulaa).

Laulaisin jos taitaisin,
että kultani äänen kuulis.
Tuntisikohan äänestä
vai lintuseksi luulis?

HUOTARI. Anni on tulossa tänne päin. (Laulaa)

Niin minä neitonen sinulle laulan
kuin omalle kullalleni.
Jos olis valta niin kuin on mieli,
niin ottaisin omakseni.

ANNI (tulee vasemmalta). Terve, Huotari. Minun pitää saada tavata
Poika. Hae sinä hänet. Käske koputtaa tuota tynnyriä, niin arvaan tulla
tänne.

HUOTARI. Mutta palkaksi tahdon, että otat minut isännäksi siihen
mökille.

ANNI. Ei ole enää minun vallassani. Rättäri tulee Pietolaan isännäksi,
ja minä saan mökiltä liukkaan lähdön.

HUOTARI. Niinkö sittenkin kävi? — Ei Pojalla hätää heiloista. Ja minä
hankin toisen mökin. Jos sinä, Anni, suostut asumaan kanssani, niin
majassamme päivä paistaa pilvisäälläkin.

ANNI. Huotari — voi voi — Pata kuohuu! (Juoksee vasemmalle.)

HUOTARI. Saakelin pata!

PÖLHÖ-KUSTAA (tulee perältä vasemmalta). Turkalla on sinulle asiaa.
Käski odottaa Maijalassa.

HUOTARI. Missä Turkka nyt on?

PÖLHÖ-KUSTAA. Lammella.

HUOTARI. Sieltäpä hänet tapaankin. (Menee perälle vasemmalle.)

PÖLHÖ-KUSTAA (istuu katselemaan rahojaan laulaen).

Sitä minä olen meinannut,
että Amerikkaan muuttaa — ja,
kun heilani sanotaan moittivan
mun arvoni alhaisuutta — ja.

Ja Amerikan maa se lämmin maa,
ja Suomi on vilunarka — ja,
Neekeritytöt ne sanovat:
voi Suomen poika parkoja!

(Puhuu) Kustaa lähtee kirkonkylälle. Siellä Kustaa saa paljon
kirkkaita hopeoita, kun Kustaa on oppinut uusia lauluja tukkipojilta.
(Ottaa kiven alta kengän ja puhuu taivaalle katsoen.) Äiti hoi! Kustaa
kaivaa tämän maahan, ettei rättäri varasta. — Mikä se tuolla rasahti?
Vissiin Tolari puun juurella Maijalta piilossa. (Peittää kengän
lakillaan ja menee vasemmalle puhelemaan puun juurelle.) Vais vais
Tolari! Joko sinä taas siellä lukemassa! Kustaa menee sanomaan Maijalle.
(Heittäytyy vatsalleen) Eihän siellä Tolaria olekaan. — Voi saateri
kuinka suuri sammakko! — Mitä sinä sammakko ajattelet? — Oletko sinä
ollut kuninkaantytär? — Missä asuu se noita-akka, joka muuttisammakoksi?
— Kustaa menee tappamaan sen, niin sinusta tulee kuninkaantytär ja
Kustaa saa sinut puolisokseen.

TURKKA (on näyttäytynyt vasemmalla vaanimassa, hiipii esiin, ottaa
lakin alta kengän piilottaen selkänsä taakse). Kustaa, tapasitko
Huotaria?

PÖLHÖ-KUSTAA (nousee). Meni sinua hakemaan lammelta. (Kohottaa
lakkiaan ottaakseen kengän.) Voi voi voi...

TURKKA. Mitä nyt?

PÖLHÖ-KUSTAA. Kustaalta katosi se kenkä...

TURKKA. Enkeli otti sen ja vie Pietolalle. Ja Kustaa pääsee Pietolaan
pojaksi.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri!

TURKKA. Mene hakemaan Huotari.

PÖLHÖ-KUSTAA juoksee vasemmalle perälle.

TURKKA (yksinään katsellen kenkää). Pelastettu. (Purkaa nauhan, jolla
kenkä on sidottu, ja tarkastaa sisustaa.) Oikein arvasin: typö
tyhjä! — Tolvas-Liisan tai rättärin hyppyset ovat siepanneet sisustan.

HUOTARI (tulee vasemmalta). Sinua tavoittaessa olisi parasta seisoa
paikallaan.

TURKKA. Ilmoitan sinulle iloisen asian: olin kuulevinani Annin laulua
Peltolan niityltä.

HUOTARI. Anni kävi täällä.

TURKKA. Ahaa! Ja sinä tietysti kosasit?

HUOTARI. Mutta keskeytyi.

TURKKA. Mikä sen taas keskeytti?

HUOTARI. Pata rupesi kuohumaan.

TURKKA. Pata kuohumaan? (Nauraa)

HUOTARI. Saakeli! Nyt minä vasta huomaan, että tyttö narrasi poikaa!

TURKKA. Mene nyt ja kuiskaa Annin korvaan, että odotan Maijalassa, ja on
tärkeä asia. (Menee oikealle.)

HUOTARI (yksin). Mitä niillä on tärkeitä asioita toisilleen. (Huutaa
Turkan jälkeen.) Poika! Kun kuulet tynnyriä koputettavan, niin on se
merkkinä, että Anni odottaa sinua täällä.

TURKKA (metsästä). Hyvä on!

HUOTARI (huomaten vasemmalta). Peijakas! Anni tulee jo. (Vierittää
tynnyrin metsän laitaan pohjapuolen ulospäin ja koputtaa tynnyriä.) Ja
nyt minä pistän korvani tynnyriin! (Näyttää piiloutuvan tynnyriin.)

ANNI, (tulee vasemmalta, hämmästyy, sitten tekee eleen huomanneensa).
Ahaa! Huotari tynnyrissä.

TURKKA (tulee oikealta). Terve!

ANNI. Kuule, Poika. Mikähän juoni rättärillä on, kun Tolvas-Liisa
minulle sanoi, että Turkka saa pitää Pietolan Katrin, jos tahtoo, mutta
rättäri ottaa talon.

TURKKA. Rättäri aikoo ryöstökaupalla myyttää Pietolan talon ja siten
saada sen omakseen niin kuin sinunkin kotitalosi.

ANNI. Pietola raukka ei aavistakaan! Sanonko?

TURKKA. On parempi, että Pietola kuulee sen rättärin omasta suusta.
Mutta anna Pietolan tietää, että tukkimetsää ostetaan.

ANNI. Kesken kiireen hän lähtee nyt kirkonkylälle tapaamaan rättäriä
kuullakseen, onko tullut Heilalalta tietoja sinusta.

TURKKA. Ja sinun pitää lähteä tapaamaan Katria, kun minä en päässyt
hänen puheilleen. Täti oli kuin kiviseinä. On saatava Katrille tiedoksi,
että minä olen talollisenpoika.

ANNI. Talollisenpoika! — Minkä vuoksi et ole sitä jo aikoja sanonut?

TURKKA. En ole tullut tänne tavaroitani kaupalle!

ANNI. Olin typerä!

TURKKA. Katri tarvitsee nyt tämän tiedon minulta. On nimittäin kaksi
Aaprahami Turkkaa. Toinen ehdolliseen vapauteen laskettu ja on jossakin
tukkitöissä. Toinen talollisenpoika, on — matkustanut ulkomaille.

ANNI. Oliko sinulla aikomus Amerikkaan?

TURKKA. Tai Aasiaan tai Afrikkaan. Kimpsuni ja kampsuni lähtivät
Englantiin, mutta minä hyppäsin laivasta maalle takaisin. Tavaranikin
nyt ovat palanneet, ovat kaupungissa. Sano Katrille terveisiä, että
tulevalla viikolla tulen hänet hakemaan papin pakinoille.

ANNI. Herttulalee!

TURKKA. Mutta miten on sinun isäntäasiasi?

ANNI. Minä teen vähän taikoja. (Näpinlyönnillä jäljittelee
suudelmanääntä ja lukee äänekkäästi.) Yks — kaks — kolme —

Tynnyri alkaa liikkua!

ANNI (Turkalle kahdenkeskisesti). Kas, tynnyri elää. (Suudelmia kuin
edellä.) Kuus — seitsemän — kahdeksan — (Turkalle) Katso miten
rajusti heiluu! (Äänekkäästi) ja vielä kymmenes muisku! (Turkalle)
Isäntäasiani on hyvällä alulla, ja tämä antaa vauhtia! — Minun pitää
käydä niityllä, tule minua vähän matkaa saattamaan.

TURKKA. Minulla onkin asiaa sinne päin. (Menee Annin kanssa
vasemmalle.)

HUOTARI (tulee esiin kuin tynnyristä). Kymmenen! — Kymmenen!

TOLARI (tulee oikealta). Pelasitko korttia ja menetit kymmenen markkaa
?

HUOTARI. Kymmenen suloista suudelmaa! Kymmenen muiskua, että paukkui!

TOLARI. Ottiatuota?

HUOTARI. Tuolla menevät! (Osoittaa vasemmalle.)

TOLARI. Nekö ottiatuota? (Juoksee katsomaan vasemmalle.) Ei näy kuin
Turkka ja Anni.

HUOTARI. Ja paukuttavat muiskuja!

TOLARI. Eivät näytä. Eikä kuulu paukettakaan. — Eiväthän ne ottiatuota!

HUOTARI. Eivätkö rakasta? Eikö se sinun mielestäsi ole rakkautta, kun
Annin pata ei kuohunut kymmenellä muiskulla?

TOLARI. Patako ottiatuota? Eikö ottiatuota kuohunut?

HUOTARI. Ei yrittänytkään. — Minä tulen hulluksi.

TOLARI. Kipeää se käy. Kun minä ottiatuota, että Pietolan Maijan
ottiatuota, niin pahasti minua sydänalasta ottiatuota ja ottiatuota
päästäkin. Mutta mene Maijan luo. Maijalla on hyvä puheenlahja ja
sydämenvahvistustippoja.

HUOTARI. Ei tässä taudissa auta puheet eikä tipat. (Menee oikealle.)

TOLARI (asettuu lukemaan). ”Mitä jokapäiväinen leipä on? Vastaus.
Kaikki mitä ruumiin ravinnoksi ja tarpeeksi tulee kuin on ruoka, juoma,
vaatteet, koto, kartano, pelto, karja, raha, tavara” — (Puhuu) Ei
muuta tarvitsisikaan kuin rahaa. Rahalla saisi kaikkea muutakin.
(Lukee) ”Hyvä puoliso, kuuliaiset lapset” — (Puhuu) Mutta hyvää
puolisoa ja kuuliaisia lapsia ei saa rahalla. Ne ovat herranlahjoja.
Varsinkin niin hyvä ottiatuota kuin Maija. — Mutta olisikohan Maijan
rakkaus niin kuin Annin ottiatuota?

MAIJA (metsästä oikealta). Tolari hoi!

TOLARI. Nytkö jo se ottiatuota? (Pistää katkismuksen housunkauluksen
alle, vyöryttää tynnyrin istuimekseen asettuen sen selkään kahareisin.)

MAIJA (tulee oikealta). Mitä sinä täällä teet?

TOLARI. Keinuskelen ja mietiskelen.

MAIJA. Mietiskelet? — Siihen se vie liika lukeminen! — Mitä sinä
mietiskelet?

TOLARI. Että se Annin rakkaus on ottiatuota.

MAIJA. Annin rakkaus? (Menee syrjään puhellen itsekseen.) Kyllähän
niitä nyt ottajia, kun Tolari oppi kirjalle. Miksei olisi? Joka on niin
herttainen mies. (Tolarille.) Minkälaista on Annin rakkaus?

TOLARI. Että yhden keitoksen aikana kymmenen muiskua.

MAIJA. Kymmenen muiskua!

TOLARI. Niin että paukkui!

MAIJA. Sinä kymmenen muiskua? Sinä? Puurosaapas?

TOLARI. Minäkö? Enhän minä! Huotari sanoi Annin ottiatuota —

MAIJA. Niin, Anni ja Huotari! — Keinutaanko yhdessä? (Istuu Tolarin
eteen tynnyrille.)

TOLARI. Keinutaan. (Osoittaa kenkiä Maijan käsivarrella.) Mitä sinä
noilla kengillä?

MAIJA. Aioin pyytää, että paikkaisit.

TOLARI. Eilen paikkasin ja aivan samat reiät. Jo sinä olet veitikka!

MAIJA. Sinun terveytesi ei kestä alituista lukemista. Se käy viimein
järelle.

TOLARI (antaa katkismuksen.). Tuossa on. Jo minä sen osaan.

MAIJA. Entä virsikirja? Se on kadonnut kätköstäni? (Kopeloi Tolarin
taskuja, sitten hattua.) Ahas, mikä täällä on? (Ottaa hatusta
virsikirjan, kopahuttaa sillä Tolaria päähän.) Vai sinä! — Nyt kun minä
tämän kätken, niin et vissiin löydä.

TOLARI. Lähdemmekö sunnuntaina kirkkoon?

MAIJA. Sunnuntaina menemme katsomaan sitä Tiuhtion torppaa.

TOLARI. Mutta Turkasta ei tullut ottiatuota. Se ei ollutkaan unta, mitä
kuulin ja näin.

KATRI (tulee metsästä vasemmalta). Auttakaa minua. Rakkaat ystävät,
hakekaa Poika tänne.

MAIJA. Haetaan, haetaan. Tolari, lähde sinä heti.

TOLARI. Jos vain ottiatuota. Joka hyppää kuin ottiatuota.
(Menee vasemmalle.)

MAIJA. Lapsi raukka, sinä olet kuolemankalpea ja vapiset.

KATRI. Olen karkuteillä. Olen harhaillut eksyksissä läpi korpien ja
halki soiden. Olen väsynyt.

MAIJA. Herra auttakoon. — Mitä sinä aiot?

KATRI. En tiedä. Mutta jos minun pitää erota Pojasta, niin menen
koskeen!

MAIJA. Taivas varjelkoon! — Kun minä tapaan isäsi, niin sanon suorat
sanat! Minkä vuoksi Poika ei kelpaa Pietolaan, kun avosylin otettaisiin
Taurilaan. Heleena on antanut rukkaset sulhaselleen ja Taurila itse
yrittää minkä voi saadakseen Turkan taloonsa isännäksi. Ja sellainen
talo kuin Taurila!

KATRI. Kun olisin iäksi eksynyt sinne korpeen!

MAIJA. Elä itke, lapsi. Ei ole vielä syytä epätoivoon. — minkälaista
siellä oli, kun karkuun lähdit?

KATRI. Oli pieni mökki, lehmä lattialla ja lattian alla sika. Akka ja
minä asuimme uunilla.

MAIJA. Voi kaiken kauheutta!

KATRI. Ja akka loitsi ja puhui hirveitä.

MAIJA. Missä sinä oikeastaan olet ollut?

KATRI. Kuulitteko ääniä?

MAIJA. En minä mitään kuullut.

KATRI. Minä menen piiloon tuonne puun juurelle. (Menee vasemmalle
puolelle, kuin puun alle kyyristyen.)

MAIJA (menee tähystämään ja huomaa oikealta). Poro-Pirkko ja
Pahna-Maija.

PORO-PIRKKO (tulee oikealta). Onko näkynyt rättäriä?

MAIJA. Ei ole näkynyt.

PAHNA-MAIJA. Minäpä olin oikeassa, että rättärin saappaanjäljet veivät
Pietolaan.

PORO-PIRKKO. Mutta Pietolahan on niityllä täällä.

MAIJA. Mitä teillä on niin tärkeää asiaa rättärille?

PORO-PIRKKO. Sitä tärkeää asiaa, että tahdomme tietää, pitääkö rättäri
seuroja. — Mennään vain Tolvas-Liisan luo. (Menevät vasemmalle.)

MAIJA (puhuu puun juurelle). Rättäri on yrittänyt Pietolaan. Minäkin
lähden hakemaan Poikaa. (Itsekseen.) Mutta mistä sitä arvaa hakea?

PÖLHÖ-KUSTAA (lauleskellen tulee perältä vasemmalta).

Kaksi niin kaunista tähteä tuikki
sen pimeän pilven takaa.
Rakkaudentulta sammuttaa
ei saata kuolemakaan.

MAIJA Kustaa., oletko nähnyt Turkkaa?

PÖLHÖ-KUSTAA. Tuolla oli Kaiteran suvannolla. Lähti tarkastamaan puomia
kosken niskaan.

MAIJA koppoen hameensa lähtee juoksemaan perälle vasempaan.

PÖLHÖ-KUSTAA (Maijan jälkeen). Et sinä tavoita, meni pölkyllä yli
joen. — Ei Maija kuule, lentää vain kiireesti kuin sittipörriäinen!
(Kääntyy katselemaan taivaalle.) Jokohan se enkeli on lentänyt
Pietolaan? — Mikä tuolla rasahti? — Vissiin se sammakko. (Kyykistyy
katsomaan.) Voi saateri, kun on muuttunut tytöksi! — Voi saateri.
Pietolan Katri! Turkkako tappoi sen noita-akan?

RÄTTÄRI (tulee oikealta). Kustaa! — Onko täällä näkynyt Pietolan Katria
?

PÖLHÖ-KUSTAA. On tuolla puun juurella. Istuu ja huokuu kuin sammakko.

RÄTTÄRI. Mene Tolvas-Liisan luo, saat siellä kirkkaan hopean.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (Juoksee vasemmalle.)

KATRI (tulee esiin). Elkää tulko askeltakaan lähemmäksi muuten huudan
tänne tukkilaisia!

RÄTTÄRI. Voin asiani toimittaa kauempaakin. Se on lyhyt.

PIETOLA (tulee vasemmalta, rättärille huomaamatta ensin Katria). Onko
tullut tietoja Heilalalta? Oli aikomukseni lähteä kuulustelemaan ja
käydä Katrin luona. (Huomaa Katrin) Katrikin täällä!

KATRI. Olen karannut! Eikä minua enää viedä ainakaan elävänä sen
paholaisakan luolaan!

PIETOLA. Julkijumalaton, miten puhut tädistäsi!

KATRI. Minä puhun rättärin äidistä, noita-akasta, jonka luona minua on
kidutettu menettääkseni järkeni tai henkeni.

PIETOLA. Rättäri, kenen luvalla Katri on sinne viety?

RÄTTÄRI. En enää halua tyrkyttää hyvääni. Pietolan talo kuulutetaan
myytäväksi.

KATRI. Isä, onko totta, että meiltä voidaan ryöstää talo niin kuin
Köyhältäleskeltä ryöstettiin?

PIETOLA. Sinäkö, rättäri, aiot meidät ajaa maantielle?

RÄTTÄRI. Otan vain omani pois. (Nauraa)

PIETOLA. Ja sinä naurat! (Sieppaa karahkan)

KATRI (estäen). Isä!

RÄTTÄRI pakenee vasemmalle.

PIETOLA. Minä uskoin niin jumalisen hyvää! — Vaikka makaisin
maantienojassa kuolemassa nälkään, en ottaisi leipäpalaa tuon miehen
kädestä.

KATRI (kuin itsekseen). Olipa hyvä, etten tavannut Poikaa.

PIETOLA. Turha olisi nyt toivosi. Pojalla ei ole puutetta hyvistä
isännänpaikoista. Talolliset tarjoilevat hänelle tyttäriään kipa
kilvan. — Mene kotia, minä palaan niitylle. (Menee vasemmalle)

KATRI (yksin). Elämäni on loppunut.

HUOTARI (tulee metsästä oikealta). Piinatynnyri! Puinen tulikuuma
pätsi! Aina kun tynnyrin näen, kiristän hampaitani ja kiroan. (Huomaa
Katrin) Kas, Katri. Sairasko? Voinko auttaa?

KATRI. Et voi.

HUOTARI (käytyään koputtamassa tynnyriä). Anni tulee avuksesi.

KATRI. Ei tarvitse. Saat sinäkin mennä menojasi.

HUOTARI. Minusta onkin nyt yksin parasta. Hauskinta yksin harhailla.

KATRI (kuin itsekseen). Niin minustakin.

HUOTARI. Taitaa olla sama tauti. Minä luulin, että sinulta on vain jalka
poikki. (Menee perälle)

KATRI (huomaa vasemmalta). Poika tulee! (Yrittää lähtemään kuin
pakoon.) Jumalan kiitos, minä kuolen. (Kaatuu pyörtyen)

TURKKA (tulee vasemmalta). Yksinkö täällä tynnyri kopisi? (Huomaa
Katrin) Katri? — Katri kultani! Sieluni, elämäni!

KATRI (tointuen). Pois, pois. Laskekaa minut pois!

TURKKA. Katri, etkö tunne minua?

KATRI. Turkka, menkää pois.

TURKKA. — Heilalaltako on tullut kirje?

KATRI. Ei. — Jättäkää minut rauhaan.

TURKKA. Nyt järkeni seisoo!

ANNI. (tulee vasemmalta). Katri, sinä jumalanluoma. (Syöksyy Katrin
kaulaan.) Mutta sinähän olet kuin kivipatsas! — Ja sinäkin, Poika,
ole kuin vaivainen syntinen. En ole koskaan sinua noin nähnyt! —
Herranenaika, mitä tämä merkitsee? Minä luulin, että täällä on ilo
ylimmillään, kun kuulin sinun tynnyriä koputtavan.

TURKKA. En minä ole koputtanut.

ANNI. Ahaa. Huotari on ollut rumpalina. Peijakas!

HUOTARI (laulaa etäällä perällä)

Mammani minua varotteli kotoa lähtiessä,
sano: maailmalla on niin paljo petollista kansaa.

ANNI. Siellä se onneton nuorukainen laulaa. Minä haen hänet tilille
niistä kymmenestä muiskusta. (Menee perälle)

TURKKA (nauraa) Ja sinäkö Katri, uskoit!

KATRI. Ei kukaan ole mitään uskottanutkaan.

TURKKA. Minkä vuoksi olet kylmä kuin rauta pakkasessa?

KATRI. Ei hyödytä sinun kysyä mitään, minä olen mykkä.

TURKKA. Onpa kauhea tunne neuvottomuus. Niinkuin hengenlähtö!

PIETOLA (tulee vasemmalta huomaamatta Turkkaa). Katri! Anni kertoi
Pojan sanoneen, että tukkimetsiä ostetaan.

TURKKA (kuin itsekseen). Ahaa!

PIETOLA (huomaten Turkan). Täällähän se on se pelastuksenenkeli!

TURKKA. Velkanne kai on kuusituhatta? Ei suinkaan sitä suurempi?

PIETOLA. Kuusituhatta, mutta tarpeeksi suuri tähän maailmanaikaan.

TURKKA. Pieni raha! Pietolan talon nykyisestä arvosta sadas osa.

PIETOLA. Sadas osa?

TURKKA. Pietola on metsiensä takia pitäjän rikkain talo.

KATRI. Niinkö?

TURKKA. Etkö olekaan enää mykkä?

KATRI. Äsken köyhänä tahdoin kuolla siinä uskossa, että sinä et olisi
minua sittenkään hylännyt.

TURKKA. Teimmehän vakaiset valat.

PIETOLA. Jumala teitä siunatkoon.

MAIJA (tulee vasemmalta). Täällähän jo niin rakkaasti helsataan! Ja
Pietola on kuin voi päivänpaisteessa!

PIETOLA. Maija, kiireellä kirkolle hakemaan varustuksia tämän parin
kihlajaisia varten. Nyt pidetään toiset ja komeat!

MAIJA. Nyt minä teitä, Pietola, syleillä ropsahutan, ei auta vastustus.

PIETOLA. Anna tulla!

TOLARI (tulee vasemmalta ja käy nykimään Maijaa hameesta). Maija Maija Maija
!

MAIJA. Mitä sinä kiskot, että hameet ratkeavat!

TOLARI. Tänne se katkismus!

MAIJA. Siunatkoon, saathan sinä sen. (Antaa)

TOLARI (raivostuneena iskee kirjan maahan) Tuota en siis tarvitse!
Kuuletko, Maija? En ikinä!

MAIJA. Heikki, rakas Heikki! (Purskahtaa itkemään)

PIETOLA (Turkan puoleen). Sepä oli onneton halaus!

TURKKA (menee Tolarin luo). Tolari, Pietola antaa sinulle ja Maijalle
sen Tiuhtion torpan.

TOLARI. Ottiatuota?

TURKKA (ottaa kirjan maasta ja antaa Tolarille) Ja minä rovastille
puhumassa rippikouluasiastasi.

MAIJA. Jumala siunatkoon Pietolan hyvää nuortaisäntää.

TOLARI. Sinäkö nyt olet ottiatuota?

TURKKA. Niin olen.

TOLARI (itsekseen). Sittenkin se oli unta. (Pyyhkii kirjaa) Anna
anteeksi, katkismus. (Maijalle) Kyllä minä taas paikkaan Maijan kengät
rakkauden tähden.

MAIJA. Kiitoksia, rakas Heikki. (Menevät oikealle)

TURKKA (heidän jälkeensä) Käskekää tänne poikia. Kantamaan Katri
kotia.

ANNI ja HUOTARI tulevat perältä.

PIETOLA. Sinä, Huotari, kutsu kaikki tukkipojat Turkan ja Katrin
kihlajaisiin Pietolaan huomenna.

ANNI. Uskotko nyt?

PIETOLA. Ja Annin ja Huotarin kihlajaiset samoilla tulilla.

HUOTARI. Ähäs, Anni. Nyt ei pääsekään pata kuohumaan!

ANNI. Äiti on varoittanut tytärtään kulkijapojista. Toinen voi olla
arvolleni liian alhainen, toinen liian ylhäinen. Sinä, Katri, olet
osannut valita vertaisesi.

Tukkilaisia tulee oikealta.

KASURI. Mitä täällä on tapahtunut?

HUOTARI. Olen saanut toimeksi kutsua tukkipojat kunniallisen
nuorenmiehen, tukkipäällikkö Aaprahami Turkan ja siveän neitsyen
talontyttären Katri Pietolan kihlajaisiin Pietolaan huomenna.

KASURI. Ja nyt Pietolaa huiskautetaan!

Tukkilaiset nostavat Pietolan, huutaen ”eläköön!”

OTERMA. Tyttö kannetaan paareilla kotia?

HUOTARI. Pidä suusi Oterma.

OTERMA. Minulla on lupa puhua. Olen morsiamen hovisuutari!

KASURI. Mutta puhut kuin sianpistäjä: ”tyttö kannetaan paareilla”.

HUOTARI. Ihailevan kunnioituksen vuoksi, jota aina tunnemme hempeää
morsianta, mutta nyt eritoten parhaan tukkipojan ylhäistä ja kaunista
morsianta kohtaan, kannamme vienon neitosen kuuluun kotiinsa arvonsa
mukaisesti.

TUKKILAISET (kantaen Katria oikealle laulavat)

Hei tukkipoika se koskessa hyppää
sen pyörivän pölkyn varaan.
Kaikista tytöistä paljon se tykkää,
mut ottaa omaksi paraan.

TURKKA (Pietolalle). Jäättekö vielä niitylle?

PIETOLA. Käyn niitylläkin, mutta ennen kaikkea tahdon tavata rättäriä,
joka meni Tolvasen talolle.

TURKKA. Mutta siellä näytti olevan akkoja, ja tietysti siellä
on — piimääkin!

PIETOLA. En puhu akoille halaistua sanaa ja rättärillekin sanon vain:
Turkka on Pietolassa isäntänä.

TURKKA. No, niin kuin tahdotte. Minun on asioitteni vuoksi tehtävä
kaupunkimatka. (Antaa kengän Pietolalle.) Tuon jätän teidän
huostaanne. (Menee oikealle)

PIETOLA. Kengän pisti kouraani. Tottapa tässä jotakin on. (Huomaa
vasemmalta.) Tuolta tulee rättäri. Saan hänet masentaa samalla
paikalla, jossa hän minut syöksi epätoivoon. — Perhana tuossa tulee
akkoja! Visusti suu kiinni, niin menevät ohi.

PORO-PIRKKO. (tulee vasemmalta). Hyvää päivää,
Pietola. — Päivää! — Päivää, sanon minä! — Varjelkoon! (Pelästyneenä
peräytyy vasemmalle.)

PIETOLA. (yksin). Tästähän taitaakin tulla hauskaa! (Istuu.)

PAHNA-MAIJA. (tulee vasemmalta). Pietolahan täällä on eikä mikään
kummitus!

PORO-PIRKKO. (edellisen jäljessä). Pietolan se on näköinen, mutta ei
puhu mitään.

PAHNA-MAIJA. Pietolassa on tapahtunut kääntyminen, jota rättäri on
ennustanut.

PÖLHÖ-KUSTAA (tullen vasemmalta). Onko Pietolan luona käynyt enkeli?
PAHNA-MAIJA. On käynyt hyvä enkeli. (Menee kaulaan) Me olemme ystäviä.
PORO-PIRKKO (rientää Pietolan kaulaan toiselle puolen). Rakas ystävä!
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Rakastatteko te toisianne? PAHNA-MAIJA ja
PORO-PIRKKO. Rakastamme, rakastamme! PIETOLA. Tphyi! PORO-PIRKKO. Huih!
(Pelästyneenä hyppää syrjään.) PÖLHÖ-KUSTAA. Varokaa se lyö!
PAHNA-MAIJA. Minun ei tarvitse pelätä. (Painautuu lähemmäksi) PIETOLA.
Mene hiiteen! PAHNA-MAIJA. Mutta kun minä menen ilmoittamaan
nimismiehelle niistä Pertun leskivainajan rahoista, niin miten Pietolan
käy! PORO-PIRKKO. Mutta minä tiedän enemmän kuin sinä. — Pietola joutuu
lukemaan tiilenpäitä! LEENA. (tulee oikealta). Missähän rättäri? Olisi
tärkeä kirje. PORO-PIRKKO. Minä vien sen rättärille. (Ottaa kirjeen ja
menee vasemmalle.) LEENA. Jano tuli kävellessä. Ei suinkaan joki ole
kaukana. (Pietolan puoleen) Näytti juhlalliselta, kun Katria
kannettiin. Huomennako kuuluu olevan Katrin ja Turkan kihlajaiset?
PAHNA-MAIJA. Vai Katrin ja Turkan kihlajaiset! (Rientää vasemmalle)
LEENA. Toivotan onnea. Se sitten on miellyttävä mies se Turkka. Oikein
rakastettava nuorukainen. Katri sai kunnon pojan sulhasekseen.
PAHNA-MAIJAN ja PORO-PIRKON naurua kuuluu vasemmalta. LEENA. Mikähän
niillä niin makeanlysti? (Lähtee perälle päin.)

PORO-PIRKKO (tulee vasemmalta). Se Turkka on suurvaras!

LEENA. Sinä se aina puhut päättömiä ja kauheita!

PORO-PIRKKO. Oikein sellainen, jonka saa ampua ja kruunu maksaa
palkinnon.

PÖLHÖ-KUSTAA. Antaako kruunu kirkkaita hopeoita?

PORO-PIRKKO. Kaksi kukkarollista!

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (Juoksee oikealle.)

LEENA. Elä hyvä ihminen puhu tuolla tavoin. (Menee perälle)

PORO-PIRKKO. Ei sitä ole toista niin hullua vanhaa-piikaa kuin tuo
Leena: puolustaa ryöväreitä. — Mutta minne minulta on pudonnut hame?
(Menee vasemmalle)

PIETOLA (yksin). Mitähän se oli tuon Poro-Pirkon puhe alkuaan? Ja mikä
oli rättärin kirje?

RÄTTÄRI (tulee vasemmalta). Nyt on Heilalalta tullut kirje. Tuossa on
Aaprahami Turkan papintodistus. (Antaa Pietolalle paperin.)

PIETOLA silmäiltyään paperia ällistyy kuin tylsistyneeksi, lyyhistyy
kokoon pudottaen kengän ja paperin käsistään.

RÄTTÄRI. Onko Pietolalla minulle mitään sanottavaa? (Äänettömyys)
Miettikää. (Menee oikealle.)

PIETOLA (yksin, masentuneena). Minkä vuoksi minua kova onni vainoaa
niin kierolla ja julmalla tavalla? (Lähtee vasemmalle.)

Hetken kuluttua PAHNA-MAIJA ja PORO-PIRKKO tulevat vasemmalta.

PAHNA-MAIJA. Jopa näytti nöyrtyneeltä.

PORO-PIRKKO. Itki.

PAHNA-MAIJA. Oikeinko itki?

PORO-PIRKKO. Itki. Minä näin, itki. Minun on sääli.

PAHNA-MAIJA. Tuohon se on jättänyt kengän, joka sillä oli käsissä.
Mikähän tämä on?

PORO-PIRKKO. Pertun leskivainajan rahakenkä! Juostaan näyttämään
rättärille. (Menevät oikealle.)

LEENA (tulee perältä). Ovat tainneet jo mennä. Enkä saanut tietää,
pitääkö rättäri seurat.

PÖLHÖ-KUSTAA (pusseineen tulee oikealta). Kaksi kukkarollista
kirkkaita hopeoita. Kustaa menee Kettu-Matilta varastamaan pyssyn!
(Juoksee vasemmalle)

LEENA. Siinä se oli! Se ampuu Turkan. — Onkohan täällä tukkilaisia?
(Huhuaa) Ohoi! (Puhuu) Ei kuulu. — Hyvä jumala, estä tämä kauhea
onnettomuus. (Huhuaa) Ohoi! — (Puhuu) Ei vastausta.

Esirippu.

NELJÄS NÄYTÖS

Pietolan pihamaa. Oikealla asuinrakennus, jonka edessä on avonainen
kuisti. Vasemmalla aittarakennuksia, joiden jatkona etualalla on aita
porraspuineen. Perällä aita, veräjä keskellä. Taustana järvimaisema.

KATRI ja ANNI istuvat puhelemassa.

ANNI. Mitä isäsi sanoi, kun kuuli, että se on toinen Turkka ja että
teidän Turkkanne on talollisenpoika?

KATRI. On ollut niin hyvillään, ettei ole raukka koko yönä nukkunut.

PIETOLA (tulee kuistin kautta). Siellä näkyy Maija jo tulevan.

ANNI. Minun pitää käydä hakemassa kotoa suuri kahvipannu, jonka Maija
käski tuoda lisäksi. (Menee vasemmalle aidan yli.)

PIETOLA. Minkähän vuoksi Poika oli lähtenyt tukkijoelle?

KATRI. Oli ensin aikonut ulkomaille. Mutta kun laiva oli jo irti maasta,
niin yht’äkkiä pistää päähän, että lähteekin näille maille, joista
Heilala oli hänelle kertonut. Hypätä karahutti laivasta maalle ja tuli
tänne.

PIETOLA. Olipa sekin somasti ohjattu meidän onneksemme.

TOLARI (tulee perältä vasemmalta). Eikö Turkka ole vieläkään tullut?

PIETOLA. Tolari taitaa olla utelias tietämään, mitä rovasti on sanonut,
kun sinä myötään kyselet Poikaa. Tuskin hän nyt ehtii käydä rovastin
luona.

TOLARI. Minä lupasin varottaa Turkkaa, ettei ammuttaisi.

KATRI. Herra varjelkoon!

PIETOLA. Mitä puhetta se on?

TOLARI. Leenan puhetta. Eilen siellä metsässä rukoili minua sanaa
tuomaan, että Pölhö-Kustaa hommaa ampua. Oli mennyt Kettu-Matilta
varastamaan pyssyä.

KATRI. Voi hyvä jumala! (Menee kuistin kautta.)

PIETOLA. Ei hätää! Kyllä me hänet ajoissa kiinni saamme.

(OTERMA ja KASURI ja muutamia tukkilaisia tulee perältä vasemmalta.)

MAIJA (tulee perältä oikealta). Pojat! Kantakaa tavarat huoneisiin.
(Tulee Pietolan luo.) Terveisiä kirkolta.

PIETOLA. Eikö näkynyt Poikaa jo kaupungista palaavaksi?

MAIJA. Kirkolla oli. Rovastille vietiin päivälliselle. Kuuluvat olleen
Turkan isän kanssa hyviä ystäviä. Niin syleili rovasti kuin omaa
poikaansa. — Mutta nyt on Maijalla kiire, ettei jouda sanomaan
harakkaakaan kuin linnuksi. (Vie Tolarin kuistin luo ja menee kuistin
kautta.)

HUOTARI. (tulee perältä vasemmalta). Hyvää päivää.

PIETOLA. Ei suinkaan näkynyt Pölhö-Kustaata siellä päin?

HUOTARI. Olin kuulevinani hänen lauluaan jostakin tuolta päin (viittaa
vasempaan).

PIETOLA. Lähdepä toverikseni, jos sattuisimme häneen käsiksi. — Täällä
päinhän se on Annin mökkikin. (Menee vasemmalle aidan yli.)

HUOTARI (seuraten Pietolaa). Ilmanko sieltä päin päivä paistaakin.

TOLARI (yksin). Mitähän varten Maija minut tähän kiskoi?

MAIJA (tulee kuistin kautta). Tämä on sellaista saippuaa, jolla lähtee
ahava. Pestyäsi tule tähän odottamaan. (Siirtyy tukkilaisten luo.)

TOLARI (yksin). Olisi ihmeellistä, jos mustalla saippualla tulisi
valkoinen naama. (Menee perälle vasemmalle.)

MAIJA (Kasurille). Minkä vuoksi sinulla ei ole liivejä eikä takkia?

KASURI. Olivat vielä märät, kun eilen putosin pölkyltä.

MAIJA. Valehtelisit viisaammasti! Minä en ole Maija, jos en vielä
toimita sinulle sellaista, joka sinua kyörää. (Otermalle) Sinulla ei
ole lakkia, ja suutarin jalassa tuollaiset saapaslottanat.

OTERMA. Lainasin muutamalle pojalle, joka lähti riiaamaan.

KASURI (itsekseen). Perhana, kun on viisas valehtelemaan!

MAIJA. Olet kortilla menettänyt. Tule toinen kerta eteeni lakitta ja
saappaitta, en sinua siunaa! (Menee kuistin kautta)

KASURI (Otermalle). Sinulla on komeat liivit, minulla komeat saappaat.
Pannaan vastakkain. Kolmelta poikki.

OTERMA. Minä pidän aina pussin auki, kun porsasta tarjotaan. (Istuvat
kortin lyöntiin.)

KASURI. Lauletaan pojat, ettei kuulu kortinpauke. Morsian näkyy
säikähtävän kämmenen läiskäystäkin.

TUKKILAISET (laulavat).

Hei tukkipojat ne poikia maksaa,
joka sen oikein tietää.
Kesän ja talven kuin tanssin ne jaksaa
ja tuulen ja sään ne sietää.

Hei tukkipoika ei turvetta kaiva,
ne sinisiä selkiä seilaa.
Tukkipojall’ on tuska ja vaiva
muistella montako heilaa.

Hei tukkipoika ei surua tunne,
se koskia laskee ja laulaa.
Meni jos minne ja kulki jos kunne,
tuli se tyttöjen kaulaan.

Hei tukkipoika se koskessa hyppää
sen pyörivän pölkyn varaan.
Kaikista tytöistä paljon se tykkää,
mut ottaa omaksi paraan.

Hei tukkipojat ne paljon maksaa,
ne maksaa tuhansia,
ne sieviä sinisiä silmiä maksaa
ja poskia punasia.

KASURI voittaa OTERMALTA liivit ja kumpikin sekä tukkilaiset
poistuvat hajaantuen sinne tänne.

TOLARI (tulee perältä vasemmalta istumaan rahille kuistin luo). Ei
ollut Pietolan vajassa tervapyttyä, että olisi saanut vähän peilailla ja
nähdä onko ahava lähtenyt. — Huotari ja Anni tulevat. Sanovatkohan
mitään minun naamastani?

ANNI (iso kahvipannu kädessä tulee vasemmalta aidan yli veitikoiden
Huotarille). Mikä on hätänä valmiissa maailmassa?

HUOTARI (seuraten Annia).

Katkera on kahvia juoda
ilman sokeritta.
Katkera on poian olo
ilman toveritta.

ANNI (laulaa).

Tukkilaisen toveriksi elä herra saata.
Häpeä on nätin tytön lautanpontulla maata.

(Pyyhkäisee nokea Huotarin nenän päähän ja nauraen peräytyy keikahtaen
istumaan Tolarin syliin.) Huih! (Hypähtää ylös)

TOLARI. Pelkäätkö poikia?

ANNI. Poikako siinä olikin? Ja minun poikani! (Istuu Tolarin syliin ja
hyväillessään tuhrii naaman.) Ai ai sitä Annin poikaa, ai ai kuin Anni
siitä tykkää!

TOLARI. Ottiatuota Anni Anni Anni! — Maija ottiatuota!

ANNI. Maijanko se olikin poika? (Nousee). Miten minä tuota erehdyin!
(Menee kuistin kautta).

HUOTARI nauraa Tolarille.

TOLARI. Reistasitko Annin kanssa, monellako ottiatuota pata kuohuu, kun
sinulla on niin lysti ja nenäsi pää on noessa?

HUOTARI (katsoo taskupeiliin). Kas, peijakas!

TOLARI. Taitaa olla minun naamassani ero entisestä, kun Annikin niin
erehtyi.

HUOTARI. Ei Maija sinua nyt tunne, jos vain et sano ottiatuota! (Menee
kuistin kautta)

TOLARI (yksin). Onpa hyvää saippuaa, vaikka niin mustaa, että luulin
olevan neekerin ottiatuota. — Pitääpä varoa, etten sano ottiatuota, niin
on lysti nähdä, kun Maija ei minua tunne.

MAIJA tulee kuistin kautta hiipien Tolarin taakse lakki kädessä.

HUOTARI (tulee kuistille). Maija, Katri säikähti että pyörtyi. (Menee
takaisin).

MAIJA. Herra siunatkoon! (Vaihtaa lakin Tolarin päähän ja kiiruhtaa
takaisin kuistin kautta.)

TOLARI (ottaa lakin päästään). Uusi lakki. Ja Maija siunasi, kun pani
tämän päähäni. Se on hellä ja hönkä ihminen. — Pitääpä lähteä
koettamaan, meneekö uudella lakilla jokapäiväinen leipä. (Panee lakin
päähänsä ja menee vasemmalla aidan luo, jossa pysähtyy katselemaan
lakkiaan.) Onpa, onpa komea! On kuin Sysi-Perttu vainajan kirkkolakki.
(Panee päähänsä)

KATRI ja ANNI tulevat kuistin kautta.

KATRI. Herranen aika! Sysi-Perttu vainaja! Näetkö?

ANNI. Tosiaankin! Ei Tolariksi aavistaisikaan.

KATRI. Tolariko se on?

TOLARI (tulee tyttöjen luo). Kun äsken olin tuolla järvenrannalla
pesemässä, niin Kettu-Matti tuli ja toimitti, että hän antoi
Pölhö-Kustaalle revervöölin.

KATRI. Mikä villitys on mennyt ihmisiin!

TOLARI. Kettu-Matti oli tulossa sanomaan, että hän sen vuoksi, ettei
Pölhö-Kustaa menisi muualta ja että lähtisi halu toista kertaa
ottiatuota. Käski sanoa, ettei säikähtää, vaikka kovasti pamahtaa.

KATRI. Jumalalle kiitos!

ANNI. Kettu-Matille myös. Ansaitsisi palkinnon.

TOLARI (on vetäytynyt perälle). Ottiatuota!

ANNI. Onko Pölhö-Kustaa siellä?

TOLARI. Turkka ajoi tallin eteen. Ja niin kuin herra! (Menee perälle
vasemmalle)

KATRI juoksee perälle oikeaan.

ANNI. Kettu-Matilta terveisiä, että on tyhjä panos.

PIETOLA. Antaapa sitten pamahtaa kihlajaisten kunniaksi!

TURKKA tulee perältä oikealta KATRIN kanssa, joka poikkeaa kuistin
kautta.

ANNI. Katsokaa, Pietola, Katrin elinkautista vankia! (Menne Katrin
kanssa kuistin kautta.)

PIETOLA. Minua hävettää!

TURKKA (tulee Pietolan luo). Terveisiä kaupungista. Mitä tänne kuuluu?

PIETOLA. Huonoa!

TURKKA. Oho!

PIETOLA. Hävettää ja suututtaa tyhmyyteni. Minun olisi pitänyt jättää
tapaamatta rättäriä.

TURKKA. Jouduitteko alakynteen?

PIETOLA. Minulle tuupattiin käteen sen toisen Turkan papintodistus.

TURKKA. Sitä iloisempihan voitte olla siitä, että vävypoikanne on
tavallisen kunniallinen mies.

PIETOLA. Onhan se niinkin. Ja niin se onkin! En olisi osannut olla niin
sisimpääni myöten iloinen kuin nyt olen. Ja erehdykseni pitää minua
nöyränä, etten typeryydessäni rupea tästä odottamattomasta onnesta
ylpeilemään.

TURKKA. Hyvinhän siis kaikki.

PIETOLA. Merkillisesti näyttää kaikki kääntyvän hyväksi. — Mutta on
vielä muuan asia.

TURKKA. Sekä Pertun leskivainajan rahajuttu? Eiköhän siitäkin selvitä.

PIETOLA. Niin kuin keväällä jo kerroin, on seikkoja, jotka ovat minua
vastaan. Ja kaikki näyttävät uskovan minut syylliseksi. Kun viime sunnuntaina
olin kirkossa, niin rovasti saarnasi kuin minulle yksin
pauhaten, ja koko seurakunta kääntyi katsomaan minua. Jos eivät muut,
niin rättäri minut toimittaa vankilaan.

PORO-PIRKKO ja PAHNA-MAIJA tulevat perältä oikealta.

PIETOLA. Ja tuossa on akkoja, jotka minut vannovat varkaaksi. Mitähän
niillä on asiaa?

TURKKA. Minä olen kutsunut heidät ja rättärin myös. — Hyvää päivää.
Istukaa, hyvät naiset. Koetetaan nyt saada rakennetuksi sovinto.

PAHNA-MAIJA. Minulla ei ole mitään sitä vastaa. (Istuu Pietolan
viereen.)

PORO-PIRKKO (rientää istumaan toiselle puolen). Mutta, hyvä ihminen,
anna minullekin suunvuoroa. Minä olen Pietolaa kohtaan aina kantanut
sydämessäni rakkautta —

PIETOLA (nousten). En tiedä mikä on tarkoituksesi, Poika, mutta olkoon
sanottu, että naimisiin en mene kummankaan kanssa. Ennen istun
vankilassa.

PORO-PIRKKO. Mitä varten meitä tänne kutsuttiin?

KATRI (tulee kuistin kautta). Mitä se merkitsee, että rättäri tulee
tänne? Ja mitä näillä naisilla on täällä tekemistä?

PORO-PIRKKO. Meidät on tänne houkuteltu tarkoituksella saada Pietolan
asia käännetyksi toisin päin.

TURKKA. Se on tarkoitukseni. Mutta ilman houkutuksia. Sovinnossa kyllä,
jos niin haluatte.

RÄTTÄRI (tulee oikealta perältä). Turkka kirjoitti olevan minulle
puhuttavaa. Olin utelias kuulemaan.

TURKKA. Kysymys on Pertun leskivainajan rahoista. Asia nyt koskee
minunkin kunniaani.

PORO-PIRKKO. Sinun kunniaasi? Jonka papinkirjassakin on syntiä ja
rikoksia enemmän kuin Sotomassa ja Komorassa. — Rättäri, lukekaa se
Heilalan kirje.

PIETOLA. Sattui teille vain sellainen onnettomuus, että on toinenkin
Aaprahami Turkka.

PORO-PIRKKO. Kyllä Heilala kirjoittaa toisestakin, joka on
talollisenpoika ja suuren talon poika ja rikas poika!

KATRI (lapsellisen surullisesti). Yhä sinua vain ylennetään!

PORO-PIRKKO. Kaikki oman pitäjän ja naapurin pitäjienkin tytöt aivan
hulluina häneen. Ja kruununvoudin muuan ryökkynä, kaunis neiti, niin
hurjasti rakastunut Turkkaan, että Turkka ei ollut saanut elävää rauhaa,
vaan oli pitänyt matkustaa —

TURKKA. Heilala liiottelee!

PORO-PIRKKO. Lukekaa, rättäri, se Heilalan kirje, että uskovat.

PIETOLA. Kyllä uskomme.

PORO-PIRKKO. Mutta se Turkka on matkustanut ulkomaille.

TURKKA. Tuossa on ulkomaanpassini. (Antaa rättärille)

PAHNA-MAIJA. Eihän täällä ole mikään ulkomaa!

PORO-PIRKKO. Ja uskooko Pietola, että sellainen poika, jolla siellä
suuressa maailmassa on neitoja kymmenittäin joka sormelle, lähtisi
Pietolasta hakemaan morsianta? Ja sinäkö Katri, uskot olevasi kauniimpi
ja viininpi kuin kruununvoudin ryökkynä?

PAHNA-MAIJA. Itkupa pillahti!

PORO-PIRKKO. Löi mielen nöyräksi!

KATRI. Aivan oikein, Pirkko. Tunnen itseni yhä pienemmäksi suuren
sulhaseni rinnalla ja sitä suuremmaksi onneni. Ja tämä suuri, outo onni
minua nöyryyttää.

PAHNA-MAIJA. Typerä kuin kana!

TURKKA. Ei sinun, Katri, tarvitse olla täällä kuuntelemassa meidän
käräjiämme.

KATRI menee kuistin kautta.

RÄTTÄRI. Minunkin täytyy lähteä, odotetaan seuroihin.

TURKKA. Tehdään ensin selko niistä Pertun leskivainajan rahoista.

PORO-PIRKKO. Niin, tehdään niistä selko! Eikö tämä kenkä eilen ollut
Pietolalla?

PIETOLA (ottaa kengän). Oli tämä.

PORO-PIRKKO. Pertun lesken sairastaessa minä ja Tolvas-Liisa, joka oli
sairasta hoitamassa, näimme tuon kengän sairaan päänaluksen alla ennen
Pietolan tuloa sairaan luona käymään, mutta Pietolan mentyä ei sitä enää
löytynytkään.

PAHNA-MAIJA. Pietolan pää painui ja Turkan suu meni tukkoon.

TURKKA (katse vasemmalle). Odottakaa silmänräpäys.

PAHNA-MAIJA. Herralta on tulossa aivastus.

TURKKA. Elkää säikähtäkö!

PORO-PIRKKO. Anna tärskähtää! (Nauraa Pahna-Maijan kanssa)

LEENA (tulee perältä vasemmalta). Pölhö-Kustaalla kauhea pistuuli!
Turkka, se teitä ampuu! Varokaa!

TURKKA. Minua se katsoa tiirottaa, mutta pistoolin suu on tuonne
(viittaa akkoja).

PAHNA-MAIJA. Herra varjelkoon! (Nostaa hameen eteensä)

PORO-PIRKKO. Herra auttakoon! (Menee Pahna-Maijan taakse.)

RÄTTÄRI. Menkää estämään, ettei se saa ampua! (Poro-Pirkon taakse)

TURKKA. Kohta pamahtaa!

Akat huutavat. Pyssy pamahtaa. PAHNA-MAIJA lyyhistyy kontalleen,
PORO-PIRKKO ja RÄTTÄRI putoavat istualleen. TURKKA juoksee
vasemmalle.

HUOTARI (tulee kuistin kautta, osoittaa Pahna-Maijaa.) Tuo akkako se
pamahti?

PORO-PIRKKO. Minulta se vissiin ampui jalat!

TURKKA tulee vasemmalta PÖLHÖ-KUSTAAN kanssa, jolla on pistoolin
tapainen ase, sen suuhun kiinnitetty peltinen suppilo.

PÖLHÖ-KUSTAA. Pani rumasti. Kustaa lensi selälleen. Ei Kustaa ammu enää
koskaan.

HUOTARI (ottaa aseen). Onpa aika tussari. Ei ihme, että kaatui mies ja
kaksi musteria. (Menee kuistin kautta)

TURKKA. Kustaa, antoiko äitisi rahoja rättärille?

PÖLHÖ-KUSTAA. Antoi äiti hyvin paljon seteleitä ja hopeoita.

PAHNA-MAIJA. Opetettua! — Milloin äitisi antoi? Häh?

PÖLHÖ-KUSTAA. Silloin kun meidän Mustille tuli penikoita, Tolvas-Liisa
keitti kahvia ja Tolari astui puuropataan.

TURKKA. Rättäri, onko opetettua?

RÄTTÄRI. Olen Pietolallekin sanonut, että minulla on ollut lainassa
Pertun leskeltä. Mutta velat on maksettu, ja minulla on kuitatut
velkakirjat hallussani ja tallessani. Mutta hyvin ymmärrän, että Turkka
on joutunut minusta erehdyksiin niin kuin minäkin Turkasta. Minä
puolestani olen halukas pyytämään anteeksi loukkaavan käytökseni ja
valmis ojentamaan sovinnon kättä.

LEENA. Ah kuinka on ihanaa, kun riitaveljet tunnustavat erehdyksensä ja
sopivat rakkaudessa.

TURKKA. Pyrkimyksenäni on ollut ja on koettaa vaeltaa elämäni taival
niin, että voisin aina sanoa: minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin.
Ainakin tässä asiassa minkä väitän sen myös todistan niin, että kelpaa
ja kestää. — Pietola, näyttäkää Kustaalle sitä kenkää.

PÖLHÖ-KUSTAA. Siinä se on äidin kenkä! — Siinä on äidiltä viimeiset
terveiset Pietolalle, että hyvä Pietola ottaisi Kustaa raukan pojaksi.

PIETOLA. Nyt alan ymmärtää, mitä varten vainaja kutsutti minut luokseen.

PÖLHÖ-KUSTAA. Ottaako Pietola?

PIETOLA. Otan, otan minä sinut raukan, jolle olen ollut niin vihainen.

PÖLHÖ-KUSTAA (katsoen taivaalle). Äiti hoi! Nyt Kustaa on Pietolassa
poikana.

LEENA. Hyvä jumala ole kiitetty!

RÄTTÄRI. Minä olenkin uskonut Pietolan syyttömäksi.

TURKKA. Mutta kysymys on siitä, uskooko rättäri itsensä syyttömäksi?

RÄTTÄRI. Sepä kysymys! (Kääntyy akkain puoleen) Kysyy uskonko minä
itseni syyttömäksi! (Ratkeaa akkain kanssa nauramaan.)

PÖLHÖ-KUSTAA. Mitä sinä rättäri nauroit?

TURKKA. Vastatkaa, rättäri, Kustaalle. Omantuntonne mukaan. Niin kuin
varmasti vastaisitte, jos tuon mierontielle toimittamanne poika raukan
vanhemmat nousisivat haudastaan ja ilmestyen eteenne kysyisivät: Mitä
sinä rättäri nauroit? Tiesithän, että viimeisten terveisten mukana piti
kengässä olla sinun velkakirjasi!

TOLARI on tullut perältä vasemmalta jääden seisomaan veräjälle.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Tuolla on Kustaan isävainaja! Isä, isä,
päivää! (Menee Tolarin luo ja tämän kanssa vasemmalle näkymättömiin.)

PORO-PIRKKO. Sysi-Perttu vainaja! Siunaa ja varjele. (Lyyhistyy
polvilleen)

LEENA. Tulkaa auttamaan, rättäri pyörtyi! (Pahna-Maijan kanssa vievät
rättärin perälle oikealle.)

PORO-PIRKKO. Voi voi kuinka ahdistaa henkeä!

TURKKA. Mikä vaivana?

PORO-PIRKKO. Kuulkaa, Turkka. Ennen Pietolan tuloa leskivainajan luo
Tolvas-Liisa otti kengästä papereita. Näin ne sitten Tolvas-Liisan
peililaatikossa, ja ne olivat rättärin velkakirjoja.

TURKKA. Menkää nyt seuroihin ja tunnustakaa siellä.

PORO-PIRKKO. Antaako Turkka anteeksi?

TURKKA. Jos seuroissa tunnustatte, en muuten.

PORO-PIRKKO. Minä menen ja tunnustan. — Minun sydämeni halkeaa!
(Äänekkäästi itkien menee perälle oikeaan.)

TURKKA (Pietolalle). Nyt teidän kunnianne on yhtä puhdas kuin on ollut
omatuntonnekin.

PIETOLA. Sinä taivaasta lähetetty tukkipoika! (Syleilee)

KATRI ja ANNI tulevat kuistin kautta.

KATRI. Joko käräjät loppuivat?

PIETOLA. Ja hyvin päättyivät! Nyt on elämä kuin silkkiä!

TOLARI ja PÖLHÖ-KUSTAA tulevat näkyviin vasemmalla perältä. PIETOLA
menee Tolarin luo.

TURKKA. Korhonen on tunnustanut olleensa rättärillä nimenä ja kätyrinä.
Sinä Anni saat kotitalosi takaisin. Veikanne on Pölhö-Kustaalle.

ANNI. Saanko sanoa äidillekin, että saamme talomme takaisin?

TURKKA. Koko maailmalle ja Huotarille’!

ANNI. Elkää sanoko te Huotarille! (Menee vasempaan aidan yli.)

KATRI. Mutta mikä sinut, Poika, pidätti tänne mansikkamailtasi?

TURKKA. Löysin täällä mesimarjan.

KATRI. Minähän olin vain tyttö raukka.

TURKKA. Niin herttainen ja niin uljas! — Mutta nyt pukeutumaan, vieraita
kai alkaa pian tulla.

KATRI, menee kuistin kautta.

PIETOLA, TOLARI ja PÖLHÖ-KUSTAA tulevat Turkan luo.

TURKKA. Kuka se on tämä Sysi-Perttu vainaja?

PÖLHÖ-KUSTAA. Puurosaapas. Samanlainen lakki kuin isällä.

PIETOLA. Ja Maija voiteluttanut sellaisella aineella, jolla lähtee
ahava.

TOLARI. Mitä sanoi rovasti?

TURKKA. Terveisiä rovastilta. Sinun asiasi järjestetään niin, että ensi sunnuntaina
kuulutetaan sinua ja Maijaa.

TOLARI. Ottiatuota!

PIETOLA. Saatte heti haltuunne Tiuhtion torpan. Ja Pietolan navetasta
taluttaa sinne lehmän.

TURKKA. Ja tallista hevosen saappaitten vuokraa, joka minulla on vielä
maksamatta.

TOLARI (antaa kättä Pietolalle ja Turkalle). Ottiatuota... Enkä minä
enää tukkijoelle ottiatuota.

TURKKA. Mutta mene Maijalle sanomaan, että rovasti tulee tänne.

TOLARI. Tulkoon vaikka piispa, en pelkää!

MAIJA (pukeutuneena tulee kuistin kautta). Pyydetään tulemaan
kahville, tehkää hyvin. (Menee aittaan.)

PIETOLA. Kiitoksia. Lähdemme juomaan riemukahvit!

PÖLHÖ-KUSTAA. Onko sinulla, Tolari, vilu, kun höysysi tytisevät?

TURKKA ja PIETOLA vieden PÖLHÖ-KUSTAAN menevät kuistin kautta.

TOLARI (yksin). Maija oli niin juhlallisen ylpeä kuin tiakonissa!

MAIJA (kirkas peltinen hinkki kädessä tulee aitasta). Mikähän se tuo
onneton on?

TOLARI (ottaa lakin päästään). En minä ole Sysi-Perttu vainaja!

MAIJA. Kuka sinä olet?

TOLARI. Ottiatuota!

MAIJA. Tolariko? — Ei ikinä!

TOLARI. Olen minä Tolari, Puurosaapas, Heikki, ottiatuota, ottiatuota!
Kuuletteko, Maija, ottiatuota!

MAIJA (menee katsomaan Tolaria selän puolelta). Tolari se on!
(Asettaa hinkin pohjan Tolarin eteen.) Katso kuvaasi!

TOLARI (katsottuaan). Oikeassapa olin sittenkin, että ottiatuota on
Ovampomaan pakanain saippuaa, jolla Suomen kristityt kenkiään
ottiatuota. — Mutta terveisiä ottiatuota, että minua ja Maijaa
ottiatuota, jos te Maija ottiatuota.

MAIJA. Kuulee ja näkee, että olet koko yön lukenut. Sitä pelkäsinkin.
— (Itkien.) En voi koskaan antaa itselleni anteeksi, että pakotin
sinua lukemaan. Parempi olisi ollut ilman rippikoulua.

TOLARI. Ei minun tarvitsekaan mennä rippikouluun. Niin oli rovasti
sanonut Turkalle, että meitä kuulutetaan pyhään kristilliseen
avioliittoon ensi sunnuntaina!

MAIJA (pudottaa hinkin kädestään). Ensi sunnuntaina!

TOLARI. Elä pelkää, Maija. Kyllä me saamme jokapäiväisen leivän, niin
että meillä on kaikki kuin ruumiin ravinnoksi ja tarpeeksi tulee, ruoka,
juoma, vaatteet — kotina on Tiuhtion torppa, jonka kartanolla kasvaa
pihlaja ja ympärillä kauniit pellot. Karjaa on jo lehmä ja hevonen.
Rahaa minulla on kymmenes sata täyttymässä.

MAIJA. Enkä minäkään pennitön ole.

TOLARI. Silloin on toinen tuhat alulla. Tavaraa saamme, mitä
tarvitsemme. Hyvä puoliso ... ottiatuota... Ja juhlien tullessa ajamme
kuuraisen korven halki talvisen aamun hämyssä kirkolle, josta tulia
vastaamme tuikkaa, minä keulalla, perällä Maija ja kaksi kääröä.

MAIJA. Mitä kaksi kääröä?

TOLARI. Ne kuuliaiset lapset, jos Maija tahtoo ottiatuota?

MAIJA. Minä tahdon.

TOLARI. Ja minä Heikki Tolari tahdon rakastaa sinua Maija Rivakka
myötä- ja vastoinkäymisissä. — Mitä Maija itkee?

MAIJA. Se on niin suloista, kun ne saavat toisensa, jotka toisiaan
rakastavat.

TOLARI. Niin minustakin. — Lähdetään Maija, pesemään Heikin silmät.
(Kädestä pidellen menevät perälle oikeaan.)

HUOTARI (tulee kuistin kautta). Minnekähän se Anni on kadonnut?

ANNI tulee vasemmalta, syöksähtää Huotarin kaulaan, mutta purskahtaa
veitikoiden nauramaan.

HUOTARI. Mitä sinä naurat?

ANNI. Väärä kaula!

HUOTARI. Minullako väärä kaula!

ANNI. Minun piti äidin puolesta syleillä Poikaa!

HUOTARI. No hyvä, ettei minun kaulani ollut sen väärempi! Mutta minä
tahdon kaulastani vuokran luonnossa.

ANNI (sieppaa hinkin suojakseen). Huotari! Varo kermahinkkiä!

HUOTARI. Pane se maahan takaisin.

ANNI. Se pitää viedä tupaan. Vie sinä, minä odotan sinua täällä. Mutta
kanna varovasti, ettei kerma loisku! (Tuppaa hinkin huotarin käsien
väliin pohjapuoli päällimmäisenä ja alkaa tanssia laulaen.)

Yks kaks kolme neljä ja viis.
Missä on mun kultani siis?
Ei se oo siellä, ei se oo täällä,
vaan se on koskella pölkkyjen päällä.

HUOTARI. Nyt minä tulen ja sinut syön!

ANNI. Kermahinkki!

HUOTARI. Kaikista pitääkin olla vastus! (Lähtee kuistille päin)

ANNI Turkan tullessa vetäytyy perälle.

TURKKA (tulee kuistin kautta). Minä olen sinua hakenut. (Ottaa
Huotaria kynkästä)

HUOTARI. Varo, varo hiidessä!

TURKKA. Sinullako on joku tärkeä homma? — Ahaa! Tuoko on kuohuva pata?

HUOTARI. Kermahinkki peijakas! — Mitä sinä naurat?

TURKKA. Enpä ole ennen nähnyt kannettavan kermahinkkiä pohja
päällimmäisenä!

HUOTARI. Saakeli! — Tämän muistan aina, kun kaadan kahviini kermaa!

TURKKA. On hyvä, että on muistoja elämän varrella.

HUOTARI. Mutta sano suoraan, mitä Anni tarkoittaa.

TURKKA. Että saisit parempaa vauhtia.

HUOTARI. No, nyt!

TURKKA. Tpruu! — Elä juokse Annin jäljessä. Et sillä tavoin kiinni saa.
Mutta kulje ylpeänä niin kuin sopii tukkipäällikön! Minä olen eronnut,
sinä olet minun sijallani.

HUOTARI. Eläköön! — Aina kun palkkani nostan, muistelen sinua hyvällä
sydämellä.

TURKKA. Ja minä muistelen sinua lämpöisellä sydämellä aina kun tynnyrin
näen.

HUOTARI. Ai ai ai, ei puhuta koskaan tynnyristä.

TURKKA. Jollet olisi tullut koputtamaan tynnyriä, ei nyt tanssittaisi
minun kihlajaisiani.

HUOTARI. Niinkö? Sitten ei ollutkaan minun tyhmyyttäni, vaan sallimuksen
määräys, että minun oli ruvettava rumpaliksi.

TURKKA. Olisi nyt kihlajaisten sijaan hautajaishommat ja minä olisin
sureva sulhasleski.

HUOTARI. Niinkö oli ankaraa se tauti!

KATRI (pukeutuneena kansallispukuun ja runsaasti koristettuna tulee
kuistin kautta). Poika, vieraita tulee tien täydeltä!

TURKKA. Katri kaunis kumppanini, lähdemme vieraita vastaan. (Menevät
perälle oikealle)

HUOTARI (yksinään). Anni tuolta kurkistelee. Mutta koetetaan nyt uutta
konstia. (Asettaa hinkinpohjan kuvastimekseen ja somisteleikse.)

ANNI (tullen Huotarin luo). Mitä Heikki Anselmi niin peilailee?

HUOTARI. Sano: herra Huotari! — Herra Huotari peilaa odotellen uutta
heilaa! (Peukalokoukut liivien hihareijässä laulaa selin Anniin.)

On niitä kukkia muuallai
ei niityn mättähillä.
On niitä tyttöjä muuallai
ei tään kylän emännillä.

ANNI (puikahtaen Huotarin eteen).

Herranpäivill’ on päätetty,
että nätti se naida pitää.
Hei löydätkö toista tään tytön moista?
Siit’ ei tule mitään!

HUOTARI kääntyy toisaalle astelemaan.

ANNI (Huotarin eteen). Mitä Turkka sanoi sinulle, kun huusit eläköön?

HUOTARI. Sanoi mykkypröö! (Toisaalle)

ANNI (eteen) Sepä hassua oli!

HUOTARI. Se on enkeliskaa! (toisaalle)

ANNI (eteen). Mitä paljon se on suomeksi?

HUOTARI. Mykkypröö on suomeksi: Kunniallinen nuorimies Heikki Anselmi Huotari
on korotettu herra tukkipäälliköksi. (Kääntyy selin)

ANNI (Huotarin selän takana). Hyvä herra, katsokaa armollisesti minun
puoleeni.

HUOTARI. Kuka sinä olet?

ANNI. Köyhänlesken tytär.

HUOTARI. Mitä sinulla on asiaa?

ANNI. Että ottaisitte minut rouvaksenne.

HUOTARI (kääntyy). Olen armelias ja otan.

ANNI. Mykkypröö! (Kääntyy selin)

HUOTARI. Mitä sinä nyt?

ANNI. Puhun enkeliskaa!

HUOTARI. Mutta mitä se merkitsee?

ANNI (kääntyen). Se merkitsee, että minä köyhänlesken Anni pääsen
kotitalooni emännäksi ja otan sinut isännäkseni.

HUOTARI. Ihanaa kieltä se enkeliska! (Laulaa)

Tula tuulan tuli tuli tei!
Emme erkane konsana, ei!
Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,
paras aarteeni oot sinä mun, minä sun!
Mitä toivoisin minä muuta!

ANNI (laulaa).

Tula tuulan tuli tuli tei!
Oma onni se yhtehen vei.
Ja tulkohon hallat ja harmit ja muut,
elo huoleton meillä on, naurussa suut,
ja kirkkaana päivä ja ilta.

(Yhdessä laulettuaan ensimmäisen säkeistön menevät perälle.)

PÖLHÖ-KUSTAA (vehnästä käsissä tulee kuistin kautta). Voi saateri, kun
on nisua ja kaikellaista hyvää ryönää pöydät täynnä! (Puhelee
taivaalle) Äiti hoi! Kustaalla on lysti! — Joo, joo, kyllä Kustaa on
tottelevainen ja nöyrä.

PIETOLA (tulee kuistin kautta). Jopa nyt päivä kauniisti paistaa!

PÖLHÖ-KUSTAA. Ja enkelit laulavat. — Kuulkaa!

Täss’ on morsian kuin rannan raita sorja,
puhdas punaposki, nyt jo toisen orja,
äsken äidin virkku,
nyt jo kullan sirkku.
Tytöt laulakaa nyt vaan,
viulut raikumaan nyt vaan.

PÖLHÖ-KUSTAA (Pietolalle). Tuo Katri oli eilen sammakkona ja nyt se on
kuninkaantytär!

MIEHET (tuoden Turkan saatossa laulavat).

Täss’ on sulho taas kuin ohra tähkäpäissä,
mielitietyn kanssa tanssii kohta häissä,
sulho suora, nuori,
vahva niin kuin vuori
kylän kauniimman saa.
Pojat laulakaatte vaan.

KAIKKI (laulavat).

Rakkaus olkoon teille aina onnensilta,
myöskin olkoon teille leuto elonilta,
saakoon viljaa pellot,
soikoon karjankellot!
Nytpä riemuiten me vaan
kilvan laulakaamme vaan.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Turkka sai kuninkaantyttären!

HUOTARI. Niin. On tapahtunut niin kuin aina hyvissä kirjoissa: he
saivat toisensa. Ja voidaan lopuksi kirjoittaa: Heidän ilonsa oli kuin
lintujen laulua keväisessä metsässä ja heidän onnensa kuin pilven
päivänpuoleinen ranta.

OTERMA (hutikassa, saapaspareja käsivarrella ja päässä kaksi hattua).
Huotari saarnaa makeasti kuin paalinpappi!

KASURI (hutikassa, komeaan takkiin ja liiveihin puettuna ja
kellonhäntiä etu täynnä). Ja valehtelee kuin almanakka! Sillä minä en
ole saanut sitä, joka minua kyörää. Maija, toimita se minulle nyt, kun
olen komeimmillani kuin mustalaisen hevonen markkinoilla!

OTERMA. Ja siunaa, Maija, minua nyt, kun minulla on kahden miehen
pääkappaleet ja kolmen jalkamiehen varustukset.

MAIJA. Kyllä minä siunaan teitä, korttipukarit! Toinen saa Pahna-Maijan
ja toinen Poro-Pirkon! — Tuolla tavoin resuavat ja häpäisevät joukkonsa!

PIETOLA. Elä ole, Maija, milläsikään. Sekali on joka seurakunta.

HUOTARI. Meidän joukossamme on kaikkea, mitä taivaankannen alla löytyy,
ja miestä minkälaista hyvänsä: herraksi kelpaavia, isännäksi pystyviä ja
pöllöjä puunhakkuuseen. Pietola vei joukostamme parhaan, tukkipoikain
tukkipojan. Mutta meille toisia tulee, jos toisia menee. Tämä parvi
pysyy aina uutena, niin kauan kuin honkia metsissä humisee.

KAIKKI (laulavat).

Vielä niitä honkia humisee
Suomen salomailla.
Vielä niitä ollaan reippaita poikia
tukkijoelle vailla.

Esirippu.

LOPPU