5.

Valkaman salin seinää kaunisti Esterin suurennettu valokuva komeissa
kultakehyksissä. Mutta Arnold ei antanut asettaa sitä isävainajansa
kuvan paikalle, vaan toiselle puolelle salia, keski-ikkunan kohdalle.
Siinä, missä isän kuva ennen oli ollut, oli nyt tummiin kehyksiin
pingoitettu musta silkkivaate. Säretyn ison peilin paikalla oli
entistään komeampi, mutta ihka uusi, luonnollisessa suuruudessa ihmisen
kuvan näyttävä peili.

Varsinkin kahta huonetta Valkaman kartanossa oli erityisesti koetettu
saada uuteen kuntoon. Ne olivat Esterin huone ja sänkykamari. Niistä
olikin entiset huonekalut kadonneet kuin näkymättömiin.

Kerran oli Arnold tullut kotiin kiihtyneenä. Se oli tapahtunut viikko ennen
häitä. Ei kukaan huomannut, oliko hän juopunut vai selvä, eikä
kukaan tiennyt mistä hän tuli. Sanaakaan puhumatta oli siepannut kirveen
ja iskenyt säpäleiksi huonekalut kahdessa huoneessa.

— Ne ovat isäni saastuttamat, hän oli huutanut.

Mutta kohta olivat entistään upeammat huonekalut ilmestyneet entisten
sijalle. Asra oli hinannut ison proomun kaupungin rannasta, ja siinä ne
olivat saapuneet. Lattiat, seinät ja kattokin olivat näissä huoneissa
ihka uudet.

Usein oli Arnold ollut poissa kotoa vähän ennen häitä. Ja silloin, kun
oli kotona, hän asusti paraastaan Esterin tulevassa kamarissa, hyräili
ja käveli edestakaisin. Välistä taas pysähtyi yhteen paikkaan pitkäksi
aikaa.

Oli vain pari päivää enää siihen, kun Arnold kulettaisi Esterin omaan
kotiinsa. Hän istahti kirjoituspöytänsä ääreen tulisesti ja varmana:

”Minun Esterini!

Olen saanut kunnalta luvan purkaa kannen sillan toisen valvauksen päältä
häidemme ajaksi. Asetan sen sitten jälleen paikoilleen. Olen tilannut
niin suuren höyrylaivan kuin suinkin sillan läpi mahtuu sinua tänne
tuomaan. En tahdo sinua Asralla tänne retuuttaa, sillä samalla aluksella
voisit poiskin luotani kadota. Mutta kun sitten sillan tukin
rautakannella, niin eipä toista kertaa sellainen laiva kuin se, joka
sinut tänne tuo, sinua luotani vie. Tahdon sinut säilyttää ikiomanani.
— sinun täytyy luonani viihtyä, luonani viipyä. Varusta siis itsesi
kärsiväisellä luonteella ja ota viihdytystä mukaasi. Uhraan kaikki,
kunhan sinulle vaan saan hyvän olon, tahdon unohtaa kaiken maailman
saatuani sinut luokseni.

Ilmoita myöskin tuttaville, etteivät hommaisi veneitä tai muita
kulkuneuvoja, sillä minun tilaamaani laivaan mahdumme kaikki. Laiva
odottaa täällä, kunnes vieraat palaavat.

Vihkimispaikkamme kirkon kaunistamisesta kuuluvat huolen pitävän —
ystävämme.

Sunnuntaina olen ajoissa luonasi.

Oma
Vernerisi.”

Hän vei kirjeen Arville ja käski hänen heti lähtemään sitä viemään. Itse
hän oli päättänyt pysyä kotona, päättänyt varmasti.

Kului ilta, yö läheni. Kesän haaleat varjot väikkyivät vielä lännen
taivaalla.

Pitkältä alkoi Arnoldista aika tuntua. Asraa ei kuulunut. Ehkä se jotain
uutisia olisi kaupungista tuonut. Hän kulki rantaan. Kuului pientä
puhkumista selältä päin ja kipeniä näkyi muutaman virstan päässä
rannasta. Siellä tuli Asra. Hän odotti, hääräsi ja puuhasi ja avusti
Arvia, kun Asra vihdoinkin oli saapunut.

Arvi antoi Esterin kirjeen. Arnold pisti sen taskuunsa, hän luki sen
sitten huoneessaan.

— Eikö Arvi lähde jo kartanoon? kysyi Arnold hyväntahtoisesti
rengiltään.

— Eihän tuota vielä, vastasi Arvi ja seisoi kuin tuomittu veneen
keulassa halkojen vieressä.

— Mitäs Arvilla siellä on? kysyi Arnold huomattuaan isohkon korin Arvin
selän takana.

— Eihän täällä mitä, vastasi Arvi epävarmana.

Mutta Arnold ei heittänyt. Hän meni ja kohenti koria. Sen päällä oli
nimi: Ester Lilieroos.

— Mitä, mistä tämän olet saanut?

— Tuota, se ryökkinä sanoi, että minun oli se salaa vietävä aittaan,
eikä mitenkään näytettävä herra vallesmannille, selitti Arvi.

— No johan nyt. Kyllä minä sen nyt sittekin otan, sanoi Arnold ja
tarttui kiihkeänä koriin.

— Mutta, huudahti Arvi peloissaan, se ryökkinä niin kovasti minua
tenäsi...

— Sano minun syykseni, sanoi Arnold ja meni kartanoa kohti.

— Mitähän salaisuuksia hän minulta tahtoo peittää? hän hymähti yksin
mennessään.

Hänen epäluulonsa syttyi. Kiihkeänä hän liikkui huoneissa. Hän luki
kirjeen. Siinä oli puhdasta, vilpitöntä rakkautta ja ihmettelyä ja
ylistystä uhrauksista, joita Arnold hänen, köyhän orpotytön tähden
tahtoi tehdä.

Kirje rauhoitti ja hyvitti hänen mieltään. Mutta korin sisältö oli
hänelle vielä arvoitus. Hän ei saanut rauhaa, ennenkuin oli kori avoinna
ja naisen vaatteita hänen käsissään.

Arnold ihastui, otti esille kaikki ja riemuitsi. Siinä oli leninkejä ja
alushameita, valkeita, punaisia, ruskeita.

Hän käveli edestakaisin katsellen vuoroin vieretysten olevia parisänkyjä
ja vuoroin pöydälle ja lattialle sirotettuja vaatteita. Oikeanpuoleinen
sänky oli Esterin — ja tuo toinen hänen.

Mutta hetkisen kuluttua riisuutui Arnold, otti yllensä Esterin hameen ja
heittäytyi oikeanpuoleiseen sänkyyn.

Valkaman kartanon peittivät kesäyön varjot helmaansa.