PYHÄJÄRVI.

Pyhäjärvi nimisiä pitäjiä on Suomessa kolme, nimittäin Oulun, Uudenmaan
ja Viipurin läänissä, mutta itse sen nimisiä järviä on maassamme ties
kuinka monta. Pyhiä ne tietysti ovat kaikki — olleet ainakin niinä
aikoina, kun vedenhaltijoille uhrattiin. Vielä tänäkin päivänä lienevät
nuo kolme pitäjää pyhempiä kuin yksikään muu läänissänsä.

Mutta jos milloin tulisi kysymys siitä, mikä näistä kolmesta
Pyhäjärvestä on kaikkein pyhin, niin ehdottomasti katsoisin minä
etusijan olevan annettavan Viipurin läänin Pyhäjärvelle. Voinpa sanoa
syynkin siihen.

Nyt kysymyksessä oleva Pyhäjärven pitäjä ulottuu, kuten tunnettu,
Laatokan rantaan. Eikä koko maassa — kaikista ”pyhistä” nimistä
huolimatta — nykyaikana enää ole toista niin pyhää järveä kuin se,
yhtä vähän kuin on toista niin suurtakaan. ”Laatokan laajat laineet”
sulkevat näet syleilyynsä kaksi kaunista saarta, joissa molemmissa on
pyhät paikat: luostarit. Niihin vaeltavat hurskaat ihmiset hyvinkin
kaukaa, keventääkseen syntikuormaansa. Kuinka niiden vaikutus ei sitte
tuntuisi läheisillä rannoilla? Tiedämmehän, että Valamon luostari, joka
kuitenkin on kaukana aavalla ulapalla, hohtaa hartautta aina
Sortavalaan asti. Sentähden on Sortavala epäilemättä pyhimpiä
kaupunkeja maan päällä, etenkin Kymölän puoli. Mutta nyt on Konevitsan luostari
vielä paljoa likempänä Pyhäjärven rannikkoa kuin Valamo
Sortavalaa — tuskin kelpo uimamatkan päässä — niin että se ei
mitenkään voi olla äärettömästi vaikuttamatta Pyhäjärven pitäjän
siveellisyysoloihin.

Kuitenkin on muistettava, ettei sielunvihollinen missään ole niin
valpas kuin pyhien paikkojen läheisyydessä. Siellä se lakkaamatta
väijyy ja vehkeilee. Senjohdosta tulee väkisinkin ajattelemaan hyvän ja
pahan ikuista taistelua, ja likeltä pitää, ettei kallistu dualismiin,
siihen muinaisten idän kansojen uskoon, että valo ja pimeys alati
kamppailevat keskenään hengen maailmassa niinkuin luonnossakin, ja että
toiset olennot jo alun pitäin kuuluvat hyvän, toiset pahan
valtakuntaan.

Vanha pyhäintaru Konevitsan luostarin perustamisen ajoilta kertoo, että
tuolla Laatokan saarella silloin, kun luostarin perustajat pyhimykset
sinne myllynkivellä tai muulla semmoisella kaksi miestä kannattavalla
aluksella purjehtivat, asusti itse herra Paholainen — Sortta —, mutta
kiivaan ottelun jälkeen hänen täytyi koota kampsunsa ja lähteä
pakosalle. Eräässä saaren kalliossa on vielä tänäkin päivänä nähtävänä
kavion jälki, jonka paholainen oli polkenut, kun otti vauhtia
lähtöhyppyyn. Ponnahdus oli ollut siksi voimakas, että hän yhtä painoa
lensi läpi ilman läheisimmälle mantereen rannalle. Sille paikalle
annettiin sitte hänen muistokseen nimi ”Sortanlahti” — jollainen nimi
muuten ei olisi voinut tulla kysymykseenkään Pyhäjärven pitäjässä.
Uuden asukkaan tulosta Pyhäjärvelle ja elostelemisesta siellä
muistuttaa myös toinen nimi, ”Kiimajärvi”, joka on ainoastaan vähän
pienempi suurta Pyhäjärveä.

Kiimajärven nimi myös ilmaisee peittelemättä ja raa’asti, mihin
suuntaan paholaisen myöhemmät harrastukset Pyhäjärvellä tähtäävät.
Naiset, jotka yleensä ovat alttiimmat viettelyksille kuin miehet, on
hän rahalla y.m. keinoilla houkutellut pahan palvelukseen ja koettaa
nyt vuorostaan heidän avullaan vietellä valkeuden lapsia lankeemukseen.
Paholainen — tuntien miesten heikkouden naisien suhteen — on
hamasta maailman alusta käyttänyt naista välikappaleena miesten
pyydystämiseksi, sillä hänen itsensä kanssa voisivat miehet kyllä pitää
puolensa.

Niinpä viimeiset tiedot Pyhäjärveltä, mitä lehtemme toimituspaikassa
olen nähnyt ja joiden ei alkuperäisessä alastomuudessaan arveltu
pääsevän julkisuuteen, kertovat muutamista senlaatuisista paholaisen
yrityksistä.

Eräänä päivänä tässä äskettäin hän lähetti nuorenpuoleisen naisihmisen
viettelysretkelle, neuvoen tätä lähtiessä, että korkean
luostarirakennuksen toiseen kerrokseen ei ole sovelias eikä
tarpeellinen mennä oven kautta ja portaita myöten, vaan parasta on
odottaa, kunnes akkunasta lasketaan köysi, jolla hänet kyllä nostetaan
asianomaiseen paikkaan. Juoni olisi muuten onnistunutkin paholaisen
mielen mukaan, mutta seudun hyvät henget olivat myös valveilla — ja
katkasivat köyden, kun nainen roikkui vasta vähäsen yli puolimatkasta.
Pudotessa kosketti nainen itsensä niin pahoin, että joitakuita päiviä
sairastettuansa kuoli. Toiseksi yöksi valitsi paholainen kylästä
kevyemmän tytön, ja lähetti hänet matkalle samanlaisella evästyksellä.
Mutta tälle kävi samoin: nuora katkesi taas ja tyttö putosi maahan,
vaan ei saanut niin pahoja vammoja kuin ensimäinen. Paholainen on
kumminkin mies, joka ei kahta tyhjää säikähdä. Itsepintaisesti hän
pyrkii tarkoitustensa perille, eikä keskentekoiseksi jätä mitään.
Kolmanneksi kerraksi hän hankki käsiinsä oikein ottavan syötin. Tapasi
näet tänä syksynä rippikouluun aikovan tytön, joka valitteli pulaansa,
kun kesällä ei tullut siksi ansaittua, että nyt riittäisi syömistä
rippikoulun ajaksi. Ilkeän ilon irvistys karehti sitä kuullessa
paholaisen karvaisilla huulilla. ”Kyllä tiedän keinon, millä siitä
pulasta pääset”, kuiskasi hän tytölle, viekkaasti silmää iskien.
Rippikoulun edellisellä viikolla nähtiin tyttö vastatuulessa soutavan
sinne pyhään saareen, ja sitte perille päästyänsä riippuvan tuon jo
kahdesti katkenneen köyden päässä. Tällä kertaa nuora ei katkennut.
Eivätkö lie hyvät henget aavistaneet vaaraa siltä taholta, vai olisiko
kiusaus ollut niin väkevä, että heidän varjeluksensa raukesi turhaan.
Se vain tiedetään, että kun tyttö pari vuorokautta luostarissa
lystäiltyään souti takasin, hänellä oli rahaa useampia ruplia, ja
ruokatavaroita minkä kantaa jaksoi. Huoleti hän nyt voi mennä
rippikouluansa alottamaan.

Sattuuhan sitä tämmöistä hyvän ja pahan taistelua muuallakin kuin
Pyhäjärvellä Viipurin läänissä. Se vain on eroa, etteivät nämä voimat
missään ole niin lähetyksin kuin siellä, jossa Sortanlahti on ihan
Konevitsan akkunain alla.