Lumihiuteet.

(Z. Topelius. Leila T.-G:lle omistettu käännös.)

Vajoopi maahan
Myrjaadit henget,
Sylistä Luojan
Erottamat;
Hymyillen, itkein,
Ne lempii, kärsii,
Ne kukkii kotvan
Ja kuihtuvat.

Jokaisen hengen
Sisällä piillen
On ihmissielu,
Miel’ lämmin on;
Jokaisen sielun
Syvyy’ssä piillen
Ajatusmailma
On ihmenon.

Siin’ aina syntyy
Myrjaadit aatteet,
Miljoonat pyyteet
Sekunnittain,
Yläälle nousten
Luo alkulähteen
Laill’ aamutalmain
Hajaantuvain.

Ja Kaikkivalta
Hän punnitseepi
Myrjaadit aatteet
Salaiset nää;
Ja pahain antaa
Hän kuolla yöhön,
Hyvätpä kukkaan
Iäksi jää.

Miljoonat toiset
Sydänten luomat
Pahuuttomat ja
Hyvyyttömät,
Pään pälkähykset
Nuo turhat, tyhjät
Luvalla Luojan
Elähtävät.

Hän istuimenaan
Ne hiutaleina
Sydännä talven
Pudottelee.
Ja aurinkoinen
Kun hiutaleesen
Luo katsehensa,
Se liukenee.

Niin haihtuu aatteet
Nuo turhat, tyhjät
Valossa päivän
Ja keväimen.
Mi huokaus vaan
Ei Hälle kelpaa,
Uneesen kuolee,
Kuin hiutonen.