IV.

Kosiomiehet menivät Korpelasta, niinkuin jo tiedämme, jättäen jälkeensä
sylkipilkkuja, tupakan poroa ja tulitikun päitä rehevästi vierastuvan
lattialle, pöydän ympäri. Vanhukset olivat menneet niinikään pois
tuvasta omille askareillensa. Syvä hiljaisuus valliisi tuvassa, jota
aina välistä kumminkin keskeytti pankon nenällä istuva vanha Mirri
hyrinällään. Helka istui peräpenkillä, sukan kudin hyppysissä. Näytti
olevan hyvin ajatuksiinsa vaipunut. Näpit ne säpäjivät koneentapaisesti
sukkapuikkojen kanssa. Ne tiesivät tehtävänsä juuri kuin hampaat
myllynrattaassa. Vartalo se hiukan tuuti eteen ja taaksepäin, juuri
kuin vanhoilla piioilla kissaa silittäessä. Ei hän kumminkaan laulaa
hyrrittänyt, vaan sen toimen hän oli jättänyt yksinään Mirrin
tehtäväksi. Silmät ne tuijottivat sukan kutimeen, vaan näytti siltä,
kuin ne olisivat olleet tykkänään toisessa toimessa. Välistä vetäytyi
hänellä toinen suupieli nauruun, välistä taas koko suu, tehden kaksi
poimua kumpaankin suupieleen, Silloin hän seisaalleenkin hypähti ja
käsiään rimpoili. Korvat olivat hänellä, niinkuin lukotut. Hän ei ollut
kuullut vaikka piika Maija oli kahdesti käynyt häntä käskemässä
saunavettä käymään. Hän vaelteli ajatuksineen loistavassa
tulevaisuudessa, joten hän ei joutanut kuuntelemaan ympärillään olevaa
muinaisuutta.

Siinä se Helka vaan penkillä istui ja tuuti sinne-tänne, sukan kudin
käsissä. — Sitä hän ajatteli, sitä tulevaa elämätänsä, miten hauska se
muka tulee olemaan. Kosiomiehet ne olivat jo maalanneet hänen tulevan
elämänsä oikein loistavaksi, vaan hän omissa ajatuksissaan sitä vielä
rakenteli hyvät paikat.

”Ah sentään, niitä viislinjaalisia ’trilloja’ ja sitä mustaa oritta,
kyllä sillä parilla kelpaa ajeskennella” ... tuumi Helka. ”Kyllä ne
ovat vähän toista, kuin meidän tupinakiessit... Ah, kun minä istua
kekotan niissä ja sitte kun sitä mennään Jalkalaan, niin kyllä pitää
Jalkalan tyttöjen ja hää-tyttöjenkin sydäntä vähän närästellä... Mut’
kyllä se olis’ sentään komeampi, jos se Simo hankkisi semmoiset
ajopelit, kuin kirkk’herrallakin on kirkossa käydessä. Niissä kun on
pari hevosia edessä ja sitte kun niissä on vielä semmoinen koppeli
takana, jotta ... voipas kuitenkin. Sillähän sitä kun ajaa kumauttaisi
Pullin kartanolle, niin ... pois tieltä. Sitten kun ne oriit oikein
päristeleivät ja kuorsuvat, niin... Niillä kun me sitte Simon kanssa
kirkollekin ajettaisi, niin se olis toista ... ja jotain”... Tätä
ajatellessa vetääntyi toinen suupieli Helkalta nauruun ja itsekin
huomasi hän pilventakaisia ajatelleensa.

Vähäksi aikaa ajatukset häneltä joutuivat pois tulevasta kodistaan,
vaan kohta hän kumminkin alkoi tuumata itsekseen: ”kun minä siellä
pääsen itsevaltiaaksi, niin ’siit’ sen vast’ tiiät’. Se on vähän
toista, kuin nyt. Nyt ei muuta, kuin mene vaan sinne, minne isä
ja äiti käskee, vastaan sanomisesta ei puhettakaan. Mutta annappas kun
tulen emännäksi, niin on sitä sitte sananvaltaa minullaki. Kyllä minä
sitte opetan piiat sekä rengit ahkeriksi, ei ne sitte saakaan
mielinmäärin ’lenkailla’, niinkuin meillä... Kun minä sitte laitan
’läävä-huushollinkin’, niin sen pitääkin olla semmoisessa kunnossa,
kuin hovissa. Ja jos vaan piiat eivät osaa sitte tehdä minun
mielikseni, kun minä neuvon ja käsken, niin...”

”Kyllä minä osaan talon hoitaa. Simo käyköön vaan kauppaa; minä renkien
ja piikojen kanssa ’hommaan’ kotona. Ei sitä Kainuun Huimakaan olisi
muuten rikastunut. — Mutta mihin niistä köyhistä sitte pääsee? Nehän
ne sitte ovat aina puistamassa. — Vaan onhan sitä sitten ...
toistakseen ... mistä antaakin. Minä vaan istun siellä kolkkakamarissa
ja käsken vaan emäntäpiikaa antamaan apua köyhäraukoille... Kun kerran
itsellä on, niin pitää sitä muistaa heitäkin. — Pitää sitte ostaa
semmoinen nahkapäällyksinen ’liekkutuoli;’ semmoinen kuin pappilan
salissa; siinä on niin ’metka’ heilaa. Siinä kun minä istua kenotan, ja
sitte kun toiset kylän emännät, sekä isännätkin, tulevat ruista ja
rahaa pyytämään lainaksi, niin käsken vaan emäntäpiikaa: ’menes
mittaamaan tälle niin paljon viljaa ja tässä on rahakaapin avain, anna
hänelle niin ja niin monta ruplaa’, niin, eikös se ole jotain, ’siit’
sen vast’ tiiät.’”

Näinikään se Helka tuumaili, ja tästä se tuli niin hyvilleen, että
seisoalleen hyppäsi ja yhdellä jalalla, kädet niskassa, hyppimään
rupesi. Sitte hän ajatuksistaan katsoi jokaisesta ikkunasta ulos,
ikäänkuin nähdäkseen, missä se uusi koti sijaitsee, jonka komennon hän
aikoi haltuunsa ottaa.

Niin nyt se Helka rukka ajatuksissaan tuulentupia rakenteli.

                                                  ⸻

Perjantain murkina oli syöty Korpelassa. Naisväki korjasi ruokaa pois
pöydältä. Eerikki taittoi uunilta päreestä hammastikun ja istui
kolpitsan nenälle hammastaan kaivelemaan. Ruo’an korjattuansa rupesi
emäntä Katri kehräämään lepeitä, ja Helka alkoi hänen vieressään
kiireesti tentata. Piika Maija mihin lienee mennyt eläinten ruokaa
laittamaan.

”No Helka!” ... haasteli Eerikki hammasta kaivellessaan ... ”mitä sinä
nyt olet tuumannut maanantaillisesta asiastasi? Meinaatko mennä, vai
et? Nyt se on heti päätettävä ja laitettava tieto sinne Jalkalaan
minkälainen hyvänsä. Vaan ennenkuin asia päätökseen saatetaan, niin
minäkin sanon asiasta sinulle Helka mielipiteeni, sillä se on minun
velvollisuuteni. Ehkä niilläkin olisi sinulle jotain arvoa; kun minä
kuolen, niin muistelethan sitte, hyvinä tahi huonoina päivinäsi, että
niin se isä minua neuvoi. — Minä meinaan sitä asiaa semmoiseksi, että
sinun Helka ei pitäisi lähteä ensinkään menemään koko Pullin Simolle.
Siitä syystä, minä luulen, että sinä et semmoisen miehen kanssa
onnellista avioelämää tule koskaan viettämään. Sinä olet nuori ja
luonteeltasi vielä kovin kepeä, ja sen vuoksi olet hyvin pian vietelty
moneen hairinkoon. Sinä sen vuoksi tarvitsisit vakavaa ja toimellista
miestä, joka neuvolla ja omalla esimerkillään osaisi sinua ohjata
karille joutumasta tämän elämän myrskyisellä matkalla. Sinä tarvitsisit
sellaista miestä, joka puhtaasta rakkaudesta tahtoisi sinun kanssasi
jakaa ilonsa, sekä surunsa. Mutta nyt minä luulen melkeen varmaan,
ettei Simo sinua mistään rakkaudestaan pyydä vaimokseen, vaan
ainoallaan siitä syystä että kun me vanhat tästä konsa kupsahtaisimme,
niin tästä meidänki, vaikka huonosta, mökistä hän jonkun ruplan saisi.
Minun neuvoni on siis semmoinen, että sinun olisi paljon parempi pysyä
erillään koko siitä miehestä. Itse kumminkin saat päättää miten tahansa.
Semmoisessa asiassa en minä tahdo pakkoa panna. Minä en sano sen
enempää, vaan siitäki voit huomata, että minä tarkoitan sinun
parastasi, niinkuin oman lapseni ainakin.”

”Niin minäkin ajattelen” ... sanoi äiti, ”että parasta on, kun vaan,
Helka pysyt kotona. Sillä ’hyvä on lapsen lasna olla, kun on vanhempi
varana’. Tässä kotona ei sinulla ole huolta tuon taivaallista.
Vaan kun siellä ei olisi kehenkään luottamista, kaikki olisi sinun
hoidettavanasi, kun ei heillä ole ketään ominaista katsojaa, niin
siinäkös sinulle huolta ja hoppua tulisi. Ihanhan sinut, piika rukka,
elävät söisi. Sinäkin vielä kun olet tottumatoin kaikkeen talon
hoitoon, niinkuin Simokin, niin eihän teistä tulisi minkäänlaista
eläjää. — Päälle päätteeksi läksisit sinä vaimoksi semmoiselle
viinaratille, mikä kirkkotielläkin juopi itsensä siaksi. Et sinä ole,
piikaseni, kuullut minkälainen juomarin koti on. Eikä siinä ole mitään
toivoa parempaan päin. Sillä kenessä kerran on yksi synti, niin se
tuopi mukanaan yhdeksän. — Viina se viisaankin villitsee. Viinastahan
kaikki paha meno tulee ja alkunsa saapi. Kuka sitä vielä tietää
minkälaisena roistona Simokin kuolee, kun on nyt jo niin hyvään alkuun
päässyt.”

— ”Eihän Simo ole mitään pahaa tehnyt, jos sitä nyt jonkun kerran
sattuu, niin eihän sitä sentään tarvitse ... ja johan hän sanoi
jättäneensä pois koko väkevän käyttämisen” ... puolusteli Helka.

— ”Eihän hän nyt vielä olekaan mitään suurempaa rikosta tehnyt, jotta
olisi kiinni tarvittu panna, mutta kuka sitä vielä voipi taata mitä hän
humalapäissään tekee ennenkuin elämästä herkeää. — Usko sinä häntä,
että hän jättäisi juomisen; se on sanottu, vaan ei tehty.”

Näin ne isä ja äiti varoittelivat tytärtään Pullin Simolle menemästä.
Oikeinpa itkussa silmin äiti selitteli tyttärelleen avioliiton
tärkeyttä ja varoitti häntä kevytmielisestä miehelään menosta. Hän
ehdotti, että otettaisiin Helalle mies kotiin. Sellainen käytökseltään
siivoksi tunnettu mies, mikä olisi Helasta mieluinen. — Mutia siitä
ehdotuksesta ei ollut apua. Helka oli päätöksensä tehnyt. Hän tahtoi
tulla itse emännäksi, eikä jäädä kotiin muiden käden alle. — Ennen oli
Helka aina tottunut luottamaan vanhempainsa neuvoihin, nyt hän itse
luuli tietävänsä enemmän. Sen verran vanhempain estelemiset saivat
kumminkin aikaan, ettei silla kertaa Simolle lähetetty myöntävää eikä
kieltävää sanaa.

Kun Simo ei saanut asiastaan mitään tietoa, niin kävi hän itse
lauvantaiaamuna asiaansa kuulustelemassa ja silloin se sitte viimein
päätettiinkin... Seuraavana päivänä kirkk’herra saarnastuolista
ilmoitti, että Helka Eerikin tytär Korpela Härkäjoen kylästä ja Simo Tahvanan
poika Pulli Jalkalasta aikovat mennä kristilliseen
avioliittoon.