HENKILÖT:

TÖRÖPÖRÖ, kulku-ukko.
HOURI, Löttölän emäntä.
OPRI, hänen tyttärensä.
MARPPA, taikamummo.
ONTRO, nuori talonpoika.
OUTI, nuori torpantyttö.
JEHKI, |
KUISMA, | kylän poikia.
PETRI, |
RIEPULAN RENKI.
Harmonikan soittaja.
Muita kylän poikia ja tyttöjä.

Tapaus Raja-Karjalassa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Järvenranta. Oikealla vanha hylkysauna. Pensaikkoa, lehtimetsää. Saunan
edustalla näyttämön keskellä pieni istuinkivi. — Iltayö. Taustalta
kuuluu silloin tällöin hiljaista harmonikan soittoa ja huminaa.

TÖRÖPÖRÖ (vanha pitkäpartainen ukko, päässä vanha, kulunut huopahattu,
jonka reunat ovat alaspäin taivutetut, pitkä, munkinkaavun tapainen
nuttu päällä, iso säkki selässä ja paksu pahkakeppi kädessä, — tulee
vasemmalta):

Häh, senkin kirotut, pakanat! Eivät antaneet yösijaa! Joka talo täytyi
käydä, mutta kaikkialta vain ulos ajettiin. Ken sanoi entistä olevan,
ken uutta tulevan, ken moitti pirtin pienuutta, ken lapsien paljoutta,
ken mihinkin vian viskasi!

Mutta enimmän minua suututtaa tuo Houri, Löttölän emäntä, joka
ei ainoastaan ulos ajanut, vaan vielä haukkui pahanpäiväisesti,
silmät, korvat täyteen. Ja Marppa, tuo salakähmijä, luudalla-ajaja,
siinä sivullaan auttelemassa! Kahden hengen tärvelivät siinä minua
kuin suurimman pahan tehnyttä. Kehnoko heidät lie siihen yhteen
satuttanutkin. Kokkoilta, juhannusyön juhla muka, — olisi luullut nyt
niin suuressa talossa yhden yösijan olevan!

Mutta hei! Surut suohon ja harmit hautaan! — se on ollut Töröpörön
tunnussana aina. Suuri kauppias, kaiken maailman matkustanut mies
ei huolehdi! Lentäköön koko kylä hiiden kattilaan! Tämäkin sitä
nukutaan ja paremmin kuin moisen kirppukylän väki. Tässä on minulla
yösija, josta ei minua kukaan aja ulos. Siis siihen vain, hylkysaunaan,
Töröpörön nokiseen linnaan!

(Vetäytyy säkkineen saunaan).

OUTI (nuori tyttö, — tulee oikealta. Katselee ympärilleen): Eikös
Ontro olekaan täällä? Täällähän hän lupasi minua odottaa. Olisikohan
kerinnyt jo mennä toisten luo kokolle? Odottelenpa hetkisen.

(Laulaa, istuutuen kivelle):

Päivä jo päättyi ja yön hetki ehti,
lainehet laski ja lepoon kävi lehti.
Toiset ne kullan kanssa kylän viertä kulkee, —
missä viivyt vain,
oma armahain?

Missä viivyt, armaani, lupasithan tulla,
ilman sua ikävä on vuottajalla mulla.
Sinuss’ yksin ilon löydän, muut ne murheen tuottaa.
Missä viivyt vain,
oma armahain?

TÖRÖPÖRÖ (pistäen päänsä saunan ovesta): Noh, kuka täällä loilottaa?
Eikö täällä saakaan rauhaa?

(Huomaten Oudin, hiljentäen ääntään):

Ahaa, Outiko se vain on. Armastaan odottelee. Hänestä ei ole mitään
haittaa. Takaisin vain juhannusyön unia vetelemään!

HOURI (keski-ikäinen nainen, tulee vasemmalta, sanko kädessä. Huomaa
Oudin, heittää sangon saunan viereen. Itsekseen): Outiko? Mitä hän
täällä?

(Äkäisesti):

Mitä sinä täällä teet? Taasko poikia houkuttelemassa? Mitä sinä täällä
sydänyöllä teet?

OUTI: Mitä, kuka, — Houri-emäntäkö? Mitä se emäntä nyt puhuu? Mitä
minä, — koska minä olen ollut sellaisilla asioilla? — Mitä se emäntä
itse täällä kuljeksii?

HOURI: Elä kaunistelekaan! Tiedän minä ja tietää sen koko kylän väki,
mitä sinä täällä lepikon laidoissa kykkielet! Mene tiehesi!

OUTI: En minä täällä sen pahemmilla asioilla liikuskele! Täällä vain
kokkoiltakumppaniani odottelen, ja seisahdin katselemaan tätä kaunista
järveä. Mitä pahaa siinä on!

HOURI: Elä jatka! Löttölän emäntä ei ole tottunut sellaisia
kuuntelemaan! Pois tieltä!

OUTI: Lähden minä vähemmälläkin. Mitä se emäntä nyt, — mitä pahaa minä
olen tehnyt!

(Menee oikealle).

HOURI: Senkin! Oli pilata vähällä koko hyvän asiani! Senkin yöjuoksija!
Täällä se Ontroa odottelee! Kaikkia viskaakin eteeni! Ihan olin vähällä
säikähtää. Mutta lähtipä. Eikä se toista kertaa tänä yönä tule tänne!
Nyt vain toisia odottelemaan.

(Menee vähän vasemmalle).

TÖRÖPÖRÖ (pistäen päänsä saunan ovesta): No, mitä täällä taas? Mikä
kokouspaikka tämä on? Eikö täällä saakaan rauhaa? Ketä täällä taas oli?
— Houri, Houriko, — sen ääneltä tuntui! Mitä hän täällä? Parasta
taitaa olla tässä jo vetäytyä tästä nelinurkkaisesta seinättömään,
silloin on aina paremmin turvassa. Ei tässä tiedä, mitä tässä vielä
tapahtuu. Pistäydynpä tuohon pensaikkoon.

(Vetäytyy säkkineen tiheään pensaikkoon saunan
oikealla puolella).

MARPPA (vanha kyyryniska eukko, pusseja vyössä ja keppi kädessä, tulee
oikealta saunan takaa. Tehden kepillään merkkejä ilmassa loitsii
salamyhkäisesti):

Ole lumottu Luojan luonto,
masennettu maa Jumalan,
seiso metsä niinkuin seinä,
asu korpi niinkuin aita!

No nyt ei ole mitään vaaraa häiritsijöistä! Nyt on tämä paikka
pyhitetty! Kolme rautavannetta kiertää tämän paikan ympäri, joista ei
pääse yli eikä alitse! Ei muuta kuin valmistuspuuhiin!

(Hourille, joka on tullut sillä välillä näkyviin):

Ahaa, Houri! Minä jo luulin, ettet olisi vielä tullutkaan! Useinhan ei
itse asianomainen tulekaan aikanaan. No, mene sinä ja hae nyt tähän
kolmesta kolmikantaan kasvaneesta koivusta varpuja ja katko samalla
kukkia nurmirannasta! Hyvä lempivasta on tehtävä, — se on pääasia!
Minä tässä teen vähän pihavalmistuksia.

(Houri menee oikealle saunan taakse. Töröpörö pistää
päänsä pensaasta, vetäytyy samalla takaisin).

MARPPA (ottaen pussin vyöstään, tarkastellen ympäristöä ja vetäen
esiin pussin sisältöä): Hehehee, hähähää! Tuossa ne ovat tämänyölliset
tenhokalut! Tuossa kolme tähkää — ne on saatu Ontron pellon juuri
kasvavasta rukiista, — ne on tehokkaita! Tuossa olkia, — ne on otettu
salaa Ontron parhaasta makuuvuoteesta, — ahaa, poikaseni, et tiedä,
mitä ne sinulle vielä tekevät! Tuossa kuteita, ne on kiskottu hänen
parhaista kirkkohousuistaan, — hähähää, poikaseni! Kyllä ne totta
tekee! Ja nyt kun se Hourikin tuo ne tuotavansa, niin kyllä hyvä tulee!
Et arvaakaan, poikaseni, mitä sinulle tänä yönä vielä tehdään! — Mutta
pitäisihän tähän saada vähän katajiakin. Menenpä ja haen ne tähän
metsästä.

(Pistää taikaesineet pussiin, menee oikealle).

TÖRÖPÖRÖ (pistäen pensaasta päänsä): Hähähää, hahahaa, — jopa nyt
jotakin! Tässä taitaa joutua aivan lemmennostatuksille. Hylkysauna, —
hyvä paikka! Ontro-poika, Marppa, Houri, Houri-emäntä!... Se Hourin
hölmö tyttö olisi saatava naitetuksi Ontrolle, kylän parhaimmalle
pojalle, ja erotetuksi omastaan, Oudista. Tässä nyt sen vuoksi lempeä
nostatetaan! Hehehee!

(Matkien Marppaa):

Olkia, tähkiä, kuteita! Mitähän se käykkäleuka tässä vielä oikein
tekee! Tässä taitaa saada paremman juhannusyön kuin luulinkaan! Mutta
takaisin, takaisin. — Houri tulee!

(Vetäytyy pensaaseen).

HOURI (kantaen vastanvarpuja ja kukkia, sääriään hieroskellen):

Hohoi, vihdoinkin sain ne. Oli siinä puuha koivuja löytäessä ja
oksia tavoitellessa. Kaikki sääreni taisin revitellä, ihan kuuluu
vohostavan. Kolmikantaan kasvavia koivuja, niitä ei kaikkialla tapaa.
Ja rauduslehtiä, rauduslehtiä! Hyppääpäs nyt vanha ihminen puuhun,
kurkottele, kurkottele! Kaula pitkäksi venyy. — Mutta hyvää siitä
tulee, kaikki ne on vain lykyn edellä. Ja lykky suuri minua odottaa.
Ontroon se minun tyttäreni naitetaan ja siitä Outi-räpsästä erotetaan.
Viskasikin sen tielleni! Tänä yönä se tapahtuu. Kyllä sillä Marpalla on
keinot. Ja silloin yhtyvät myös kylän rikkaimmat talot!

Mutta missä se Marppa viipyy? Tässä on kiire.

(Marppa tulee, katajia sylissä. — Houri Marpalle):

Missä sinä niin kauan viivyit? Aika on kallis ja asia tärkeä! Missä
sinä kuhjat?

MARPPA (viskaten katajat pihatanterelle): Mitä minä kuhjan! Minäkö
tässä olenkin se, joka pitäisi naittaa, ja joka en saa miestä mistään!
Kyllä minä miestä saan, jos vaan tahdon! Kehnolainen, katajatkin
kannatti, ei itse hanki! Minä lukuniekka, hengen voimalla toimittaja!
Kyllä minä tiedän, mitä minä teen! Minä tässä olenkin se, joka olen
pääasia, etkä sinä eikä sinun miestä saamaton tyttäresikään! Missä tuo
vielä viipyneekin?

OPRI (yksinkertaisena, tulee vasemmalta, kukan riipiöitä kädessä):
Tässä minä jo olen.

HOURI (rynnäten Oprin silmille): No missä sinä viivyit? Enkö minä
sanonut sinulle, että pian pitää joutua eikä missään viivytellä? Nyt
sinä tulla kyhnit, ja puoliyökin jo ihan yrittää käsistä luiskahtaa,
se paras aika, lemmentehoille otollisin. Etkö sinä ymmärrä, että tässä
on oma onnesi kysymyksessä ja oma asiasi ajettavana. Ethän siellä vaan
ketään tavannut?

OPRI (tyhmänä): Jott’enkö tavannut? Tapasinhan, kun se Riepulan renki
tuli vastaani ja tempasi ja istutti kivelle ja sanoi, että eihän tässä
minnekään kiire. Eihän minulla, sanoin. Otti oikein vyötäisistä, ja
antoi vielä nämä kukkasetkin, harakanvarvut...

HOURI: Voi, voi, mitä minun pitää kuuleman! Ettäkö Riepulan renki ja
tempasi vielä vyötäisistä ja istutti kivelle! Sinä, Löttölän emännän
tytär! Etkö sinä tiedä, että sinun pitää vielä tänä yönä Ontroon
sidotuksi tuleman, kiinnitetyksi sellaisilla siteillä, ettei pääse
teräraudallakaan!

(Tempaa kukat Oprin kädestä ja viskaa maahan):

Hyh, mokomatkin rääpisköt! Etkö sinä tiedä, että sinä kuulut Ontrolle
eikä sinun sovi kaikenlaisten renkien kanssa...

OPRI: Mutta eihän se Ontro minusta välitä. Nauraa vain ja luotaan
lykkii ja sanoo, että se Löttölän töttölä... Sen sijaan kuin se
Riepulan renki...

HOURI: Suus kiinni, ja pian tästä lemmennostopuuhiin! Ala nostaa
paitaasi! Vielä tänä yönä pitää hänen mielensä palaman sinuun kuin
tulinen pätsi tai kuin tuo paras juhannuskokko, ja häneen tässä sinut
sidotaan! Voi, voi, kun ei se renki vain olisi saanut vielä tietää,
että...

OPRI: Ei, ei, ole huoletta, äiti! En sitä hänelle sanonut. Meillä
oli niin paljon muuta puhumista. Eikä se tule tänne, sanoi menevänsä
kokolle.

HOURI: No, sen verran oli edes tolkkua. — No nyt, Marppa, toimeen!

MARPPA: Kyllä käydään, kyllä käydään, ja kyllä tolkku saadaan, ja
Ontroon tyttö naitetaan! No nyt paita pois!

OPRI: Voi, voi, minunko?

MARPPA: No, kenenkäs tässä muun pitäisi rätsinöitä riipoa? Minunko
tässä pitäisi ruveta aluskerroksiani heittelemään ja parhaita
paikkojani näyttelemään? No, no, kunhan päällimmäisiä, ja sitten vähän
vöitä väljentelet! Ja sinä, Houri...

HOURI: Ei suinkaan vaan minun pitäne rintamuksiani riisua?

MARPPA: No, hyvää se tekisi sinullekin. Mutta eipä tässä ole ketään
näkijää. No, asetuhan pitelemään pääpuolista tai jalkopuolista, kun
minä käyn ropsimaan. (Töröpörö pistää päänsä, vetää takaisin). No no,
heittäkäähän nyt enimpiä kumpikin sillä aikaa, kun minä tässä laitan
tämän taikavastan, — ja sitten sinä, Houri, hae vettä rannasta!

OPRI: Oi, ei, ette suinkaan te vain minua kylmällä vedellä...

MARPPA: No, et siinä jääksi jähmety!

(Opri ja Houri heittävät hameensa ja yläkappaleensa
ja sijoittavat ne saunan lähelle puun juurelle.
Marppakin heittää sinne päähineensä. Houri hakee vettä
sangolla. — Marppa sitoo, loitsien ja töpeksien,
vastan, vetäen hampailla kierrevitsasta, ja sijoittaa
siihen joitakin kukkia).

MARPPA (istuutuen kivelle): No niin, nyt tuohon polvilleni köntillesi!

(Opri asettuu polville, Houri käy pitelemään päästä,
ja Marppa, kastettuaan vastaa sangossa, alkaa läiskiä
Opria selkäpuolille loitsien ja loihuten).

MARPPA (loitsien):

Nouse lempi liehumahan,
kunnia kupahumahan
yli kuuen kirkkokunnan,
yli kappelin kaheksan,
seitsemänkin seurakunnan
tämän piian pielten päällä,
tämän lapsen lantehilla,
justiin nyt juhannusyönä,
pienen Pietarin välillä!
Mikäs nyt sinulla lienee,
kun ei sulhaset suvaitse
eikä noua nuoret miehet?
Nouse neitonen norosta,
sinisukka suon sisästä,
lempilintu liettehestä!
Pala mieli nuorten miesten,
Ontron mieli liiatenki —
(Opri voivotellen: Ei, ei! — Marppa yhä uhemmin):
jotta aina ois ajoissa,
joka hetki juoksemassa,
hevot saattaisi hikehen,
varsat vaahtohon ajaisi,
ois tuska alinomainen,
vaiva suuri, vaipumaton!

Riisun päältäs riihipaian,
riihikerttiön keritän,
otan päälles onnipaian,
levähytän lempipaian,
panen kullat kulmillesi,
hopiat hiuksillesi,
silkit silmille sitaisen,
nuorten miesten nuoltavaksi,
sulhasten su’ittavaksi —
jotta noutais nuoret miehet
sekä sulhaset suvaitsis
suksella latua myöten,
hevosella tietä myöten,
venosella vettä myöten!
Pthyi, pthyi, nouse lempi, liehu lempo!

(Heittäen vastan, syleksien):

No nyt ylös! Pystyyn vain! Ja sitten, Houri, pistäpäs tuli noihin
katajiin!

OPRI: Voi, voi, ette suinkaan te vain minua ilmi tuleen?

(Houri sytyttää katajat).

MARPPA: No, et siinä pala! Hyppää nyt tuon tulen yli! Kolmesti!

MARPPA (Oprin hypätessä, loitsien ja tehden kepillään merkkejä ilmassa):

Kuin tämä tuli palavi,
palakohon Ontron mieli,
kuin savu kohoelevi,
kohotkohon Oprin lempi!

(Sammuttaa tulen vastalla ja vettä ripsoen. — Sen jälkeen):

No nyt saunaan! Oikeastaanhan tämä kaikki olisi pitänyt tehdä siellä,
mutta samapa tässäkin. Nyt saunaan lopputoimituksia suorittamaan!
Sitä ei voi jättää. Saunan haltija on voimakas henki ja sitä täytyy
lyylittää. No, saunaan, saunaan, ja vasta ja ämpäri mukaan!

(Menevät saunaan).

TÖRÖPÖRÖ (nousten piilostaan): No se pitikin! Hahhahhaa! Sillä tavalla.
Kaikkeen sitä joutuukin. Niinkuin arvasin: lempisauna, lemmen nostatus!
Ilmankos eivät antaneet yösijaa!

Vai menitte te saunaan! No minä tahdon teitä auttaa. Tuossahan onkin
sopiva puunpala. Se pöngäksi oven eteen!

(Pistää pöngän oven eteen).

No nyt saatte siellä vaikka koko yön saunan jumalia lepytellä. Nyt
kai jo antaisittekin minulle yösijan, mutta nyt ei Töröpöröä enää
nukuta, eikä hän tarvitse enää mitään yösijaa. Nyt tahtoo Töröpörökin
viettää iloisesti tämän juhannusyön, hullutella, tanssia, laulaa! Hei
maailmassa, vaikkei paitaakaan päällä!

(Tempaa säkin, yrittää lähteä, huomaa vaatteet).

Mutta nuohan olinkin unohtaa! Vaatteet ovat aina omistajansa veroiset.
Voisi vielä joku kahmaista käteensä. Parempi puussa kuin maassa.

(Nostaa vaatteet puuhun).

Ja sitten toisten luoksi juhannuskokolle!

(Lähtee laulua tavoitellen):

Ja pojat ne lähti seilaamahan
läheltä lakialta.
ja pojista maistui se likkain rakkaus
aivan makialta.

(Menee vasemmalle).

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Sama paikka. Saunan ovella pönkä. Saunasta kuuluu liikettä ja veden
lotinaa.

MARPAN ääni saunasta: No nyt on kaikki tehty, — kylvetetty,
hyppyytetty, saunan haltija hyvitetty, — nyt ei muuta kuin ulos
saunasta! Opri, avaapas ovi!

OPRI (koetellen avata ovea): Tämä ei avaudu!

HOURI: No mikä sille tuli? Kehnoko sen olisi sulkenut? Menehän pois
siitä, anna, kun minä jysäytän!

(Sysäysten jälkeen):

Ei, ei se avaudu. Mikä lempo siihen tuli! On kuin olisi pönkä takana.

MARPPA: Pönkä? Kuka sen olisi siihen pannut? Paninhan sellaiset vanteet
paikan ympäri, ettei pääse yli, ei alitse. Menkäähän, kun minä jymäytän!

(Kovia sysäyksiä).

Eipä näy avautuvan. On siinä kuin joku este. Mutta kyllä siitä
päästään. Kyllä ne kaikki lähtee, pöngät ja muut, kun luen sellaiset
loitsut!

(Äkäisellä äänellä):

Päästä piru pintehistä,
paha pannasta keritä,
saata uksi ulvomahan,
oven pieli piukkamahan,
lukut luuhiset murenna,
takasalvat taita poikki!
Liikkui ennen linnan seinät,
vuoret vaskiset vapisi
minun sanoin saneltuani,
puhe’in puheltuani, —
mikset liikkuis nyt likainen,
notkuis nyt ovi nokinen,
kun minä sanoin sanelen,
luvut liiat luikuttelen!
Jos et liikkuisi likainen
etkä notkuisi nokinen,
kutsun Hiiestä väkeä,
iän kaiken istunutta,
rautasuista, rautapäistä,
rauta on hattu hartioilla, —
ne sinut paloiks panevi,
pilkkovi pilastehiksi,
tuhkan nuuskaksi panevi!
Pthui Luoja, pthui luonto,
päästä Luoja, päästä luonto!

(Hetken jälkeen):

No, ollaanhan nyt hiljaa, kunnes loitsu vaikuttaa, niin nähdään, kuinka
se ovi avautuu ja lentää ihan hiiden kattilaan. — No, koetahan nyt,
Opri!

OPRI (nykimisten jälkeen): Ei avaudu.

HOURI (samoin): Ei avaudu!

OPRI: Ja nyt sieltä kuuluu aivan kuin joku tulisi, kuin siellä olisi
joku ihminen. Kuulkaahan.

MARPPA: Ollaan nyt hiljaa, ollaan hiljaa, mennään tuonne lavan perille!

ONTRO (nuori mies, paremmissa vaatteissa, katseltuaan ympärilleen):
No, missä on Outi? Täällähän hänen piti odottaa. Minä hiukan viivyin,
kotona kolistelin, siinä aika meni. Olisikohan hän mennyt kokolle?

OUTI (tulee): Kah, täällähän sinä olet! Ja minä kun olen ollut jo
täällä ja sitten menin kokollekin, mutta sitten, kun en nähdyt sinua
sielläkään, lähdin tänne takaisin. Minulla oli jo oikein paha olla.

ONTRO: No, täälläpähän ollaan. — Mutta mikä sinulla on? Näytät vähän
alakuloiselta.

OUTI: No, ei mitään.

ONTRO: No, sano vain, kerro pois!

OUTI: No, onhan vähän. Kun tulin tänne ensi kertaa, niin yhtäkkiä se
Löttölän emäntä tulee, sanko kädessä, ja on kuin vähän säikähtäneenä,
ja sitten alkaa hyötäpäätä minua haukkua.

ONTRO: Haukkua? Mitä syytä hänellä oli sinua haukkua? Mitä pahaa
sinä olisit tehnyt hänelle tai minä? Emmehän ole paljon ristinsanaa
vaihtaneet. Ja mitä hän täällä liikuskeli? Minne hän meni?

OUTI: En tiedä. Minä lähdin pois.

ONTRO (mietittyään hetken): No olkoon! Koira haukkuu ja tuuli kantaa,
ja ihminen on ihmisenä arvollaan! Seisoskellaan tässä hetkinen,
katsellaan tätä kaunista järveä, — lauletaan joku laulu! Ja sitten
lähdetään toisten luo kokolle.

OUTI (laulaa):

Enkös oikein arvannut,
oma Ontro-kulta,
kun sun kohtaan, kadonnut
kaikk’ on huolet multa.
Sinä oot mun iloni,
suloni ja valoni,
kun sun kohtaan, armahain,
kaikki huolet unhoon sain.

ONTRO (samoin):

Tulin tänne myöhäiseen,
vanhan saunan luoksi,
odottelin hiljakseen
ystävyytes vuoksi.
Täällä seisoin, vuottelin,
sua yksin aattelin.
Kun sun näen, armahain,
kaikk’on niinkuin unta vain.

OUTI:

Köyhä olen, tiedät sen,
rikkautta puuttuu,
eessä katsees loistehen
kaikki riemuks muuttuu.

(Yhdessä):

Sinä oot mun iloni,
suloni ja valoni.
Sinut, nähden, armahain,
kaikki unhoitukseen sain.

(Lähtevät käsitysten kokolle, vasemmalle).

HOURI (saunasta): Nyt, nyt siellä oli varmasti ihmisiä! Kuulin aivan
kuin Ontron äänen ja ehkä Outinkin! Ja laulua — aivan varmaan sieltä
kuului laulua! Mitä ne täällä liehkaavat? Marppa, Marppa, mitä tämä on?
Mitä nyt teemme?

MARPPA: No mitäs tuosta, jos ne olivatkin! Kyllä niistä päästään! On
pahemmistakin päästy! Tästä saunasta nyt täytyy päästä tavalla tai
toisella. Jo olemme täällä kylliksi kykkielleet. Koettakaahan nyt!
Slava tjebe ... sin boushei pomilui ... vove kive... No!

HOURI (jyskytettyään): Ei avaudu.

MARPPA (samoin): Ei, kehno, avaudu.

OPRI (hätäisenä ja ilonsekaisena): Ja nyt sieltä kuuluu aivan kuin iso
melu, kuin koko joukko, koko kokkoväki tulisi, — kuulkaa, kuulkaa,
eikös se ole käsisoiton soittoa ja laulua, laulua...

(Joukko kylän poikia ja tyttöjä, kaikki juhannusasuissa,
tulee vasemmalta, niiden joukossa Ontro, Outi, Töröpörö,
Petri, Kuisma, Jehki, Riepulan renki. Harmonikan soittaja
hiukan sivummalla säestelee laulua).

Karjalan lasten laulu:

Ah, kaunista, armasta Karjalan maata
ja lauluista Laatokan rantaa,
kesät juhlia on, hyvä talvetkin raataa,
kun riemuita Luojamme antaa.
Pyhän se kimmelti juur’,
pyhä Pietari heinässä helkkää,
ja kohtapa Iljan karkelokuu
syystaivaan on lämpöä pelkkää.

Ei luonut Luojamme itkemähän,
ei kivisiä kenkiä jalkaan,
ei turhia mietteitä miettimähän,
elon loppu se siitä kun alkaa.
Ei meidän peltomme vehnää kasva,
ei herkut ne kirpoile puista,
vaan syksy kun riihemme täytehen saa,
syvät purnut on puhdasta ruista.

On meidän kuusemme kukkapäiset
ja hongat on hopeavöiset,
ja mielissä joskin ois miettehet jäiset,
niin riemut ei raskaat ja öiset.
Pyhän päivä se kimmelti juur’
ja nyt Emonpäivä on eessä,
ja syksy kun armahin pirtteihin saa,
pyhä Miikkula saapuu jo reessä.

TÖRÖPÖRÖ: Hei, hei, sillä tavalla! Sillä tavalla sitä pitää pyhän juhannuspäivän yötä
viettää! Hyvä oli, että sinäkin Ontro ja sinä Outi
käännyitte mukaan! Ilman teitä ei olisi ollut mitään. Ja mitä te siellä
tyhjällä kokkopaikalla olisitte tehneetkään, kun kaikki lähtivät tänne.
Hei, sillä tavalla!

PETRI (jäyhä nuori mies): Tännehän lähdimme, kun tämä Töröpörö
houkutteli. Mikä hänen kehnon mieleen lienee johtunutkin. — Mutta
näytä meille nyt se aarre, jonka sanoit täällä palavan! Tässäkö se oli
vai missä? Näytä meille se!

TOINEN: Näytä, näytä meille se, Töröpörö!

TÖRÖPÖRÖ: Töröpörö, Töröpörö! Mikä se on se Töröpörö? Töröpörö on
säkkiselkä mies, maankulkija, ikikuvatus, mutta minä olen kauppias,
suuri kauppias, kaiken maailman matkustanut mies! Hoo, — joka paikassa
on minulla tuttavia, — Tupakovit, Kapakovit, kaikki! Ja entäs sukuni
suuri ja avara? Kakkari, — sormus joka varpaassakin, — Pirton-Pekko,
— pelkää tosin vasikoita, — Kempas, — ei osta eikä varasta,
vaan ottaa omin luvin, ja sitten päälle päätteeksi nuo Huikurit,
ikilaiskimukset! Kaikki ovat ne heleätä heimoani! Ja entäs oma sukuni?
Naapurikylässähän on kauppiaana se Hurjimus! Tunnettehan?

JOUKKO: Oo, montakin hurjimusta! Yksi niistä on Töröpörö, Töröpörö,
taas Töröpörö! Ettekö näe, mikä mies minä olen? Jos ette muusta näe,
niin katsokaa tätä keppiäni. Siinä on keppi, jota ei jokaisella ole.
Se on semmoinen keppi, että kun sillä selkään lyö, niin joka lyönnin
perästä siihen pahka nousee. Ja jos ei keppiin nouse, niin ainakin
selkään. Uskotteko? Tahdotteko, että koetan?

JOUKKO: Emme tahdo, emme, — uskomme!

TÖRÖPÖRÖ: Entäs tämä säkkini? Tiedättekö, mitä se sisältää? Kaikkea,
mitä ei kenenkään muun säkit. Iijaksella kyllä oli tuohipurtilo, jossa
oli kaikki ruokalajit sekaisin, mutta sekään ei vetänyt vertoja tälle
säkilleni! Siinä on sikuria, sokuria, namuja, ramuja, savikukkoja,
vaskiukkoja, riihipaitoja, hatunlaitoja, — mitä vielä pitää? Ennen
muinoin tarjottiin siitä kivistä kartanoa, mutta minä en vaan siihen
kauppaan puuttunut. Hohoo, minäkö virkalaukustani luopuisin? Mies
laukutta on kuin lehmä kellotta! Joko nyt uskotte, mikä mies minä olen?

JEHKI ym. Uskomme, uskomme, — mutta näytä meille jo se aarre!

TÖRÖPÖRÖ: Näytä, näytä! Mutta voikos kauppias sen tehdä? Voiko kauppias
tehdä mitään muuta kuin kiroilla ja pettää? Koska on kauppias aarteen
maasta löytänyt?

JOUKKO: Ei voi, vaan sinähän sanoit, että olet suuri kauppias ja voit
tehdä tämänkin ja että täällä se paloi, juuri tämän saunan kohdalla, ja
voit sen näyttää.

TÖRÖPÖRÖ: Voin, — minä voin tehdä mitä tahansa! Minä voin näyttää
paikan, aarteen, ja tulenkin, aivan saman näköisen, jos niin tahdon.
Mutta minä en olekaan yksistään suuri kauppias, maailman nurinkääntäjä,
vaan myös suuri tietomies, taikamies, — suurempi kuin tuo teidän
Marpannekaan! Ja rikkauksiakin minulla on, — enemmän kuin tuolla
teidän Löttölän emännälläkään.

KUISMA: No, kaikkia se nyt tässä otattelee! Mitä ne tähän! No, nyt voit
jo meille tuon yhden aarteen näyttää.

TÖRÖPÖRÖ: Kyllä näytetään, kyllä näytetään, mutta ei ennen aikaa eikä
ehtoja. Ettekös te ole kuulleet, että ne näyttäytyvät vain määrätyllä
tunnilla ja hetkellä ja määrättyjen ehtojen täytettyä. Mikä heittäytyy
varhaisella aamuhetkellä, ennen päivän nousua, mikä murkinain aikana,
mikä myöhäisellä iltapäivällä, mikä synkimmän sydänyön aikaan. Pitää
olla sydänyö, paras juhannusyö, — niinkuin nyt tässä. Se on kaikkien
taikojen aika. — Mikä taas vaatii yksiöisellä jäällä kulkemista, mikä
vastasyntyneen vasikan tai varsan uhraamista, mikä mitäkin, — kultaa,
hopeaa, kaikkea eriskummaista, — mikä mitä suurinta salaperäisyyttä.
Ja niiden tulikin on kuin kolmen ruplan tuohuksen tuli tai kuin tuo
sininen silkkinauha! Hohoo, luuletteko te, että se aarre on noin vain
sormenliputuksella saatavissa? Ei ne niin vain heittäydy käsiin.

JEHKI: No, heittäytyykös tämä?

TÖRÖPÖRÖ: No, se nähdään. — Ja sitten pitää vielä nähdä sellainen uni,
ennen kuin sen saa tai paikan näkee. Unen kun näkee, niin — —

KUISMA: Näitkö sitten sinä sen unen, kun osasit tänne tulla?

TÖRÖPÖRÖ: No, olin jo vähällä uneen nukahtaa, mutta ehdin kuitenkin
nähdä; juuri tässä se paloi, tällä kohdalla, ja kohtalainen olikin
tuli, ja kolme aaveolentoa vielä sen ympärillä hääräsi...

USEAT: Kolme aaveolentoa? Mitä olentoja ne olivat? Näytä, näytä meille
sen paikka!

TÖRÖPÖRÖ: Näytetään, näytetään, mutta ei ole vielä ehtoja täytetty!

JOUKOSTA: Mitkä ovat ne ehdot? Sano meille ne! Täytämme ne!

TÖRÖPÖRÖ: No, kun te olette noin nuoria ja iloisia kaikki ja kun meillä
tässä on juhannusyö, niin se tämä aarre vaatii vain — tanssia ja
lauluja!

USEAT: Tanssiako ja laulua vain? Helpot ehdot!

TÖRÖPÖRÖ: Ei vaikeat!

PETRI (jäyhä, isopartainen): No, mitäpä tässä! Hätäkö tässä —-
häilymme tässä! Siis vain piiriin ja pyörimään!

(Pojat ja tytöt asettuvat piiriin, harmonikan soittaja
paikoilleen).

Piirilaulu:

Milläpä lienen, kullapa lienen
kultani suututtanut?
Vieressä istuin, silmihin katsoin,
vaan en liikuttanut.

Oisko se tällä välillä se
pienen pieni silta,
tulisin ja menisin minä
joka pyhäilta.

Elä sinä kultani minua pidä
kauan katsomatta!
Minä sua vahdin ja valvattelen
aina ja lakkaamatta.

TÖRÖPÖRÖ (hyppien joukossa): No niin, sillä lailla! Enemmän vain!

Toinen piirilaulu:

Leijun minä ja leiskahtelen,
heiskahtelen vielä,
ei ole vielä harmaat hapset,
tanssimast’ ei kiellä.

Tälläpä poijall’ on taskukello,
käypi se riksuttelee,
tään pojan kanssa se nuori tyttö
tanssia hiksuttelee.

Minun kultani metsiä kulkee,
laulaa lailla rastaan,
minä se riennän ja riemahtelen
armahaista vastaan!

TÖRÖPÖRÖ (riehkaten tyttöjen ja poikien kanssa — säkki selässään):
Sillä tavalla, sillä tavalla! Se on oikeata juhannusyön viettoa!
Näin sitä mekin ennen nuorina poikina! Kaikki sitä tässä unohtaa,
vilun, nälän, unen, vanhuuden, vaivaisuuden, ja riehakan juhannusilon
pyörteisiin joutuu! Ja kielenkannatkin katkeaa ja lauluun luonto
laukeaa. Tahdotteko nyt tanssia minun lauluni mukaan? Se ei ole
pitkäkään ja käy samaan nuottiin.

JOUKKO: Tahdomme, tahdomme! Laula, Töröpörö!

TÖRÖPÖRÖ (hullunkurisesti tavoitellen samantapaista nuottia):

Likkain silmä se lipettää
kuin kesällä haavan lehti,
poikain silmä se tarkittaa
kuin talvella taivon tähti.

Ja kaks oli meitä kaunista poikaa,
jotka kulkivat maata pitkin,
ja missä ne pojat kulkivat,
siellä tytöt ne kaulassa itki!

(Kääntyen piirin ulkopuolella seisovien tyttöjen puolen):

Niin, sillä lailla ne itki, mutta entä te, — seisotte vain ja
öllötätte! Ilmankos jäättekin sinne piirin ulkopuolelle seisoskelemaan.
Ja taitaisittepa jäädä ihan siinä koneessakin kotiin kulkemaan, ellen
minä teitä näin pyörähdyttelisi!

(Pyörittelee tyttöjä heitellen heitä sinne tänne).

JOKU TYTÖISTÄ: Parempipa koneessakin kulkea, kun Töröpörön
pyörittelemänä!

TÖRÖPÖRÖ: Ohoh, kuinka niin? Siksikö, että minulla on tämä säkki
selässä? No, jos se on tiellä minun selässäni, niin pannaan se teidän
selkäänne!

(Yrittää panna säkkiä tyttöjen selkään).

KUISMA: No nyt on sentään jo aika tullut ja ehdot täytetty, ja se aarre
olisi näytettävä!

ERÄS POJISTA: Eikö nuo Töröpörön aarteet lienekin vain suurina
sanoina eikä minään käsiin saatavina. Sanoo kaiken maailman rikkaudet
saavuttaneensa, mutta tässä nyt vain tyhjää pömäkehtää. Tyhjä kuin
kirkon rotta!

TÖRÖPÖRÖ (mahtavana, säkki sylissä): Entäs tämä suuri säkki? Millä
luulette sen minun saavuttaneen? Tyhjillä sanoillako?

JOUKKO (nauraen): No näytä meille sitten se aarre!

TÖRÖPÖRÖ (samoin kuin edellä): Näytetään, näytetään! Mistä se teille
vain pitää! Maastako vai puusta?

JOUKOSTA: Voiko se olla puussakin?

TÖRÖPÖRÖ: No, johan sanoin, missä tahansa. Minun vallassani on kaikki.
Ei olisi vielä oikein aika, mutta minun vallassani on lyhentää aika.
Mitä tahdon, se tapahtuu, mitä en, se ei.

JOUKKO: No, näytä meille se sitten puusta!

TÖRÖPÖRÖ (heittäen säkkinsä sivummalle, tempaa vaatteet kepillään
puusta): Tuoss’ on!

JOUKKO (hälisten vaatteiden luona): Mitä, — vaatteitako? Aivan
tavallisten ihmisten vaatekappaleita — naisväen? Kenenkä ne olisivat?

(Levitellään, tarkastellaan vaatteita).

KUISMA (venytellen Hourin vaatekappaleita): No, ei noita nyt uskoisi
oikein niiden aaveolentojenkaan vaatteiksi, mutta kenenkäpä muiden ne
olisivat! Kenpä järki-ihminen se olisi vaatteensa puuhun nostanut ja
lähtenyt kävelemään? Ja vielä juhannusyönä! Naisihmisten kappaleita
näyttävät olevan ja vielä aivan pätevähköjä...

TÖRÖPÖRÖ (juhlallisessa asennossa sivulla): Ja nyt voin vähitellen
näyttää jo ne aaveolennotkin. Aika täyttyy! — Mutta ensin tähän pieni
tuli saunan edustalle.

JOUKOSTA: Tuli? Mitä se Töröpörö nyt hulluttelee?

TÖRÖPÖRÖ: Ei ne aaveet tolkutta tule! Tuli vain tuohon! Pojat,
kerätkääpäs katajia ja risuja!

(Jotkut pojista kokoilevat risuja ja sytyttävät tulen).

TÖRÖPÖRÖ (asettuen mahtavaan asentoon oven eteen ja ottaen havunoksan
alkaa piestä ovea ja loitsia):

Nouse lempi liehumahan,
kunnia kupahumahan,
naisten rinta riehumahan,
miesten mieli kiehumahan!
Pyhä Jyrki pitkäparta,
valkea Valassi-ukko,
aja valkeella hevolla,
hiirakolla hirnuttele,
ota Opri ... tuota, Agrafina selkähäsi,
saattele satulahasi,
vie hänet Vitelen maille,
kuljettele Kuntolahan,
siell’ on nauku naikkosista,
varsin vaimoista vajaus,
lempo leikin antajoista!

Kuule Ukko, kuule Akka,
kuule kaikki ilman kansa,
ilman kansa, kalman kansa,
kansa kaiken hiien heimon!

Joutukaatte nyt jotenkin,
saapukaatte nyt satenkin,
saapukaatte saunan luoksi,
tulkaatte tulen etehen,
löylyn kylmän lyötämöille,
hyvän hylkiön savuille!
Hei, hevoset hikehen,
vanhat piiat rekehen,
aaveet etehen,
velhot vetehen!
Pthyi, pthyi!

(Viskaa oksan selän taaksi sivulle).

JOUKKO (hälisten): No mitä se Töröpörö? Aivanhan se tässä lempeä nostaa.

TÖRÖPÖRÖ: Ei auta. Ei ne muuten tule. Saunan haltija on voimakas henki,
sitä täytyy lyylittää.

USEAT: Olisivatko ne saunassa?

TÖRÖPÖRÖ: Missäpäs ne muualla! Ottakaahan nyt pönkä ovelta!

JEHKI: Pönkä? Kuka sen siihen pani? Eihän tämä ennen ole ollut
pöngittynä? Kuinkas me ennen emme ole sitä nähneet?

TÖRÖPÖRÖ: Eihän sitä kaikkia samalla kertaa. Pönkä pois ovelta!

(Joku ottaa pois pöngän).

TÖRÖPÖRÖ (saunaan): No niin, — nyt pois sieltä! Jo olette kylliksi
kylpeneet. Täällä odotetaan!

(Ei hiiskausta).

TÖRÖPÖRÖ: No no, pois vain! Vai pitääkö teitä nimeltä kutsua?

JOKU: Onko niillä nimetkin?

TÖRÖPÖRÖ: Pahoilla ihmisillähän onkin heidän nimensä. No no, Ho...
ho... Ma... ma... O... o... Opr...

JOKU: Opr... Kun ei vain...

(Saunasta kuuluu itkun tiherrystä
ja toinen toisensa töykkimistä).

KUISMA: Itkua! Ihanko todella siellä —?

TÖRÖPÖRÖ: No tulkaa, tulkaa pois vaan! Ei täällä sen kummempaa ole!
Omaa väkeä. Täällä on tulikin, jolla voitte lämmitellä. Lämmin kesäyö.
Ulos vain!

(Vetää saunasta hangottelevan Oprin, Marpan
ja Hourin. Nämä heti pyrkivät piiloon toisten
taa itkien ja voivotellen).

TÖRÖPÖRÖ (pidellen heitä): No no, ei niin vaan karkuun päästä! Minnekäs
teillä on kiire! Tuohon vain!

(Asettaen heidät):

No nyt, kolmesti tulen yli!

(Marppa, Houri ja Opri hyppäävät).

TÖRÖPÖRÖ: No niin, tässä ne nyt ovat! Kysykää heiltä itseltään, jos
enemmän tahdotte kuulla. He näet osaavat puhuakin.

JOUKOSTA: Mitä... Marppa, Houri ja Opri!... Mitä te täällä?

TÖRÖPÖRÖ: No, puhukaa, puhukaa nyt, kun teiltä kysytään! Vai joko tuli
puheen puutos?

HOURI (katsottuaan pitkään Töröpöröön ja peitellen rintamuksiaan sanoo
itkunsekaisella äänellä): En, enhän minä, vaan kun — tuo Marppa...

MARPPA: Mitä minä! Mitä sinä minusta! Mitä minussa on syytä!

HOURI: E — enhän, vaan kun se... se sanoi...

MARPPA: Hyvinkö hypittää päälleni! Mitä minä sanoin? Sanoinko mitä
sanoin, mutta nyt vasta sanon!

HOURI: E-elä, Marppa kulta, voi Marppa kulta, elä kerro! Minä
annan sinulle mitä ikinäsi haluat, suolaa, suurimoita, voituppuja,
villalepeitä, mitä vain sinä...

MARPPA: Annat sinä! Voinokareen noksahutat, villatupsun, puhut hyvillä
sanoilla, lupailet ja annat sitten...! Kerrankin lupasit antaa viisi
kappaa kaurajauhoja, ja mitä annoit, — kapallisen akanoita... Kyllä
tiedän antisi!

HOURI (ylpistyen): No jos sinulle ei vähempi kelpaa, niin ole saamatta
sitä vähääkin! Kerron minä itsekin, jos tarvitaan!

JOUKKO: Kerro, kerro, Houri! Oma sana parempi!

HOURI (itkeä vetistellen, taistellen itsensä kanssa): No, tuota,
tulimmehan ... kylvimmehän, kylvettelimme, — tällehän sitä minun
tyttöhöntsäkölleni miestä koettelimme saada! Se kun ei sitä mistään saa!

JOUKKO (nauraen): Hehehe ... tuota, eikö saa! Siis lemmenkylvetys,
lemmennosto! Oikeaan vanhaan tapaan!

JEHKI: Selvähän se on, — vanhat kujeet! — Vai ei saa, sitä miestä!
Eikös sitä nyt sen vertaa koko tässä seutukunnassa ole miehen näköistä,
ettei yhdelle hätähiselle...? Eikös se tämä Riepulan renki, etkös
sinä...? Tulehan sieltä lähemmäksi!

(Riepulan renki työnnetään esiin).

JEHKI: Etkös sinä, tuota, ole tätä rikkaan Löttölän emännän tytärtä
niinkuin lähemmin katsellut? Etkös sinä, niinkuin kerrotaan, ole vähän
kämmenpuolikkaissasi tätä pidellyt, ja polvellakin, tuota...?

RIEPULAN RENKI (tyhmänä): Ka, olenhan minä.

JOUKOSTA: No, miltäs tuntui?

RIEPULAN RENKI (samoin kuin edellä): Ka, lämmin oli!

JEHKI: No, kun lämmin oli, niin pidäkin lämpöisissäsi! Vai mitä sanoo
tähän itse tämä Houri?

HOURI: No mitäs minä, — menkää hupsua naittamasta!

KUISMA: No, hupsu kuin hupsu. Mutta hupsullakin pitää olla hupsu. Ja
meneehän siinä suuressa talossa yksi renkirehvanakin. Mutta entäs tämä
muu asia?

HOURI (yhä häpeillen): No kun se tämä Marppa sanoi, — no, eihän se ole
yksin hänen syytään, vaan minunkin houkkapäiväisen, — kun se sanoi,
että sillä vanhallakin konstilla saa ... on saatu ... tuota, lempi
nousemaan, — ja kun tänne ei muka kukaan tule tänä juhannusyönä tänne
vanhalle hylkysaunalle, — kaikki muka kokolla, niin minä hullaannuin,
hullaannuin, tuota, vanha ihminen, — ja lopun olette tässä itse
nähneet! Tuo Töröpörökin...

TÖRÖPÖRÖ: Siksikös ette antaneet minulle yösijaa, — siinä konstailitte
ja vikoja viskoitte... Nyt ehkä jo antaisitte!

HOURI: No, voi voi, Töröpörö, — saathan sen, milloin tahansa! Elä
siitä vihaa kanna!

TÖRÖPÖRÖ: Hei maailmassa, vaikkei paitaakaan päällä! — Ja sitten tässä
on, tuota, ne paidat!

(Ojentaa vaatteet Hourille ja toisille. —
Nämä alkavat vähitellen pukea).

ONTRO (tullen joukosta Outin kanssa): Ja senkös vuoksi sinä, vanha
ihminen, tätä minun Outianikin tärväsit siinä varustellessasi? Mitä
pahaa hän on tehnyt sinulle tai muille? Köyhä jos onkin, niin mitä se?
Itse sellaisilla asioilla juokset, ja...

HOURI: Voi, voi, tiedätkö sinä senkin! Voi, Ontro kulta, anna anteeksi!
E-enhän minä, vaan kun ... tuota, hehehe ... kun sinä olet sellainen
rikkaan talon pulska poika — itsellenikin, tuota, ihan kelpaisit, —
sitä kun vanha ihminen hullaantuu, ja sitä kun ei ole itselläkään, se
kun se ukkopaha jo kuolla kupsahti...

ONTRO: Ja sillä tavalla rupesit asioitasi korjaamaan?

HOURI: Voi, voi, Ontro, unohda, anna anteeksi! En minä sinulle mitään
pahaa tahtonut. Isäsikin oli talomme parhaimpia ystäviä...

ONTRO (juhlallisesti): Ja isäukon luvalla tässä nyt julkisesti,
kaikkien kuullen kihlaan tämän Outi tyttösen ikiomakseni! Onko siihen
kellään mitään sanomista?

JOUKKO (meluten): Ei ole, ei! Ontron ja Outin kihlajaiset!

JEHKI: Ja tämän Riepulan rengin ja...

TÖRÖPÖRÖ (tarttuen Marppaan): Ja tämän Marpan ja minun... Topakka akka!

(Marppa työntelee Töröpöröä, äkäilee Hourille).

HOURI: Elähän sinä nyt, Marppa, turhia muista, vaikka loikoilimmekin
liiemmäksi siellä saunan lavoilla — lämminhän oli; — elä pistä mitään
hampaankoloosi, minä täytän sen suoloilla, suurimoilla, villatupuilla...

(Marppa huiskaa kädellään).

TÖRÖPÖRÖ: Ja mitä tulee minun säkkiini? Yhtä ainoata siinä ei ole,
muuta kaikkea on, niinkuin Iijaksenkin purtilossa, mutta yhtä ainoata
puuttuu, sitä, sitä — pirun ... pirun...

JOUKOSTA: Sielunvihollisen sisunrauhoitusainetta!

TOISET: Pirunpihkaa!

PETRI (isopartainen): Pirunpihkaa, — kehveli vieköön, sitä en ennen
tullut ajatelleeksikaan. Sehän se tämän lemmenkin voisi parhaiten
kohottaa. No, mitäpä tässä, toimeksi tässä! Siis vain piiriin ja
pyörimään!

(Ristikontra tai jokin muu kansantanssi tai raju piirileikki).

LOPPU.