Naamioittu teloitus -- valkoinen pyöveli.

Mikä hirmusanoma Svinhufvudin kauhumailta! Nämä onnettomat, ikänsä
herrojen ja isänmaan hyväksi raataneet työläiset olivat niitä, jotka
ovat joutuneet samaisten Mannerheimien y.m. toimeenpaneman naamioidun
teloituksen uhriksi. Ne oli, toisin sanoen, väkivallalla pakoitettu
valkoisten riveihin ja ajettu sitten etulinjalle taistelemaan niitä
omia työläisveljiänsä vastaan, joilta he odottivat apua ja pelastusta.
Ne työläiset eivät sittenkään pettäneet omia veljiänsä vaan ampuivat
ilmaan. Sen kyllä olivat edeltäpäin jo tienneet Mannerheimit,
Svinhufvudit y.m. He eivät olleet toivoneetkaan niiltä työläisiltä
taisteluapua. He olivat pakoittaneet ne työläiset vain sinne
etulinjalle voidakseen ne tuhota naamioidulla teloituksella, ilman
muodollista oikeudenkäyntiä. Tämä kauhuntapaus ei kuitenkaan ollut
ainoa, vaan ainoastaan yksi lukemattomista, jokapäiväisistä
tapauksista. Herrojen Svinhufvud-Mannerheimien ja Renvallien pakollinen
asevelvollisuus ei ole mitään muuta kuin veristä naamioittua
teloitusta. Sen pakollisen asevelvollisuuden nimessä ja varjossa
raahaavat samaiset pyövelit joka päivä Suomen hyödyllisiä, paljon
kärsineitä työläisiä etulinjoille joukkoteurastuksen, naamioidun
teloituksen uhriksi. Kaikkien sotien historiasta en ole tavannut mitään
niin hirvittävää, niin pöyristyttävän veristä ja raakaa, armotonta ja
sydämmetöntä. Ei voida esim. hunnien kuninkaan Attilan osoittaa tehneen
mitään niin kauhistuttavaa, niin liioitellen kuin hänen julmuuksistaan
puhutaankin. Ja Attila oli kuitenkin alkukorpien villi henki. Nykyiset
sivistyskauden Svinhufvud-Mannerheimit painuivat kyllä ensiksi Lapin
läheisiin synkkiin korpiin karatakseen niiltä pimeyden perukoilta
työväestön niskaan ja todellakin näkyy, että he ovat niillä perukoilla
imeneet muinaisen synkän Lapin raakaa, pimeää ja veristä noidanhenkeä.
Ne hyödyttömät herrat ovat lähteneet tuhoamaan Suomen hyödyllistä
työväestöä, kauheimman ja syvimmän raakalaiskauden hengessä ja
merkeissä.

Ja eihän se ole mitään odottamatonta kun ottaa huomioon, että samaisten
kauhuntöiden ensimmäisenä toimeenpanijana on Mannerheim.

Se mieshän on nimittäin kasvanut Venäjällä venäläisen kenraalin
hengessä ja kukapa ei tietäisi mitä henkeä venäläinen kenraali on
edustanut ja edustaa. Sitä venäläistä kenraalia ovat edustaneet esim.
miehet, joille omakin kansansa on antanut kaameat liikanimet: ”Puolan
pyöveli”, ”Persian pyöveli” y.m., y.m. ja se samainen venäläinen
kenraalihan on Suomessakin tunnettu Isonvihan kenraaleista
kenraaliluutnantti Bobrikoffiin ja Mannerheimiin asti. Onhan tosin
Mannerheim saanut kasvatuksensa alun suomalaisessa, suomalaisen
työläisen hiellä kustannetussa Haminan kadettikoulussa, mutta
varsinaisen sotilaskasvatuksensa hän on kuitenkin saanut Venäjällä,
pyövelikenraalien kotimaassa. Lisäksi oli Haminankin kadettikoulu aivan
venäläismallinen julmurien kasvatuslaitos.

Kuu hän sitten vielä Venäjällä kävi läpi oikean bobrikoffkoulun, sai
siellä lopullisen ja varsinaisen sotilaskasvatuksensa, oli ja kasvoi
niiden Mjäsojedoffien y.m. joukossa ja hengessä, jotka järjestelivät
verisiä pogrommeja, riehuivat hirsipuinensa ja rosvosivat
kenttäoikeuksinensa, niin arvaa, että hän, juuri hän on mies
paikallaan panemaan toimeen naamioittuja teloituksia. Ei ole siis ihme,
että juuri semmoisen miehen kutsuivat tänne Venäjältä Suomen porvarien
johtomiehet, Svinhufvudit, Ståhlbergit, Ivalot, Danielsson-Kalmarit,
Schybergssonit, Alkiot, Gebhardit, Rantakarit, Virkkuset, Ingmanit ja
lukemattomat muut ”humaanisuuden” edustajat. Mannerheim ei ole heidän
toiveitansa pettänyt. Se on osoittanut olevansa venäläisen
pyövelikenraalin perikuva. Sotaoikeuksien turhaa muodollista työtä se
on osannut helpoittaa m.m. panemalla toimeen sen naamioidun
teloituksen, josta tässä on puhe. Länsi-Europan porvaristo käytti
aikoinaan työläisjoukkojen tuhoamiseksi hirmuisia verilöylyjä, Venäjän
pyövelikenraalit järjestelivät siinä tarkoituksessa pogrommeja ja
niiden pyövelikenraalien verinen perikuva Mannerheim on nyt keksinyt
uuden teurastustavan: naamioidun teloituksen. Hänkin näet tahtoi omalta
osaltaan rikastuttaa ihmiskuntaa ja sen kulttuuria jollain omalla
keksinnöllänsä. Tosinhan muinaisen Lapinkin noitien synkkä henki
kauhistuu sen keksinnän edessä, mutta mistä välittää se, joka on
rahasta itsensä pyöveliksi myönyt.

On kumminkin elämässä voimia, joita ei voida murtaa tälläkään
Mannerheim-Svinhufvud-Renvallien kamalalla naamioidulla teloituksella.
On merkille pantava, että Mannerheim eli ja toimi Venäjällä juuri niinä
aikoina, jolloin siellä hänen joukkonsa rosvosi julmimmin kuin koskaan
ennen. Juuri niinä vuosinahan Nikolai Verinen, Stolypin y.m. kokivat
hirsipuilla ja kenttäoikeuksilla tuhota koko työväen asian. Juuri niinä
vuosinahan järjestelivät Mannerheim-Stolypinien pimeät voimat hirmuisia
pogrommeja yli Venäjän. He uskoivat voivansa tuhota köyhälistön asian
sillä. Mutta miten on käynyt? Stolypiniä ei ole, Nikolai Veristä ei ole
ja niiden nöyrä kätyri Mannerheim ei totisesti uskaltaisi tällä
hetkellä astua jalkaansa Venäjälle, joten hän joutuikin Suomeen
joksikin lappalaiseksi tai sanottakoon valkeaksi pyöveliksi. Sen sijaan
nyt Venäjällä kukoistaa köyhälistön vapautusasia kukassaan, juo yhä
uutta voimaa, kehittyy, kokoaa yleismaailmallisia köyhälistön voimia
ympärillensä. Hirsipuut eivät peloittaneet. Ei näy peloittavan
Mannerheimin naamioittu teloituskaan Suomen työläisiä. Teloitettaviksi
ajetut ampuivat ilmaan, uhrasivat nurisematta oman elämänsä luokkansa
vapauden hyväksi. Nyt huutaa se teloitettujen viaton veri. Se lähettää
kautta aikojen terveisensä Suomen työläisen sydämeen ja Suomen
työläisen sydän tulee tuntemaan velvoituksensa sitä verta kohtaan. Yli
naamioittujen teloitusten kohoaa tässä maassa lopultakin työväen
voittoisa asia, ja Mannerheimien, Svinhufvudien, Renvallien kohtalo
tulee lopullisesti olemaan Nikolai Verisen kohtaloa. Kuten ei Venäjä
voi olla enää Nikolai Verisen isänmaa, niin ei Mannerheimilla y.m. ole
enää tässä maassa isänmaata. Isänmaan multa, joka suo hellän rauhan
naamioidun teloituksen uhreille, on kauhistuva Mannerheimien hautoja.
Niiden hautojen yllä tulee kohoamaan aina kansan synkkä kirous, kun
taas kansan siunaus on iäti seppelöivä naamioidun teloituksen uhreja.
Kun venäläiset kasakkakenraalit olivat tuhonneet veriin Unkarin vapaustaistelun,
hirtätti Itävallan pyövelikenraali kolmetoista Unkarin
sotapäällikköä ja hautautti ne saman hurmeen alle. Siitä kummusta on
tullut Unkarin pyhiinvaelluspaikka. Suomenkin porvarien sanomalehdistö
on tuontuostakin sille kummulle vaeltanut, ja ennustaja ennusti, ettei
tuon Unkarin pyövelin päämies tule saamaan rauhaa, ennenkuin häntä on
kohdannut kolmetoista suurta onnettomuutta. Se ennustus toteutui. Onko
ehkä Suomen porvaristonkin ennen loppuansa kestettävä yhtä monta suurta
onnettomuutta, kun nyt teloittavat jo naamioidunkin teloituksen avulla?
Eihän kai porvaristo voisi muuta kuin iloita, jos työväestö alkaisi
seurata sen esimerkkiä, s.o. pakoittaisi kaikki työttöminä kuleksivat
virkamiehet ja muut herrat lähtemään etumaisille linjoillensa omiensa
ammuttavaksi. ”Minä annoin teille esimerkin”, sanoi muinoin profeetta.
Kun Englanti kohteli vastoin sodan lakeja 17 saksalaista vedenalaisen
laivan vankia, antoi Saksa lyödä yhtä monta englantilaista
sotavankeuteen joutunutta korkeaa upseeria jalkarautoihin ja Saksaa
ihailevat porvarimme eivät voisi muuta kuin iloita, jos käytettäisi
heidän jumaloimansa Saksan esimerkkiä. Elköön sitä kuitenkaan
omaakaan kamalaa esimerkkiä seurattako, sillä totisesti eivät
pyöveli-Mannerheimit ole niitä miehiä, joista sopisi esimerkkiä ottaa.
Samaisella Mannerheimillä ei muun muassa ole koskaan ollut isänmaata,
ei aatetta, jonka puolesta taistella. Hän on niitä palkkapyöveleitä,
jotka myövät miekkansa sille, joka vain maksaa ja jommoisia käytti m.m.
Rooman maailmanvalta samalla kun niiden käyttäjät niitä mitä syvimmin
halveksivat ja inhosivat. Aikoinaan möi samainen Mannerheim miekkansa
Venäjän veriselle hallitukselle, oli Japanin sodassa Aasian kansoja,
kuten Koreaa orjuuttamassa, kuului sittemmin Persian y.m. orjuuttajiin.
Äsken hän kullasta myömällään miekalla soti Saksaa vastaan, kunnes nyt
möi miekkansa Suomen työväen orjuuttajille ja taistelee nyt Saksan
riveissä, siis entisiä herrojaan ja ostajiaan, Venäjän liittolaisia:
Englantia, Ranskaa y.m. vastaan, samoin niitä pieniä kansoja,
Serbiaa, Belgiaa, Montenegroa y.m. vastaan, joiden vapauden
”hyväksi” hän äsken juhlallisesti miekkansa Venäjän veriselle
sortohallitukselle möi. Soveliaampaa päällikköä, sopivampaa
naamioittujen teloituksien ja muiden hirmutöiden toimeenpanijaa eivät
Suomen porvarien johtajat Ståhlbergista Danielsson-Kalmareihin, pappi
Virkkusiin, Schybergssonneihin y.m. asti olisi voineet koko maailmasta
löytää. Mainita sopii vielä, että samainen Mannerheim silloin kun hänen
miekkansa oli myöty Venäjän hallitukselle veriselle, oli siis sen
miekkansa myönyt Suomen ja sen vapauden tuhoksi. Hän se, ollen tuon
verisen hallituksen ostama kätyri, toimitti siis osaltaan Svinhufvudit
Siperiaan ja kymmenet Dagens Pressin herrat Krestyn vankilaan. Häntä
vastaan taistellakseen lähtivät jääkärit Saksaan ja tuo kalpansa myönyt
kenraali soti silloin Nikolai Verisen palvelijana urheasti päästäkseen
nuo jääkärit hirttämään maankavalluksesta, kunnes sitten möi tuon
miekkansa jääkäreille, joille niinkin kunnoton kapine nyt kelpasi.
Viheliäisinkään juutalainen narikkakaupustelija ei ole myönyt samaa
kenkärajaparia niin moneen kertaan kuin tuo verinen kenraali miekkansa,
eikä siis ihme, että hän on siitä tunnustukseksi saanut Nikolai Veriseltä
kultamiekan. Samallainen kenraali se Venäjän hirmuvallan
palvelijana hirtätti täällä talonpoika Lukkarisen, teloitutti
sota-aikana talonpoikia jos muitakin kenttäoikeuksissa ja toimitti
niitä laumottain Venäjän vankiloihin, joissa niistä monot
”hävisivät” iäksi. Mannerheim-suvut ovat niitä yleismaailmallisia
juoksulaissukuja, joilla ei ole missään isänmaata, ei koskaan
ihanteita, ei aatteita. Sen ihannemiehen on Suomen talonpoika nyt
Alkioittensa, Gebhardiensa ja muiden toimesta saanut tänne
johtajaksensa. Sen miekkaansa alati kaupiskelleen valkean pyövelin
käskystä teloittaa se talonpoika nyt niitä maansa työläisiä, joiden
työtä hän niin kipeästi kaipaisi voidakseen elättää nuo miekkansa
myömisellä elävät Mannerheim-suvut. Voihan Suomen talonpoika myös
ylvästellä, että on häärinyt sellaisessa herrasseurassa kuin entisen
pyövelinsä, maansa vihollisen ja hirttäjänsä. Mutta mitäpä siitä. Onhan
Savon talonpoikaa opetettu ylpeilemään ja kerskumaan silläkin, että
hänellä ”on laiha kukkaro ja köyhäks’ keksittiin”. Profeetathan
ajavat aasilla ja herrat talonpojilla. Sopiihan Suomen talonpojan
tulevaisuudessa runoissansa ylistää nykyisen johtajansa Mannerheimin
nimeä ainakin luettelemalla kuinka monasti tuo valkea pyöveli on
miekkansa myönyt. Silloin kun hänen miekkansa oli Venäjälle myöty, iski
hän sillä kauppakalullansa tietysti myös Viron, Liettuan, Puolan,
Ukrainan ja muiden semmoisten kansojen orjuutuksen hyväksi. Nyt ovat ne
kansat vapautuneet hänestä, kuten muistakin Mannerheimin tapaisista
kirouksistansa. Sen sijaan ovat työläisten vapauttaman Suomen herrat
kutsuneet tuon samaisen kansojen kirouksen Suomeen teurastamaan
Svinhufvudien ja Renvallien apuna työläisiä ja perustamaan tänne
venäläismallista helvettiä hirsipuinensa, naamioittuine teloitnksinensa
ja muine valkean pyövelin hirmuinensa. Sekä Japanin sodassa että
nykyisessä tuotti samainen pyövelinmiekka onnettomuutta ja kirousta
Venäjälle. Tuon siten kaikkialla selkäänsä saaneen ja tappiolle
joutuneen venäläisen hirmukenraalin raahasivat nyt Suomen herrat tänne
koettamaan tappeluonneaan suomalaisen työläisen ja talonpojan
kukkarolla ja verellä. Juudas Iskariot oli suuri, mutta sittenkin on
Mannerheim Juudas Iskarioteista suurin, sillä hän kantoi maksun siltä,
jonka petti. Onhan siinä Suomen talonpojalle ja ylioppilaalle
ihannemiestä johtajaksi ja esikuvaksi. Missä vain nyt ne porvarilliset
runoilijat, Ahot ja muut, jotka sen miekkansamyöjän ylistykseksi
runonsa myövät, jonka kauppakalulla nyt talonpoika ja ylioppilas maansa
työläistä teurastaa.

Mutta te, pyövelien naamioidun teloituksen uhrit! Varman kuoleman
edessä seisoessanne te ette pettäneet työläisveljienne toivoa, ette
kavaltaneet aatettanne. Te ette lähettäneet omaa elämäänne
pelastaaksenne luotejanne veljienne sydämeen vaan taivaan tuuliin.
Kauniimpia sankaritekoja ei voida tässä maailmassa tehdä. Hiljaisempia,
sankaritöitä ei voida koskaan suorittaa. Siinä sankarityönne
hiljaisuudessa piilee ihmiselämän runous kaikessa syvyydessään. Te
astuitte teloituslavalle ääneti, apua huutamatta, valittamatta, kostoa
toivomatta. Teidän hiljaisessa uskollisuudessanne on jotain niin suurta
ja syvää, että kaikki Vänrikki Stoolin tarinoiden sankarit jäävät sen
rinnalla varjoon. Te olette hiljaisella uskollisuudellanne osoittaneet,
että Suomen työmies sittekin edustaa sitä suurta, syvää, hiljaista ja
jaloa, jota eivät mitkään maailman runot kykene täysin kuvaamaan.
Tekonne ihanuus ja suuruus on kätketty sen suuren koruttomuuteen,
siihen hiljaiseen, vaatimattomaan rauhallisuuteen, jolla olette sen
suorittaneet.

Sankarit ja miehet! Ette myöneet miekkaanne rahasta, vaan uhrasitte
elämänne oikeuden hyväksi. Humiskoot Pohjolan tuulet iäti teidän
kunniaanne! Paljastukoot päät aina kun tekoanne mainitaan. Yhtä
hiljaisina, koruttomina ja onnettomina kuin olette astuneet tässä
maassa halki ikänne työhön ja vaivaan luomaan huolettomia päiviä
niille, jotka teidät nyt naamioidulla teloituksella teloittivat, yhtä
koruttomina astuitte elämänne syvän tragiikan, sen naamioidun
teloituksen eteen. Ja kuinkahan kylmät tulevatkin tässä maassa olemaan
sen työläisluokan päivät, jonka hyväksi ääneti itsenne uhrasitte,
kuinkahan pitkät ja pimeät tulevatkin olemaan sen yöt, aina tuo
vuodatettu verenne sille luokalle suuren viestin niiltä kentiltä,
joilla te ääneti itsenne uhrasitte. Aina on se työläisluokkanne myös
lausuva muistollenne niin suuren siunauksen kuin vain voi lausua
ihmissydän. Teidän tekonne on suuria, koruttomia runoja, jotka
ymmärretään ilman sanoja. Se on niitä liikuttavia lauluja, jotka halki
aikojen etsivät tien ihmissydämeen.