HUONOSTI HAUDATTUJA

Ne on niin huonosti haudattu —
niin voivotti muudan lehti:
pääkalloja turpeista irvistää,
moni vilkkuu sääri ja kyynärpää.
Jo koiratkin haudoille ehti.

(Nelijalkaiset nyt vuorostaan.)
Ja siinäkös toraa ja riitaa,
rakit työläisluista kun ärhentää,
ja nalkutus sen, joka ilman jää,
yön kaihessa viiltävi viitaa.

Sen verran ois toki odottanut,
maan että mustiin multiin
edes kunniall’ olis kuopattu niin
joka työläinen, joka ammuttiin,
niin pitkälle kerran kun tultiin.

Näin lehti vaisuna vaikeroi.
Mut’ turhaa kait sen huoli:
meka laatuun käy nelijalkaisten,
ei häiritse unta se lainkaan sen,
joka koirankuopalla kuoli.

Kun kerran on kestetty orgia tuo,
kaks_jalkaiset johon ryhtyi,
vert’ ahmasi kun susi valkoinen
ja bakkanaaleihin kanssa sen
veritahrainen hunnikin yhtyi.

Kun on kestetty _suttenkin ulvonta,
mitäs koirista tällöin taikaa.
Peto jokainen osansa ottaa vain.
Sehän sääntö on Suomen valkean lain.
Tämä Suomenhan ”suurta” on aikaa.

Ja siksi toiseksi: haitaksi ei
ole koirain ulvonta siellä:
kenties syvän surunsa uinua pois
väki riistetty, raadeltu, raiskattu vois,
meka öinen jos ei olis tiellä.

Ja valkeat luut, nepä muistuttaa
mitä tehtiin ja tehdään maassa.
Joka luuranko on ”mene tekel”, mi yön
läpi johtaa kostajajoukkoa työn,
vihan punnus se vain ajan vaa’assa.

Siell’ olkoot miss’ ovat — valkeat luut.
Pian loppuu pilkka jo julkee.
Pian loppuu ilveily hirtehinen,
pito hurmeinen päättyy pyövelien.
Punakummitus haudoille kulkee.

Ja kuolleet kummuista nostattaa
ja vaivatut varsilta hautain,
joka piilopirttihin ennättäy,
esikartanoihin kuoleman käy
vapauttain kytkemät rautain.

Ja murhamiehillä täyttää taas
joka haudan, jost’ uhrin se nostaa.
Vajapaikkaan oikea rikollinen,
sato kylvöstä niittää nyt työnä on sen,
punakummitus kun kova kostaa.

Niin taantua ei näet maailma voi,
ikipilkka että ja -piina
olis parhaimmiston palkkana vain.
Ei, ei! Side valkoinen vainoojain
vain valmis on käärinliina.