IV

Suurlakko

Sekasorto.

Ryskyen kaatuvat suuret puut,
vanhat vakaumukset.
Tulleeko synkät syksykuut
vai kesän kukoistukset?
Tiedä en. Nään minä maailman
muuttavan muotojansa,
ähkyvän, syöksyvän, sortuvan.
Karaistuuko kansa?

Tiedä en. Taistelo täyttää maan,
ajan saranat kääntyy.
Suomi on synnytystuskissaan,
vuotehellaan vääntyy.
Kuoleeko vanha kulttuuri?
Tulleeko uusi esiin?
Mennyt on soitto muruiksi
syviin sydänvesiin.

Uudet ainehet pulppuaa,
uudet virrat vyörii.
Joukot sankat johdon saa,
hälisee ja hyörii:
voima terve temmeltää.
Pimeys ympäri uhkaa.
Onneton, joka jälkeen jää!
Pian on vaan pivo tuhkaa.

Näen minä nousevat tulvaveet,
tunne en kevättuulta.
Lieneekö kullat loppuneet
auringolta ja kuulta?
Lie tää syksyn myrskyä vaan;
perästä halla hiipii,
peittää virrat, kattaa maan,
kukat kedolta riipii.

Hyvästi haaveet ja kukkaset,
terve aika karu,
hyvästi nuoret toivehet,
runous ja taru!
Terve taistelo tasapää!
Pimeys meidät saarti.
Yöstä pohjolan välkähtää
kuolon kamala kaarti.

Astuu miehet piilostaan
raa’at niinkuin rauta,
ratkaisevat raudallaan,
missä ei aatos auta.
Tulleeko hurjat huhtikuut
taikka talven puhteet?
Tiedä en. Ryskyen kaatuu puut,
kätkee kaikki suhteet.

Kiitos, Jumala julkinen,
että mun elää annoit
ajassa suurten aaltojen,
kaukaa vaikka kannoit!
Vaikk’et voimaa suonutkaan
minulle miesnä kuolla,
anna voima astumaan
elämän myrskypuolla!