KOLMAS NÄYTÖS

(Näyttämö sama kuin ensimäisessäkin näytöksessä.)

1:en kohtaus.

Salttu ja Kaisa.

SALTTU (Makaa puettuna peremmässä sängyssä, jossa verho on vedetty
syrjään, ja kuorsaa.)

KAISA (Tulee ulkoa ja huomaa Saltun sängyssä.) Vieläkö sinä, sen
köntys, makaat! (Ravistelee Salttua.) Nouse ylös! Vallesmannikin voi jo
olla tuossa paikassa täällä.

Salttu. Mi-tä? (Haukottelee.)

KAISA. Nouse ylös! Ja sillä sanalla!

SALTTU. Enhän minä nukkunutkaan. Tuossa vain vähän loikoilin, kun ei
kerran työhön saa mennä.

KAISA. Vai et nukkunut (Pilkallisesti.) Ja ikäväkö on, kun et työhön
pääse. — No, etkö pääse ylös siitä!

SALTTU. Eihän sinne työhön ikäväkään ole, mutta kun isäntä käski
kaikkien olemahan kotona siihen asti, kun vallesmanni on pitänyt
tutkinnon, niin —

KAISA. No niin. Nouse sitten. Vai sängystä päinkö aiot todistuksesi
antaa.

(Kaisa ottaa keskustelun aikana arkusta, monien myttyjen
sisästä, silkkihuivin, jota silittelee ja panee sen lopuksi
arkun päälle oikenemaan.)

SALTTU. Nousenhan minä.

(Vääntyy istumaan sängynlaidalle. — Haukottelee.)

KAISA. Kyllä sun täytyy panna pyhäpuku päällesi. Et sinä saa
tuollaisena tutkintohon mennä.

SALTTU (Haukottelee.) Aitassako se pyhäpuku on?

KAISA. Niin. — Ja pese samalla naamasikin kaivolla.

SALTTU. Kyllä se Antti oli koko peijooni! Viitsii karata! Ja
sukulaistalosta! Ja nostattaa tällaisen hälinän. — Ei suinkaan Jussi
ja isäntä vielä ole tullehet Anttia etsimästä?

KAISA. Isäntä kävi päivän noustessa jo kotona, mutta sitten se lähti
vallesmannille asiaa ilmoittamahan.

SALTTU. Aika elämä nousi Antin tähden. Yöllä jo hypättihin ja
haihatettihin pitkin pitäjää. Nyt tulee vallesmanni tutkintoa
pitämähän. Ja sitten taas lähdetähän tietysti etsimähän. — Joo. Että
kyllä teki koko tepposet se Antti. Mutta ei se yksin sitä tehnyt.

KAISA. Mitä sinä siitä tiedät? (Uhkaavasti.) Tiedä se, ettet tiedä
mitään! Etkä sinä mitään tiedäkään.

SALTTU. En minä tiedäkään. En minä ole nähnyt kenenkään Anttia irti
päästävän.

KAISA. Niin, mutta sinä et ole nähnyt muutakaan. Olisipa se kaunista,
jos sinä vielä rupeaisit ilmiantamahan Jussia (Pelästyy.) — tuota —
ilmiantamahan ketään ja puhumahan epäilyksistäsi.

SALTTU. Älä pelkää. Kyllä minä osaan kannon kiertää.

KAISA (Istuu tuolille Saltun viereen. — Tuttavallisesti.) Mitä sinä
oikein sitten näit?

SALTTU. Näinhän minä, että Jussi kävi Antin hakemassa täältä tuvasta.
Ja sen jälkehen Antti katosi.

KAISA. Hm! Kyllä se oli Jussi.

SALTTU. Aivan varmahan.

KAISA. Mutta muista pitää suusi kiinni tästä asiasta. Sano vain, ettet
tiedä ja että kun häjyt olivat täällä rikuneeramassa, niin silloin kai
Antti Maija pääsi menemähän (Hiljaa.) St! tulee.

(Nousee ja menee takan luo.)

2:nen kohtaus.

Kaisa, Salttu ja Maija.

MAIJA (Tulee ulkoa levottoman näköisenä.)

KAISA (Lavertelevasti.) Tuota me vain — (Iskee silmää Saltulle) —
tässä juttelimme, että kuinkahan ne herrat sitä Anttia niin voivat
piinata, kun tuo suutarikin näkyy olevan jo aivan terve.

MAIJA (Ilostuu. — Epäillen.) Mutta eilenhän se vielä oli loppua
katsottavana.

KAISA. Sanoinhan minä, että tekokipeä se vain oli. Pihalla se ainakin
nyt näkyi kävelevän, kun minä ohi menin.

MAIJA (Huokaisten.) Ja Antti karkasi.

KAISA. Sanos muuta! Ei olisi luullut kehtaavan sunkaan tähtesi.

(Istuu patapenkille.)

MAIJA (Vilkaisee epäilevästi Kaisaan.)

KAISA. Mutta sitä minä en ymmärrä kuinka vallesmanni voi ollenkaan
panna Anttia kiinni. Sakollahan tappelusta on ennenkin päässyt.

SALTTU. Te ette tunne lakia. Mutta minä olen ollut niin paljon
vallesmannilla työssä — sekä tällä että entisellä — että minä tunnen
lain kuin oikean käteni (Nousee.) Kas, se on sillä lailla, että kun
mies on talossa vierahana taikka asialla ja silloin tulee kania ja
tappelu talonväen kanssa, niin se on tappelu. Ja siitä pääsee sakoilla.
Mutta jos tämä sama mies menee vartavasten häjyilemähän ja tappelemahan
siihen taloon, niin silloin on kuninkahan rauha rikottu. Ja siitä
pääsee vuodeksi linnahan.

KAISA. Mikä kuninkahan rauha se nyt Niemen suutarinkin mökissä on! Älä
höpise.

MAIJA. Eikä Antti sinne häjyilemähän mennyt’. Jonkun asian vuoksi oli
vaan poikennut.

SALTTU. Ja jos sellaisessa tappelussa se, jonka talossa ollahan,
kuolee, niin ei muuta kuin: oikea käsi ja pää poikki. Niin sanoo laki.

KAISA. Eihän nyt enää mestata, vaan viedähän Siperiahan, —

MAIJA. — joka on kuolemaakin pahempi.

KAISA (Ottaa takalta pesuvadin ja antaa Saltulle.) Lähde nyt pesemähän
naamasi ja panemahan vähän parempaa päällesi.

(Menee ulos.)

SALTTU. No, no! Mennähän vaan.

(Menee Kaisan jälessä.)

3:s kohtaus.

Maija, Hilapielen Heta ja Liisa.

LIISA (Laulaa ulkona.)

Uuden kullan kellon käljyt
Ne jäi mun käteheni,
Vedet tuli silmiini
En nähnyt eteheni.

MAIJA (Menee istumaan pöydän taa ikkunan viereen. — Katsoo ikkunasta.)
Sinä, Liisa, laulat ikävääsi, vaikka tuskin vielä tiedät, mitä ikävä
onkaan (Kääntyy ja nojautuu pöytään. — Huokaa.) — Tein väärin! (Panee
kätensä ristiin.) Jumala. Sinä, joka tutkit sydämet, sinä tiedät, että
aivoitukseni eivät ollehet pahat. Luulin tekeväni oikein. — Älä käännä
kasvojasi minusta, vaan anna minulle anteeksi syntivelkani. — Älä
rankaise muita mun rikokseni tähden. Minä yksin olen syyllinen. Anna
mulle rangaistus, että tulisin mahdolliseksi sinun kasvojesi etehen. —
Kuitenkaan ei minun tahtoni jälkehen, vaan Sinun (Hetken kuluttua
nousee tyynenä.) Nyt minä tiedän, mitä mun on tekeminen. Laki saa
rangaista syyllisen.

(Menee peräikkunan pielestä ottamaan huivinsa)

HILAPIELEN HETA (Tulee ulkoa teeskentelevän nöyränä, mutta samalla
jonkun verran voitonvarmana.) Jumalan rauha talohon!

MAIJA (Kääntyy. — Pienen vaitiolon jälkeen.) Samoin teille.

HILAPIELEN HETA. Minä tulin uudestansa sun luoksesi. Eilen Jussi
sekoitti asian. — Jaa, jaa! Enhän minä itseäni varten mutta kun
herännyttä kansaa tulee. — Voithan sinä aivan helposti antaa muutaman
naulan voita ja yhden lampahan. — Niin, niin. Eloa on paljon, mutta
työmiehiä vähän.

MAIJA (Hämmästyy.) Mitä?! — Sanoinhan minä jo eilen, että minä en voi
ottaa vähääkään, mitä sitten näin paljon. Se olisi varkautta.

(Tulee pöydän luo.)

HILAPIELEN HETA (Tulee Maijan jälessä.) Ei se ole varkautta. — Joka
köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle (Merkitsevästi.) Ja onhan meidän
synneissämme suurempiakin rikoksia maallista lakia vastahan. Se ei
merkitse mitään, vaikka vähän ruokavaroja Hetalle annatkin omin lupisi.

MAIJA. Mitä te tarkoitatte?

HILAPIELEN HETA. En mitään. Ei Heta ole mitään nähnyt. Ei mitään ei
mitään! Mutta anna sinä myös, mitä pyysin.

MAIJA. Minä en voi. Enkä tahdokaan.

HILAPIELEN HETA (Uhkaavana.) Vai et voi? En minäkään voi olla sitten
sanomatta, mitä eilen illalla näin! — Tuolta aitasta tuli mies ja
lähti tuonne (Viittaa perälle, ensin oikeaan sitten vasempaan.) Ja kuka
oli hyvästelemässä?

MAIJA (Istuutuu penkille pöydän eteen, — rauhallisesti ja
samalla halveksien.) Vai niin! Te näitte sen. — Tein rikoksen
ymmärtämättömyydestä, mutta menen sen vallesmannille tunnustamahan.

HILAPIELEN HETA. Älä tee sitä! Älä suinkaan. Siitähän taas suruttomat
saisivat uuden syyn meitä vastahan (Opettavasti.) Sinä olet niin vähän
aikaa uskossa ollut, että sinä et tiedä vielä, mikä kulloinkin on
oikea. Sua täytyy vielä johtaa. — Katsos! Herännytkään ihminen ei ole
varma autuahaksi tulemisestansa muulloin, kuin juuri sillä hetkellä,
jolloin on rukouksella lähestynyt Jumalaa. Sillä välillä on hän heikko,
valmis lankeemuksehen ja rikoksihinkin. Mutta näihin lankeemuksihin on
Jumala meidät johdattanut sentähden, ettemme hairahtuisi liiaksi
luottamahan omahan vanhurskautehemme. Ja ne lankeemukset annetahan
anteheksi. — Älä siis suinkaan mene maallisten tuomarien
tuomittavaksi. Äläkä mene vallesmannille itseäsi ilmiantamahan.
Vallesmanni vainoo meitä jo muutenkin.

MAIJA (On kuunnellut kasvavalla inholla. Nousee. —) Te, te olette
kiusaaja. Mene pois, kiusaaja!

HILAPIELEN HETA. Sinä olet sokea.

MAIJA. Mene pois! (Kun Heta epäröi, viittaa ovea ja huutaa.) Pois!

LIISA (Tulee ulkoa. — Katsahtaa vähän ihmeissään Maijaa ja Hetaa.)

HILAPIELEN HETA (Huomaa Liisan. — Teeskennellyn nöyränä.) Minä
menenkin tästä. — Jaa, jaa. Jumalan rauha.

(Menee ulos.)

4:s kohtaus.

Maija ja Liisa.

MAIJA (Istuu entiselle paikalleen.)

LIISA. Eikö Jussi ole vieläkään kotona?

MAIJA. Ei

LIISA (Tulee vähän kaarrellen Maijan luo.) Maija! Sulia on kai hirveän
ikävä (Istuu Maijan viereen.) Minä ymmärrän sen niin hyvin. Sinä et voi
ajatella muuta kuin Anttia ja toivoisit, että Antti pian tulisi
takaisin.

MAIJA (Huokaisten.) Niin.

LIISA. Voi, hyvä Maija. Minä säälin sua niin —

MAIJA (Katsoo Liisaan tutkivasti.) Mutta Liisa! Mikä sua vaivaa?
Sinähän olet niin merkillisen näköinen: posket punottavat ja silmät
säteilevät.

LIISA (On painanut päänsä alas, mutta nostaa nyt ylös.) Ovatko mun
silmäni kirkkahat? Sunkin mielestäsi? Niinkö?

MAIJA. Kyllä ne ovat. Kuinka niin?

LIISA (Hyökkää syleilemään Maijaa.) Maija!

MAIJA. Mitä sinä tarkoitat?

LIISA (Päästää Maijan irti.) En mitään. Minä vain tahtoisin että sinä
vähän tykkäisit musta.

MAIJA (Arvaa asian. — Nousee.) Oletteko te, Jussi ja sinä — —?

LIISA (Nousee.) Niin, Maija. Sallisitko sinä Jussin mulle?

MAIJA (Sydämellisesti.) Mun puolestani saat kyllä. Minä uskon, että te
sovittekin toisillenne.

LIISA. Maija. Sinä olet niin hyvä! (Syleilee.) Minä rutistan sun
(Katsahtaa Maijaan, pelästyy ja laskee Maijan irti.) Teinkö minä pahaa?
Koskiko suhun?

MAIJA. Ei, Liisa (Pyhkäisee silmäänsä.) Ei muhun koskenut. Muuten vaan
— ajatuksilleni —

(Menee kamariin.)

5:s kohtaus.

Liisa ja Jussi.

LIISA (Katsoo Maijan jälkeen. — Menee takan luo.) Maija parka! Mun
tulee niin kovasti sua sääli.

JUSSI (Tulee ulkoa.)

LIISA. Jussi! Vihdoinkin sinä tulit.

(Menee Jussia vastaan.)

JUSSI. Olen ollut Anttia etsimässä koko yön.

(Tulee pöydän luo. Riisuu takkinsa.)

LIISA. Eikö löytynyt?

JUSSI. Ei.

LIISA (Tulee lähemmäksi.) Kuule Jussi. Ethän suutu mulle?

JUSSI. Kuinka niin?

LIISA. Lupaa nyt vaan. Sanon sitten.

JUSSI. No en suutu. — Mitä se sitten on?

LIISA. No, kun minä kerroin Maijalle. — En minä tiedä, kuinka se
oikein kävi. Tahi oikeastansa Maija arvasi sen. Ethän ole siitä
vihainen?

JUSSI (Nojaten kaappiin.) Mitäpä siitä vihainen olisin. Tuleehan se
kumminkin tiedoksi. Mutta isälle en tahtoisi juuri tänä päivänä sanoa.

LIISA. Älä pahastu. Kuule, sinä olet niin synkkä. Mikä sua vaivaa? Sun
täytyy olla iloinen.

(Silittää Jussin otsaa.)

JUSSI (Tarttuu Liisan toiseen käteen.) En voi olla iloinen, mutta
tahtoisin olla hyvä, sun tähtesi. — Liisa! Minä voin tulla
ensimäiseksi hyvässä mutta myöskin ensimäiseksi pahassa. — Kaikissa
ihmisissä asuu petoeläin. Mussa se on viime päivinä kasvanut. Minä
pelkään, että se pääsee irti. Mutta sinä teet mun hyväksi. Sinä pyhit
pahat ajatukset pois, ja sun iloiset silmäsi tekevät munkin iloiseksi
(Ottaa Liisaa käsistä ja vetää lähemmäksi.) Kuinka minä olen voinut
kulkea vuosikausia huomaamatta sua. Samassa talossa on eletty ja
yhdessä kasvettu, mutta vasta eilen sun ensi kerran tapasin.

LIISA. En minäkään tiedä. Tähän asti sinä olet ollut vain meidän Jussi,
mutta nyt sinä olet mun Jussini.

(Seisovat lähekkäin ja katsovat toisiaan silmiin.)

6:s kohtaus.

Liisa, Jussi ja Harri.

HARRI (Tulee ulkoa.) No! Mitäs te siinä särkiä paistatte?

LIISA (Pelästyen.) Isäntä!

(Menee peremmälle.)

HARRI. Eikö muuta työtä löytynyt?

JUSSI. Isä. Liisa ja minä —

HARRI. Mitä?

JUSSI. En aikonut sitä tänäpäivänä vielä teille sanoa, mutta koska
satuitte meidät näkemähän, niin samahan se on, vaikka puhun siitä jo
nyt. Liisa ja minä, me olemme päättänehet mennä naimisihin.

HARRI. Vai niin! Johan minä eilen näin, että teillä jonkinlaista
teerenpeliä oli. Mutta että kohta naimisihin. — Lapsiahan te vielä
olette.

JUSSI. En minä ole enää lapsi.

HARRI (Leppeästi.) Te olette päättänehet — Mutta jos minä sanon: ei.

JUSSI. Minä toivon, että te ette sitä sano.

HARRI (Ankarammin mutta kumminkin vain kiusoitellen.) Mutta jos minä
sanon: ei!

JUSSI. Silloin me menemme naimisihin ilman teidän lupaanne.

HARRI (Toruvasti.)

JUSSI (Katsoo hetkisen Jussiin. — Hymähtää.) Taidat olla mun poikani.
Ja silloin on aivan turhaa, että rupeamme riitelemähän. Valmihimpaa ei
siitä tule. — Oikeastansa ei mulla mitään erityistä naimiskauppaanne
vastahan olekaan (Liisalle.) Työtä sinä olet oppinut tekemähän. Ja se,
että olet köyhä, ei merkitse paljon. Ei emännän perinnöt kumminkaan
kestä kuin Tuomahanpäivästä jouluhun. Mutta meillä on jo emäntänä
Maija. Ja yhtehen talohon ei niitä mahdu kahta. Sentähden täytyy teidän
odottaa. Ja onhan teillä vielä aikaa. Nuoria olette kumpikin
(Liisalle.) Mutta siksi aikaa täytyy sun muuttaa muualle, sillä ei
kihlattu pari saa yhdessä asua.

LIISA (On tullut likemmäksi.) Pitääkö mun nyt kohta —

HARRI. Tänäpäivänä pitää teidän molempain olla kotona, sillä
vallesmanni tulee pitämähän tutkintoa, niinkuin arvasinkin, mutta
huomenna voidahan ajatella asiaa uudestansa.

LIISA (Harrille.) Tekin olette niin hyvä. Minä en osaa sitä palkita
koskaan.

HARRI (Melkein kuin hämillään.) No, no. Itsehän te pakotitte mun. Minkä
minä teille voin. Ja eihän asia vielä valmis ole. Teille tulee pitkä
odottaminen.

LIISA. Niin, mutta minä pelkäsin, että te ajatte mun ijäksi täältä
pois.

JUSSI (Harrille. — Ihaillen.) Isä, te olette sittenkin täysi mies!

HARRI. Mitä sinä —

(Menee pöydän luo.)

JUSSI. Te ette vähääkään välitä, mitä ihmiset sanovat. Te seuraatte
vain omaa mieltänne ja oikeutta.

HARRI. No, no! Minä pidän vain uskostani kiinni. Ihmisen arvoa ei
määrää perityt, eipä vielä ansaitutkaan rahat, vaan se, mitä hän
kykenee tekemähän ja mitenkä (Muistaa Antin. Lyö nyrkillä pöytään.) Ja
karata ei saa.

(Istuu penkille.)

7:s kohtaus.

Harri, Jussi, Liisa ja Maija.

MAIJA (Tulee kamarista. — Istuu sängyn viereen tuolille.)

HARRI. Antti teki konnan työn. En olisi uskonut että mies viitsii ja
kehtaa. Ja mitä siitä oli hyötyä? Vallesmanni saa tulla tänne lakia
lukemahan, minä menetän vanginkuljettajan toimen ja saan sakkoa. Antti
saa jättää maat ja mannut ja elää lopun ikäänsä kuin kulkurikoira. —
Niin. Se olkoon Antin oma asia. Mutta se kuuluu mullekin, että hän
juuri meiltä karkasi, meiltä, jossa jo miestä pidettihin kuin ainakin
vävyä talossa.

MAIJA (Nousee. Aikoo tunnustaa.) Isä. Älkää moittiko Anttia. Antti ei
ole tehnyt väärin. Minä —

HARRI. Sinä. Niin sinä puolustat Anttia. Ja onhan se oikein. Sun
tähtesi kai Antti karkasikin. Rupesi pelottamahan sun körttiläisyytesi.

MAIJA (Hiljaa.) Niin, mun.

HARRI. Mutta Antti tulee vielä tätä temppuansa katumahan (Nousee. —
Ottaa paperin taskustaan.) Vallesmanni antoi tämän paperin ja käski
panna oltermannin sauvan kulkemahan. Joka talosta on määrätty yksi mies
karkulaista etsimähän.

(Ottaa sauvan, joka riippuu kellon vieressä seinällä.)

JUSSI (Tulee lähemmäksi. Kivahtaen.) Nyt en minä enää lähde Anttia
etsimähän. Minä en vedä samasta köydestä vallesmannin kanssa.

HARRI. En minäkään. Mutta tällä kertaa käskee mua laki ja velvollisuus.

JUSSI (Kiivaasti.) Mutta pyysittekö te tuota paperia vallesmannilta?

HARRI. En. Vallesmanni käski panna oltermannin sauvan liikkehelle. Ja
hänellä on oikeus tehdä se (Katsoo tutkivasti Jussiin. — Melkein
lempeästi.) Jussi. Kun rajuilma kulkee, niin talonpojan on paras
käpristyä yhä lujemmin tähän maankamarahan. Siinä on talonpojan turva.

JUSSI. Mutta jos joutuu tallattavaksi?

HARRI. Jumala varjelkohon! — Jalan alla maan matokin kiemurtelee
(Pieni vaitiolo. — Panee paperin oltermannin sauvan sisään.) Maija.
Lähde sinä viemähän tätä.

MAIJA (Pelästyy.) Minäkö? Munko täytyy kutsua otuksen ajajat kokohon?

HARRI. No kas nyt sitten! Mitä sillä on väliä, kuka sen vie.

LIISA (Tulee lähemmäksi.) Enkö minä saa lähteä?

HARRI (Jussille ja Liisalle.) Teitä molempia tarvitahan kotona
(Liisalle.) Sua kuullahan todistajana ja (Jussille) sun taas täytyy
olla mun sijassani. Minä lähden nyt jo Anttia etsimähän (Maijalle.)
Mutta sinä joudat parhaiten.

(Tarjoaa sauvaa Maijalle.)

MAIJA (Tuskallisesti.) Isä. Eikö kukaan muu voisi lähteä. Minä — minä
— Se on niin kauheaa!

HARRI. Jopas joutavasta melkein itkua puristamahan (Katsoo tutkivasti
Maijaan.) Mikset sinä menisi? Lähde nyt vaan, äläkä siinä itkua
teettele (Tarjoaa sauvaa.) He. Tuossa on.

MAIJA (Melkein innostuneena.) Minä menen, Jumala rankaisee meitä siksi,
että hän rakastaa meitä.

(Ottaa sauvan ja menee ulos.)

HARRI (Katsoo miettiväisenä Maijan jälkeen. — Pieni vaitiolo.) Ovatko
Salttu, Kaisa ja Kaappo kotona?

JUSSI. Kyllä ne ovat.

HARRI (Jussille.) Minä lähden nyt. Pian vallesmannikin tulee. Sitten
kun se on tutkinnon pitänyt, saat lähteä kylvämähän Vainionpään sarat
(Liisalle.) Sinä voit mennä äestämähän.

(Menee ulos.)

8:s kohtaus.

Jussi, Liisa, Kaisa ja Saltttu.

JUSSI (Istuutuu pöydän kulmalle.)

LIISA (Tulee Jussin luo.) Jussi! Isäsikin suostui. Minä en oikein voi
uskoa sitä vielä (Ihaillen.) — Te olette aivan toisenlaisia kuin muut.
En minä tiedä minkätähden, mutta on niinkuin papin tai tuomarin kanssa
juttelisi, kun teidän molempain kanssa puhuu (Huomaa Jussin
vakavuuden.) Mutta Jussi! Minkätähden sinä olet noin vakavana. Kadutko,
että sanoit isällesi. Kaduttaako sua?

JUSSI. Liisa kulta. En suinkaan kadu.

LIISA. Älä ole sitten noin totisena. Sun täytyy olla iloinen (Leikkiä
laskien.) Ahaa! Nyt minä tiedän, minkätähden sinä olet totinen. Eihän
sun sovikaan olla enää poikamainen eikä nauraa. Sinähän olet koko
maakunnan lukko. — Ei suinkaan kuninkaatkaan koskaan naura. — Se on
se kunnia, joka sua painaa. Mutta kyllä minä kunnioitan sua muutenkin,
ei sun tarvitse noin totinen olla.

JUSSI (Vakavana. Siirtyy penkille istumaan. — Puoliksi itsekseen.)
Sinä olet oikeassa. Helpompi olisi olla ilman sitä kunniaa. — Se antaa
velvollisuuksia, vaikka vielä en tiedä, mitkä ne ovat. Tiedän kyllä,
että siellä, missä oikeus on väkivaltaa, tulee voima laiksi. Väkevämpi
on oikeassa. Mutta onko heikommalle kaikki keinot luvallisia oikeutensa
puolustamisessa?

LIISA. Jussi. Minä en jaksa sua oikein ymmärtää. Mutta minä tiedän,
että sinä ansaitset sen kunnian. Sinä et tee vääryyttä, vaikka olet
väkevä.

JUSSI (Innostuneena.) Uskotko sinä niin? — Liisa! (Ottaa Liisan
syliinsä. — Melkein hurjana.) Liisa! Uskotko sinä? (Katselee Liisaa.
— Puoliksi itsekseen. — Lempeästi.) Minä olen suuri ja väkevä! Koko
maakunnan lukko, ja minä tarvitsen sun tukeasi, pikku varpunen. Kunpa
minä olisin edes niin voimakas, että voisin sun surulta suojella.

LIISA (Pyytäen.) Jussi. Älä puhu surusta nyt.

JUSSI (Pakottaa itsensä.) Ei puhuta. Ollahan iloisia.

LIISA. Eihän meidän tarvitse enää surra, kun isäsikin suostui.

KAISA ja SALTTU (Tulevat ulkoa.)

JUSSI. Ei tarvitsekaan.

(Huomaa Kaisan ja Saltun. Päästää Liisan sylistään.)

KAISA. Pidä sylissäsi vaan. Emme me mitään huomaa (Merkitsevästi.) Emme
me koskaan liikoja näe.

LIISA. Kyllähän tätä nyt jo saa huomatakin.

(Istuu Jussin viereen.)

KAISA (Jahkien.) Vai niin! Soo’o! Ettäkö isäntäkin jo tietää? Ja susta
tulee Harrihin emäntä! No jopa nyt!

LIISA (Naureskellen.) Niin tulee, jos ei Jussi kadu.

(Nousee hetken kuluttua ja menee etumaisen ikkunan luo.)

KAISA (Huutaa Saltulle, joka on mennyt arkun päälle istumaan.) Salttu
riivattu! Istutko sinä mun silkkini päälle. Nouse ylös kohta!

(Menee ja tuuppaa Salttua. — Oikoo silkkihuivia.)

SALTTU (Nousee.) En minä huomannut. Mitäs olet pannut silkkisi siihen.

KAISA (Pistelijäästi.) Kun ei mulla ole omaa kamaria, jossa silkkiäni
oikoisin, niin täytyi panna koturin arkun päälle.

SALTTU. Älä nyt taas —

JUSSI. No Salttu, Missäs Saltun eilinen kurssi on, kun Kaisa saa tuolla
tavalla komentaa?

SALTTU. Minä olen liian vanha ja liian hyvänluontoinen riitelemähän.
Kärsin ennen itse, ennenkuin annan toisten kärsiä.

KAISA (Leppeämmin.) Vai vielä tässä kiukuttelisit!

(Panee huivin harteilleen.)

JUSSI (Puoleksi itsekseen. — Tuskallisesti.) Ainako vain: kärsi tai
anna muitten kärsiä.

LIISA (Katsoo ikkunasta.) Nyt ne tulevat.

KAISA (Katsoo toisesta ikkunasta.) Kahdella hevosella! Vallesmanni ja
kriivari ovat ensimäisessä hevosessa. Ja kuka tuo kolmas on, Salttu?

SALTTU. Sehän on vallesmannin renki.

KAISA. Ja herastuomari ja siltavouti toisessa hevosessa.

JUSSI. Lähden herraa vastahanottamahan pihalle. Se on kai talonpojan
velvollisuus.

(Menee ulos.)

LIISA (Puistattaen.) Hyi. Mua oikein kammottaa nuo vierahat. Kunpa ne
olisivat jo poissa!

(Menee ulos.)

KAISA (Ystävällisesti.) Tiedä nyt Salttu olla viisas! Jussin päälle ei
saa tulla vähääkään kääliä. Et vahingossakaan saa mitään sellaista
sanoa. Jussi on liika hyvä mies vallesmannin käsihin.

SALTTU. Älä pelkää, että minä Jussia ilmiantaisin. Mutta varo, etteivät
ne sulta jotakin narraa.

KAISA. Kyllä minä osaan puhua.

9:s kohtaus.

Vallesmanni, Herastuomari, Siltavouti, Kriivari,
Renki, Jussi, Salttu ja Kaisa.

(Vallesmanni seurueineen tulee ulkoa. Jussi tulee viimeisenä.
Kaikki ottavat lakit päästään. Kriivari järjestää laukustaan
kirjoitusneuvot, sulkakynän, mustepullon ja paperia sekä
lakikirjan pöydälle ja asettuu ennen kuulustelun alkua istumaan
pöydän taakse. Herastuomari ja siltavouti ottavat kumpikin
itselleen tuolin pöydän päähän. Vallesmanni asettuu pöydän
taakse, kriivarin viereen. Renki jää ovipieleen. Vieraitten
tullessa niiaa Kaisa syvään, ja Salttu kumartaa, mutta,
ainoastaan siltavouti ja herastuomari nyökkäävät vastaan,
jälkimmäinen ystävällisesti, edellinen armollisesti.)

VALLESMANNI. Isäntä ei ole kotona. No niin. Hänet olenkin jo
kuulustellut. Te muut saatte mennä ulos ja odottaa siellä, kunnes teitä
kutsutaan (Jussille.) Me tarvitsemme tuonkin huoneen (Viittaa kamaria.)
Onko siellä ketään? Jos on, niin menköön muualle.

KAISA ja SALTTU (Menevät ulos.)

JUSSI (Katsoo kamariin.) Ei siellä ketään ole.

VALLESMANNI. Onko talon väki kotona.

JUSSI. Kyllä muut, mutta Maija-sisareni on oltermannin sauvaa viemässä
ja isä —

VALLESMANNI. — roistoa etsimässä. Tiedän. Astu ulos odottamaan.

JUSSI (Menee ulos.)

KRIIVARI (Noin 30-vuotias, puettu hieman narrimaiseen herraspukuun.
Käytökseltään mateleva varsinkin vallesmannia kohtaan. — Menee
vallesmannin luo. Puhuu supattamalla.) Näkikö herra vallesmanni, että
suutari oli pihalla kävelemässä?

VALLESMANNI. Perhana! — Mene kohta tutkinnon jälkeen sanomaan sille,
että pysyy sängyssä.

KRIIVARI. Kyllä herra vallesmanni.

(Tulee pöydän taakse.)

VALLESMANNI. Kriivari! Muistatko mitä virkaasi kuuluu?

(Asettuu pöydän taakse.)

KRIIVARI. Juu, juu herra vallesmanni, kyllä herra vallesmanni.

(Ottaa laukusta pullon ja lasin. Kaataa lasin täyteen
ja tarjoaa vallesmannille.)

VALLESMANNI. Näin matkoilla ryyppy maistuu.

(Juo, kaataa toisen lasin ja juo senkin.)

KRIIVARI. Juu, herra vallesmanni. Ja sanoohan Syyrakkikin että ”viina
pidentää ihmisen elämän, jos sitä kohtuullisesti juodaan ja mikä elämä
se on, kussa ei viinaa ole.”

SILTAVOUTI (Noin 40-vuotias, jonkunlaiseen vormupuvun tapaiseen
puettuna.) Joo. Kyllähän se. Maistuuhan se.

VALLESMANNI. Kriivari! Kaada siltavoudille ja herastuomarillekin.

KRIIVARI (Kaataa kummallekin.) Tässä olisi. — Ja sanoohan Syyrakki
vielä, että viina on sitä varten luotu, että sen pitää ihmistä
iloittaman.

HERASTUOMARI ja SILTAVOUTI (Juovat, nyökkäävät kiittäen.)

VALLESMANNI. Ja vielä yksi ryyppy minulle (Kriivarille.) Sitten on
sinun vuorosi.

KRIIVARI (Kaataa ensin vallesmannille yhden ja sitten itselleen pari
ryyppyä. Juo intohimoisesti ja hätäisesti.)

VALLESMANNI (Kriivarille.) No kriivari! Jokos kynäsi kulkee?

KKRIIVARI. Juu, juu herra vallesmanni.

(Panee pullon ja lasin pois.)

VALLESMANNI (Virallisesti.) Ehkäpä me sitten alotamme tutkinnon
pitämisen (Katselee papereitaan.) Kutsutaan ensiksi sisään renki
Kaaprieli Kaaprielinpoika.

RENKI (Avaa oven. — Huutaa.) Renki Kaaprieli Kaaprielinpoika tulee
tänne. (Katselee.) No, missä Kaappo on?

10:s kohtaus.

Tutkinnonpitäjät ja Kaappo.

KAAPPO (Tulee sisään hengästyneenä ja peloissaan.)

VALLESMANNI. Oletko sinä tämän talon renki Kaaprieli Kaaprielinpoika?

KAAPPO (Hypistelee lakkia kädessään, kumartaa ja niiaa samalla.) Joo. —
Kyllä minä se olen, vaikka Kaapoksi mua tavallisesti sanotahan.

VALLESMANNI. No mitä sinä tiedät tähän asiaan?

KAAPPO. Niin minäkö?

VALLESMANNI. Sinä juuri. Mitä sinä tiedät?

KAAPPO (Kynsii päätänsä.) En minä tiedä mitään. Sitäkö Antin
karkaamista vallesmanni tarkoittaa?

VALLESMANNI. Sitä luonnollisesti. Etkö tiedä vangin karkaamisesta
mitään?

KAAPPO (Vakuuttavasti.) En minä tiedä.

VALLESMANNI. Tiedätkö sinä edes, että se on karannutkaan?

KAAPPO. Joo! Kyllä minä sen taas —

VALLESMANNI (Kiukkuisena.) No mitä siinä teet verukkeita. Sano suoraan,
mitä tiedät. Koska sinä näit Antti Hangan ja kenen kanssa?

KAAPPO. Minä olen tuntenut Antin pienestä pojasta.

VALLESMANNI. Suu kiinni! Koska sinä näit hänen eilen illalla viimeksi
ja kenen kanssa. Etkö sinä ymmärrä?

KAAPPO. Ymmärränhän minä. Että kenen kanssa minä näin Antin eilen
(Kynsii päätään.) Ensiksi minä näin sen isännän kanssa, kun ne tulivat
käräjiltä, ja sitten se Antti istui tuohon tuolille.

VALLESMANNI (Kiukkuisena.) Ja siinäkö se hävisi? Yks’ kaks vain katosi,
meni tornin kautta ulos. Niinkö? Tuohon tuolille istui ja siitä hävisi.

KAAPPO (Katsoo ihmeissään.) Eei! — Antti istui kauan siinä tuolilla,
melkein siihen asti, kun ne häjyt tulivat tänne rikuneeraamahan.

VALLESMANNI. No, minnekkä se silloin meni?

KAAPPO. En minä tiedä. Taisi olla asiaa tuonne.

(Viittaa peukalollaan pihalle päin.)

VALLESMANNI (Epätoivoisena.) Voi hyvät ihmiset! (Iskee nyrkillään
pöytään.) Kenenkä kanssa tämä sinun Anttisi meni?

KAAPPO (Peloissaan.) Eihän se mun Anttini —

VALLESMANNI (Heristäen nyrkkiään.) Mutta kenen kanssa tämä vangittu
Antti Hanka meni? Vai menikö se yksinänsä? Kyllä kai sitä joku oli
vartioimassakin? Kenen kanssa se meni ulos? Menköön sitten tuonne tai
tuonne.

(Matkii Kaapon peukalon liikkeitä.)

KAAPPO (Viittaa peukalollaan.) Tuonne minä tarkoitin. — — Kyllähän se
taisi mennä vähän niinkuin meidän Jussin kanssa.

VALLESMANNI. Jaha! (Kriivarille.) Kirjoita ylös: Nähnyt vangin
viimeiseksi talokkaan pojan Jussi Eerikinpoika Harrin kanssa (Kaapolle,
leppyneenä.) Senkö jälkeen sinä et enää häntä nähnyt?

KAAPPO. Jussiako? Joo kyllä minä —

VALLESMANNI. Ei, kun Antti Hankaa. Oletko sinä noin tyhmä vai teetkö
koiruutta?

KRIIVARI (Kuiskaa jotain vallesmannille.)

VALLESMANNI. Jaha! (Kaapolle.) Oletko sinä käynyt rippikoulun?

KAAPPO (Vähän ylvästellen.) Kyllä.

KRIIVARI (Kuiskaa taas jotain vallesmannille.)

VALLESMANNI. Mutta ethän sinä vielä kauan ole kelvannut todistajaksi?

KAAPPO. Joo, mutta kyllä minä viime vuonna pääsin ripille, kun tämä
meidän Jussi opetti mua.

VALLESMANNI. Jaha. Hyvä on. — No näitkö sinä Antti Hankaa sen jälkeen?

KAAPPO. Senkö jälkeen, kun minä olin päässyt ripille?

VALLESMANNI. Ei. Mutta eilen illalla. Näitkö sinä vangittua Antti Hankaa
eilen illalla sen jälkeen, kun ne menivät tämän Jussi Harrin
kanssa ulos?

KAAPPO. Jaa, niin. Jussi tuli kohta takaisin, mutta Anttia en minä
tainnut nähdä enää.

VALLESMANNI (Kriivarille.) Kirjoita: Ei ole nähnyt vankia sen jälestä
(Kaapolle.) Saat mennä (Kun Kaappo epäröi, huutaa:) Saat mennä.

KAAPPO (Menee ulos.)

VALLESMANNI. Kyllä tuollaisten kanssa kärsivällisyyttä kysytään. Mutta
täytyy osata puhuttaa sellaisiakin.

KRIIVARI. Juu, juu. Kyllä herra vallesmanni osaakin. Ja kyllä täytyykin
osata, kun noin tyhmiä todistajia on. Ja sellaisia ne ovat kaikki.
Kaikki ne ovat samanlaisia kolloja.

HERASTUOMARI (Katsahtaa vihaisesti kriivariin.) Onhan niitä narrejakin
(Vallesmannille.) Ei se ihme ole, vaikka ne menevätkin hämillensä
tällaisissa tutkinnoissa, kun tietävät, että joka sana merkitähän
muistihin.

KAAPPO (Pistää päänsä oven raosta.) Minä pyydän päiväpalkkaa!

(Menee takaisin.)

VALLESMANNI. Vielä mitä! — Kutsutaan Kaisa Efraimintytär sisään.

11:s kohtaus.

Tutkinnonpitäjät ja Kaisa.

RENKI (Avaa oven. — Huutaa.) Kaisa Eefraimintytär!

KAISA (Tulee ja pysähtyy keskilattialle.)

VALLESMANNI (Rohkaisevasti.) No mitä Kaisa Efraimintytär tietää tähän
asiaan? Kerro salaamatta ja peittelemättä kaikki, mitä tiedät.

KAISA. Hm — hm — tuota —

VALLESMANNI. Kerro vaan. Älä pelkää ollenkaan.

KAISA (Puhuu ensin vähän hitaammin, mutta kiihtyy kiihtymistään.
Lopuksi sanat tulevat aivan tulvimalla.) Niin, se oli sillälailla, että
toissa iltana, kun tämä meidän Maija rupesi saarnaamahan sitä
körtinuskoa, vaikka se muutoin on niin kelvos ja taati ihminen ja
muutoin niin kovin aimoonen, mutta mikähän senkin on saanut siihen
körtinuskohon villiintymähän, niin kun se Maija rupesi saarnaamahan
täällä, juuri tuon pöydän päässä se seisoi, kun se saarnasi, niin
silloin meidän isäntä kataantui ja löi nyrkkiä pöytähän ja sanoi että
hän on isäntä talossansa ja että täällä ei saa körtinuskoa saarnata,
silloin minä jo ajattelin ja taisin sanoakin Saltulle, että mikähän
tästä oikein tulee.

VALLESMANNI (Koettaa pysäyttää.) Mutta eihän tämä kuulu asiaan.

KAISA. Eikös! Silloinhan Anttikin suuttui Maijahan. Ne kun ovat ollehet
meiningissä yhtehen mennä ja Maija on vaan odottanut sitä, kun Antti
pääsee vapahaksi linnasta. Ja silloin se Antti suuttui Maijahan, kun se
rupesi saarnaamahan, ja sanoi Maijalle, että älä häpäse itseäsi
ihmisten kuullen (Vallesmanni tekee liikkeitä estääkseen Kaisan
sanatulvan.) Joo. Niin se sanoi. Minä kuulin sen omilla korvillani.
Minä seisoin tuossa noin. Ja sitten isäntä sanoi, että huomenna
pidetähän Harrissa hypyt, jotteivät ihmiset rupea pitämähän Harrin
väkeä körttiläisenä. Isäntä itse sanoi niin, vaikka Harrissa ei ole
miesmuistihin hypelty. Mutta se isäntä oli niin kärmehissänsä Maijan
tähden. Ja niin se sanoi. Ja silloin minä sanoin Saltulle, jotta
panepas merkille, sano mun sanoneheni, mutta niistä hypyistä ei mikään
hyvä seuraa ja (Lyö polviinsa.) eikös niin käynytkin.

VALLESMANNI. Mutta —

KAISA. Kun se Karjanmaan Köysti, hyväkäs, tuli niitten kaikkien
häjyjensä kanssa vaikka Niemen suutari joukosta puuttui, kun ei mukamas
eilen vielä kyennyt ylös, vaikka tänäpäivänä näkyi olevan jo pystyssä
ja hautoi ties mitä koirankuria, ja kun ne häjyt roikastivat niin, että
tuolta vainiolta jo kuului ääni, niin silloin minä sanoin Saltulle,
jotta katsos nyt, nyt taitaa tulla taas murhia. Johan minä sanoin, että
ei tästä hyvä seuraa. Ja sitten minä sanoin Saltulle, että tiedä vaan
pysyä poissa siitä joukosta jotteivät tallaa jalkoihinsa, kun ne häjyt
ovat riskiä miehiä ja tuo meidän Salttu on sellainen kovin nerkoonen,
ettei se oikein miesten kanssa muuta kuin kintuissa klapajaisi.

VALLESMANNI (Lyö nyrkkiä pöytään.)

KAISA (Mairittelevasti.) Niin ja sitten minä sanoin, jotta olisipa nyt
vallesmanni, joka on niin kaikin puolin reiru ja kelvos, että olisipa
nyt vallesmanni ottamassa kiinni nuo häjyt, jotka kulkevat pitkin
pitäjää roikastaen ja tekevät kiusaa ja liipiskanttia jokaiselle.

VALLESMANNI (Rengille.) Vie tuo akka pihalle.

KAISA (Lopettaa, mutta jatkaa kohta edelleen.) Mutta laki ja korkia
oikeus. Minä tahtoisin päivärahan. Minä olen köyhä ihminen ja
vanhuuskin rupeaa jo vaivaamahan eikä Saltunkaan ansioista enää paljon
kostu —

(Vallesmanni viittaa rengille, joka ottaa
Kaisaa käsipuolesta ja vie ulos.)

KAISA. Jotta ei mun kannata panna päiviäni noin vaan, jotta jos laki
määräisi mulle niinkuin päiväpalkan tästä päivästä —

(Menee ulos.)

VALLESMANNI. Hyi helkkari! Kylläpä oli hirveä suu. Selkäänsä olisi
tarvinnut, mutta eihän sitä viitsi vanhaan akkaan koskea. — Ja sitten
päiväpalkkaa vielä. — Pyytäkööt sitten oikeudessa, niin ehkä saavat.

KRIIVARI. Herra vallesmanni, mitä minä kirjoitan?

VALLESMANNI. Tästäkö? Että oli aivan hullu. Ei saatu mitään selvää
(Rengille.) Kutsutaan Salomon Matinpoika sisään.

12:s kohtaus.

Tutkinnonpitäjät ja Salttu.

RENKI (Huutaa ovesta.) Salomon Matinpoika!

SALTTU (Tulee, ottaa lakin päästään ja pysähtyy oven luo.)

VALLESMANNI. Tule tänne lähemmäksi. — No Salttu. Mitä sinä tiedät
tästä Antti Hangan karkaamisesta.

SALTTU. Enhän minä, herra vallesmanni, tiedä —

VALLESMANNI. Kyllä sinä tiedät. Sano pois vaan, kuka vangin päästi
karkaamaan. Ilman apua se ei ole voinut karata.

SALTTU. Mun mielestäni se oli vähän niinkuin oikein, että Antti pääsi
karkuhun, sillä laki oli tällä kerralla vähän liiaksi ankara. Minä teen
vaikka tunnon valan, että Niemen suutarissa oli yhtä paljon syytä
tappeluhun kuin Antissakin, niin että Antin olisi pitänyt päästä
sakoilla.

VALLESMANNI. Mitä? Rupeatko sinä oikeutta loukkaamaan!

SALTTU. Enhän minä suinkaan loukata — herra vallesmanni, korkea laki
ja oikeus. Minä vain ajattelin itsetykönäni sillä tavalla.

VALLESMANNI. Ei tässä ole puhetta siitä, mitä sinä ajattelet. Sano
vaan, mitä tiedät. Kuka auttoi vangin karkaamaan. Sano kiertelemättä,
vai pitääkö sinun muistiasi vähän auttaa.

(Tekee uhkaavan liikkeen kädellään.)

SALTTU (Vakavana, melkein hartaudella.) Herra vallesmanni. Sanotahan,
että Salttu on huono mies, ja taitaa siinä puheessa olla vähän
perääkin, mutta ei Salttukaan niin huono mies ole, että rupeaisi oman
talon väkeä ilmiantamahan tällaisesta. Vaikka en olekkaan tämän parempi
mies, niin kykenen kumminkin ottamahan selkääni ennenkuin ilmiantajaksi
rupean.

VALLESMANNI (Viekkaana.) Sinä et siis tahdo ilmiantaa tämän talon
poikaa, Jussia.

SALTTU (Pelästyen.) Kuka teille on jo sen sanonut?

VALLESMANNI (Nauraen.) Sinä itse nyt viimeiseksi.

SALTTU (Tuskallisesti.) Voih!

VALLESMANNI. Niin. Saat mennä. Kyllähän oikeudessa sitten sanot
tietosi.

SALTTU (Menee ulos.)

(Vallesmanni ja kriivari rähähtävät nauramaan.)

KRIIVARI. Kylläpä herra vallesmanni osasi panna miehen pussiin. — Mitä
minä kirjoitan?

VALLESMANNI. Kirjoita, että Salomon Matinpoika tietää Jussi Harrin
päästäneen vangitun Antti Hangan karkuun, mutta ei tahtonut todistaa,
ennenkuin oikeudessa (Pirullisesti.) Ja nyt kutsutaan Jussi Harri
sisään (Rengille.) Katsopas onko tuo kamari tyhjä ja suljettu, ettei
sieltä pääse karkuun. Ja sitten, kun tämä Jussi Harri on tullut sisään,
pane ovi hakaan.

HERASTUOMARI (Rykäsee pari kertaa.) Herra vallesmanni. — Minä olen
vain yksinkertainen kansanmies, mutta saanko sanoa teille muutaman
sanan (Rykäsee.) Te olette rohkea ja toimekas mies ja voitte täällä
saada paljon hyvää aikahan. Multa te olette tullut tänne vierahista
oloista, ettekä vielä tunne tätä kansaa, sentähden tahdon vanhana
miehenä omantuntonikin tähden sanoa sanottavani. — Näillä tasangoilla
kunnioitetahan voimaa ja rohkeutta. Väkivaltaisuuksiakaan ei kovin
ankarasti tuomita, jos väkivallan tekijät ovat vertaisia, mutta
väkivalta herrain ja virkamiesten puolelta päästää aina pahat luonnon
voimat ihmisissä irti. Tämä lakeus on antanut asukkaillensa
vapaudenrakkauden, ankara taistelu toimeentulosta on pakottanut
asukkaat luottamahan itsehensä ja tehnyt ne samalla koviksi. Mutta
kansa on rehtiä. Se on paha ainoastansa sille, joka itse antaa aiheen
(Nousee.) Nämät ihmiset ovat kuin joki tuossa, (viittaa ikkunasta) joka
tyynenä ja rauhallisena virtaa omaa uraansa, kunnes se syystä tai
toisesta rupeaa tulvimahan, mutta silloin sillä ei olekaan mitään
rajoja. Se särkee silloin kaikki, mitä sen tielle sattuu. Sentähden:
älkää nostattako tulvaa.

VALLESMANNI (Hymähtäen.) Mitä te tarkoitatte? Minä en ymmärrä —

HERASTUOMARI. Minä en ehkä osaa sanojani oikein asettaa. En ole
kirjoista saanut oppia. Olen täällä yksinkertaisissa oloissa elänyt
niin kauan, että tukkani on tullut valkoiseksi. Sillä aikaa olen nähnyt
tämän kansan tyynenä kestävän tuulet ja tuiskut, sodan, hallat ja
nälän, mutta väkivaltaa ylempien puolelta en koskaan ole nähnyt tyynenä
kestettävän. — Aina silloin on joki paisunut yli äyräittensä.

VALLESMANNI. Sanokaa suoraan. En oikein ymmärrä vieläkään.

HERASTUOMARI. Älkää vaatiko nöyryyttä niiltä, jotka eivät osaa nöyrtyä.
Se ei ole rikos, että selkä on kankea. — Ja kun te tahdotte saada
täällä vallattomuudet lopetetuiksi, niin saattakaa syylliset
laillisehen edesvastuusehen, mutta älkää silloinkaan käyttäkö sellaisia
keinoja (Viittaa kamariin.) Salamurhaajille ja varkahille ruoska ehkä
vielä jotenkin sopii, mutta älkää koskeko sellaisehen miehehen, joka
pystypäisenä tulee asiastansa vastaamahan.

VALLESMANNI. Mitä?

HERASTUOMARI. Lakihan jo kieltää tunnustuksehen kiduttamisen. Älkää
tehkö lakia vastahan (Merkitsevästi.) Se on vaarallista.

VALLESMANNI. Kuka täällä on ruoskasta ja tunnustukseen kiduttamisesta
puhunut?

KRIIVARI. Niin kuka sellaisesta on puhunut?

VALLESMANNI (Pirullisesti.) Kun minä menen syytetyn kanssa tuonne,
(viittaa kamariin) niin teen sen siitä syystä, että rikoksen tekijät
tavallisesti paremmin tunnustavat, kun ei ole ketään muita kuulemassa
kuin minä. Ja ehkei sitä tällä kerralla tarvitakaan. Ehkä tämä
tunnustaa muutenkin.

HERASTUOMARI. Niin. Minä olen sanonut sanottavani.

VALLESMANNI (Rengille. — Ylpeästi.) Kutsu sisään Jussi Erikinpoika Harri
.

13:s kohtaus.

Tutkinnonpitäjät ja Jussi.

RENKI (Huutaa ovesta.) Jussi Erkinpoika Harri!

JUSSI (Tulee, ottaa lakin päästään.)

VALLESMANNI. Mitä sinä tiedät vangitun Antti Hangan karkaamisesta.

JUSSI. En minä tiedä muuta, kuin että eilen illalla huomasimme Antin
olevan poissa.

VALLESMANNI. Eikö vankia kukaan vartioinut?

JUSSI. Kyllähän sitä vartioitihinkin, mutta ei oikein tarkasti. Ei
meistä kukaan olisi uskonut, että Antti viitsisi karata.

VALLESMANNI (Ivallisesti.) Vai ei! — Miksei vankia lukittu
sängynpatsaaseen, vaikka minä käskin.

JUSSI (Hillitysti.) Täällä ei ole ollut tapana panna kunniallisia
miehiä kytkyelle.

VALLESMANNI (Kivahtaen.) Mutta teidän täytyy oppia tottelemaan. — Laki
sanoo tällaisessa tapauksessa näin: (Lukee) ”Pahantegon kaari.
Yhdeksästoistakymmenes luku. Jos vahtimies päästä vangin irralle
laiminlyömisestä eli kätkemättömyydestä, olkohon virkaans paitsi ja
rangaistakon siinä sivussa sakolla, vangiudella, työllä eli raippa
vitsoilla, niinkuin laiminlyöminen, eli myös sen poispääsnen rikos on”
(Puhuu) Mitä sinä tästä sanot? — Sitäpaitse kaikesta huomaa, että
vangilla on ollut suoranaisia auttajia, muuten ei karkaaminen olisi
voinut tapahtua. — Minä kysyn sinulta: tunnustatko, että olet auttanut
Antti Hangan karkaamaan?

JUSSI (Hämmästyen.) Minäkö? — En!

VALLESMANNI. Oikeuden nimessä vangitsen minä kumminkin sinut tästä
rikoksesta. Sillä selville on tullut, että sinä eilenillalla
viimeiseksi lähdit täältä ulos vangin kanssa (Kriivarille.) Ota
käsiraudat.

(Nyökkää siltavoudille.)

(Siltavouti ja kriivari asettavat yhdessä käsiraudat
Jussin käsiin.)

JUSSI. Syytön minä olen. Ja kyllä asia pian selviää. Jos Antilla
auttaja on ollut, niin tunnustaa hän rikoksensa kysymättäkin. — Mutta
jos laki määrää mun vangittavaksi, niin tässä on (Ojentaa kätensä.
vähän uhkaavasti.) Mutta minä en pysy syyttömänä niinkään kauan
kahlehissa kuin Antti (Kun käsiraudat ovat kädessä, vavahtaa.) En
uskonut koskaan tällaisia kantavani.

VALLESMANNI (Töykeästi.) Myöhäistä nyt on katua. Olisit ajatellut ennen
(Rengille.) Vie vangittu tuonne kamariin.

JUSSI. Mitä varten? Eikö syytetty saa olla kuulemassa, mitä hänestä
todistetahan?

VALLESMANNI. Oikeudessa. Mutta ei täällä (Rengille,) Vie mies kamariin.

(Renki ottaa Jussia käsivarresta aikoen ohjata kamariin,
mutta Jussi nykäsee kätensä irti ja menee yksin avaten
itse ovenkin. Renki jää tupaan.)

VALLESMANNI (Nousee ylös, koettaa saapasvarttaan, josta näkyy ruoskan
varsi, sekä poveaan. — Lähtee kamariin päin,)

HERASTUOMARI (Nousee. — Vallesmannille.) Pitäkää edes tällä kertaa
syytetty ihmisenä ja miehenä.

VALLESMANNI (Ylpeästi.) Tämä on yksin minun asiani.

RENKI. Tarvitseeko herra vallesmanni mua?

VALLESMANNI. En (Merkitsevästi.) Voin kyllä yhden miehen kanssa
keskustella yksinkin.

(Menee kamariin.)

(Herastuomari ja siltavouti tulevat keskilattialle, puhuvat
hiljaa keskenänsä, herastuomari ravistelee päätänsä,
siltavouti nyökkää. Jäävät jännitetyn näköisinä katsomaan
kamarin oveen.)

KRIIVARI (Oikoo jäseniään.) Hoh, hoh! Jopa sitä on taasen istuttukin
(Ottaa laukusta pullon.) Eiköhän oteta ryyppy (Kaataa lasin täyteen.
Tarjoo.) No, herastuomari!

HERASTUOMARI (Jyrkästi.) En huoli.

KRIIVARI. Entäs siltavouti?

SILTAVOUTI. En minäkään.

KRIIVARI. Sitten juon minä (Juo.) Mitä te kuuntelette. Surettaako
teitä, että yksi mies saa puhutella vallesmannia kahdenkesken (Nauraa.)
Se tekee vaan hyvää tuollaiselle turpeenpuskijalle. Tuntee seuraavalla
kerralla herran.

HERASTUOMARI. Mikä sinä sitten olet. Herrojen narri!

JUSSI (Kamarissa. — Uhkaavasti, mutta puoliksi pyytäen.) Älä Jumalan
tähden lyö!

KRIIVARI. Mikäkö minä olen —

HERASTUOMARI. Suu kiinni!

(Jäävät jännitettyinä kuuntelemaan. — Viereisestä huoneesta
kuuluu temmellys. Hetken kuluttua romahtaa, niinkuin joku
suurempi esine kaatuisi. Samalla tempaistaan ovi auki,
ja Jussi juoksee näyttämölle.)

JUSSI (Raivoissaan, kuin mielipuoli.) Voi hyvät ihmiset! Mua lyötihin!
Mua lyötihin ruoskalla niinkuin koiraa, niinkuin vanhaa konia. Voi
Herra Jumala!

VALLESMANNI (Tulee ruoska kädessä.) Sinä roisto uskallat kaataa
vallesmannisi. Ottakaa kiinni tuo mies!

JUSSI. Älkää sattuko muhun. Se maksaa nyt hengen.

VALLESMANNI. Eikö teistä kukaan uskalla. — Kyllä minä!

(Siltavouti, renki ja herastuomari lähentelevät Jussia
ottaakseen hänet kiinni, kriivari seisoo penkillä
pöydän takana.)

JUSSI. Vieläkin minä pyydän: älä satu muhun.

VALLESMANNI. Sinä pyydät!

(Vallesmanni tulee lähemmäksi, lyö Jussia ruoskan
varrella, mutta Jussi väistää lyönnin, jolloin
vallesmanni perääntyy.)

JUSSI. Sinä piiskuri! Kytkettyä miestä kehtaat lyödä. (Panee polven
käsivarsiensa väliin ja murtaa siinä käsiraudat poikki.) Nooh! — Nyt
vallesmanni! Nyt sopii tulla. — Sun oikeutesi on väkivaltaa. Lakina on
silloin voima. — Tule nyt!

VALLESMANNI (Ottaa pistoolin povestaan.) Pankaa kahleisiin tuo mies
(Jussille.) Pysy alallasi, taikka minä ammun sinut.

(Ojentaa pistoolin.)

JUSSI. Täällä maakunnassa ei peljätä oma henkeä eikä säästetä toisen.

HERASTUOMARI (Lähestyen, huutaa.) Jussi kuule —

(Jussi tempaa puukon tupestaan. Vallesmanni laukaisee molemmat
laukaukset Jussia kohden, ensimäisen jalkoihin toisen ylemmäksi.
Silloin Jussi vähän horjahtaa, mutta juoksee kumminkin
vallesmannin luo, joka ahdistuu oven ja sängyn väliseen nurkkaan,
ja lyö häntä puukolla. Vallesmanni kaatuu lattialle. Jussi menee
herpautuneena istumaan pöydän luona olevalle tuolille. —
Ulko-ovelle kopistetaan kiivaasti.)

VALLESMANNI (Sortuneella äänellä.) Minut on murhattu! Kostakaa,
kostakaa. — Ei, ei. Herastuomari, te olitte oikeassa (Korisee,
kuolee.)

HERASTUOMARI (Lähestyy vallesmannin ruumista.) Hyvä Jumala. Vallesmanni
on kuollut.

SILTAVOUTI. Kuollut.

JUSSI (Katsahtaa vallesmanniin ja vavahtaa. — Synkästi.) Niin oli
tarkoituskin.

14:s kohtaus.

Edelliset, Maija, Liisa, Salttu, Kaappo, Antti,
Koljola, Harri, ja kyläläisiä.

(Ulko-ovelle kopistetaan kiivaasti. Renki avaa sen.)

MAIJA (Juoksee hengästyneenä sisään.) Minä olen syyllinen. Minä olen
Antin auttanut karkaamahan. Minä, eikä kukaan muu. Viekää minut
linnahan. — (Huomaa vallesmannin.) Mitä? Tulenko liian myöhään?
Vallesmanni? — Jussi?

HERASTUOMARI. Niin. Jussi tappoi vallesmannin.

MAIJA. Jussi murhamies! Vanhurskas Jumala! Oliko rikokseni niin suuri?

(Istuutuu pöydän päähän.)

LIISA (Tulee Maijan jälessä vähän arkaillen sisään. Kuullessaan
herastuomarin vuorosanan horjahtaa ja vaipuu takkakivelle istumaan ja
jää siihen melkein liikkumattomaksi, nojaa tantariin jota molemmin
käsin puristaa.)

(Liisan jälessä tulevat Kaisa, Salttu, Kaappo ja muutamia
kyläläisiä. Miehet ottavat lakit päästään, naiset panevat
kätensä ristiin, jäävät seisomaan hartaan näköisinä. Siltavouti,
Kriivari ja renki ovat lähinnä vallesmannia, puhuvat supattelemalla
keskenään jokapäiväisen välinpitämättömästi. Kaikki pysyttelevät
kauempana Jussista ja katsovat häneen kammoten.)

SILTAVOUTI. Kaappo, käy sinä hakemassa paarit (Rengille.) Mene sinä
mukaan.

(Renki ja Kaappo menevät ulos.)

MAIJA (Itkien.) Mun tähteni, Jussi —

JUSSI (Istuu penkillä painaen kylkeänsä, tuijottaen eteensä. Matalalla
kurkkuäänellä.) Ei, Maija. Sen täytyi käydä niin.

KOLJOLA ja ANTTI (Tulevat hiljaa sisälle, ottavat lakin päästään.)

KRIIVARI (Huomaa tulijat.) Karkulainen on saatu kiinni.

MAIJA. Antti! (Kysyvästi.) Sinä tulit itse?

ANTTI. Niin. Menin Koljolahan ja pyysin hänet vangitsemahan mun ja
tuomahan tänne. Minä en voinut karata.

MAIJA. Anna anteeksi, Antti. Jumala rankaisi mua ankarasti.

ANTTI. Mutta miksi Jussin täytyi mun tähteni tulla murhamieheksi,
sitä en —

JUSSI (Yhä matalalla äänellä.) Ei sun tähtesi (Vakuuttavammin.) Sen
täytyi käydä näin.

HARRI (Tulee kalpeana hieman horjuvin askelin,)

RENKI ja KAAPPO (Tulevat Harrin jälessä.)

KOLJOLA (Harrille.) Naapurini. Täällä on käynyt kuolema.

HARRI (Kuiskaten.) Minä tiedän.

HERASTUOMARI (Harrille.) Vallesmanni vei Jussin tuonne kamarihin ja —

HARRI (Kuiskaten.) Minä tiedän kaikki (Tekee tuskaa osottavia
liikkeitä. Huutaa korisevalla äänellä.) Jussi!

JUSSI (Vavahtaa, on lysähtämäisillään lattialle, mutta jännittää
itsensä entiseen asentoon. Painaa kylkeänsä.)

HARRI (Tempautuu tuskastansa, ottaa ikkunan vierestä naulasta
käsiraudat ja menee Jussin luo. — Pakotetusti, katkonaisesti kuin
itkua pidätellen.) Jussi! — Ainoa poikani! — Mun täytyy — vangita
sinut, vaikka minä tiedän että itse olisin tehnyt samoin, mutta — laki
käskee.

JUSSI (Hiljaa.) Isä, se on turhaa (Matalalla äänellä.) Vallesmannin
kuula sattui. Kahleita ei enää tarvita. — Niin kauvan kuin vihani
kestää, niin kauvan kuin ruoskan jäljet kirvelevät, niin kauvan elän,
sitten en enää.

LIISA (Juoksee Jussin luo, heittäytyy polvilleen. Huutaa hätäisesti.)
Jussi! Kuoletko sinä?

(Kaikki tulevat lähemmäksi Jussia, katselevat häntä
suopeammin ja osaaottavammin.)

JUSSI (Lempeästi.) Liisa, tuletko vieläkin luokseni vaikka olen
murhamies. Älä itke. — Minä en tullut ensimäiseksi hyvässä, nyt minä
tulisin ensimäiseksi pahassa. Parempi on näin.

(Silittää Liisan päätä.)

MAIJA (Lähestyen Jussia.) Jussi, oletko valmis —

JUSSI. Minä tiedän Maija, mitä tahdot sanoa. — Minä olen paljon pahaa
tehnyt, mutta en ole niin pahaa tarkoittanut. Eikä Jumala ole muhun
ijäksi suuttunut (Nostaa Liisan pään ylöspäin.) Liisa. Anna minä vielä
katson silmiäsi. Sinä lievität vihani. Sua katsellessa lakkaavat
ruoskanjäljet kirveltämästä. Paina sinä sitten silmäni kiinni, että sun
kuvasi jäisi sinne viimeiseksi (Saa kouristuksen, nousee seisomaan,
puhuu kuin näkyjä nähden.) Minä näen! — Nyt tiedän, mikä se uusi
suunta on. — Se löydetähän! Näen kansan kulkevan kirkkahin otsin. —
Se kansa ei koskaan nöyrry ruoskaa tottelemahan!

(Lysähtää, kaatuu lattialle kuolleena.)

LIISA (Koettaa tukea Jussia, huutaa hätäisesti.) Tulkaa auttamahan!
Minä en jaksa yksin (Kun Jussi kaatuu, parkaisee.) Jussi!

(Heittäytyy itkien Jussin päälle.)

HARRI (Pudottaa käsiraudat lattialle.)

LIISA (Kohottaa Jussin päätä, katsoo Jussia silmiin.) Ei mun silmäni
enää ole kirkkahat.

(Painaa Jussin silmät kiinni, hyrähtää hiljaiseen itkuun.)