KSENIA
Erään haudanvartijan kertomuksen mukaan.
Kaikki varmaan tietävät, että Keisarimme [Tämä kertomus on
kirjoitettu Aleksanteri III hallituksen aikaan. Tapahtuma on
siltä ajalta, jolloin hän itse vielä oli perintöruhtinas.] ja
Suuriruhtinaamme vanhimman tyttären nimi on Ksenia, mutta ani harva
tietänee, kuinka hän tuli tämän nimen saaneeksi.
Jos suvaitsette, kerron sen teille. Toivon, ettei sensori löydä
mitäkään luvatonta tästä viattomasta tarinasta, ellei se olisikaan
aivan niin, kuin olen kuullut sen kerrottavan. Toivon myöskin, että
suotte minulle suosiollisesti anteeksi, etten kykene sitä kyllin
kauniisti kertomaan.
⸻
Suuriruhtinas, nykyinen Perintöruhtinas Nikolai Aleksandrovitsh
sairasti kovaa lavantautia. Hovin parhaimmat lääkärit vartioivat
vuoron perään sairaan vuoteen ääressä. Anitshkovin palatsissa ei oltu
pitkiin aikoihin yöllä valoa sammutettu. Kärsimättöminä odottivat
ihmiset joka aamu sanomalehtiä saadaksensa lukea bulletiinejä ja
kuullaksensa edes sanankin lohdutusta, toivoa. Mutta vieläkin
kärsimättömämpinä rukoilivat sairaan korkeat vanhemmat taivaalta
lohdutusta, toivoa...
— Mitä sanoo Botkin? — kysyy Hänen Keisarillinen Korkeutensa Maria Feodorovna
eräänä aamuna korkealta puolisoltansa. — Onko parempi?
Suuriruhtinas, Perintöruhtinas pudistaa vastaukseksi päätään ja
pusertaa kyynelkarpalon silmäpieleensä.
— Montako astetta on kuume?
— Kello kahdeksan oli 39 ja nyt, parin tunnin kuluttua, jo 40,1°.
Kylmät ammekylvyt vähentävät tuskin ollenkaan kuumetta.
Suuriruhtinatar purskahti jälleen katkeraan, hurjaan itkuun.
— Eikö siis toivoa mitään, ei mitään?!
Perintöruhtinas poistuu synkkänä kuin syystaivas.
Läheiset hovinaiset koettavat lohduttaa Suuriruhtinatarta.
— Jumala on armollinen! Hän kuulee Teidän Korkeutenne rukoukset! Hän
auttaa kyllä! — lohduttaa vanha ruhtinatar W—— ja pyyhkii myöskin
kyyneleitä itkettyneiltä poskiltansa.
— Lähettäkää käsky Kasanskin katedraalikirkkoon, että lakkaamatta on
pidettävä esirukouksia Suuriruhtinaan puolesta!
Käskyä lähdetään viipymättä täyttämään.
— Oi, minä olen rukoillut Neitsyt Mariaa, ihmeitä tekevää Nikolaita
ja muita pyhimyksiä, olen luettanut esirukouksia ja lakkaamatta
poltattanut kyntteleitä luostareissa ja kirkoissa, vaan kaikki turha!
Herra ryöstää minulta viimeisenkin toivon!!... En tiedä enää, mitä
koettaakaan!... Ja minä antaisin vaikka mitä, minä tekisin kaikki,
jos vain tietäisin jonkin voivan pelastaa rakkaan esikoiseni.
— Teidän korkeutenne, lausui ruhtinatar W——, viimeiset sananne
antavat minulle rohkeutta tehdä Teidän Korkeudellenne pienen
esityksen, joka minulla jo kauan on sydämelläni ollut. Suvaitsetteko
minun lausua se?
— Jospa voisitte, hyvä ruhtinatar, neuvoa apua! Puhukaa!
— Teidän Korkeutenne, suonette anteeksi, että tällaisella hetkellä
esitän näin yksinkertaisen koetuskeinon, joka, jos suvaitsette
siihen turvautua, ehkä tulee olemaan yhtä epävarma, kuin kaikki
muutkin tähän asti käytetyt. Mutta hädässähän usein usko on suurin
ja Herran näkymätön käsi myöskin yksinkertaisimmassa keinossa läsnä.
— Teidän Korkeutenne! Monta kymmentä vuotta sitte sanotaan täällä
Pietarissa olleen erään Ksenia-nimisen ihmeitä tekevän vaimoihmisen.
Häntä pidettiin mielipuolena. Missä hän asui, millä eli, sitä ei
tietänyt kukaan. Mutta Kasanskin kirkon ovella hänen nähtiin aina
Jumalanpalveluksen aikaan seisovan almuja kerjäämässä. Ja siellä
ainoastaan tapasi hänen, jos ken tahtoi kysyä häneltä neuvoa tahi
pyytää hänen apuansa taudeissa tahi muissa onnettomuuksissa. Sillä
yleisesti tunnettu oli, että kun kaikkea muuta apua oli turhaan
koetettu, niin saattoi Ksenia melkein aina auttaa. Hänessä sanotaan
olleen Herran voiman. Hän rukoili kauan, usein koko yön, yksin
sairaan vuoteen ääressä ja sairas parani. Eikä Ksenia koskaan ottanut
maksua avustaan, vaikka almua muutoin kerjäelikin. Näin salaperäinen
ja hämärä oli koko hänen elämänsä, joka vihdoin loppui, kun hän oli
83 vuoden vanha. Ja kuollessa ei häneltä jäänyt jälkeen mitään, ei
ainoatakaan kopeikkaa. Mutta kuitenkin kuuluu hän tehneen kalliin
testamentin: ”Rukoilkaa minun haudallani”, oli hän kuolinvuoteellaan
sanonut, ”niin rukoilen minä taivaassa Herraa auttamaan teitä teidän
vaivoissanne.” Ksenia on haudattu Smolenskin hautuumaahan. Hänen
haudallansa on vain yksinkertainen puuristi, mutta tämän ristin
juurella on moni ylhäinenkin jo käynyt rukoilemassa ja apua anomassa,
kun maallinen apu on ollut turha, ja aina ovat he jonkun ajan
kuluttua palanneet sinne takaisin kiitosrukousta pitämään sieltä avun
löydettyään...
⸻
Puoli tuntia tämän jälkeen ajoivat Suuriruhtinattaren vaunut
Anitshkovin palatsin portista ulos Nevskille, kulkien Amiraliteetille
päin. Satoi kauheata lumiräntää ja ihmisiä oli vähän liikkeellä,
niin varhainen kun muutoinkin oli. Mutta ne, joiden täytyi ulkona
olla, seisattuivat ja paljastivat päänsä, kun vaunut kiitivät
ohi. ”Minne ajaa Suuriruhtinatar näin varhain? Varmaan on jotakin
tapahtunut”, ajattelivat he ihmeissään... Vaunut kääntyivät
Suurelle-Morskajalle... kulkivat Nikolain sillan yli... Vasiljevski
Ostrovin poikki... ja saapuivat Smolenskin hautuumaalle.
— Ruhtinatar W——, joka seurasi Suuriruhtinattaren mukana, viittasi
hautuumaan portilla seisovan vartian luokseen ja sanoi hänelle:
— Juokse hautuumaan batjushkan luo ja pyydä häntä tulemaan
sielumessua pitämään eräälle haudalle!
Vartia lähti. Mutta hän ei tietänyt, kuka hänen lähetti, ja saattoiko
edes odottaakaan semmoiseen aikaan niin ylhäisiä vieraita.
— Batjushka ei voi tulla... ei ole aikaa... ja sitte on tämmöinen
ilmakin, — toi vartia sanan vastaukseksi.
— Vie meidät Ksenian haudalle, sanoi Suuriruhtinatar ja astui ulos
vaunuista.
Vartia totteli. Suuriruhtinatar ja ruhtinatar W—— seurasivat.
Kauan, kauan rukoili Suuriruhtinatar hartaasti tuon yksinkertaisen
puuristin juurella.
Noustuaan ylös poislähteäksensä sanoi hän vartialle:
— Kas tässä tämä sadanruplan seteli! Vie se batjushkalle ja sano,
että Venäjän tuleva keisarinna lähetti sen hautuumaan kirkon hyväksi!
Ja tämä on sulle!
Vartia sai kultarahan ja kumarsi syvään. Hänen hämmästyksensä oli
ääretön.
— Ruhtinatar, puhui Suuriruhtinatar paluumatkalla, — minä olen
sydämessäni luvannut, että jos rakas poikani paranee ja lapsi, joka
mulle vasta syntyy, on tyttö, niin annan sille nimeksi Ksenia.
Tapahtukoon Herran tahto!
Ja vaunut vierivät nopeasti takaisin.
⸻
Muutaman päivän kuluttua oli ylhäisen sairaan tila jo koko joukon
parempi ja kuukauden perästä oli hän aivan terve. 6 p. Huhtikuuta (v. 1.
) v. 1875 syntyi hänelle sisar, joka sai nimekseen Ksenia.
”Batjushka” siirrettiin jonkun ajan kuluttua pois toiseen paikkaan
ja Ksenian, Smolenskin hautuumaalle, rakennettiin kivestä
kaunis rukoushuone, jossa alati palaa Jumalankuvan edessä öljylamppu
ja jossa keisarinna joka vuosi tänä samana aamuna rukoilemassa käypi.
Pietarissa v. 1890.